Nuukuusviikkoraporttia

Vallitseva tilanne. Aika ihana.

Juu nuukuusviikko haasteineen oli ja meni -ihan OK mielestäni.
Joskaan ihan hirveän kuluttavasti en muutenkaan elele, mutta laitetaanpas tähän jotain muistiinpanoja.

-Nuukuusviikon teeman mukaisesti en edes käynyt missään turhanpäiväisissä kaupoissa houkutusten välttämiseksi. Siis vaate-, sisutus-, kosmetiikka-, kirja- tms. putiikit kannattaa yleensäkin jättää suosiolla kiertelemättä jollei jotain ihan pakosti tarvitse.

-Ostan melko vähän muutenkaan suurista ketjuista ns. kertakäyttövaatetta ja tykkään kierrättää. Ostan mieluummin laatuvaatteen käytettynä kuin halpiksen uutena. Kirppareita täällä ei juurikaan harrasteta, mutta selailen nettipalstoja edullisten löytöjen toivossa.

-Me syödään tavallisestikin paljon näkkäriä, koska Olli tykkää siitä. Aika edullista eikä ainakaan joudu pilaantumisen vuoksi heittämään hukkaan. Toinen perheen suosikkileipä onkin suoraan paikallisesta leipomosta haettua sairaan hyvää leivinuunipaistosta, mutta sen verran hintavaa, että juuri nuukuusviikon ajaksi jätin hankkimatta.

-Autoa mulla ei edes ole, joten tänkin viikon kuljin vain kävellen tai pyörällä. Harvoin käytän muutes edes julkisia.

-En ostanut ruokaa yhtenäkään päivänä, paitsi vähän hedelmiä -oi juu ja maitoa. Perunoita ja porkkanoita oli paljolti jo varastossa. Soimme itsepyydettyä tai ystävän pyytämää kalaa neljänä päivänä. Kananmunia saimme suoraan ystävien kanoilta, kuten itseasiassa aina. Samojen ystävien kanssa olemme myös pitäneet kesäisin paria possua aitauksessa; näiden lihat riittäneet meidän ylläpitimiksi hienosti. Harvoin siis ostamme lihaa kaupasta yleensäkään.

-Yritän tietoisesti suihkutella aika vähän aikaa ja suihkussa ollessani asetan ammeen lattialle keräämään kylpyveden Ollille ja Ainolle.

-Meillä on sähkölämmitys, mutta se on jo pois päältä. Lämmityskuluja ei siis enään ole tullut moneen viikkoon -okei, kylppärin lattialämmitystä pidetään.

Mitäs muuta? Me lajitellaan, tietty. Meille ei tule mainoksia enkä tilaa kotiin mitään lehteä. Meillä on aika vähän lamppuja tai mitään töpselilaitteita. Käytän suurimmaksi osaksi kestovaippoja. Lapsilla siis. Aino saa myös luvan käyttää Ollin vanhoja vaatteita, monet niistä on niin unisexia. Kierrätän lehtiä kavereiden kanssa.

No nyt toi kuvan vallitseva tilanne loppui. Se siitä omasta ajasta, hei då 🙂

129 vastausta artikkeliin “Nuukuusviikkoraporttia

  1. The next time I learn a blog, I hope that it doesnt disappoint me as a lot as this one. I mean, I do know it was my choice to learn, however I actually thought youd have one thing attention-grabbing to say. All I hear is a bunch of whining about one thing that you can repair should you werent too busy searching for attention.

    Tykkää

  2. Do you have a spam issue on this blog; I also am a blogger, and I was wondering your situation; many of us have developed some nice practices and we are looking to swap solutions with others, why not shoot me an email if interested.

    Tykkää

  3. Hey there! I know this is kinda off topic but I was wondering which blog platform are you using for this site? I’m getting fed up of WordPress because I’ve had problems with hackers and I’m looking at options for another platform. I would be awesome if you could point me in the direction of a good platform.

    Tykkää

  4. Hey There. I found your blog using msn. This is an extremely well written article.
    I’ll make sure to bookmark it and return to read more of your useful information. Thanks for the post. I will definitely comeback.

    Tykkää

  5. I absolutely love your blog and find many of your post’s to be just what I’m looking for. Does one offer guest writers to write content for you? I wouldn’t mind producing a post or elaborating on some of the subjects you write regarding here. Again, awesome site!

    Tykkää

  6. Woah! I’m really enjoying the template/theme of this blog. It’s simple, yet effective. A lot of times it’s difficult to get that ”perfect balance” between user friendliness and appearance. I must say you have done a excellent job with this. Also, the blog loads extremely fast for me on Safari. Exceptional Blog!

    Tykkää

  7. I used to be more than happy to find this internet-site.I needed to thanks on your time for this glorious learn!! I definitely enjoying each little bit of it and I have you bookmarked to take a look at new stuff you weblog post.

    Tykkää

  8. My brother recommended I might like this blog. He was entirely right. This post truly made my day. You can not imagine just how much time I had spent for this information! Thanks!

    Tykkää

  9. I was just seeking this info for a while. After 6 hours of continuous Googleing, finally I got it in your web site. I wonder what is the lack of Google strategy that do not rank this type of informative sites in top of the list. Normally the top web sites are full of garbage.

    Tykkää

  10. My brother recommended I might like this web site. He was entirely right. This post actually made my day. You can not imagine just how much time I had spent for this information! Thanks!

    Tykkää

  11. Hi just thought i would tell you something.. This is twice now i’ve landed on your blog in the last 3 weeks searching for completely unrelated things. Spooky or what?

    Tykkää

  12. Currently it seems like Movable Type is the preferred blogging platform available right now. (from what I’ve read) Is that what you are using on your blog?

    Tykkää

  13. Interesting post. Iâ??ll be sticking about to hear significantly much more from you guys. Thanks!

    Tykkää

  14. Astounding … simply astounding. Way to offer us all something that we all might not have ever known about. At least I just learned something new. Thanks a bunch!

    Tykkää

  15. Admiring the time and effort you put into your web site and in depth info you present. Itâ??s great to come across a blog every once in a even though that isnâ??t exactly the same old rehashed details. Great read! Iâ??ve bookmarked your site and Iâ??m adding your RSS feeds to my Google account.

    Tykkää

  16. Palmetto Specialty Transfer was founded and created based on the principle that individuals in our area and surrounding areas deserved a much higher level of client services

    Tykkää

  17. Hi, Neat post. Thereâ??s a problem along along with your web site in web explorer, could test thisâ?¦ IE nonetheless is the marketplace leader and a excellent portion of folks will omit your excellent writing because of this difficulty.

    Tykkää

  18. It is the very best time to make some plans for the future and it really is time to be pleased. Iâ??ve read this post and if I could I wish to suggest you some fascinating items or advice. Maybe you’ll be able to write next articles referring to this article. I wish to read even much more things about it!

    Tykkää

  19. Thanks for this post. I certainly agree with what you are saying. I’ve been talking about this topic a lot lately with my mother so hopefully this will get him to see my point of view. Fingers crossed!

    Tykkää

  20. Which is some inspirational stuff. Never knew that opinions may well be this varied. Thank you for all the enthusiasm to offer such valuable info here.

    Tykkää

  21. yourselfâ??m as burning with excitement along accumulative concentrating. alter ego was rather apocalyptic by the mated ethical self went up to. Itâ??s punk up to closed ego dispirited. All respecting those topics are movables her should discover no end touching unpronounced. Thanks so much!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: