
Hei anonyymit ja ihan kaikki! 😀 Koska teitä on kauheesti ja tiedän kuitenkin vain aika pienen osan, ajattelin ehdottaa pientä tutustumiskierrosta.
Ketä te ootte?
-This is not about me alone.
Tahdon tietää enemmän myös teistä. Sinusta, perheestäsi, iästäsi, harrastuksistasi, työstäsi… Tai mistä vaan haluatkin kertoa.
Avaan siis mahdollisuuden anonyyminäkin kommentoinnille ja pidän sitä auki jokusen päivän, ehkä alkuviikkoon asti, jotta mahdollisimman moni ehtisi osallistua.
Kaikkien osallistujien kesken arvon yhden todellisen aarteen; Anna Suin pienen, täysin käyttämättömän korttilompakon/avaimenperän. (Nyyh ja nyyh, en vaan saa käytettyä.)
Söpötys on peräisin tanskalaisesta nettikaupasta trendsales.dk.
Niin ja saa osallistua, vaikkei haluaisikaan mitään arpajaisvoittoa!!! ;D
Olkaa hyvät 🙂



Heip!Olen 26-vuotias joulukuussa valmistunut kauppatieteiden maisteri. Tykkään sisustamisesta ja ruuanlaitosta. Blogiasi olen seuraillut reilun vuoden verran ja pidän sinun positiivisesta asenteestasi ja tavastasi kertoa ihan arkipäivän juttuja. Olen itse menossa kesällä naimisiin ja joulukuussa meille tulee vauva!
TykkääTykkää
Heissan,
Olen Heli ihan pian 35-vuotias kahden lapsen äiti, joka asuu miehen komennuksen vuoksi tällä hetkellä Etelä-Saksassa. Perheeseen kuuluu 4-vuotias esikoistytär ja tämän kuun lopulla 1-vuotissynttäreitä juhliva pieni miehen alku. Harrastan juoksemista, lukemista ja yritän päntätä saksaa päivittäin päähäni. Tykkään tosi paljon myös hiihdosta, lumilautailusta ja maastopyöräilystä ja toivoisin, että joskus tulevaisuudessa niille ja mahdollisesti myös ranskan opiskelulle jäisi aikaa. Blogiisi löysin ihan sattumalta ennen joulua ja sen jälkeen olen käynytkin kurkkimassa päivittäin kuulumisia.
Terkuin,Heli Saksasta
TykkääTykkää
Hei!
Täällä blogiasi seuraa 36-vuotias kolmen lapsen äiti ja neljän lapsen hoito”täti”.
Harrastan sisustusta, vanhoja tavaroita, kirppistelyä, puutarhan hoitoa, ulkoilua.
Ihanaa kesää sinne Norjaan!
Mari
TykkääTykkää
Olen 24-vuotias luokanopeopiskelija Turusta. Olen menossa pian kihloihin ”elämäni miehen” kanssa. Sydäntäni lähellä ovat kissat, eläinsuojelutyö, sisustaminen, ystävät, bilettäminen ja liikunta.
Olen seuraillut blogiasi tosi kauan ja omaa blogia kirjoitellut pian vuoden.
Kiitos kivasta blogista! 🙂
TykkääTykkää
Heis,
löysin blogisi vasta, mutta innostuin heti lukemaan. En ole anonyymi, mutta kommentoimpa nyt kuitenkin. ((: Olen pian 18-vuotias tyttönen, voitin viime syksynä suuren kasan peloistani ja muutin Suomesta äidin luota Englantiin. Suomeen palaan pian, pelottavaa. Olen löytänyt paljon tämän vuoden aikana, ja elämäni on oikeastaan kääntynyt ihan toiseen suuntaan. Tuntuu että unelmia on toteutunut ja elämä pääsee alkamaan.
Olen kiinnostunut valokuvauksesta ja taiteesta ylipäänsäkin. Elän hiukan outoa elämää nauttien pienistä yksityiskohdista joista en ole ihan varma onko kukaan muu niitä huomannutkaan. Ainaskin minä sitten, ainutlaatuista.
Toivotan paljon lämminsävyisiä tuulahduksia kesääsi!
