God morning,

really goooood morning!
Mehän saavuttiin Norjan maalle jo myöhään perjantai-iltana, mutta vointi on yksinkertaisesti ollut aivan liian heikko pienimpienkin tehtävien suorittamikseksi. Kuten bloggailun. Sain juuri lentomatkaksi hurjan räkätaudin (jonka mies sairasti jo Suomessa), mikä ei koskaan ole hyvä yhdistelmä -ja sama on jatkunut kotona.
Viime yönä sain vihdoin nukuttua ja nukuin.
15 tuntia.
Ainon kanssa.
Tässä kuvamateriaalia kaksi minuuttia heräämisen jälkeen kello 12.
Edes peiliin vielä vilkaissut.
Näin pikaisella arviolla hyvin lyhyen hereilläoloajan perusteella voisin kyllä veikata, että elämä alkaa voittamaan. Ei ehkä ihan yhtä kauhea olo kuin edellispäivinä.
Voisi sitäpaitsi olla paaaaljon huonomminkin.
Ensinnäkin, voisin olla oikeasti sairas.
Lentsikka olisi voinut tippua -tai mikä pahempaa, olisin saattanut lentää yksin lasten kanssa kipeänä. Molemmissa tapauksissa olisi itku tullut.
Lisäksi olisi voinut vielä käydä niin, että mies olisi lähtenyt heti kotiinpalattuamme työreissulle. Nyt mulla on vielä vuorokausi armon aikaa.
So, life is good!

Vai mitä Aino?

Back in business siis.

Oikein ihanaa, lötköä ja rentouttavaa sunnuntaipäivää!

32 vastausta artikkeliin “God morning,

  1. Ihania kuvia ❤ Ja Aino tosiaan on syötävän suloinen ❤ Pikaista paranemista ja tosiaan asiat voisivat aina olla huonomminkin, se on fiksua muistaa 🙂

    Tykkää

  2. Uni todellakin on paras lääke, etenkin pienten lasten vanhemmille! Sillä helpottaa samalla sairaudet ja univelat.
    Aino on oikea söpöläinen! Millainen neiti on luonteeltaan? Näin pienen kuvamateriaalin perusteella ainakin vaikuttaa varsin tyytyväiseltä pikkuprinsessalta. 🙂

    Tykkää

  3. Pikaista paranemista! Täällä ollaan edelleenkin puolikuntoisena, mutta ärsyttävästi ei niin kipeä, et olis kehdannut olla pois töistä…
    15 tunnin yöuni kelpais mullekin 😀

    Tykkää

  4. Paranemisia sinne suunnalle. Aino näyttää ainakin niin pirteältä ja iloiselta, että varmaan viimeiset väsyt karisee väkisinkin silmistä!:) Oikein leppoisaa sunnuntaipäivää.

    Tykkää

  5. Täälläkin ollaan flunssassa (jo viikko). Lapset alkaa onneksi toipua. Itse olin 40 asteen kuumeessa, joten ei mikään pieni flunssa.

    Tykkää

  6. Täällä kans flunssan kourissa, mutta tää on onneks aika kesy versio. Kunnon tappoflunssat on kyllä kamala tauti! Pikaista toipumista suinne, ja kiva kun olet taas palannut koneen ääreen 🙂

    Tykkää

  7. Koitahan parantua, tuntuu nyt olevan liikkeellä.. Aino on tosi söötti 🙂 Mukavaa sunnuntaita teillekin..

    Tykkää

  8. Täällä ilmottautuu myös eräs sairastelija. Räkää pää täynnä ja kauheat lihaskivut. Ehkä tämä kuitenkin ennemmin tai myöhemmin helpottaa.
    Olisin kysellyt kuinka paljon miehesi matkustelee kuukaudessa? Olen itse muusikon tyttöystävä ja välillä väkisinkin tulee hylätty ja katkera olo toisen jatkuvan reissaamisen takia… Nyt on viikonlopun onneksi täällä kotona passaamassa potilastaan. 🙂
    Iloista sunnuntain jatkoa!

    Tykkää

  9. Voi ei! Pikaista paranemista ja sitä enemmän lähetän sinne voimia! Kokeile jos siitä inkiväärisitruunahunajamössöstä ois sulle jotain apua? Mulla ainakin avaa hengitystiet!voimahali ❤

    Tykkää

  10. Oot kaunis ilman meikkiäkin 🙂 Musta tuntuu joskus, että sitä saatta olla ihan kauneimmillaan just heränneenä…
    Ja ihanaa miten pystyt taas ajattelemaan positiivisesti, mä olisin jo luovuttanu. Yritän oppia sulta tota hyvää asennetta!
    Ella Kouvolasta

    Tykkää

  11. Voiko olo olla kurja, kun on tuollainen söpötys sylissä!
    Voimia arkeen ja flunssan selätykseen! Kyllä se tästä taas lähtee 🙂

    Tykkää

  12. Ihana fiilismuutos ekasta kuvasta tokaan, Ainokin oli niin tuiman näköisenä aluksi 😀 Toivottavasti olet pian taas voimissasi!

    Tykkää

  13. Paranemisia! Näyttää siltä, että teillä on ollut ihana loma. En oo kauheesti kerenny käymään täälläkään, mutta nyt kurkistelen vanhatki jutut. Toivottavasti kotiinpaluukin muttuu ihanaksi, suloinen Aino! 🙂

    Tykkää

  14. Ihana Aino nököttää tuossa ekan kuvan alareunassa :-DD ❤ Ja tokassa niin iloisesti jo hymytään^^!! Tuntuiko jo kivalta palata kotiin vai olisitko vielä mielelläsi jäänyt Koto-Suomeen? Ihanaa uutta viikkoa ja toivottavasti tauti alkaisi olla jo voiton puolella!!

    Tykkää

  15. Ihania just heränneitä:)Ootte suloisia!Laitan sinulle viestiä yksityisesti, kun olen saanut supersuloisen kuvasi kehyksiin:) Ok?Ja nappaan muutaman muunkin kuvan sinulle…Aino on niin ihana!Ja niin on äitinsäkin…ja isänsä ja veljensä!!!Pian se flunssa helpottaa ja arki maistuu mukavalta!

    Tykkää

  16. Voi vitsit! Ensimmäistä kuvaa katsellessa ajattelin vain, että oletpa todella kaunis ilman meikkiä. En olisi arvannut, että olet kipeänä.
    Pikaisia paranemisia!

    Tykkää

  17. Ihanan freesejä heräämiskuvia!Tykkään blogisi ilmeestä muutenkin, aikaisemminkin olen täällä käynyt kurkkimassa. Ja taidanpa nyt jäädä säännöllisemminkin seuraamaan 🙂

    Tykkää

  18. Juu’u suloisia ootte ja voi miten kaunis oot ihan ilman meikkiäkin! Mulla punoittaa aina nenä ja posket ja ja ja !!!
    Paranemisia sinne!Anu

    Tykkää

  19. Ihania kuvia 🙂 Tosi kiva, ettet aina jaksa niin laittaa ja stailata kuvia, vaan ne on tuollaisia normaalielämän kuvia 🙂 Paranemisia sinne!

    Tykkää

  20. Jotakin ”pöpöjä” tuntuu olevan liikkeellä… meillä miesväki kuumeillut… Pikaista paranemista voimien kera ! =)

    Tykkää

  21. Effectively person was looking for facts, greatly appreciated, nevertheless i would not trust yourself on some words.Precisely why could an individual still find it possible to sneak the guidelines thus easily!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: