100 asiaa minusta, ken jaksaa lukea ;)

Blogeissa kiertänyt juttu! Nää on ollut niin kivoja 🙂

1. Ihailen -ja mun mielestä kauneimpia ovat usein tummatukkaiset naiset.
2. Yritetty on moneen kertaan, mutten osaa yhtään olla tummassa tukassa itse.
3. Mun jalat tarvisi kesähuollon.
4. Tällä viikolla on meinannut mennä hermo ;D
5. Joskus monta päivää yksin lasten kanssa on niin kuluttavaa, että menetän ruokahaluni.
6. En ole koskaan ollut lapsirakas ennen omia lapsiani.
7. Inhoan laulamista ja olen aika surkea siinä.
8. Eilen jouduin laulamaan eräillä 3-vuotissynttäreillä Paljon onnea vaan kun kaikki muut halusivat kuulla sen suomeksi.
9. Musiikkinumero oli koulussa melkein aina mun huonoin.
10. Olin ala-asteella myös tosi surkea kaikissa urheilukisoissa.
11. Mulla ei oo minkäänlaista kilpailuvaistoa tai voitontahtoa.
12. Rakastan lapsiani yli kaiken ja tekisin mitä vain niiden takia. Ylläri.
13. Lasten tai eläinten kaltoinkohtelu saa minut voimaan pahoin. Ylläri.
14. Tykkään koirista enemmän kuin kissoista.
15. Olen hyvä pitämään salaisuuksia enkä puhu toisten asioita eteenpäin.
16. Nämä ovat vahvuuksiani ystävänä, muuten saatan olla kehno 😉
17. Olen myös aika kiltti ja varoivainen sanomaan kenellekään pahasti.
18. Rakastan merta ja se on mielestäni kauneinta luonnossa.
19. Myös vaikeinta ja haastavinta ikuistaa maalaamalla/valokuvaamalla.
20. Karsastan ihmisiä, jotka arvioivat toisia aseman perusteella.
21. Pidän itseäni melko ennakkoluulottomana ihmisten suhteen.
22. Olen treffaillut niin amistaustaista kuin tohtoritutkinoistakin poitsua.
23. Näistä jälkimmäiseen katkaisin suhteen heti kun tapasin nykyisen mieheni.
24. Tiesin ensisilmäyksestä, että mieheni olisi minulle Se Oikea.
25. Kunnioitan miestäni paljon ja teen mielelläni pieniä palveluksia.
26. Samoin toisinpäin.

27. Rakastan vauvan pulautuksen tuoksua 😛
28. Minusta on tullut paljon rauhallisempi lasten myötä.
29. En kaipaa ympärilleni paljon ihmisiä.
30. Viihdyn ihmisten kanssa, jotka saattavat olla pitkiäkin aikoja hiljaa vaivaantumatta.
31. Mulla on tosi pienet kynnet.
32. En tykkää värillisistä kynsilakoista itselläni.
33. Vierastan usein trendijuttuja.
34. Olen lakannut intoilemasta uuden talon ostoa.
35. Petyn aina kovasti, jos jostain haluamastani talosta ei olekaan unelmataloksi 😉
36. Aino oli paljon hereillä viime yönä.
37. Sille on taas tullut vaippaihottumaa.
38. Lähtee varmasti pian samalla sinkkivoiteella kuin viimeksi 🙂
39. Tykkään kilteistä vähän nallemaisista miehistä 😛
40. Ylimielisyys, omahyväisyys ja itsetietoisuus on vastenmielisiä piirteitä.
41. Inhosin yöpyä poissa kotoa ja mulle tuli aina koti-ikävä suunnilleen rippikouluikään asti.
42. Kirjoitin ”kirjan” ala-asteikäisenä, varmaan 100 A4 kirjoituskoneella 😀
43. Voi sitä naputuksen määrää 😉
44. Leikin barbieilla ja legoilla hyvää vauhtia vielä yläasteella.
45. Olin aika kiltti ja tottelevainen teini jonnekin 18-vuotiaaksi 😉
46. Suomesta ikävöin ehkä eniten saunaa.
47. Voisin saunoa lähes päivittäin.
48. Ja uida lämpimässä merivedessä.
49. Rakastan kalaruokia.
50. Inhoan äyriäisiä.