TykkääTykkää
2nelonen kolmen lapsen kotiäiti Espoosta,joka kuvitteli jo jättäneensä kommentin tähän,vaan eipä löytynytkään.Huomasi,että täällä onkin jo ”muutama” kommentti jätettynä ;)Kerrostaloelämää,josta en varsinaisesti tykkää,mutta myös tietoisuutta siitä,että onni rakentuu sisäisistä,ei ulkoisista puitteista.Pienempiä ja vähän suurempiakin haaveita.Tykkään blogistasi,kiva kun et lopettanut kaiken jälkeen.
TykkääTykkää
Olen 30+ taiteilija, joka harkitsee pitkän ura- ja opintoputken (yhtä aikaa ja kaksi tutkintoa miinus gradu vielä ensi keväänä) jälkeen hieman löysäilyä eli ajatteli tehdä vaihteeksi lapsen. Joskus ensi vuonna sitten.
TykkääTykkää
Serkkusi ilmoittautuu koukuttuneeksi blogisi seuraajaksi :). Terkkuja!
TykkääTykkää
Olen parikymppinen sen kauniimman sukupuolen edustaja. Vaikkakin vihaan valkoista väriä ja lapsia (!!), luen blogisi päivittäin. Kadehdin kauniita pilvettömiä päiviä (jotain tuntuu aina olevan siellä Norjassa!), kauniita kukkia (jotka eivät heti kuole)ja varsinkin omaa paikkaa katolta jossa saa ottaa aurinkoa. Niin sellainen se minä olen 😉
TykkääTykkää
Minä olen Maija, 20-vuotias tyttö Espoosta. Olen pääasiassa aurinkoinen ja positiivinen persoona, joka ei halua kenellekään mitään pahaa. Jotta ei nyt kuitenkaan mennä aivan tekopyhiksi, on minullakin ne omat huonot päiväni, aivan niin kuin kaikilla muillakin. Harrastan ratsastusta, se on ollut osa elämääni jo yli puolet eliniästäni, eli noin 16 vuotta. Talleilu on henkireikäni, paikka jossa unohtaa huolet ja murheet, paikka jossa pääsee eroon arjesta. Rakastan valokuvausta, mutta viime aikoina se on jäänyt jostain syystä vähemmälle, vaikka välineitä löytyy järjestelmäkamerasta lähtien. Kirjoitin vuosi sitten ylioppilaaksi Suomen (edelleenkin) parhaimmasta lukiosta. Vastoin (koulumme oppilaihin kohdistuvia) odotuksia, päätin jättää opiskelut hetkeksi ja pitää välivuoden.
Lukeminen ei innostanut ja pitkäaikainen unelmani ja haaveeni lähteä ulkomaille tuntui yhä houkuttelevammalta. Niinpä siis otin ja lähdin Saksaan. Olin Frankfurtissa seitsemän kuukautta au pairina pienelle, suloiselle, 2,5-vuotiaalle, saksalaistytölle. Matkalla opin tuntemaan itseäni paremmin, tutustuin uuteen kulttuuriin ja maahan ja paransin jo opittua saksan kielitaitoani. Palattuani kotiin kuukausi sitten oli edessäni luku-urakka. Mutta jostain syystä motivaatiota ja intoa ei vieläkään löytynyt. Nyt pääsykokeet häämöttävät pelottavan lähellä edessä, koeaineisto nököttää nenäni alla, yhä avaamattomana. Mutta tulevaisuus tuokoon tullessaan mitä tuo. Uusi välivuosi ei ole katastrofi, voin varmasti hyödyntää sen ja oppia taas jotain uutta. Työskentelen tällä hetkellä kaupan kassalla, pienessä lähikaupassamme. Juttelen asiakkaiden kanssa, kuuntelen yksinäisten vanhusten tarinoita. Mutta sitä minä juuri haluan: sosiaalisuutta ja kanssakäymistä. En yksinäistä opiskelua.
Aloitin blogisi lukemisen jo Saksassa ollessani ja olen jatkanut sitä nyt kotiin palattuani. Pidän tyylistäsi, lapsistasi, kauniista kuvistasi ja arvostan sitä niin positiivista asennetta elämääsi. Ja salaa kadehdin, että saat tehdä sitä mitä minäkin haluaisin, elää ulkomailla. Jatka samaan malliin ja nauti elämästäsi, niin minäkin yritän 🙂
TykkääTykkää
Moi,olen 25 ja huono kommentoija! Sen lisäksi olen työtön muotoilija ja osa-aikainen kirjamyyjä. Jälkimmäisestä pidän enemmän.
