
~arvonta~











Äitienpäivän viikonloppu on hyvä päättää juttelemalla vähän sängystä. Monihan on huomioideni mukaan saanut aamupalan valmiina (ja skumpalla) sänkyyn ja sit taas toiset, noh, ovat vaan onnelisia edes päästessään sinne. 😉 Kuten minä.
Mun viikonloppu meni nimittäin taas jostain hullusta syystä töissä (”vanhassa työpaikassa”) yövuoroissa, joten kyllä on tuo sänky ja uni maistunut taas ekstra makealta. Hmm. Rakastan muuten nukkumaanmenoa. Etenkin puhtaisiin lakanoihin ja ei-yksin. Yövuorojen jälkeen nukahdan usein hymy huulilla koska se on vaan niin ekstraihanaa. :))
Tämän äitienpäivän haluan päättää jakamalla vielä yhdelle teistä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Beach House Companyn Logo Beach -vuodevaatesetin parisänkyyn; tuon saman valkoisen kuin kuvissa -sekä yhden jersey -kylpytakin (väri coffee/smoke, käännettävä). Ja pahoittelemalla vielä näin julkisesti niille, joiden edelliset Beach House -(joulukalenteri)voitot myöhästyivät; melkein on nolottanut laittaa uutta arvontaa kun viimekertaisen hoidin vähän huonosti; suuret pahoittelut kärsineille :(. Olen ollut tosi pahoillani. Tällä kertaa palkinnot lähtevät pikana heti! :))
Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa.
Eikä hätää; jollei voitto osu kohdalle, heitän tästä vielä toisen äitienpäivä-alekoodin: Millan putiikista saatte kaikki Beach Houset -20% alennuksella 25.5. asti koodilla BHSS2014!
Hienoa arjen alkua, hyviä öitä ja kommentoikaahan! Arvon voittajan (suunnitelmien mukaan) tiistaina! 🙂
Ps. Olohuoneen vanhat Happy Lightsit päätyivät sängyn ylle ”lukuvaloiksi”. Tuovat muuten ihanan tunnelmallisen valon ja tekevät koko sängystä etenkin pimeässä vielä mukavamman pesän. Jes miten ihana päästä nyt just nukkumaan. Omaan sänkyyn.
Nukkumista rakastava myös mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Pehmeän näköiset vuodevaatteet 🙂 Olisi hienoa päästä nukkumaan niiden kanssa ja tunnustella lakanoiden antamaa lämpöä ja ylellisyyttä. Hyvää yötä!!
t. Kaija
TykkääTykkää
Kyllä kelpaisi noihin lakanoihin kellahtaa! Taikka kääriytyä pehmoiseen kylpytakkiin ❤
TykkääTykkää
Nukkuminen on parasta. Ihanat lakanat, arvonnassa mukana!
TykkääTykkää
Pehmeän näköiset vuodevaatteet 🙂 Olisi hienoa päästä nukkumaan niiden kanssa ja tunnustella lakanoiden antamaa lämpöä ja ylellisyyttä. Hyvää yötä!!
t. Kaija
TykkääTykkää
Pehmeän näköiset vuodevaatteet 🙂 Olisi hienoa päästä nukkumaan niiden kanssa ja tunnustella lakanoiden antamaa lämpöä ja ylellisyyttä. Hyvää yötä!!
