About bloggin’ (igjen)

Kun vajaa kolme vuotta sitten aloitin bloggaamisen, oli esim. suomalaiselle blogilistalle rekisteröitynyt noin 10 000 blogia. Tänään niitä on 33 757.
Uusia blogeja syntyy päivittäin.
Aika moni suomalainen siis pitää blogia -ja vielä useampi lukee.
Suosituimpia taitaa olla muotiblogit. Siis ihan muotiblogit -ei tällaiset omantyylinblogit niinkuin mulla 😉
Täällä käy päivittäin reilu 5000 yksittäistä lukijaa, aika paljon. Kiitos tässä vaiheessa teille reilulle 4100:lle, jotka klikkasivat ikänsä sivupalkkiin, jotta saatiin prosentteja tilastoon. Eipä yllätä oikeastaan, että puolet lukijoista on 20-30 vuotiaita 🙂 
Minä olen muuten 28 -sitä kysyttiin hetki sitten kommenttiboksissa.
Kommenttiboksissa saa muutenkin kysyä, jos jotain mieleen tulee, mutta vastailen usein vähän satunnaisesti. Lähinnä ajan puutteen vuoksi, sillä vaikka luen aina ihan kaikki kommentit, ei mulla välttämättä oo aina aikaa paneutua vastaamaan niihin -ikävä kyllä. Jotkut asiat saatan myös tietoisesti yrittää pitää yksityisinä ja siksi jättää vastaamatta, vaikka kohteliainta olisi tietenkin antaa edes jokin vastaus.
Mutta kuten sanoin, kysyä voi aina ja parhaani mukaan yritän olla aktiivinen kommenttiboksissa, koska se on mulle tärkeä ja iso osa bloggausta 🙂
Tää nyt on tää ikuisuuskysymys, jota tuun varmaan aina pyörittelemaän; miten voisin olla täydellisempi bloggaaja suhteessa kommentoijiin ja antaa kaikille tasapuolisesti samaa huomiota, jonka he antavat kommentoidessaan mulle.
En voi.
En tällä nykyisellä ajankäytölläni.
Mutta kiitos silti teille kaikille. Arvostan kommentoinille antamaanne aikaa paljon! 🙂
Tänään: yläosat Cubus ja Odd Molly, virkattu takki myös Odd Molly. Farkut Gina Tricot

Huh, lämpimän, aurinkoisen ulkoilupäivän päälle maistuu ihanasti kylpy lasten kanssa, heippa! 🙂

56 vastausta artikkeliin “About bloggin’ (igjen)

  1. Koeta jaksaa kaikkien näiden kehujen keskellä tuota traagista tosiasiaa että näytät ja kuulostat parikymmentä vuotta ikääsi vanhemmalta…sehän se onkin pahinta mitä sinua tässä elämässä voisi kohdata eikö?

    Tykkää

  2. Et kyllä näytä 10-20 vuotta vanhemmalta! Sulla on sellaista kypsemmän aikuisen naisen karismaa, ja usko vain, mielummin ottaisin sen, kun että näyttäisin teini-ikäiseltä. Kanssaihmisiltä saa varmaankin parempaa kohtelua, jos on oikeesti aikuisen oloinen kuin että olisi nuori. Ostoksilla huomaan välillä tämän eron, että minua ei asiakkaana juurikaan noteerata, mutta vanhempiin kyllä kiinnitetään huomiota ja niiden palvelemiseen panostetaan. Tuntuu, että itse olen jäänyt jonkinlaiseen kuiluun teiniyden ja kolmikymppisen välille. En oikein tiedä mihin ryhmään kuulun, sillä itse sisällä tiedän olevani aikuinen, mutta jotkut ihmiset käytöksellään alentavat minut nuoreksi tytöksi. Se ei vain ole kivaa.

    Tykkää

  3. Interesting blog piece here! I look forward to coming back and reading more intriguing blog posts like this.

    Tykkää

  4. Can I just say what a relief to seek out someone who really knows what theyre talking about on the internet. You positively know the best way to convey a difficulty to gentle and make it important. Extra people must learn this and perceive this facet of the story. I cant imagine youre not more well-liked since you undoubtedly have the gift.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: