Hiutale How to

Kommenttiboksissa kyseltiin hiutaleohjeita, täältä pesee!

Isojen hiutaleiden lähtökohtana on A4:stä tehty neliö, joka taitellaan pieneksi kolmioksi, joka sitten leikellään. (Pikkuiset lumihiutaleet ovat vahingossa syntyneitä, kun pari isoa tuli leikeltyä niin kovasti, etteivät ne enää pysyneet kasassa vaan jakautuivat neljäksi ;))

Tässä tulee kolme mallia:

 

Tässä viimeisessä on kuvausvaiheessa käynyt sellainen moka, etten ole taitellut kolmiota alkuperäiseen pieneen kokoonsa… Näette keskellä taitoksen, joka unohtui kun  kuvailin. Mutta voitte leikata reunat ja lopuksi taittaa keskeltä leikataksenne keskiön viillot. Tai sitten vain soveltaa, mitä suosittelen! 😉 Täytyy sana, että hauskinta tässä oli juuri se, ettei yhtään tienyt miltä kukin hiutale tulisi näyttämään -tai pysyisikö ne ollenkaan kasassa 😉

 

 

 

^Lasten ohjelmat  -eli tarkemmin sanottuna Timmy Tid eli Late Lammas, josta tykkää meillä isot ja pienet! Kivaa tiistai-illan jatkoa ❤

62 vastausta artikkeliin “Hiutale How to

  1. Veikkaan, että aika monessa kodissa tehdään tällä hetkellä paperihiutaleita:)
    Kiitos ohjeesta! Kokeilin ja toimii:)
    Olen monena iltana meinannut aloittaa, mutta sitten on mieleen tullut ne omat aikaisemmat yrityksen ja olen luovuttanut. Mutta nyt tein ja hienoja tuli. Ikkunoissa on kyllä tällä hetkellä niin kauniit luonnon kuurankukat ettei noita tarvi, mutta myöhemmin.

    Tykkää

  2. Kauniita!
    Useasti olen teettänyt oppilailla, mutta itse jättänyt tekemättä. PItäis kai alkaa treenata.
    Late on meilläkin lemppari – tai ainakin isoilla lastenohjelmista…. 🙂

    Tykkää

  3. Heippa!
    Osaan toki tehdä näitä hiutaleita, eihän leikkeleminen vaikeaa ole, MUTTA (:D) haluaisin edes yhden tuollaisen, jossa on neljä ympyrää kiinni toisissaan. Katson ohjetta, mutta en vaan tajua missä kohtaa se ympyrä tulee kuvoihin 😀 Aina tulee vääriin kohtiin koloja.
    Auttakeehan siis!

    Tykkää

  4. ei tullu mun hiutaleesta yyyyhtään samannäkönen kun tosta ekasta 😦 voisitko mitenkään tehä selvempiä ohjeita 🙂 ?

    Tykkää

  5. Ihania hiutaleita!
    Tollaset perinteiset joulukoristeohjeet unohtuu aina uusien ihmeellisyyksien tieltä, vaikka noi vanhat niitä parhaita.
    Täällä paketoidaan ja näprätään ala-asteelta tutuksi tulleita villalankatupsuja paketteihin.. en ollut niitäkään muistanut yli kymmeneen vuoteen:)
    Terkuin, toinen näpertelijä!

    Tykkää

  6. Voi ei, mihin teidän vauva on mennyt?! Se vauva, jota ihan vasta äsken rupesit odottamaan?! Kääk! 🙂

    Tykkää

  7. Sillähän on merkitystä, että minkä sivun leikkaa auki. Eli yritä käännellä ja aukaista sitä kolmiota aina välillä niin näet mihin kohtiin kolot tulee. Toi ympyrä on kyllä edelleen hieman mysteeri. Kokeilen sitä edelleen – tosin tenttiinkin pitäisi lukea…

    Tykkää

  8. Eiks Late Lammas ole Sauen Shaun ja Timmy on Laten pikkuveli tai se vauvalammas (jolla on myös oma televisio-ohjelma) 😀

    Tykkää

  9. Niin tosiaan se Timmy taitaa olla täällä Suomessa Timppa, musiikissa ainakin lauletaan ”Timpan kimppaan tulla kannattaa!”
    Nimim. ”kaivaa silkkiparit esiin…ihania hiutaleita!”

    Tykkää

  10. hahaa, pistää kyllä naurattamaan kun vaikka kuinka yritin tehdä ihan tismalleen samanlaista kun tuo toka hiutale, niin kolmenkin yrittämän jälkeen kaikki oli erilaisia eikä ykskään muistuttanut lähellekään tota sun hiutaletta :—DDDD MITEN nuo ympyrät oikein saa aikaseksi??

    Tykkää

  11. Voi ei Sipe ;DD Tärkeää on ainakin, että noissa pyöristetyissä reunoissa kaikki neljä pikkuista sakaraa on leikattu kunnolla ”irti” kun taas alareunassa, pyöristysten välissä olevat sakarat jäävät leikkaamattomina pitämään hiutaletta kasassa.. Tajusitko 😉 Muuten tossa ei pitäis olla mitään kummaa…

    Tykkää

  12. Tosiaan Majn neuvo oli aika hyvä eli leikkausten kanssa täytyy olla tarkkana… En nimittain jaksa alkaa tekemään parempia ohjeita enkä varmaan edes osais 😉 Nää tuli mullakin aika vahingossa tällaisiksi ;D

    Tykkää

  13. Ihan samaa meinaan yrittää kuin nuo muutkin…katotaan miten käy. Tenavana tykkäsin noista mielettömästi, mutta jotenkin vain niiden tekeminen on jäännyt 😉 Sulla on kyllä taiteellista silmää!
    Late Lammas on kyllä paras.Se on huippu!

    Tykkää

  14. No herttanen kun on nättejä hiutaleita! Omistani tuli varsin kökköjä tuossa jokin aika sitten kun paperin taittelu ei oikein onnistunut. Ehkä yritin liian paksulla paperilla.
    Hiutaleet on kivoja! Niitä voi pitää reilusti esillä koko talven, ne kun ei ole mitään joulukoristeita. 🙂

    Tykkää

  15. Voi ziis mikä seurakunnan kerho-eskari -flash back omasta lapsuudesta tuli näistä hiutaleista! Me leikattiin niitä silkkipaperista tuolloin.
    Onko teillä muuten Elias pelastusveneet (mikä lie norjaksi, tai muilla kielillä) saatavilla? Siis Elias, joka suhailee norjalaisissa maisemissa! Meidän lasten lemppareita 🙂

    Tykkää

  16. Kiitos vinkeistä! Tää postaus täytyykin laittaa suosikeihin, että löytyy sit helposti kun askarteluvimma alkaa. 🙂 Ja mustakin Late Lammas on ihan mahtava! Englanniksi Shaun the Sheep ja toi suomennos on tosi typerä mielestäni.

    Tykkää

  17. Oon niin fiiliksissä näistä! Kiitos ideasta ja inspiraatiosta! Yritin eka tehdä ohjeiden mukaan mutta lopulta sovelsin ja aika söpöjä niistä tuli sittenkin. Haluaisin nyt nähdä sellaisen kartan Suomesta, jossa ois merkittynä Kalastajan vaimon esimerkistä innostuneena hiutaleita askartelevat! Veikkaan, että kartassa olis aika monta spottia.. 🙂
    Eikä nää ole yhtään lapsellisia, sanoi miehet mitä tahansa!