Olen lukenut ”sinua” kai ekasta blogista asti, mutta tämä kommentointi aina jää.. Tykkään käydä täällä, kun on aina niin… seesteistä! Kaunista ja mukavaa, ei ollenkaan semmoista mitä monissa muissa lukemissani blogeissa on. Ja ihana satuisan näköinen kaupunki teillä!
TykkääTykkää
Olen 29-vuotias insinööri Nokialta, 11 kk pojan äiti ja yhden miehen vaimo. Harrastan liikuntaa usein ja monin eri tavoin (kuntosali, jumpat, lenkkily…), ja nyt hoitovapaalla on iskenyt koruilukärpänen. Olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutta nyt ekaa kertaa kommentoin=)
HannaJ
TykkääTykkää
Moikka,
Olen 27-vuotias rakennusinsinööri ja asustelen avomiehen kanssa Tampereella. Haaveissa lapsia ja oma talo kaukana kaupungin melskeestä. Blogiasi olen lueskellut ehkä noin kaksi vuotta ja minusta on tullut aivan Norja-fani, niin kauniita maisemia teillä siellä 🙂
TykkääTykkää
Heips,Olen kovin, kovin tykästynyt blogiisi :). Löysin vanhan blogisi aikoinaan jonkin neulejutun kautta. Seurailin sitä ”avoimen” kauden ja nyt pari kuukautta sitten muistuit mieleen ja mikä berliininmunkki, tämähän on luettavissa taas :D. Sama jo kerrottu tarina, alkoi kiinnostuksesta neuleisiisi, mutta loppuviimein olen ihastunut positiivisiin juttuihisi ja kauniisiin kuviin.
Olen 38-vuotias lapseton nainen ja kommenttilaatikossasi siis ensimmäistä kertaa. Päivätyöni teen rakennusalalla miesten keskellä ja vastapainoksi tarvitsen isolla lapiolla kaikkea pehmeän-hempeän-leppeää ja sitä naisseuraa :). Kotoisin olen Kainuusta, mutta asunut jo suurimman osan ikääni Helsingissä. Blogien seuraaminen alkaa kohta jo olla harrastus (koneella roikkumista pitäisi vähentää…), lisäksi nyherrän niiden neuleiden parissa, rapsuttelen koiraa, ilmaan haarukalla valtavan parvekepuutarhani multia, matkustelen, retkeilen ja kuvailen. Ja koitan nauttia elämästä :).
TykkääTykkää
Hei!Olen terveydenhoitajaopiskelija Lappeenrannasta. Tällä hetkellä olen kotona melkein puolivuotiaan vauvani kanssa. Pikkuhiljaa on perusmuotiblogit vaihtuneet tällaisiin monipuolisempiin blogeihin, jotka ehkä vastaavat vähän enemmän omaa elämäntilannettani. Olen oikein tyytyväinen, että löysin blogisi joskus viime vuoden puolella. Kiitos hyvistä teksteistä ja kauniista kuvista!
TykkääTykkää
Moikka 🙂
Oon sun kans samanikäinen juristi Helsingistä. Ihana blogi sulla!!! Aloin lukemaan sitä vasta nyt tänä viikonloppuna 🙂 Tosi ihana vaate- ja sisustusmaku, joka vastaa tosi paljon omaani 🙂 Ja upeet hiukset sulla!!
Harrastan urheilua, lukemista, shoppailua ja matkustamista.. Mulla on kihlattu, jonka kanssa on nyt suunnitelmissa hankkia keskusta-asunto ja rempata se hienoks, nyt kun raskaat opiskelut on VIHDOINKIN ohi.