51. En ole ollut koulukiusattu tai kiusannut muita.
52. Kirjoitin pitkän matikan, mutta sain tosi huonon arvosanan.
53. Rakastan juoksulenkkejä sateessa.
54. Jännitän mahallani ja usein juoksen vessassa ennen jotain oikein jännää tapahtumaa.
55. Olen joutunut perumaan yhdet treffit tästä syystä 😛
56. Mietin joskus, annanko itsestäni ihan p***sekuvan blogin välityksellä vai miten onnistun provosoimaan niin monia 😀
57. Oikeastaan olen ihan mukava ja vaatimaton tyyppi 😉
58. Rakastan sorbetteja.
59. Mulla ei oo ajokorttia.
60. Se pitäisi hankkia, sillä mun paras ystävä täällä muuttaa pian naapurista ajomatkan päähän maaseudulle.
61. En usko, että tulen koskaan pelaamaan golfia.
62. Kahveista mun lemppari on latte.
63. Punastun hyvin helposti.
64. Viihdn hyvin yksin.
65. Yläasteella mulla oli ihan lyhyt tukka, ei meikkiä ja inhosin tulla valokuvatuksi.
66. Minut siirrettiin omasta toiveestani tyttöluokalle seiskaluokan jälkeen.
67. Sitä ennen sain hymytyttöpatsaan.
68. Olen tosi huono valehtelemaan.
69. Olen käynyt kitaratunneilla, mutten osaa soittaa yhtään.
70. Toivoisin usein olevani sosiaalisempi ja parempi puhumaan.
71. Tykkään kutsua kavereita kylään.
72. Viimeksi tänään tein lounasta kahdelle ystävälle.
73. En ole mikään superhyvä kokki.
74. Olen laiska siivoamaan.
75. Olen parempi kirjoittamaan kuin puhumaan.

76. Arvostan ihmisiä, jotka ovat ylpeitä tekemästään työstään, olivat he sitten siivoojia, postimiehiä tai kauppiaita.
77. En ole koskaan viihtynyt kovin hyvin sinkkuna.
78. Pidän turvallisuuden tunteesta.
79. Norjassa ei vietetä vappua.
80. Olen silti tehnyt joskus simaa, jota mieheni kutsuu ja luulee hyväksi olueksi.
81. Rakastan kaikkia makeita herkkuja.
82. Paitsi ehkä suklaata en niin kauheasti.
83. Olen huono antamaan neuvoja esim. lastenhoidossa. Mielestäni kun jokainen löytää kyllä itse sen parhaan tien.
84. Siksi terveydenhoitajan ammatin harjoittaminenkin tuntuu vieraalta.
85. Pidän tulppaaneista, ruusuista ja ehkä eniten pioneista.
86. Olen tosi herkkä kutiamaan.
87. Haluaisin kovasti opiskella vielä jotain sivistävää ihan omaksi huviksi.
88. Tai ehkä jonkin käsityöläisammatin, jota voisin osittain harjoittaa elääkseni.
89. Rakastan tuoreita herneitä, mutta täällä ei myydä niitä kesäisin kuten Suomessa.
90. Viihdyn nykyisessä työssäni tosi hyvin.
91. Tämä postaus on kuvitettu tänään postista saamillani jumppavaatteilla.
92. Ne ovat ihkaensimmäinen ja ainoa blogin kautta haluamani ja saamani lahja!
93. Tosi ihanaa kevyen ilmavaa materiaalia ja ihan täydelliset värit ja mallit.
94. Superkiitos TiAn Sportswearin Tiinalle 🙂 Tulee kovaan käyttöön!
95. Syön nyt salmiakkia.
96. Aino juttelee mun sylissä.
97. Ihanaa saada mies huomenna kotiin työreissusta.
98. Joskus, kun on raskasta soitan sille vain kuullakseni rakkaan äänen ja rauhoittuakseni.
99. Harvemmin valitan eikä mikään hullusti olekaan, mutta parinkin sanan vaihtaminen auttaa.
100. Myös vaaleat tukat on tosi kauniita. Ja maantienväriset 🙂

71 vastausta artikkeliin “100 asiaa minusta, ken jaksaa lukea ;)

  1. Hauskat 100 asiaa!
    ..miten joku voi tykätä siitä puklun hajusta….yääääh! 😀
    Mä olen kans surkee laulamaan, mutta kotosalla lauleskelen jatkuvasti – vanhempi poika 4,5v sanookin aina ”älä laula”..hmmm…wonder why.. 😉

    Tykkää

  2. Ihanat värit ja hauskat asennot, kaikin puolin siis suloiset kuvat:) Kivaa taas tietää sinustakin joitain yksityiskohtia lisää tämän postauksen myötä!”Rakastan merta ja se on mielestäni kauneinta luonnossa”, niin minustakin:)