    Tykkää

  18. Kiitos how to-postauksesta!!! Tein juuri ensimmäisen ja hienosti onnistui!!! 😀 Katsotaan mitä mies sanoo, kun tulee työmatkalta huomenna ja ikkunat on koristeltu… 😉

    Tykkää

  19. Ihan Joulurauhan vuoksi mä en edes yritä. Huh.
    Jatkan omaan eskaritasoiseen tyyliini, loput jätän neljäveelle ja muille pitkähermoisille! Hih 🙂

    Tykkää

  20. Kauniita hiutaleita olet tehnyt! Ja eikös idea olekin se, että niistä tulee joka kerta erinäköisiä. 🙂 Omat ja 6-vuotiaan askartelemat ovat suurin piirtein samalla tasolla…mutta taiteilijan näkemys lumihiutaleesta on tietysti se ainut oikea. 😉

    Tykkää

  21. Kaunista tosiaan… Pohdin tuota ”neljän ympyrän hiutaletta”. Sen voi tehdä kahdessa vaiheessa. Jos taittaa paperin ensin kahdeksaan osaan (malliksi voi ottaa valmiista kuviosta 1/8, ja esim peittää muut osat) tässä vaiheessa leikataan ympyrät, eli nuo kauniit piparireunat ja liitoskohdat. Seuraavassa vaiheessa paperi taitetaan vielä kerran ja sitten koristellaan ympyrät. Niin se toimii, omastani ei tosin tullut yhtä kaunis.

    Tykkää

  22. Mullakin hiutaleet leikeltynä ja peiliin laitoin ne esille.
    Late-lammas kuuluu meidänkin perheen suosikkeihin. 🙂

    Tykkää

  23. Hei Johanna! Minulle olisi sinulle pieni postaus toive(joka ei kyllä liity askarteluun mitenkään). Olen lukenut alku ajoista saakka blogiasi, ja jostain minulle on jäänyt mieleen, että pesisit iltaisin hiuksesi ja laittaisit niihin rullat. Mahtaakohan pitää paikkans?
    Asia kun on nyt niin, että uuden työni vuoksi kello soi joka aamu kuudelta, ja aamuiseen hiustenpesuun ei ole enää aikaa. Iltaisin olen koittanut föönätä hiukset, mutta herätessä ne ovat poikkeuksetta litassa ja tyynynpäällisen kuviot painautuneena takaraivoon. Toisena vaihtoehtona on villi leijonan harja. Ei kiva.
    Toivoisin siis, että kuvaisit askel askeleelta iltaisen hiustenlaittorutiinisi, ja ennen kaikkea opettaisit meitä uusavuttomia miten ne rullat laitetaan tiiviisti ja siististi(ja pitääkö niillä nukkua?!). Omat hiuksesi kun ovat kerrassaan valloittavat, ja aina nätisiti.

    Tykkää

  24. Kappas, olin näköjään unohtanut, että olin aiemminkin kysynyt sinulta tätä kommenttiboksissa:) Mutta en sano silti ei how to-postaukselle;)

    Tykkää

  25. In your face suckers, _viidennellä (5!!) yrittämällä sain aikaseksi pyörylähiutaleita! Tossa ne nyt nakottaa ikkunalla ja kämppis on joutunut niitä ihastelemaan päivän aikana jo monesti (mun käskemänä tietysti) 😀
    Näyttää muuten yltiönätiltä näin iltamaisemaa vasten, meillä päin kaikki puut aivan sairaan nätissä kuurassa ❤

    Tykkää

  26. Kiitos toiveesta 🙂 Rullat mun tyyliin (hih) tulee laittaa pesun jälkeen, mutta kuivaan tukkaan vähintään puoleksi tunniksi -ja ottaa pois nukkumaan mentäessa. Kiinnitän ne myöskin melkoisen löysästi, mutta niin, että tyvi aina nousee ylöspäin. Yritän saada tukkapostiakin joskus aikaan… toivottavasti tämä auttoi alkuhätään 🙂

    Tykkää

  27. hei kerrotko vielä millä konstilla laitat ne kiinni ikkunaan?
    nimimerkillä. mies yllättyy taas että mitä se nainen on askarrellut siivoamisen sijaan..