Onko sun blogi muuten myös facebookin puolella? Oikein kivaa kesää Norjaan – U rock girl!!! 🙂 Ninni
TykkääTykkää
Moi, olen parikymppinen opiskelija pääkaupunkiseudulta. Eksyin lukemaan blogiasi ihan äskettäin, kun googlettelin mallia oman blogini kirjoitusta varten. Blogisi on tosi hyvä, maisemat siellä päin upeat ja lapsesi suloisia! Jos näillä kehuilla ei irronnut arvonnan palkontoa, niin toivottavasti käyt kuitenkin katsastamassa blogini ;Dhttp://callmeingenue.blogspot.com/Aloitin siis ihan äsken, joten siellä ei ole vielä paljoa luettavaa.
TykkääTykkää
Hei Johanna, Olen 35-vuotias leikki-ikäisen tytön äiti (mieskin löytyy:-) Helsingistä ja lukenut blogiasi silloin tällöin puolisen vuotta. Ihanaa viihdettä just ennen nukkumaanmenoa, kun päivän hommat pulkassa:-) Kiitos!
TykkääTykkää
Jestas mikä määrä esittelyjä 🙂 Tuppaudun siis jonon jatkoksi. Tosin johan sä mut tunnetkin näiden blogien välityksellä 🙂 Täällä siis kommentoi 6-vuotiaiden kaksostyttöjen äiti Pirkanmaalta. Vaaleanpunaisessa hirsitalossa asustaa meidän naisten lisäksi tyttöjen kiva iskä sekä sinisilmäinen kissamme Otto. Olen jämähtänyt töihin IT-alalle… gradu saksan kielestä on edelleen tekemättä, ja varmaan kyllä jääkin vaiheeseen… Koukussa oon kuntoiluun, bloggailuun, korujen tekoon, lastenvaatteisiin, muutamaan tv-sarjaan, jogurttilakuihin, raejuustorahkaan.. ja eilen juoksin elämäni ekan maratonin!
TykkääTykkää
Moi!Mä törmäsin sun blogiin ihan sattumalta, hm, oiskohan joskus puolivuotta sitten. Ihana, jotenkin niin positiivinen ja ”tavallinen” 🙂 Tykkään kovasti, varsinkin kaikista neulomisohjeista! Mulla ei ole omaa blogia, niin siksi anonyyminä kommentoin, en muista olenko aikaisemmin sanonut mitään, en varmaankaan.. Täytin juuri 30, asun Australiassa, täällä ihanan lämpimässä Pohjois-Queenslandissä, tosi tuppukylässä 🙂 Muutin tänne myös rakkauden perässä 🙂 Harrastan intohimoisesti kaikkea urheilua, olen taas keskittynyt juoksemaan pitkän punttistelun jälkeen. Teen vapaaehtoistöitä ja surffailen ja nautin elämästä.. 🙂
-arroz-
TykkääTykkää
Kuusikymppinen lukija Aasiasta tervehtii. Olen seurannut elämääsi tämän blogin kautta niistä edellisistä blogeista lähtien. Arjen haasteet ja ilot, kauniit kuvat, inspistä omaan arkeen – siinäpä syitä. Ehkäpä oman sosiaalisen elämän rajoittuneisuus aiheuttaa sen, että on kiva käydä vieraisilla blogissa, vaikka en ole ennen kommentoinutkaan. Yhteistä on ulkosuomalaisuus ja se, että olen naimisissa ei-suomalaisen miehen kanssa.
TykkääTykkää
Moikka!27-vuotias opiskelijamamma pirkanmaalta. Opintoja on ravintolamaailmasta ja työtäkin on tehty samaisella alalla. Symppis ja rauhallinen tyyppi. Poikasellani on nyt kuumetta ja nuhaa. Sais mennä pian ohi.Osallistun arvontaan:DKiitos blogista,Hanimamma
TykkääTykkää
Olen 20 ja melkein risat nuori yrittäjän alku Järvenpäästä… Olen lukenut blogiasi nyt vuoden verran. Päivittäin käyn tarkistamassa josko uusi päivitys olisi jo tullut 🙂 Toivon teille onnea oman täydellisen talon etsintään, meillä se tulee olemaan edessä joku päivä – toivottavasti pian :)Aurinkoista kesän jatkoa!
TykkääTykkää
Heips Johanna!En ehkä ole ihan niin anonyymi, sillä päädyin blogiisi sinun jätettyä kommenttisi omaan blogiini, mutta eipä se kai haittaa silti itsestään kertoa. Olen siis 27-vuotias 1-vuotiaan ”Puntti”-pojan äiti Lahdesta. Alunperin olen kylläkin itäsuomesta, joten lahtelaiseksi en itseäni vasta parin vuoden asumisen jälkeen sanoisi.