    Tykkää

  3. Hih, mullakaan ei ole ajokorttia!Ja ihan samanvärinen t-paita päällä just koko päivän:)Ja minäkin hylkäsi miljonäärin tuon oman ’karhun’ tavattuani. Tavallinen metallimies, mutta PARAS & RAKAS!Oikein kivaa alkavaa viikonloppua sinne ja kivaa että saat miehesi kotiin.
    Ps.Naurattaa, kun tuo teidän pikkumies jumppaposeeraa sun mallin mukaan niin hienosti:)

    Tykkää

  4. Ja minä sitten nain sen tohtorismiehen, vaikka vannoin etten koskaan! Haaveilin muusikonrentusta, mutta toisin kävi, heh 😀

    Tykkää

  5. Moi taas. Tää on mun ennätys. Kolme kommenttia samalle päivälle.:P
    Kiva, kiva, kiva postaus!:)
    Nyt nukkuun. Öitä.

    Tykkää

  6. Oi ihana postaus. Pitäisköhän kopsata omaan blogiin?! Paljon samoja juttuja löytyi.
    Halit ja gonatt muru. ❤

    Tykkää

  7. Oikein kiva lista sinullakin – näitä on ollut tosi mukava lukea! Itse laadin kans omani eilen, jännä oli miettiä oikeasti mitä haluaa tuoda julki 😉
    Mukavia kuvia – ja tosi kivat jumppavaatteet!

    Tykkää

  8. Kaikki luin ja aika paljon samaa on itsessäni. Paitsi, että valitan ihan liikaa…
    PS. Mä säästän vettä siten, että kylvetän lapsiani tosi harvoin. Pysyy ihokin parempana. Likaiset paikat tietty huuhtelen päivittäin, mutta muuten en juuri kylvetä. Ja ihan puhtaita lapsia ovat. (Oikea syy on kyllä laiskuus eikä vedensäästö – en ikinä jaksais kylvettää lapsia joka päivä.)

    Tykkää

  9. Ruksia voisin sunkin paljastuksiin laittaa perään useampaankin kohtaan! 🙂 Näitä on aina niin kiva lukea!

    Tykkää

  10. 80. 😀 noo, onhan se sima ihan hyvää, vaikkei sillä oluen kans kauheasti tekemistä olekaan. 😀 tää menee nyt vähän samaan kastiin kuin se, että tuttu selitti eilen lapsilleen että tippaleivät on apinanaivoja ja ihan täydestä meni…

    Tykkää

  11. Hienosti jaksoit kirjoittaa 100 asiaa. Se kun ei käy ihan ”käden käänteessä”.
    Kivaa Wappua koko perheelle!

    Tykkää

  12. Luin kaiken :).Löysin meistä seuraavanlaisia yhtäläisyyksiä:Minäkään en omista ajokorttia, pidän myös kilteistä nallemaisista miehistä, inhoan äyriäisiä ja rakastan kalaruokia, olen ollut kiltti ja rauhallinen teini, samoin minulle on tullut koti-ikävä enkä sen takia ole voinut yöpyä muualla kuin kotona (täten jätin mm luokkaretket väliin), minäkin jännitän masullani, minä vierastan golfia enkä myöskään usko koskaan pelaavani sitä, myös minä toivoisin olevani sosiaalisempi ja parempi puhumaan, sinkkuna minäkään en ole viihtynyt/osannut olla ja pidän turvallisuuden tunteesta, makeat herkut on ihania, minäkin soitan välillä miehelle ihan vain kuullakseni hänen äänensä ja rauhoittuakseni.

    Tykkää

  13. 100. kommentin pari viimeistä sanaa olikin ihan tarpeen tänään 😀 Hyväksytäänkö joukkoon pari harmaatakin hiusta?

    Tykkää

  14. Katjalle on ihan pakko nyt kommentoida. Harmaat on mielestäni tosi kauniit kun ne osaa kantaa. Näin juuri entistä lukion äidinkielen opettajaani kaupungilla ja hän oli todella kauniisti harmaantunut, ei yrittänyt peitellä yhtään. Muistaakseni ei värjännyt hiuksiaan edes silloin minun lukioaikana (josta on jo aikaa 😉 Lisäksi tunnen myös erään kollegan joka ei myöskään värjäile ja todella tyylikäästi kantaa harmaat. Nyt voin sanoa että KADEHDIN em naisten rohkeutta!

