
~arvonta~











Äitienpäivän viikonloppu on hyvä päättää juttelemalla vähän sängystä. Monihan on huomioideni mukaan saanut aamupalan valmiina (ja skumpalla) sänkyyn ja sit taas toiset, noh, ovat vaan onnelisia edes päästessään sinne. 😉 Kuten minä.
Mun viikonloppu meni nimittäin taas jostain hullusta syystä töissä (”vanhassa työpaikassa”) yövuoroissa, joten kyllä on tuo sänky ja uni maistunut taas ekstra makealta. Hmm. Rakastan muuten nukkumaanmenoa. Etenkin puhtaisiin lakanoihin ja ei-yksin. Yövuorojen jälkeen nukahdan usein hymy huulilla koska se on vaan niin ekstraihanaa. :))
Tämän äitienpäivän haluan päättää jakamalla vielä yhdelle teistä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Beach House Companyn Logo Beach -vuodevaatesetin parisänkyyn; tuon saman valkoisen kuin kuvissa -sekä yhden jersey -kylpytakin (väri coffee/smoke, käännettävä). Ja pahoittelemalla vielä näin julkisesti niille, joiden edelliset Beach House -(joulukalenteri)voitot myöhästyivät; melkein on nolottanut laittaa uutta arvontaa kun viimekertaisen hoidin vähän huonosti; suuret pahoittelut kärsineille :(. Olen ollut tosi pahoillani. Tällä kertaa palkinnot lähtevät pikana heti! :))
Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa.
Eikä hätää; jollei voitto osu kohdalle, heitän tästä vielä toisen äitienpäivä-alekoodin: Millan putiikista saatte kaikki Beach Houset -20% alennuksella 25.5. asti koodilla BHSS2014!
Hienoa arjen alkua, hyviä öitä ja kommentoikaahan! Arvon voittajan (suunnitelmien mukaan) tiistaina! 🙂
Ps. Olohuoneen vanhat Happy Lightsit päätyivät sängyn ylle ”lukuvaloiksi”. Tuovat muuten ihanan tunnelmallisen valon ja tekevät koko sängystä etenkin pimeässä vielä mukavamman pesän. Jes miten ihana päästä nyt just nukkumaan. Omaan sänkyyn.
Kiitokset kivasta arvonnasta jälleen kerran 🙂 Uudet lakanat tai kylpytakki piristäisi ihanasti arkea!
Mimi
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Voi, kun onni olisi myötä 🙂
Kielo
TykkääTykkää
Oih, noihin lakanoihin kun saisi sukeltaa 🙂 mukana arvonnassa!
-Marianne-
TykkääTykkää
Ihanat, ihanat Beach housen lakanat! Tuollaiset minäkin toivon saavani 🙂
TykkääTykkää
Kyllä kelpaisi ja uni niissä varmasti maittaisi! T. Hanna-Mari
TykkääTykkää
Noissa lakanoissa kelpaisi nukkua tänä kesänä! Peukut ja varpaat pystyyn että arpaonni olisi myöden!
/Emilia
TykkääTykkää
Kauniit, raikkaat ja puhtaat lakanat omassa sängyssä kera muhkeiden tyynyjen….ihana tunne! ❤
TykkääTykkää
Olen haaveillut noista lakanoista niiiiiin pitkään. Mikä siinä onkin, että omaan mukavuuteen sijoittaminen jää niin usein hankintalistan hännille? Pehmoinen kylpytakki olisi kyllä melkoinen luksusbonus. -Klaara
TykkääTykkää
Kylläpä noissa kellisi. Kylpytakkikaan ei olisi pahitteeksi, oma kun alkaa olla aika kulahtanut. Mut sen on äiti tehnyt, joten en poiskaan osaa laittaa. 🙂
Pieta
TykkääTykkää
Oi että! Noi lakanat olisi enenmän kun ihanat upouudessa sängyssä. Ja aamutakkikaan ei olisi yhtään huono lisä siihen kylkeen. 🙂
Sinna
TykkääTykkää
Lakanat ja kylpytakki, ihania molemmat!
-Katja –
TykkääTykkää
Voi ihanuus mikä arvonta! Ehdottomasti mukana. 🙂 Olenkin kyseisen merkin tuotteita pyöritellyt monesti kaupassa, kuitenkaan koskaan en ole raaskinut ostaa niitä. Toivottavasti tässä onni potkaisee! 🙂
-Heksu
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Rakastan makuuhuoneenne tapettia.
Pia
TykkääTykkää
Mikä onni olisikaan nukkua noissa lakanoissa, ehdottomasti mukana arvonnassa! Ja suuri kiitos iloa tuovasta blogistasi.
TykkääTykkää
Niin mukana arvonnassa :)! Upea palkinto.
TykkääTykkää
mä niin toivon että tämän yhden ainoan kerran arpaonni osuisi mun kohdalle. Olispa mukava lueskella blogiasi näissä lakanoissa! Mukana arvonnassa. – Sorelli
TykkääTykkää
Oioioi…ihan parasta on kömpiä puhtaisiin, ulkona kuivatettuihin, silitettyihin lakanoihin..Beach Housen lakanat veisi tuon nukkumisnautinnon taas ihan uudelle levelille 😉 Eli ihan ehdottomasti mukana arvonnassa 😀 -Kide
TykkääTykkää
Kauniita, tunnelmallisia kuvia jälleen! Olisipa kiva voittaa noi ihanat lakanat!
– Marja
TykkääTykkää
Mikä onni olisikaan nukkua noissa lakanoissa, ehdottomasti mukana arvonnassa! Ja suuri kiitos iloa tuovasta blogistasi.