Ammatiltani olen vaatesuunnittelija ja palasin juuri vajaa kuukausi sitten äitiyslomalta työn pariin. Ja voi että sun postaukset saa ikävöimään ihania kotipäiviä Puntin kanssa… No, onneksi masussa pikkuhiljaa kasvava ”Herne” varmistaa sen, että pian saan taas viettää ihania päiviä kotiäitinä. Senhän sinä taidat hyvin tietääkin, että se on sitä maailman rankinta, mutta silti kaikista ihaninta työtä, vai mitä?! 🙂
TykkääTykkää
’eksyin’ blogiisi viime syksyn synkkänä päivänä ja jäin kuin kala koukkuun positiiviseen ja valoisaan ilmapiiriin, kiitos. Olen 13-vuotiaan teinitytön äiti lounaisesta Suomesta, harrastan käsitöitä, olen juuri aloittanut kuntosalilla käymisen ja ostanut ’mummojen’polkupyörän kukkakorilla toriostoksilla käyntiä varten.
TykkääTykkää
Moikkamoi,
Täällä 29-vuotias opiskelija Helsingistä. Asustellaan vanhassa kivitalossa keskustassa. Harmaat puulattiat, leveät ikkunalaudat ja tassupatterit tuovat vanhaa tunnelmaa! Mukana myös mies, koira, hevonen ja parin viikon sisään syntyvä pienenpieni ihmisvauva =) Opiskelun ja eläintarhan hoidon ohessa väkerrän nettisivuja, koruja ja kaikenmaailman ompeluksia.
Ihana blogi sulla!
TykkääTykkää
Moikka Johanna!
Ja terveisiä Etelä-Pohjanmaan lakeudelta sinne jylhiin Norjan maisemiin! Olen 35-vuotias, kahden alle kouluikäisen lapsen äityli. Työkseni teen nuoristotyötä.
Asumme ja remontoimme yli 100-vuotiasta vanhaa puutaloamme. Myös pihapiirissä riittää haastetta, joten puutarhainnostus on täällä nousussa 😉
Minä olen seurannut blogiasi aina silloin tällöin varmaan parin vuoden ajan ja nyt tämän uusimman olen laittanut oman blogini päivityslistalle, niin pysyn paremmin kärryillä. Kiitos positiivisesta energiasta, jota blogisi seuraaminen minulle tuottaa!
TykkääTykkää
Hei!
Olen 22vuotias juuri töihin palannut äiti. Ihanan pienen tytön äiti Vantaalta joka lueskelee blogiasi todella aktiivisesti. Urheilu oli ennen raskautta lähellä sydäntä ja kovasti yritän saada innostuksen takaisin. Myös vaatteet, muoti ja koti kiinnostivat ennen kovasti. Nyt päivässä on liian vähän tunteja kaikkeen. Blogisi kuitenkin innoittaa tekemään asioita kotona : )
TykkääTykkää
Moi,Eeva täällä. Olen seurannut blogiasi vajaan vuoden ja kommentoinut pari kertaa. Mä oon se, jonka mielestä näytät joissain kuvissa Tanja Karpelalta! :)Toimin rakennusalan toimihenkilötehtävissä työkseni ja vapaa-aika kuluu kotona miehen ja koirien kanssa liikuntaa harrastaen.
Sun blogissa on tosi hienot kuvat aina! Aina paistaa aurinko! Siksi toivonkin muutamaa kuvaa sadesäältäkin, miltä siellä näyttää sateella/pilvisellä säällä?
Heinäkuussa olisi tarkoitus tulla Norjaan, ajellaan pohjoisesta etelään ja Ruotsin kautta kotiin.Jos sulla on jotain vinkkejä Norjaan matkaaville, mistäpäin Norjaa tahansa, niin siitäkin voit tehdä bloggauksen! 🙂
Hyvää ja lämmintä kesää!
terv. Eeva
P.S. Tuo korttikotelo olis kyllä omiaan mulle: lompakko pursuaa kortteja, muttei yhtään rahaa :))
TykkääTykkää
Hei!