t. Kaija
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Olisi ihana päästä nukkumaan laadukkaissa lakanoissa. -Riikka
TykkääTykkää
Ai, että kelpaisiko Beach Housen lakanat? Vastaus on, että kyllä kelpaisi! Näistä olen kuullut pelkästään hyvää, mutta en toistaiseksi ole raaskinut niitä ostaa. Onnettareen luottaen siis 🙂
– Tarja –
TykkääTykkää
Juu kelpais tänne ehdottomasti, ihanat<3
TykkääTykkää
Tässä täytyy olla ehdottomasti mukana!! 🙂 Olen noita lakanoita niin monet kerrat kaupoilla hiplaillut, mutta en ole raskinut ostaa…jospa onni suosisi, se se vasta olisi huippua! Voin kuvitella että noissa lakanoissa uni maittaa 🙂
TykkääTykkää
Puhtaat, silitetyt lakanat ovat arjen parasta luksusta! Olen haaveillut jo pitkään laatulakanoista. Mukana arvonnassa peukut pystyssä. 🙂
-LILLE-
TykkääTykkää
aina täytyy kokeilla!! niin ihania juttuja tarjolla taas 🙂
TykkääTykkää
Mukana! 🙂 Saija
TykkääTykkää
Juurikin nukkumaanmeno ois ihan unelmaista noissa lakanoissa… Ah.
TykkääTykkää
Voi että, kuinka ihanat ja pehmeän näköiset – tulee varmasti oikein superhoukutteleva peti!! Nautin kanssa suuresti niistä hetkistä, kun voi mennä juuri vaihdettuihin petivaatteisiin suihkunraikkaana ja katsoa vaikka peiton alta käsin elokuvaa tai lueskella, yleensä maitomuki/kaakao vieressä 🙂 Toivottavasti onni potkaisi juuri tässä arvonnassa!
TykkääTykkää
Olen mielelläni mukana huikeassa arvonnassa. -Mari.P-
TykkääTykkää
Arvonnassa toiveikkaana mukana:)
-Marika K.
TykkääTykkää
Haaveillut pitkään jo ihanaisista beach housen lakanoista ja kylpytakista millan putiikin sivuilla, joten onneani kokeilen minäkin tärppäisikö (: ! Mukana arvonnassa(: Ihana elämäntäyteinen blogi, mukana joka päivä täällä kurkkimassa onko millaisia uusia kujeita (: Anne.T.
TykkääTykkää
Kyllä vaan nukkuminen on ihanaa, erityisesti omassa sängyssä uusissa puhtaissa valkeissa lakanoissa. Tänä keväänä on ollut niin paljon ajateltavaa että uni on ollut kovasti pätkäistä….ihana valaistus ja rauhoittavat värit nukutaan kaikki hyvin, kauniita unia ja……oman kullan kuvia toiv päivi
TykkääTykkää
Kiitos uudesta ideasta ”happylights”:ien käyttöön. Mäkin niin tykkään niistä! Uudet lakanatkin ois ihan huippujuttu 🙂 -k
TykkääTykkää
I know the feeeling. Parasta yövuoron jälkeen nukkuminen on etenkin ma aamuisin, kun arkena ahertavat aloittaa työviikon. Marja
TykkääTykkää
Olisipa ihana yövuoron jälkeen köllähtää, suloisiin lakanoihin.
Mukana molemmissa arvonnoissa 🙂
– Anni –
TykkääTykkää
Oi voi mikä ihana arvonta, eihän sitä koskaan tiedä jos onni suosisi 😉 Eli mukana!
-LauraLumina
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Hanna
TykkääTykkää
Olisi aivan ihanaa nukkua noissa lakanoissa!
Terv. Vipsu
TykkääTykkää
Teillä on makkarissa ihanan harmoninen värimaailma ja hyvä tunnelma.
Olisin ikionnellinen, jos arpaonni osuisi kohdalle – noilla lakanoilla loihtisi omaankin makuuhuoneeseen kivaa fiilistä.
t. Virpi H.
TykkääTykkää
Oi, tuollaiset lakanat tahtoisin!
TykkääTykkää
Oi, olisi unelmien täyttymys saada nuo yöpaitani kaveriksi (:
TykkääTykkää
Sopis meijän makkariin!
-Susanna-
TykkääTykkää
Ihana Beach House ihana, voi jospa onni olisi tällä kertaa myöten. Ihania unia! -Tiina Provencesta
TykkääTykkää
Haaveissa Beach Housen lakanat 🙂 kyllä piristäisi!