    Tykkää

  15. kiva lueskella postaustasi:)minulla ja tyttärelläni on monet Tiinan tekemät jumppa- ja tennisvaatteet, aivan ihanat päällä.Tuon puseron väri sopii sinulle hyvin=)Hauskaa Wappua!

    Tykkää

  16. Ihana aamunavaus tosiaan, tässä just aamukahvia siemailen samalla!! 🙂
    Vaikka kerrotkin paljon omasta elämästäsi blogiteksteissäsi (jo entistä blogiasi pitkään seuranneena), niin tämä oli kyllä kiva!!
    Hei, pakko kysyä mitä kouluja kävit Kotkassa? Mä kävin ala-asteen Toivo Pekkasen koulussa, yläasteen Keskuskoulussa ja lukion Lyseossa… Itsekin olen joskus vanhoja opettajia nähnyt ja ihmeen hyvin vielä muistavat!! 🙂 Ollaan muuten juuri nyt Kotkassa mummilassa…
    Mukavaa viikonloppua!!

    Tykkää

  17. Moi, olet kyllä (ja me monet olemme) arjen sankari. Ilmeiseti tämä vapaan veden aika on miehesi ammatissa sitä kiireisintä aikaa?

    Tykkää

  18. Kivoja, hieman yllättäviäkin paljastuksia susta :).
    Itsekin jumppasin eilen neidin 2 v. kanssa juoksulenkkini jälkeen. Tyttö venytteli äipän mallista kuin vanha tekijä :D.
    Kivaa vappua, vaikka sitä ette juhlisikaan!

    Tykkää

  19. Parhaimmat 100 asiaa jotka olen lukenut 🙂
    Ihana tuo viimeinen kohta maantienvärisitä hiuksista. Minulla on aina ollut ja tulee aina olemaan maantienväriset hiukset. Kuten arvata saattaa joka kampaajakerralla ehdotetaan jotain uutta väriä koska ”sinulla on VAAN tuollaiset maantienväriset.” Samaa kuulee työpaikalla. Ahdistaa hiljalleen.. Minäkun rakastan hiusteni väriä 🙂
    Vaikka itselläni ei olekaan lasta, rakastan silti vauvan puklun tuoksua 🙂

    Tykkää

  20. Kiitti teille 😀 Myös paljastuksista hih 🙂
    Katja ja muut: Tottakai. Itseasiassa se luonnollinen värihän on aina kaikkein kaunein 🙂
    Venny: Toden totta. Ja syksyt myös.
    Olen käynyt kouluja aittiksessa ja lankkarissa 😉

    Tykkää

  21. Hauskoja juttuja, luin kaikki.Kommentoin myös edellistä postausta sen verran, että hyvä päätös. Anonyyminä voi olla liian helposti ilkeä ja pahansuopa.

    Tykkää

  22. Ihanaa että säkin teit tälläsen! Tosi hauskoja ja mukavia juttuja. Jos joku tämän jälkeen vielä pitää sua jotenkin ylimielisenä tms typerää ni on kyllä ihan eksyksissä.
    Tämä tais olla toinen kerta ku jaksoin lukea kaikki 100 joltain bloggaajalta jota en tunne 🙂

    Tykkää

  23. Eihän tämä kirjautuminen mitenkään estä eriävien l. myötäilijöiden mielestä ilkeiden kommenttien esittämistä 🙂
    Useimmista asioista olen itsekin Johannan kanssa samaa mieltä mutta en usko hänenkään toivovan silti mitään hymistelijöiden lahkoa vaan kestää erimoisetkin näkökulmat. Siinä voipi käydä niin että joskus hän repäisee ja postaa jotain aivan älytöntä vain nähdäkseen kuinka moni aina vain nyökyttelee hyväksyvästi 🙂

    Tykkää

  24. Nää oli tosi hauskoja! 🙂 Oli myös kiva huomata, että meistä löytyy samoja piirteitä. En tiedä, miten yleistä barbeilla ja legoilla leikkiminen yläasteikäisenä on nykyään, mutta mäkin tein sitä siihen aikaan. 😀 Sauna ja meri rokkaa myös! Ja kalaruuat!