Olen reilun puoli vuotta vieraillut blogissasi ja nauttinut kuvistasi, väreistäsi, ajatuksistasi, ja ennen kaikkea vihreämmästä langastasi asioihin. Kulutushysterian voi aina vaihtaa vähän vähemmän kuluttavaan ja omat valinnat voivat vaikuttaa lähiympäristössäsi nopeastikin!Olen 43 vuotias äiti ja vaimo itäisestä Suomesta, tiukasti työelämässä ja paljon perheemme kanssa vapaa-ajalla lumilla ja laineilla. Lapsemme ovat koululaisia, 9 ja 12 v. Kiitos sinun, olen innostunut kaivamaan puikot ja koukut kaapista ja saanut ohjeillasi jo ihanuuksia aikaan!Kepeää kesää!kaimasesi Johanna
TykkääTykkää
Moi, olen Niina 27v ja asustelen pk-seudulla. Suunnitelmissa oma taloprojekti ja perheen perustaminen. Blogisi on joka aamuinen piristys. 🙂
Olen lukenut puolisen vuotta blogiasi ja kaikki vanhat tekstit varmaan päivässä..
Ihanaa kesää ja kiitos että jaksat piristää meidän lukijoiden arkea! 🙂
TykkääTykkää
Hei,
täällä blogiasi seurailee Sanna, 37 v. 3 lapsen (10, 5 ja 2 v.) äiti Oulusta. Lisäksi perheeseemme kuuluu aviomies ja yksi iso koira. Asumme 5 vuotta sitten rakentamassamme puutalossa. Pihan ja puutarhan laittamisessa riittää puuhaa vielä pitkään. Pidän kovasti blogisi tunnelmasta ja kauniista kuvista. Kurkkaankin kuulumisiasi päivittäin. Tsemppiä unelmatalon etsimiseen ja aurinkoista kesää! 🙂
TykkääTykkää
Hei!
Muutaman hassun kerran olen blogiisi kommentoinut, vaikka aktiivisesti seuraankin. Olen 28-vuotias nykyinen helsinkiläinen. Työskentelen art directorina ja harrastan thainyrkkeilyä, elokuvia ja lukemista, kun vain aikaa riittää 🙂
Asustan avomieheni kanssa ihanaa vanhaa töölöläiskaksiota (joka on kuitenkin rempattu moderniksi tanskalaistyyliin), ja poden aivan valtavaa koirakuumetta. Onneksi sitä hiukan lievittää kaveripariskunnalle vasta saapunut pieni stabypentu, joka sulattaa kyllä kaikkien sydämen!
Emme ole tyylillisesti samanlaisia, mutta kirjoitat maanläheisesti ja mielenkiintoisesti, vailla ”normibloggaajien” uusimpia muotivillityskuolauksia ja jatkuvaa shoppiholismia. Sinun kaltaisiasi kirjoittajia saisi olla enemmänkin! 🙂
TykkääTykkää
Teija 31-v, mies 42 ja Osku 4. Pari pientä koiraa. Ok-talo maaseudulla Lounais-Suomessa, 420 m2. Töissä miehen yrityksessä toimistoflikkana. Tykkään sisustella ja mökkeillä, matkustella ja tehä käsitöitä. Ihanaa, mökkikesä edessä.. 🙂 Blogiasi seurannut pitkään, jo silloin ku et ollut näin ”suosittu”, hih 🙂
Oikein ihanaa kesää sinne, ja toivottavasti taloasioissa tärppäis pian!
TykkääTykkää
Heips,
tykkään blogistasi, vaikka elänkin hyvin erilaista elämää kuin sinä. Blogisi on vaan niin persoonallinen (tekijänsä näköinen, uskoisin), varustettu kauniilla kuvilla ja kivoilla jutuilla & on mukava kuulla elämänmenosta muualla maailmassa.
Olen sinua jonkin verran vanhempi (30++), parisuhteessa, ei lapsia. Perhessä on useampi nelijalkainen asukas ja olen innokas koira- ja hevoharrastaja. Olen opiskellut biologiaa ja valmistunut opettajaksi. Kiinnostus vaatteisiin, sisustukseen ja näpertelyyn yhdistää meitä =)
Mukavaa kesää koko teidän perheelle & onnea sen täydellisen talon etsintään!