    Tykkää

  28. Ajattelin juuri kysyä ihan samaa. Kiinnitin nimittäin kummitytön ikkunaan viikko sitten samanlaisia hiutaleita sinitarralla, mutta se näyttää ulospäin tyhmältä ja sisäpuolellekin se näkyy läpi jopa tavallisesta kopiopaperista :/ Kaksipuolinen teippi, anyone?

    Tykkää

  29. Minullakin on ollut tässä suunnitelmissa askarrella noita hiutaleita, nyt vielä inspiraatio lisääntyi. 🙂

    Tykkää

  30. Heippa Johanna, käyppä kurkkaamassa uusin postaukseni, jos kiinnostaa lukea millainen minä olen 😉 Kiitos hirmusesti näistä ohjeista, rakastin lapsena tehdä näitä, vähän liikaakin. Olisko sulla ideoita joulupöydän kattaukseen, jotain iisejä ja halpoja askarteltuohjeita? Etsin toki netistä kaikenlaisia, mutta josko sulta näpertelijältä tulis joku kiva idea 🙂 Hyvää viikonloppua koko poppoolle! Meidän tyttö täytti 8. päivä vuoden. Siis vuoden! Kääk.

    Tykkää

  31. Täytyy myöntää, että ajattelin slaa ”Voi ei!” kun poika toi koulusta pari lumihiutaletta. Näin sieluni silmin paperisilppua jokapaikassa. Mutta näiden kahden blogikirjoituksen jälkeen, jotain kai napsahti päässäni ja eilen illa sitä paperisilppua oli ihan jokapaikassa! 😀
    Askartelimme pojan kanssa keittiön ja olohuoneen ikkunoihin lumihiutaleita, asettelimme niitä nukkumaan menoon saakka 🙂 Meillä ne on jonossa pystysuunnassa, kummassakin ikkunassa vain vasemmassa reunassa.
    Mutta kyllä tuli ihanan näköistä 🙂 Viimeistelimme ikkunoiden joulu-asut paperisilla tähtivaloilla, jotka bongasin Clas Ohlsonilta. Nyt kelpaa joulun tulla meillekin 🙂

    Tykkää

  32. Asian vierestä: jos et vielä seuraa blogia ”Marits vita skrin”, suosittelen lämpimästi katsastamaan sen! Jotain samaa on kuin omassa tyylissäsi.

    Tykkää

  33. Itekin tein muutama viikko sitten kamalan läjän noita hiutaleita, mutta en sitten saanut laitettua niitä mihinkään, just ala-aste flashbackien ansiosta. 😀 Tuo tyyli vois toimia meidänkin kotona aika hyvin. Ite tein kyllä hiutaleet pikkuisen erilailla, siis sillä tavalla että hiutaleista tulee pyöreämpiä, kesti kyllä vähän aikaa palautella mieleen että miten se taittelu nyt taas menikään. 😀

    Tykkää

  34. Aukesihan se minullekin tuo ympyrän muodostuminen viimein!:o) Idea on siis siinä, että paperi on neljään kertaan taitettu ja sitten vaan leikellään, kuten kuvassa. Ei kyllä tullu yhtä nättiä. ..jatkaa harjoituksia..

    Tykkää

  35. I enjoy your site. Excellent content! Please go on writing such great cotent.

    Tykkää

  36. I carry on listening to the news speak about getting free online grant applications so I have been looking around for the finest site to get one. Could you advise me please, where could i get some?

    Tykkää

  37. This is some great info and was well worth the read. I hope to read more stuff from you in the future that is as well written as this post

    Tykkää

  38. The next time I read a blog, I hope that it doesnt disappoint me as a lot as this one. I imply, I do know it was my choice to learn, however I really thought youd have one thing attention-grabbing to say. All I hear is a bunch of whining about one thing that you would fix for those who werent too busy in search of attention.

    Tykkää

Jätä kommentti kalamuija ja lappilifestyle Peruuta vastaus