
~arvonta~











Äitienpäivän viikonloppu on hyvä päättää juttelemalla vähän sängystä. Monihan on huomioideni mukaan saanut aamupalan valmiina (ja skumpalla) sänkyyn ja sit taas toiset, noh, ovat vaan onnelisia edes päästessään sinne. 😉 Kuten minä.
Mun viikonloppu meni nimittäin taas jostain hullusta syystä töissä (”vanhassa työpaikassa”) yövuoroissa, joten kyllä on tuo sänky ja uni maistunut taas ekstra makealta. Hmm. Rakastan muuten nukkumaanmenoa. Etenkin puhtaisiin lakanoihin ja ei-yksin. Yövuorojen jälkeen nukahdan usein hymy huulilla koska se on vaan niin ekstraihanaa. :))
Tämän äitienpäivän haluan päättää jakamalla vielä yhdelle teistä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Beach House Companyn Logo Beach -vuodevaatesetin parisänkyyn; tuon saman valkoisen kuin kuvissa -sekä yhden jersey -kylpytakin (väri coffee/smoke, käännettävä). Ja pahoittelemalla vielä näin julkisesti niille, joiden edelliset Beach House -(joulukalenteri)voitot myöhästyivät; melkein on nolottanut laittaa uutta arvontaa kun viimekertaisen hoidin vähän huonosti; suuret pahoittelut kärsineille :(. Olen ollut tosi pahoillani. Tällä kertaa palkinnot lähtevät pikana heti! :))
Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa.
Eikä hätää; jollei voitto osu kohdalle, heitän tästä vielä toisen äitienpäivä-alekoodin: Millan putiikista saatte kaikki Beach Houset -20% alennuksella 25.5. asti koodilla BHSS2014!
Hienoa arjen alkua, hyviä öitä ja kommentoikaahan! Arvon voittajan (suunnitelmien mukaan) tiistaina! 🙂
Ps. Olohuoneen vanhat Happy Lightsit päätyivät sängyn ylle ”lukuvaloiksi”. Tuovat muuten ihanan tunnelmallisen valon ja tekevät koko sängystä etenkin pimeässä vielä mukavamman pesän. Jes miten ihana päästä nyt just nukkumaan. Omaan sänkyyn.
Aivan ihanat lakanat, kyllähän tuollaisissa kelpaisi nukkua ❤
TykkääTykkää
Hienot. Mukana arvonnassa.
-Irene
TykkääTykkää
Maanantaiaamun unenpöpperöiseen tunnelmaan oikein sopiva arvonta 🙂 Mukana siis! t. Mirkku
TykkääTykkää
Kerrassaan ihanat lakanat! Kevät siivouksen jälkeen olisi ihana saada vielä uudet lakanat sänkyyn. Kelpaisi varmasti myös unikeko miehelleni. 🙂
Marjo
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
mukana arvonnassa, kyllä kelpaisi!
TykkääTykkää
niiiiiiin mukana 🙂
TykkääTykkää
Ihana arvonta:) mari
TykkääTykkää
Ihanat vuodevaatteet. Just illalla sanoin miehelle, että pitäisi hankkia uudet käytössä olevien lemppari pussilakanoiden tilalle. Se on muuten todella tärkeää, että on mukavat vuodevaatteet. Peukku pystyyn, että kerrankin arpaonni suosisi. 🙂
TykkääTykkää
Ehdottomasti nuo haluaisin!!
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂 Ihania tuotteita!
– Heidi K
TykkääTykkää
”Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa” …
Kyllä kelpaavat 😀 Yksinhuoltajan, työtä tekevän ja opiskelevan neljän lapsen äidin arkeen toisivat huimasti luksusta ❤
Nukkuminen, nukkumaan alkaminen on ihanaa!
Sari
TykkääTykkää
Taivaallisen ihanat lakanat! Noilla saisi arkeen lukusta! -Emilia
TykkääTykkää
Olen kyllä aika utelias noista beach housen lakanoista kun moni puhuu noista niin lämpimästi… Oma kukkaro ei vaan anna lupaa ostaa 😉 pidän peukkuja! 🙂
Ja on kylmä teidän makuhuone vaan niin myyysig, siellä minäkin nukkuisin hyvin 😉 hyvää päivän jatkoa teille ♡
TykkääTykkää
Ihanat! Muuttohässäkän keskellä ei haluaisikaan mitään muuta yhtä paljon kun kellahtaa omaan sänkyyn uusien lakanoiden sekaan 🙂
Alexandra
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa.:) noora
TykkääTykkää
Nuo ihanat uudet lakanat meidän uuteen asuntoon? Kyllä!
TykkääTykkää
Tänne kyllä kelpais 🙂 Mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Rauhallinen kesäaamu mökillä, ihanissa uusissa lakanoissa, aah elämää
TykkääTykkää
Huh, miten moni nuo lakanat ja kylpytakin haluaa. Ihan niin kuin minäkin. Vuoden ikäisen tytön kotiäitinä ja siinä sivussa freen töitä tekevänä unet jäävät vähäisiksi lähes joka yö. Siispä ne ihanat tunnit, kun pääsee lakanoiden väliin ja saa olla ihan vain itseään varten, viettää mieluiten viimeisen päälle pedatussa sängyssä.
Maiju
TykkääTykkää
Ihana palkinto, mukana ollaan!
