
~arvonta~











Äitienpäivän viikonloppu on hyvä päättää juttelemalla vähän sängystä. Monihan on huomioideni mukaan saanut aamupalan valmiina (ja skumpalla) sänkyyn ja sit taas toiset, noh, ovat vaan onnelisia edes päästessään sinne. 😉 Kuten minä.
Mun viikonloppu meni nimittäin taas jostain hullusta syystä töissä (”vanhassa työpaikassa”) yövuoroissa, joten kyllä on tuo sänky ja uni maistunut taas ekstra makealta. Hmm. Rakastan muuten nukkumaanmenoa. Etenkin puhtaisiin lakanoihin ja ei-yksin. Yövuorojen jälkeen nukahdan usein hymy huulilla koska se on vaan niin ekstraihanaa. :))
Tämän äitienpäivän haluan päättää jakamalla vielä yhdelle teistä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Beach House Companyn Logo Beach -vuodevaatesetin parisänkyyn; tuon saman valkoisen kuin kuvissa -sekä yhden jersey -kylpytakin (väri coffee/smoke, käännettävä). Ja pahoittelemalla vielä näin julkisesti niille, joiden edelliset Beach House -(joulukalenteri)voitot myöhästyivät; melkein on nolottanut laittaa uutta arvontaa kun viimekertaisen hoidin vähän huonosti; suuret pahoittelut kärsineille :(. Olen ollut tosi pahoillani. Tällä kertaa palkinnot lähtevät pikana heti! :))
Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa.
Eikä hätää; jollei voitto osu kohdalle, heitän tästä vielä toisen äitienpäivä-alekoodin: Millan putiikista saatte kaikki Beach Houset -20% alennuksella 25.5. asti koodilla BHSS2014!
Hienoa arjen alkua, hyviä öitä ja kommentoikaahan! Arvon voittajan (suunnitelmien mukaan) tiistaina! 🙂
Ps. Olohuoneen vanhat Happy Lightsit päätyivät sängyn ylle ”lukuvaloiksi”. Tuovat muuten ihanan tunnelmallisen valon ja tekevät koko sängystä etenkin pimeässä vielä mukavamman pesän. Jes miten ihana päästä nyt just nukkumaan. Omaan sänkyyn.
Pientä ylellisyyttä arkeen olisi ihana saada 🙂
TykkääTykkää
Haluaisin ehdottomasti nuo ihanan pehmoiset ja kauniit Beach House -lakanat. Kuun vaihteessa on vielä muutto edessä – oi kuinka ihanaa olisikaan köllähtää muuton jälkeen uusiin, puhtaisiin ja pehmoisiin lakanoihin uudessa kodissa! Aamutakki olisi myös tervetullut 🙂
-ada
TykkääTykkää
Hei! Aivan mielettömät lakanat ❤ Olemme juuri remontoineet yläkerran itsellemme (viimeinen neljästä lapsesta muutti pois) avaraksi makuuhuoneeksi ja nuo lakanat olisivat sinne kuin piste iin päälle… Mukana arvonnassa on siis myös Teka.
TykkääTykkää
Oi miten ihanat lakanat! Mukana ollaan arvonnassa! 🙂 samaistun niin sanoihisi, se tunne kun yövuoron jälkeen kömpii omaan sänkyyn ja hautautuu peittoihin on se mikä tekee yötöistä siedettävän 🙂
terkuin Hansu
TykkääTykkää
Ihania, tunnelmallisia kuvia. Upeat vuodevaatteet. Ehdottomasti mukana lakana-arvonnassa.
Aurinkoisia kevätpäiviä teille.
TykkääTykkää
Sateinen maanantai!Kyllä kelpaisi kömpiä noihin lakanoihin kylpytakkiin kääriytyneenä : )!
TykkääTykkää
Kyllä, kyllä ja kyllä 🙂 Uudet lakanat kelpaisivat pitkän työrupeaman jälkeen (stressaamista ja huonosti nukkumista).
TykkääTykkää
Voi mikä oiskaa parempi palkinto kevään uurastuksesta ku lakanat tai aamutakki! 🙂
T:Juliette
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa!
Tytti
TykkääTykkää
Kerrassaan ihanat arvonnat, osallistun!
Sari -66
TykkääTykkää
Hei, yövuoroja en tosiaankaan kaipaa, mutta sitä ihanaa väsymyksen tunnetta kun pääsee pötkähtämään sänkyyn aamulla työvuoron jälkeen, kyllä ehkä hiukan kaipaan. 🙂
Lakanat näyttää ihanalta ja niihinkin olisi varmasti ihana pötkähtää
Ellu
TykkääTykkää
Voi, että noissa ois kyllä ihana köllöttää..