    Tykkää

  25. Hellevi: Ei estä ei, mutta uskoisin, että kirjautuneena kommentointi tuntuu henkilökohtaisemmalta ja tulee mietittyä enemmän, mitä suustaan päästää. Jos ei, niin luultavasti seuraavaksi siirryn järeämpiin konsteihin eli painan tota roskis nappulaa.
    Mitä tulee tohon eriäviin mielipiteisiin l. myötäilijöiden mielestä ilkeisiin kommentteihin, olen kyllä sitä mieltä, ettei kaikki esim. kylpyvesikeskustellussa esitetyt mielipiteet olleet ihan vain eriäviä… eli komppaan kyllä ”myötäilijöitä”.
    Kuten sanottu, kestän ihan hyvin eriäviä mielipiteitä etenkin kun ne on omalla nimellä esitettyjä, no problem jos joku ei tykkää puklun hajusta ;D

    Tykkää

  26. Heipat! Kivoja juttuja kerroit.
    Hei, olisi mielenkiintoista tietää miten nopeasti sopeuduit ulkomaille? Kävitkö ensin tutustumassa tulevaan kotiseutuun muutamaan otteeseen vai muutitko suht nopeasti, ts. miten kauan seurustelitte ennenkuin muutit Norjaan? Entä miten lähdit etsimään töitä, mistä löysit hyviä ystäviä jne?
    Voi olla, ett ovat liian henk.koht. juttuja jaettaviksi, mutta musta olisi vilpittömästi tosi mielenkiintoista lukea siitä 🙂 Mua aina kiehtoo eri ihmisten elämänvalinnat ja varsinkin ulkomaille muuttamiset, sieltä työn löytämiset sun muut. Se on silloin tällöin aina kytenyt meidän haaveissa, tosin vain väliaikaisena ratkaisuna esim. vuoden kestävänä juttuna.
    Mutta kerro aiheesta jos tuntuu hyvältä 🙂

    Tykkää

  27. Näitä 100 asiaa minusta listoja on kyllä kiva lukea. Vaikken itse pidä blogia voisi olla ihan hauska kirjata itsestään vastaavanlaisen kun on hetki aikaa 🙂

    Tykkää

  28. Hei mitä ihmettä, huomasin tuolta kommenteista että oot Kotkasta kotosin:P
    Että täällä tällänen parikymppinen tyttö Kotkasta lueskelee ja tykkää paljon sun blogista:)
    Ps. En tajua miten sun blogi provosoi niin monia… Täähän on ihana ja sä (siä;P) vaikutat ihanalta tyypiltä.

    Tykkää

  29. Kivoja juttuja ja kuvia:) Ilahduin niin kun pääsin taas blogiasi lukemaan, löysin aiemman blogisi kuukausia sitten ja jäin koukkuun;) On kiva kuulla elämästänne Norjassa, itse asuin reilut 10v Tukholmassa. Myös kutomisvinkkisi ovat inspiroineet kovasti:)Aurinkoista vappua sinne teille:)
    Terveisin Kata Turusta

    Tykkää

  30. Moni mun tutuista tuntuu seuraavan sun blogia ja silloin tällöin olen täällä piipahtanut. Hassua, että sä olet myös laittanut nyt tämän 100 asiaa, sillä itsekin postasin sen juuri aamulla. 🙂
    Mukavaa vappua sinne, vaikka ette sitä vietäkään! 🙂

    Tykkää

  31. Tämä oli hauska! : ) Hyvännäköiset jumppavaatteet, tuo paita varsinkin on pirteän värinen. Ja hyvä Olli, pieni jumppaaja! 😀

    Tykkää

  32. Näitä listoja on tosi kiva lukea, toiset sata vaan peliin het kun Aino on päikkäreillä :)Kaikille maantienharmaita hiuksiaan itkeville: tulkaa Italiaan, täälle olette superblondeja ja väriäkin kutsutaan hienostuneesti tuhkanvaaleaksi.;) Mun maantienharmaata tukkaani kadehditaan kauheasti, ja kun käyn kampaajalla, joutuu kampaaja selittämään aina vähintään yhdelle asiakkaalle, ettei heillä ole just tuota väriä tarjolla, vaan se on rouvalla päässä ihan Luojan lahjana :))) P.S Tosi hyvä päätös jättää anonyymit ”keskustelun” ulkopuolelle!!!

    Tykkää

  33. Superkiva postaus!
    Iloista vappua; ehkäpä maistelette siellä hiukan omatekemääsi ”olutta”! 🙂

    Tykkää

  34. Heips!Nuo oli kiva lukea 🙂 Erityisesti kohta 80. Kaikkia pikku väärinkäsityksiä ei tarvitse korjata 😀

    Tykkää

  35. Oikein hyvää vappua sinne! Tämä blogisi on ihana. Niin mukavia elämänmakuisia ajatuksia, kauniita kuvia ja piristystä päivään!

    Tykkää

Jätä kommentti naana Peruuta vastaus