
~arvonta~











Äitienpäivän viikonloppu on hyvä päättää juttelemalla vähän sängystä. Monihan on huomioideni mukaan saanut aamupalan valmiina (ja skumpalla) sänkyyn ja sit taas toiset, noh, ovat vaan onnelisia edes päästessään sinne. 😉 Kuten minä.
Mun viikonloppu meni nimittäin taas jostain hullusta syystä töissä (”vanhassa työpaikassa”) yövuoroissa, joten kyllä on tuo sänky ja uni maistunut taas ekstra makealta. Hmm. Rakastan muuten nukkumaanmenoa. Etenkin puhtaisiin lakanoihin ja ei-yksin. Yövuorojen jälkeen nukahdan usein hymy huulilla koska se on vaan niin ekstraihanaa. :))
Tämän äitienpäivän haluan päättää jakamalla vielä yhdelle teistä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Beach House Companyn Logo Beach -vuodevaatesetin parisänkyyn; tuon saman valkoisen kuin kuvissa -sekä yhden jersey -kylpytakin (väri coffee/smoke, käännettävä). Ja pahoittelemalla vielä näin julkisesti niille, joiden edelliset Beach House -(joulukalenteri)voitot myöhästyivät; melkein on nolottanut laittaa uutta arvontaa kun viimekertaisen hoidin vähän huonosti; suuret pahoittelut kärsineille :(. Olen ollut tosi pahoillani. Tällä kertaa palkinnot lähtevät pikana heti! :))
Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa.
Eikä hätää; jollei voitto osu kohdalle, heitän tästä vielä toisen äitienpäivä-alekoodin: Millan putiikista saatte kaikki Beach Houset -20% alennuksella 25.5. asti koodilla BHSS2014!
Hienoa arjen alkua, hyviä öitä ja kommentoikaahan! Arvon voittajan (suunnitelmien mukaan) tiistaina! 🙂
Ps. Olohuoneen vanhat Happy Lightsit päätyivät sängyn ylle ”lukuvaloiksi”. Tuovat muuten ihanan tunnelmallisen valon ja tekevät koko sängystä etenkin pimeässä vielä mukavamman pesän. Jes miten ihana päästä nyt just nukkumaan. Omaan sänkyyn.
Kutsuvalta näyttää teidän vuode! Tervetullut setti tännekin! Toivossa eletään! Birgitta
TykkääTykkää
oma sänky mansikka muu sänky mustikkaa! susu
TykkääTykkää
Nukkumaanmeno on kyllä ihan munkin lempparia! Paitsi nyt kun harmittaa valmiiks kuinka lyhyiks unet jää:( noissa lakanoissa kelpaiskin köllötellä!
TykkääTykkää
Kyllä yksi parhaimmista hetkistä päivässä on se, kun saa kömpiä sänkyyn peiton alle nukkumaan. Arvonnassa mukana! 🙂
-Anni V
TykkääTykkää
Ihanaa, mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Toivottavasti voitan, oisivat ihanat kesälakanat! 🙂
TykkääTykkää
hyvää äitienpäivää täältäkin yövuorolaiselta. olis kiva köllähtää yövuoron jälkeen uusiin lakanoihin 😉
t, Anni
TykkääTykkää
Täällä ollaan yövuorossa ja noihin lakanoihin olis tosiaan ihana sujahtaa kun kotio pääsee 🙂
TykkääTykkää
Puhtaat valkeat lakanat!! Ihana arvonta, mukana ollaan kummassakin.
t.sini
TykkääTykkää
Mieluusti haluaisin kauniit lakanat omaakin sänkyäni kaunistamaan.Tiedän myös sen ihanan tunteen,kun yövuoron jälkeen pääsee nukkumaan…
TykkääTykkää
Oi, kyllä kelpaisi noi Beach Housen lakanat, niin mun tyyliä! Samaa mieltä, mikään ei voita puhtaisiin lakanoihin kellahtamista, ehkä jos siinä kaveri olis niin se vois viedä voiton.. 😉 Blogiasi on ilo lukea, mukana arvonnassa! 🙂
Piia
TykkääTykkää
Oi miten ihanan pehmoisen oliset! Heti tekee mieli kääriytyä lämpimiin lakanoihin ja vetää peitto kunnolla korville=D
TykkääTykkää
Oma sänky on kyllä parasta. Miksi ihmeessä sitä kuitenkin niin usein kukkuu myöhälle eikä malta mennä sinne sänkyyn? Kauniit lakanat olisi enemmän kuin tervetulleet meidän vuoteeseen. Toivottavasti onni potkaisee minua!
T. Viivi
TykkääTykkää
Voi, oma sänky on parasta! Toivottavasti onni suosii ja saadaan kohta pujahtaa kauniiden lakanoiden väliin nukkumaan!
T. Viivi
TykkääTykkää
Ihanaa, nukkumaan, just nyt 🙂
TykkääTykkää
Nukkuminen on niin parasta! Oma sänky ja pehmoiset petivaatteet – ah! 🙂
Mellu
TykkääTykkää
Vain toinen yövuoron tekijä voi ymmärtää kuinka ihanaa on kun yövuorot loppuu ja voi mennä puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Sitä odottaa jo ilta kuudesta eteenpäin, että lapset on saatu omiin sänkyihin ja pääsee suihkun kautta omaan sänkyyn!!