TykkääTykkää
Heipä hei!Mä jäin koukkuun blogiisi muutama päivä sitten. Tutkin innokkaana läpi kaikki Norja-juttusi! Teidän kotikylä näyttää aivan mahtavalta.
Olen 21 v. ja opiskelen kätilöksi Turuus. Haluaisin niin kovin Norjaan työharjoitteluun, mutta kieliongelma taitaa tulla vastaan. Vai pärjäisiköhän siellä englannilla?
Aurinkoista jatkoa sulle ja perheellesi 🙂
-Reetta
TykkääTykkää
Hei,olen 24-vuotias lääkis-opiskelija. Tykkään purjehtimisesta, saaristosta, telkkarin hömppäohjelmista, uimisesta ja jumppailusta. Asun ihanassa vanhassa talossa josta pitää kuitenkin kohta muuttaa pois. Olen seurannut blogiasi muutaman kuukauden ja olet yksi ehdottomista suosikeistani. Ihania kuvia, joskus pitää päästä Norjaan 🙂
TykkääTykkää
Hei Johanna, Kiitos inspiroivasta blogistasi! Olen 35-vuotias yhden ihanan pikkutytön kotiäiti Helsingin keskustasta, naimisissa britin kanssa. Rakastan kaikkea kaunista ja haaveilen isommasta asunnosta lähivuosina. Ihania kevätpäiviä sinne Norjaan!-Tuuli
TykkääTykkää
Hööh, jätin kommentin jo muutama päivä sitten, mutta se ei näköjään tullut ikinä perille.
Olen vajaan pari vuotta blogia lueskellut, kiitos kauniista blogista!
Olen 26-vuotias graduvaiheen valtiotieteiden opiskelija Helsingistä. Asun avopuolisoni kanssa keskustassa ja harrastan valokuvausta, lukemista ja kaikenlaisia taiteita eri muodoissa.
TykkääTykkää
Hei!
Olen 24-vuotias kahden lapsen onnellinen kotiäiti ja vaimo.
Inspiroivaan blogiisi löysin jonkun muun blogin kautta noin vuosi sitten, siitä lähtien olen seurannut säännöllisesti (ja tämä on ensimmäinen kommenttini) 🙂
Kiitos tästä positiivisesta blogistasi ja onnellista kesää sinne Norjaan!
TykkääTykkää
Moi!
Olen kanssasi samanikäinen lukija Espoosta. En muista olenko aiemmin kommentoinut, mutta pidän tyylistäsi ja kirjoitustavastasi sekä kuvistasi kovasti. Seurailen myös sisustuskuviasi, koska olemme juuri mieheni kanssa muuttamassa vuokra-asunnosta ihan omaan kotiin ja sisustus on jo jonkun aikaa ollut mietinnän alla.
Aurinkoista kesää!
Elina 🙂
TykkääTykkää
Hei!Olen Pauliina 36v kasvatustieteiden maisteri ja kolmen alle kouluikäisen lapsen kotiäiti Oulun kupeesta. Olen seurannut blogiasi joitakin kuukausia ja tykkään ihan mahdottomasti. En vain ole kommentoijatyyppi eikä minulla yleensä ole juuri aikaa ollakaan koneella, joten lukaisen vain jutut nopeasti ja anonyymisti 🙂 Minua kiinnostaa päivän asusi jotka ovat niin ihania ja myös sisustusjutut, sillä oman talon rakentaminen on juuri alkamassa. Ja urheilu- ja ravintojutut tietenkin, sillä liikun itsekin paljon.