TykkääTykkää
mukana arvonnassa 🙂
-salla
TykkääTykkää
Aah ihana Beach House vuodevaatesetti kelpaisi mullekin. Värikin on kohdallaan. Onnea mulle arvontaan 🙂
TykkääTykkää
Ihanat lakanat, ehdottomasti mukana arvonnassa! Meillä pikkumies herättelee öisin vielä usein, ja joka kerta omaan sänkyyn palatessa (=kaatuessa), se oma sänky tuntuu kyllä ihanalta. Pehmeät, raikkaat lakanat, yksi elämän suurista nautinnoista 🙂 Oli ne sitten silitetty, tai ei 😀
Suvi
TykkääTykkää
Ihanan raikkaan näköiset, pedatapa seuraavaksi tuollaisilla! Ulla
TykkääTykkää
Noi lakanat näyttää niiiin ihanan pehmeiltä. Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Olisipa ihana saada tuollaiset 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihanat vuodevaatteet, joten ehdottomasti mukana arvonnassa ❤
TykkääTykkää
Beach house lakanat olis ihanat! Terkkuja Kotkasta.
TykkääTykkää
Ihana arvonta! Ehdottomasti mukana 🙂 Saija
TykkääTykkää
Mikäpä on ihanampaa kun pujahtaa puhtaisiin lakanoihin nukkumaan yksin tai kaksin,kylpytakki tulisi nyt tarpeeseen kun ei sitä äitienpäivänä tullukaan vaikka vähän siitä vinkkailin.Ihanaa viikon alkua
t. pirjo
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! 🙂
TykkääTykkää
Olispa kivat!
TykkääTykkää
Täällä yks, joka RAKASTAA nukkumista ahhh! Mieluiten valkoisissa, puhtaisissa lakanoissa hmmm yksin tai noh sitä toista ei oo vielä löytynyt 😉
mukana siis arvonnassa 🙂 kesatytonblogi@gmail.com
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa 🙂
T: Elina
TykkääTykkää
Aivan ihanat lakanat taas Beach Houselta, todellakin kokeilen onneani arvonnasta. Niin ja aamutakki multa puuttuukin kokonaan 🙂
S
TykkääTykkää
Ihanat on lakanat, kyllä kelpaisi
TykkääTykkää
Jess! Haluan osallistua arvontaan. Ihanat!
Maarit
TykkääTykkää
Ihania palkintoja! Mieluusti ottaisin vastaan uuteen kotiin, johon kesällä muutamme ❤
TykkääTykkää
Voi kyllä, ihanat lakanat! Ja samaa mieltä, nukkuminen on parhautta! 🙂
-Sanni
TykkääTykkää
Hei! Mukana arvonnassa! Beach housen petivaatteisiin olisi kiva tutustua lähemmin.
Terv. Anniina
TykkääTykkää
Kauniit lakanat, mukana arvonnassa! Hilu
TykkääTykkää
Puhtoisen pehmoiset – arvonnassa mukana!
AnElMi
TykkääTykkää
Tätä arvontaa on odotettu 🙂 Juuri eronneena kolmivuorotyöläisenä kaipaisin yksiöni sänkyyn ihanat lakanat seurakseni 😉 Ja tosiaan paras fiilis ikinä on mennä kotiin nukkumaan yövuoron jälkeen läpi Helsingin aamuruuhkan…
-sande-
TykkääTykkää
Hei, ympäristöllä on suuri merkitys levolliseen uneen. Mieluisesti sisustettu huone, josta turhat virikkeet karsittu, mukava sänky ja ihanat puhtaat lakanat. Olisipa arpaonnea tällä kertaa.. -Kati
TykkääTykkää
Oi ei, mukana lakana-arvonnassa niin mielellään!!
TykkääTykkää
Näistä olisin niin onnellinen ja mieheni kans 🙂
-Kirsimilja
TykkääTykkää
sanoo siis Doris
TykkääTykkää
Hei! Mukana arvonnassa! Beach housen petivaatteisiin olisi kiva tutustua lähemmin.
Terv. Anniina
TykkääTykkää
Ihanat vuodevaatteiden, olen mukana arvonnassa! Pienen vauvan äitinä tuo uni on jotenkin todella ajankohtainen aihe tai ehkä unenpuute 😉
Tikru
TykkääTykkää
Ehdottomasti kelpaisi! Olen mukana arvonnassa 🙂 – Anu
TykkääTykkää
Kylläpä kelpaisi noissa lakanoissa nukkua. Toivotaan että onni suosii 🙂 -Maikki
TykkääTykkää
Ompa houkuttelevan näköinen sänky, saisikos omastakin tuon näköisin noille lakanoilla, haluaisin kokeilla ja osallistun arvontaan!
t. Sanna
TykkääTykkää
Ihana tuulahdus kesää lakanoissa, kauniit & raikkaat lakanat!
TykkääTykkää
mukana 🙂 tuollaiset lakanat kun saisi… ❤
TykkääTykkää
Näitä Beach Housen lakanoita ja yöasuja olen ihaillut jo aiemmin blogisi kautta. Innolla siis mukaan arvontaan!
Kevätterkuin TerhiKoo
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana! Nukkuminen ei todellakaan ole yliarvostettua. 😀
– Tiina K
TykkääTykkää
Meidän äiti juuri haaveili uusista pehmeistä lakanoista joten jos arpaonni suosii yllätän ihanan äitini tällä paketilla.
TykkääTykkää
Molemmat ihanat! Mukana arvonnassa:) -Maija
TykkääTykkää