TykkääTykkää
Olisipa ihana voittaa nuo ihanuudet 🙂 -Hennariikka
TykkääTykkää
Täälläkin yksi nukkumisesta tykkäävä ilmoittautuu mukaan arvontaan 🙂 Noista lakanoista olen toistaiseksi saanut vain haaveilla. Josko toiveeni nyt toteutuisi ja saisimme jatkossa miehen kanssa kömpiä Beach Housen lakanoihin!
TykkääTykkää
Voi ihanat Beach Houset! Nuo ovat varmasti maailman ihanimmat!
TykkääTykkää
Olen aina halunnut koittaa noita beachousen petivaatteita..kauniit ja raikkaan näköiset! Kiitos ihanasta blogista!
TykkääTykkää
mukana arvonnassa, molemmat ois kivat, varsinkin lakanat ❤
TykkääTykkää
Minäkin haluisin käpertyä ihaniin lakanoihin.
Nukkuminen on niin ihanaa. VIikonloppuisin ruuan jälkeen otetut päikkärit varsinkin. NAM.
-Katinka taikaviitta
TykkääTykkää
Kiitos tästä blogista. Yleensä sen illalla, lakanoiden välissä, luen. Minulle tärkeää on, puhtaat, mankeloidut laadukkaat petivaatteet. Niihin on ihana illalla pujahtaa, mieluiten kullan kainaloon. 😉
Mukana arvonnassa.
Marja
TykkääTykkää
Ihanat – ihanat – ihanat – ihanat- ihanat ! Meidän long island tyyliseen beach houseen nuo vuodevaatteet sopivat paremmin kuin hyvin! Ja myös kylpytakki kelpaa (medium tai mika vain koko:) superhyvin. Parasta on tosiaan mennä omaan sänkyyn, puhtaat & raikkaat lakanat vaihdettuina – ihan yksinkin käy 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihania ovat! Niin mielellään pötkähtäisin noiden sisään nukkumaan. //elina
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Ihanan kesäiset lakanat, kyllä kelpaisi niissä kesäkeleillä uinua 🙂
– Milla
TykkääTykkää
Voi, lakanat olisivat ihanat!
TykkääTykkää
Ihanat lakanat! Niihin olisi ihana tosiaan käpertyä! ❤ Peukut ja varpaat pystyssä 🙂 – J
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana. Todella ihanat lakanat!
Anu
TykkääTykkää
Houkuttelevat lakanat 🙂 oi, kunpa sellaiset odottaisi omassa sängyssä 🙂
-tarja-
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana 😉
Ihanat lakanat ja kylpytakki!
Ne olisivat mitä mainoin äitienpäivälahja 😉 (asun ruotsissa, joten täällä vietetään äitienpäivää vasta 25.5)
Pia
TykkääTykkää
Hei.
Osallistun arvontaan 🙂 Värimaailma on täydellinen meidän makkariin. Jotain kivaa hieman keskeneräiseen kotiin.
-Jenny (sotadrommar.blogspot.com)
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Uudet lakanat uuteen makkariin, voi että kun olis kivat! Ja kylpytakkiin olisi mukava kietoutua pian valmistuvan saunan suloisten löylyjen jälkeen… Mukana arvonnassa, KYLLÄ! 🙂
-Päivi-
TykkääTykkää
Hei,
Tällä hetkellä yksi parhaita hetkiä arjessani on, kun pääsen sukeltamaan omaan sänkyyn, laittamaan pään tyynyyn, pehmeän peiton päälleni ja saan hymyn kasvoilleni ennen nukahtamista. Se vain tuntuu niin konkreettisen ansaitulta päivän päätteeksi. Usein yön aikana viereeni kömpii kaksi ihanaista lastani, jotka käpertyvät tuhisten lähelleni. Näin on ollut vuoden ajan… kun isi muutti taivaaseen… Ihanat Beach Houset voisivat lisätä ainakin äidin nautintoa 🙂
-Jaana
TykkääTykkää