TykkääTykkää
28-vuotias Johanna olen minäkin ja siis myös ylioppilas vuosimallia 2000. Lapsia ei vielä ole, mutta loppuvuodesta asia taitaa olla toisin…
Olen lukenut kaikkia kolmea blogiasi, aina kadehtien kaunista ja taitavaa ihmistä, jonka elämä vaikuttaa niin onnelliselta kauniissa kodissa, kauniissa kaupungissa, ihanan perheen ympäröimänä. Pidän blogistasi ja poimin siitä esim. sisutus- ja vaatevinkkejä (joita en kuitenkaan raaski/osaa/pysty alkaa toteuttaa). Kadehdinkin elämääsi suuresti ja sitä positiivista asennetta, joka sinusta paistaa. Itse olen tällainen pessimisti ja synkkyyteen taipivainen, kuten varmaan jo on käynyt ilmi. Ehkä siksi on hyväkin lukea täysin toisentyyppisen ihmisen blogia 🙂
TykkääTykkää
olen 35v kahden lapsen kotiäiti ja mieskin löytyy.tykkään puuhastella kotona kaikenlaista lasten kanssa ja sisustamisen merkeissä.olen jäänyt koukkuun blogiisi. joka päivä käyn kurkkaamassa, uusia juttuja.aurinkoista kesää!
TykkääTykkää
Hei!Olen suunnilleen ikäisesi juuri yliopistosta valmistumassa oleva neito. Tällä hetkellä pohdin kovasti, mitä ”teen elämälläni”, sillä omalta alaltani on nyt todella hankala löytää töitä. Perheen perustaminen ja lasten saaminen on ollut haaveissani jo muutaman vuoden, mutta vielä en ole päässyt niin pitkälle. Kunhan vain osaisi päättää, onko suhde poikaystävään omalta osaltani tarpeeksi tunnepitoinen… Olenkin tietyllä (hyvällä) tavalla kateellinen sinulle, kun olet ehtinyt lapsentekoon noinkin nuorella iällä.
En osaa kuvailla tarkasti, mikä tekee blogistasi niin kivan, mutta ”säästän” sen aina viimeiseksi, kun selaan lukemiani blogeja. Erästä uusinta postausta (se, missä kerrot päivästäsi) olen käynyt ihastelemassa jo varmaan neljä kertaa!
TykkääTykkää
Góðan daginn, taalla 23-vuotias Reykjavíkissa asuva turkulainen. Sain juuri kandin paperit islannin kielesta, ja syksylla aloitan kaantamisen maisteriohjelman, islannista, englannista, italiasta ja espanjasta suomeen ja esperantoon. Avopuolisoni on etelaitalialainen runopoika ja kotikielemme on esperanto.
Tama blogi on niin ihana, sita lukiessa tulee aina hyva mieli ja aika hurahtaa siivilla 🙂 olen melko uusi lukija, joten teekupin aarella kayn lapi vanhoja postauksia ja fiilistelen 🙂
TykkääTykkää
Heippa Johanna,olen Minna Seinäjoelta, 31-vuotias ja 5 kk ikäisen Vilman äiti. Olen seurannut elämääsi siellä Norjassa ihan bloggailusi alkuajoista asti. Kirjoitat niin elämänmakuisesti ja positiivisesti, että blogisi on pakko päästä lukemaan päivittäin. Tämä on myös minulla ensimmäinen kerta, kun rohkenin kommentoimaan 🙂
TykkääTykkää
Heippa!Täällä kirjoittelee 24-vuotias nainen/äiti Helsingistä. Minulla on vuoden ikäinen pikku prinsessa.<3Rakastan vaatteita, shoppailua, sisustamista ja kaikkea kaunista!:D-T&N
TykkääTykkää
Terve,
Olen kolmekymppinen ulkosuomalainen Montrealista Kanadasta. Olen lueskellut blogiasi silloin talloin ja loysin taas takasin pienen tauon jalkeen. Ensimmaista kertaa kommentoimassa, vaikka, kuten sanottu, olen kylla taalla useamminkin kaynyt lueskelemassa.
TykkääTykkää
Heippa ja ihana tavata! 🙂
Olen 22-vuotias kauppatieteiden opiskelija Helsingistä. Asun tällä hetkellä aurinkoidyllissä Munkkiniemessä, vapaa-aikanani harrastan aktiivisesti musiikkitouhuja ja nyt kesällä koitan myös kirjoittaa sekä juosta.
Tykkään kaikista kauniista asioista, ja olen huomannut että etenkin meidän sisustustyylit menee aika yksiin! Valkoista ripauksella romantiikkaa, puuta, muita luonnonmateriaaleja.
Haaveilen opiskelusta ulkomailla. Norjassakin olisi ihana päästä käymään.
Aurinkoisia kesäpäiviä! ❤
Al
TykkääTykkää