
~arvonta~











Äitienpäivän viikonloppu on hyvä päättää juttelemalla vähän sängystä. Monihan on huomioideni mukaan saanut aamupalan valmiina (ja skumpalla) sänkyyn ja sit taas toiset, noh, ovat vaan onnelisia edes päästessään sinne. 😉 Kuten minä.
Mun viikonloppu meni nimittäin taas jostain hullusta syystä töissä (”vanhassa työpaikassa”) yövuoroissa, joten kyllä on tuo sänky ja uni maistunut taas ekstra makealta. Hmm. Rakastan muuten nukkumaanmenoa. Etenkin puhtaisiin lakanoihin ja ei-yksin. Yövuorojen jälkeen nukahdan usein hymy huulilla koska se on vaan niin ekstraihanaa. :))
Tämän äitienpäivän haluan päättää jakamalla vielä yhdelle teistä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Beach House Companyn Logo Beach -vuodevaatesetin parisänkyyn; tuon saman valkoisen kuin kuvissa -sekä yhden jersey -kylpytakin (väri coffee/smoke, käännettävä). Ja pahoittelemalla vielä näin julkisesti niille, joiden edelliset Beach House -(joulukalenteri)voitot myöhästyivät; melkein on nolottanut laittaa uutta arvontaa kun viimekertaisen hoidin vähän huonosti; suuret pahoittelut kärsineille :(. Olen ollut tosi pahoillani. Tällä kertaa palkinnot lähtevät pikana heti! :))
Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa.
Eikä hätää; jollei voitto osu kohdalle, heitän tästä vielä toisen äitienpäivä-alekoodin: Millan putiikista saatte kaikki Beach Houset -20% alennuksella 25.5. asti koodilla BHSS2014!
Hienoa arjen alkua, hyviä öitä ja kommentoikaahan! Arvon voittajan (suunnitelmien mukaan) tiistaina! 🙂
Ps. Olohuoneen vanhat Happy Lightsit päätyivät sängyn ylle ”lukuvaloiksi”. Tuovat muuten ihanan tunnelmallisen valon ja tekevät koko sängystä etenkin pimeässä vielä mukavamman pesän. Jes miten ihana päästä nyt just nukkumaan. Omaan sänkyyn.
Kyllä laadukkaat lakanat vaan tuntuvat ihanalta! Harmi että niihin ei tule ensimmäisenä satsattua vähiä rahojaan…joten nyt mukana arvonnassa Onnettaren hipaisua toivoen! 🙂
H
TykkääTykkää
❤ kelpaisi mennä untenmaille ❤
Terkuin
AnneMarita
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana. Todellakin kelpaisivat uudet lakanat meidän sänkyymme :).
T: Anna E
P.S. Hyvää äitienpäivää sinulle myöhästyneesti. Oli kiva äitienpäiväpostaus sinulla :).
TykkääTykkää
Ihanuuksia ja mikä ihanampaa kun pujahtaa ihanaan pehmeyteen unten maille.
– Mertsi
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana! Ihana lakanasetti; valmiina onkin jo BH-yöpaita odottamassa!
-Kikka_
TykkääTykkää
Niin ihanan rauhallisia kuvia 🙂 ihan toivoo arpaonnen suosivan että pääsisi uneksimaan noin upeisiin lakanoihin!
TykkääTykkää
Ihanat ja sopisivat meidän makkarin uuteen sisustukseenkin oikein hyvin! Voittaisimpa…
TykkääTykkää
Iloisen blogin lukijana mukana arvonnassa. Tiina
TykkääTykkää
Voi ei luin niin myöhään tän blogin että onko jo liian myöhästä osallistua 😦
Voi kun olis ihana nukkua noitten ihanien lakanoitten välissä ❤
-Heidi-
TykkääTykkää
Kyllä noissa lakanoissa kelpaisi nukkua!! 🙂
– Venla
TykkääTykkää
Ihanan pehmoisia ja unenomaisia kuvia…ihanissa lakanoissa 🙂 Osallistun siis arvontaan, jospa nyt onnistaisi! :)))
TykkääTykkää
Näissä lakanoissa näkisi varmasti levollisia unia ❤ Mukana siis ehdottomasti!
TykkääTykkää
Oi, aivan ihanat sänkyvaatteet! Olen arvonnassa mukana =) T. Sirpsakka
TykkääTykkää
Kauniit lakanat! Arvonnassa mukana 🙂
Tuulia
TykkääTykkää
Tuommoiset lakanat ois mahtavat! 🙂
-alma
TykkääTykkää
Mukana ollaan! 🙂
TykkääTykkää
Nukkuminen puhtaissa lakanoissa on, AIVAN mahtavaa! Ja noissa lakanoissa varmasti vielä jumalaisempaa 🙂
Mukana arvonnassa,
-Henrika-
TykkääTykkää
Elämä vaan on niin ihanaa kuten kuvista näkyy. Mukana arvonnas.
TykkääTykkää
Aika epätoivoistahan tähän arvontaan on osallistua, kun osallistujia on jo yli 1000, mutta yritetään nyt kuitenkin 🙂 Olisi ihana saada edes yhdet laadukkaat lakanat, niihin kun en raaski vähiä rahojani sijoittaa.
-jennie
TykkääTykkää
Ehtiikö vielä arvontaan mukaan, toivottavasti.