Jenni
TykkääTykkää
Beach Housen tuotteita himoitsen todenteolla, mutta opiskelijabudjettini ei ole vielä joustanut niin, että olisin raaskinut ostaa. Kunpa nyt onni olisi puolellani ja voittaisin :))
TykkääTykkää
Muutto edessä, joten uudet lakanat sopisivat hyvin samaan teemaan. – Ava A
TykkääTykkää
Onko tuo parisängyn setti myös tuplaleveälle peitolle? Olisi ihanaa jos saisi uudet kauniit lakanat kun tuo iso peitto aina rajoittaa valikoimaa
Kiitos ihanasta blogista. Tätä on mukava seurata 🙂
-Sari
TykkääTykkää
Kelpaisi omaankin sänkyyn 🙂
TykkääTykkää
Oih, nuo on niin ihanat lakanat, mukana arvonnassa.. 🙂
-elena-
TykkääTykkää
I H A N A T. Ihanat. Sekä vuodevaatteet että kylpytakki. Arpa vetämään, kiitos! 🙂
Marie
TykkääTykkää
Kiva arvonta! Ehdottomasti mukana! 🙂
TykkääTykkää
Voi mahtavaa,
koetanpa onneani ja osallistun. Nukkuminen on mukavaa ja mikään ei oo parempaa kuin ilta-tai yövuoron jälkeen saa mennö puhtaisiin hieman ”crispeihin” lakanoihin kääriytymään.
Kiitos mukavasta blogistasi se saa hyvälle tuulelle!
– TanjaL
TykkääTykkää
Ihanan näköinen makuuhuone, niin rauhallinen ja lempeä ! Mukana arvonnassa, olispa kiva jos onni suosisi ja saisin tuommoiset lakanat omaakin makkaria sulostuttamaan !
TykkääTykkää
Oma sänky on kyllä maailman paras paikka!Ja vielä kun olisi tuollaiset lakanat, niin avot! 🙂 Ihanan tunnelmalliset kuvat taas jälleen kerran:)
TykkääTykkää
Oi , noissa lakanoissa varmasti uni maistuu 🙂
Siis mukaan ihanaan arvontaan!
-sannas-
TykkääTykkää
Moikka, mukana arvonnassa. Ihanan muhkean näköinen peti kuvissa. Mukavaa viikon alkua.
t: Maarit
TykkääTykkää
Jeejee! Olen jo pitkään halunnut nuo beach housen lakanat. Täytyy varmaan hyödyntää alekoodi, kun onni tuskin hoitaa hommaa puolestani. 🙂 Mukavaa alkavaa viikkoa! T. Anu
TykkääTykkää
Hieno arvonta, osallistun mukaan! Olen juuri sisustanut asuntoani beach house -tyylillä kesää varten ja tuollaiset lakanat + kylpytakki olisivat hyvä lisä.
– Eveliina
TykkääTykkää
Heli haluaa voittaa uudet lakanat!
TykkääTykkää
Kiitos, kyllä kelpaisi ihan kumpi vain palkinto! Mutta lakanat olisivat erityisen kivat. Meillä tulee tänä vuonna 15-v hääpäivä, siinä olis palkinto ja lahja molemmille ❤
TykkääTykkää
Ihanat on! Mukana arvonnassa.
-Minna
TykkääTykkää
Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, niin nukkumatti nousee ja ovehen hiljaa lyö. On ihana nukahtaa omaan lämpimään sänkyyn, pehmeiden vällyjen väliin ZZZzzzz
Arpaonnea kokeillen, Kirsi H
TykkääTykkää
Olisipa ihanat lakanat ❤ toivottavasti arpaonni suosii 🙂 -Anu-
TykkääTykkää
Ihana palkinto. Mukana arvonnassa, ehdottomasti!
Tuija
TykkääTykkää
Hei!
vaihdoin juuri lakanat sänkyymme. Meillä ollaan sairastettu koko perheen voimin, kuumetta ja flunssaa, korva- ja silmätulehdusta… Joka yö viereemme on kömpinyt kaksi vaippaikäistä poikaa… Nyt alkaa taudit helpottamaan ja miten ihana olisi nukkua yö heräilemättä uusissa puhtaissa lakanoissa…
t. Katjuska
TykkääTykkää
Kylpytakki olisi niiiiiin ihana…. Voi kunpa tällä kertaa onni minua suosisi:) Sitkeästi osallistun näihin sinun arvontoihin, ja melkoisen huonolla menestyksellä, mutta jospa nyt…
Pia
TykkääTykkää
Ihana arvonta! Olen ehdottomasti mukana:-)
TykkääTykkää
I H A N A T!!! Ehdottomasti mukana arvonnassa. Pidetään peukkua, että onni osuu kohdalle. Mukavaa alkanutta viikkoa. Miia
TykkääTykkää
Se tunne, kun yövuoron jälkeen pääsee kömpimään omaan sänkyyn, puhtaisiin valkeisiin lakanoihin on sanoin kuvaamaton.. Tää setti olis aivan mahtava!
TykkääTykkää
Makkarin remontti on valmistumaisillaan ja uudet lakanat kruunaisivat muutoksen. 🙂 Uusi kylpytakkikaan ei olisi pahitteeksi vanhan jo vähän virttyneen tilalle.
-Lotta
TykkääTykkää
Mikään ei ole parempi fiilis kuin pujahtaa uusiin vastapestyihin lakanoihin !
Nää on ihanat, mulla on sormet ja varpaat pystyssä et voitto osuis omalle kohdalle 🙂
-simpukka ja helmi-
TykkääTykkää
Oj, Lakanat ois ihanat!- Helena
TykkääTykkää
Pehmeät, ihanat vuodevaatteet kelpaisi. Omassa sängyssä nukkuminen on parasta 🙂
TykkääTykkää