T:yövuorolainen
TykkääTykkää
Tulee niin kotoisa olo, kun lukee sun blogia, saan sieltä myös hyviä vinkkejä sekä kotiin että vaatetukseen!!
TykkääTykkää
Nukkuminen on, hyvien herkkujen lisäksi, niin rentouttavaa! Kumpa onni suosisi nimittäin on aivan ihanat lakanat ❤
-Elli
TykkääTykkää
Lueskelen sängyssä ja mietin JUURI, että pitäisi ehdottomasti satsata kauniisiin, laadukkaisiin lakanoihin. Nyt sängyssä on pussilakanasarja, joka on jo kolmessa pesussa mennyt nyppyiseksi, vaikka oli myyjän mukaan hyvää puuvillaa. Hmph. Voi, kun voittaisin! Nuo Beach Housen lakanat ovat olleet himotuslistalla jo pitkään blogisi ansiosta.
T: Mari
TykkääTykkää
Oi, noilla lakanoilla sänky näyttää kyllä houkuttelevalta!
T. Satu
TykkääTykkää
Kyllä kelpais uudet kauniit lakanat!
Mukavaa kevättä 🙂
T. Soili
TykkääTykkää
Oih, noi lakanat on joka yökön unelma 😉
t. vakiyökkö
TykkääTykkää
Voi kunpa kävisi hyvä tuuri – hienot on lakanat! 🙂
T. Krista
TykkääTykkää
Laadukkaita, mukavia ja kauniita lakanoita ei oo koskaan liikaa, mukana arvonnassa siis!! 🙂
Nati, nati ♡♡
T. Susanna
TykkääTykkää
Unelma lakanoista tai ihanasta uudesta kylpytakista, kesken yövuoron, tuntuu ylelliseltä…
* Vanamo *
TykkääTykkää
Kylläpä kelpais nuo lakanat minullekin! Kylpytakikin olisi ihana!!! T. Heli
TykkääTykkää
Kuukauden ikäistä vauvaa tässä juuri parhaillaan imettelen aamuyöstä ja haaveilen paremmista yöunista. Ehkä vielä jonain päivänä… Ja mielellään vielä noissa lakanoissa! Pidetään peukkuja 🙂
TykkääTykkää
Pakko osallistua!! Aivan mielettömiä molemmat palkinnot… Kumpaisellekkin löytyy todellista käyttöä, mutta kylpytakki ois kuitenkin hitusen tarpeellisempi.
Emm
TykkääTykkää
Olen nyt asunut 1,5 vuotta vierailla mailla ja palaan kotiin kuun lopussa. Kämppä jäi aikoinaan hieman kesken, enkä juuri ehtinyt ostaa sinne liinavatteita. Siksi haluan osallistua arvontaan, on sen verran kivat lakanat. Mahtavaa päästä omaan leveään sänkyyn.
TykkääTykkää
Lakanoiden tarpeessa ollaan täälläkin!! Toivottavasti arpaonni suosii
Maria K.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Kelpaisi kyllä! T. nim. Ikuinen(ko) täydellisten vuodevaatteiden metsästäjä
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa.
Kati
TykkääTykkää
Minustakin oma sänky on (aina ollut) maailman paras paikka, jonne köllähtää. Nämä ´linnet´ tekisivät tuosta pesäpaikasta vieläkin suurempaa arjen pikku luxusta…
Maarit M.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa 🙂
Heidi L.
TykkääTykkää
Yes, please! Kirsi
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa.-erja-
TykkääTykkää
Kyllä noihin lakanoihin kelpaisi sukeltaa nukkumaan ja oon niin aamutakki/kylpytakki ihminen, että uusi sellainen olisi heti tervetullut.
Elena
TykkääTykkää
Voi, kun voittais nuo ihanuudet!
Tiutti
TykkääTykkää
Muistan jo lapsesta puhtaisiin lakanoihin pujahtamisen tunteen. Se vain on kertakaikkisen ihana!
Niin ja kyllähän minulle kelpaisi uudet komeat lakanat tai aamutakki. Tietysti!
🙂 Noora/Täti Tomera
TykkääTykkää
Olispa ihanaa saada nuo lakanat ❤ tai kylpytakki!
Tytti
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan, iki-ihanat Beach House lakanat tai kylpytakki olisivat kesäloman aloittamiseen juuri passelit, HeidiS
TykkääTykkää
Ihanat lakanat, mukana ollaan arvonnassa!! 🙂 t. Eveliina
TykkääTykkää
Samoilla linjoilla nukkumisesta: se on vaan ihan älyttömän ihanaa! Noissa lakanoissa varsinkin pääsisi varmasti saman tien höyhensaarille ;). Mukavaa alkavaa viikkoa! Tuulia
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana. Satu.
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana. Olisi ihana nukahtaa beach house tunnelmissa.
Arpaonnea toivoen
Johanna
TykkääTykkää
Ihanat lakanat! Tein pitkään vuorotyötä ja muistan hyvin kuinka yövuoroon jälkeen nukahtaminen on aivan erilaista kuin iltaisin 🙂
t. eeka
TykkääTykkää
Hei, ihanat beach house -lakanat. Varmasti noissa tulee uni helposti 🙂
Koetan onnea minäkin ja osallistun arvontaan.
-seija-
TykkääTykkää
Yövuoro on loppumaisillaan ja tuli just fiilis, et tuommoiset lakanat mun on -pakko- saada!
TykkääTykkää