Lakanat näyttävät tosi kauniilta.
Tiina
TykkääTykkää
Noihin lakanoihin haluaisin iltaisin nukahtaa, mukana arvonnassa. -Maiju-
TykkääTykkää
Aaah, olisivat ihanat. Pitkäaikaissairaan lapsen äitini kun yöunet ovat kortilla niin nuo olisivat luksusta ❤
TykkääTykkää
Aivan ihanat lakanat, joiden syleilyssä varmasti uni maistuu 🙂
TykkääTykkää
Voi kun onni suosisi, ihanat..
-Kirsi
TykkääTykkää
Nämä ovat omalla haavelistalla, vaan jos ei onni suosi, niin siirretään haaveista ostoslistalle heti, kun hoitovapaa päättyy ja on paremmin taas mahdollista hemmotella perhettä materialla. Tämän hetken luksus koostuu mahdollisuudesta olla kotona kahden tytön kanssa 🙂 Mutta olisinpa tosi onnellinen, jos voittaisin. Nämä. Tai lotossa 😉 Pitää kokeilla onneaan!
TykkääTykkää
Ulkona sataa rajusti, joten taidanpa pujahtaa päiväunille Omaan sänkyyn… Sinne kauniita lakanoita toivoen… 🙂
TykkääTykkää
Osallistun mukaan arvontaan.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. 🙂
TykkääTykkää
Kyllä tommoisissa lakanoissa kelpaisi köllötellä, eli arpaonnnea testaamassa minäkin : )
TykkääTykkää
Matti Myöhänen ilmoittautuu arvontaan mukaan! Jo pitkään olen ihaillut Beach House lakanoita.
Anno
TykkääTykkää
Ihanat lakanat! ❤
t: Taina
TykkääTykkää
Ihanat lakanat! Just tuli vuokrankorotus, vois lohdutukseksi nukkua tommosissa =) Vera
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana arvonnassa. Opiskelijalla on pakko laittaa jäihin kaikki ylimääräiset hankinnat!
-Roosa
TykkääTykkää
Nyt kyllä toivotan itselleni huippu hyvää onnea!!!!!! =) Ja kaikille muille kanssa 😉
-Sanna-
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. Jenni
TykkääTykkää
Joo, nukkuminen puhtaissa lakanoissa on ♥. Usein huokaisen miehellekin nukkumaan mennessä, että sänky on kyllä maailman paras keksintö 🙂
Osallistun myös ihanaan arvontaan!
-Jenni
TykkääTykkää
Kylläpä ovat ihanat petivaatteet. Noihin olisi aikas mukava piiiitkän päivän jälkeen kömpiä ja nukahtaa! Kunpa arpaonni kerrankin napsahtaisi…Kevyt kylpytakkikin olisi juuri nyt ostoslistalla, että sekin tulisi kuin ”tilauksesta” 🙂
Pia
TykkääTykkää
Siis aivan ihanat Ehdottomasti mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Onpas ihanat lakanat. Juuri sellaiset, mitä ei tulisi itse välttämättä kaupasta mukaan otettua.. Jostain syystä sitä valitsee aina ”saman tyylisiä”, kun tarvetta tulee! Mukana siis arvonnassa! _S-M_
TykkääTykkää
Ihanat. Haluan olla mukana. Vanhan kylpytakin lemppasin just roskiin, kun hiusväriä ja kaikkea oli. Ulla
TykkääTykkää
En ole yövuorolainen mutta silti oma sänky ja nukkuminen on parasta puuhaa. Olisi tarvetta uusille lakanoille ja myös ihanalle kylpytakille. Toivottavasti onni suosii.
Mukavaa alkukesää!
-Bettina
TykkääTykkää
Iloista arpaonnea toivoen
Suvi
TykkääTykkää
Oi, rakastan noita Beach Housen tuotteita! Peukut pystyyn, että onni suosisi!
Kivaa kevään jatkoa sinne Norjaan!
Katri
TykkääTykkää
En ikinä kommentoi, luen vaan. Sulla on todella kaunis blogi!
Ihanat lakanat sopisi täydellisesti meidän omaan summer beach houseen; nuo valkoiset lakanat makuuhuoneessa, jossa valkoiset verhot hulmuaa merituulessa…!
TykkääTykkää
Ihanat liinavaatteet. Oma unenikin on parasta puhtaissa lakanoissa miehen kainalossa.
Nuori mamma
TykkääTykkää
Ihanat liinavaatteet. Oma unenikin on parasta puhtaissa lakanoissa miehen kainalossa.
Nuori mamma
TykkääTykkää
Voi kun arpaonni osuisi kohdalle!
TykkääTykkää
Vieläkö ehtii mukaan arvontaan? Aina kun olet laittanut kuvia makuuhuoneestasi on katse kiinnittynyt ensimmäisenä muhkeisiin petivaatteisiin ja huomaan miettiväni, millaista olisi nukkua noin ihanissa lakanoissa. Aurinkoista kevättä:) t. gitta
TykkääTykkää
Oi, noita Beach Housen: vuodevaatteeita tai kylpytakkia olen aina toivonutkin!
Terkuin, Marjukka
TykkääTykkää
Kerkeääkö vielä mukaan arvontaan? Kylpytakki oisi mukava saada 🙂 T.Anitta
TykkääTykkää