TykkääTykkää
Nuo olisivat unelmieni lakanat, osallistun ehdottomasti! 🙂
TykkääTykkää
Aivan super ihanat lakanat…kumpa onni suosisi nyt vaan. Mikään ei
Voita juuri siivottua, raikasta makuuhuonetta jossa puhtaat petivaatteet. Tietysti suihkunraikkaana nukkumaan. Oih.
T. Ann.
TykkääTykkää
Nukkumista rakastava myös mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Pehmeän näköiset vuodevaatteet 🙂 Olisi hienoa päästä nukkumaan niiden kanssa ja tunnustella lakanoiden antamaa lämpöä ja ylellisyyttä. Hyvää yötä!!
t. Kaija
TykkääTykkää
Kyllä kelpaisi noihin lakanoihin kellahtaa! Taikka kääriytyä pehmoiseen kylpytakkiin ❤
TykkääTykkää
Nukkuminen on parasta. Ihanat lakanat, arvonnassa mukana!
TykkääTykkää
Pehmeän näköiset vuodevaatteet 🙂 Olisi hienoa päästä nukkumaan niiden kanssa ja tunnustella lakanoiden antamaa lämpöä ja ylellisyyttä. Hyvää yötä!!
t. Kaija
TykkääTykkää
Pehmeän näköiset vuodevaatteet 🙂 Olisi hienoa päästä nukkumaan niiden kanssa ja tunnustella lakanoiden antamaa lämpöä ja ylellisyyttä. Hyvää yötä!!
t. Kaija
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Olisi ihana päästä nukkumaan laadukkaissa lakanoissa. -Riikka
TykkääTykkää
Ai, että kelpaisiko Beach Housen lakanat? Vastaus on, että kyllä kelpaisi! Näistä olen kuullut pelkästään hyvää, mutta en toistaiseksi ole raaskinut niitä ostaa. Onnettareen luottaen siis 🙂
– Tarja –
TykkääTykkää
Juu kelpais tänne ehdottomasti, ihanat<3
TykkääTykkää
Tässä täytyy olla ehdottomasti mukana!! 🙂 Olen noita lakanoita niin monet kerrat kaupoilla hiplaillut, mutta en ole raskinut ostaa…jospa onni suosisi, se se vasta olisi huippua! Voin kuvitella että noissa lakanoissa uni maittaa 🙂
TykkääTykkää
Puhtaat, silitetyt lakanat ovat arjen parasta luksusta! Olen haaveillut jo pitkään laatulakanoista. Mukana arvonnassa peukut pystyssä. 🙂
-LILLE-
TykkääTykkää
aina täytyy kokeilla!! niin ihania juttuja tarjolla taas 🙂
TykkääTykkää
Mukana! 🙂 Saija
TykkääTykkää
Juurikin nukkumaanmeno ois ihan unelmaista noissa lakanoissa… Ah.
TykkääTykkää
Voi että, kuinka ihanat ja pehmeän näköiset – tulee varmasti oikein superhoukutteleva peti!! Nautin kanssa suuresti niistä hetkistä, kun voi mennä juuri vaihdettuihin petivaatteisiin suihkunraikkaana ja katsoa vaikka peiton alta käsin elokuvaa tai lueskella, yleensä maitomuki/kaakao vieressä 🙂 Toivottavasti onni potkaisi juuri tässä arvonnassa!
TykkääTykkää
Olen mielelläni mukana huikeassa arvonnassa. -Mari.P-
TykkääTykkää
Arvonnassa toiveikkaana mukana:)
-Marika K.
TykkääTykkää
Haaveillut pitkään jo ihanaisista beach housen lakanoista ja kylpytakista millan putiikin sivuilla, joten onneani kokeilen minäkin tärppäisikö (: ! Mukana arvonnassa(: Ihana elämäntäyteinen blogi, mukana joka päivä täällä kurkkimassa onko millaisia uusia kujeita (: Anne.T.
TykkääTykkää
Kyllä vaan nukkuminen on ihanaa, erityisesti omassa sängyssä uusissa puhtaissa valkeissa lakanoissa. Tänä keväänä on ollut niin paljon ajateltavaa että uni on ollut kovasti pätkäistä….ihana valaistus ja rauhoittavat värit nukutaan kaikki hyvin, kauniita unia ja……oman kullan kuvia toiv päivi
TykkääTykkää
Kiitos uudesta ideasta ”happylights”:ien käyttöön. Mäkin niin tykkään niistä! Uudet lakanatkin ois ihan huippujuttu 🙂 -k
TykkääTykkää
I know the feeeling. Parasta yövuoron jälkeen nukkuminen on etenkin ma aamuisin, kun arkena ahertavat aloittaa työviikon. Marja
TykkääTykkää
Olisipa ihana yövuoron jälkeen köllähtää, suloisiin lakanoihin.
Mukana molemmissa arvonnoissa 🙂
– Anni –
TykkääTykkää
Oi voi mikä ihana arvonta, eihän sitä koskaan tiedä jos onni suosisi 😉 Eli mukana!
-LauraLumina
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Hanna
TykkääTykkää
Olisi aivan ihanaa nukkua noissa lakanoissa!
Terv. Vipsu
TykkääTykkää
Teillä on makkarissa ihanan harmoninen värimaailma ja hyvä tunnelma.
Olisin ikionnellinen, jos arpaonni osuisi kohdalle – noilla lakanoilla loihtisi omaankin makuuhuoneeseen kivaa fiilistä.
t. Virpi H.
TykkääTykkää
Oi, tuollaiset lakanat tahtoisin!
TykkääTykkää
Oi, olisi unelmien täyttymys saada nuo yöpaitani kaveriksi (:
TykkääTykkää
Sopis meijän makkariin!
-Susanna-
TykkääTykkää