
Kommenttiboksissa kyseltiin hiutaleohjeita, täältä pesee!
Isojen hiutaleiden lähtökohtana on A4:stä tehty neliö, joka taitellaan pieneksi kolmioksi, joka sitten leikellään. (Pikkuiset lumihiutaleet ovat vahingossa syntyneitä, kun pari isoa tuli leikeltyä niin kovasti, etteivät ne enää pysyneet kasassa vaan jakautuivat neljäksi ;))
Tässä tulee kolme mallia:



Tässä viimeisessä on kuvausvaiheessa käynyt sellainen moka, etten ole taitellut kolmiota alkuperäiseen pieneen kokoonsa… Näette keskellä taitoksen, joka unohtui kun kuvailin. Mutta voitte leikata reunat ja lopuksi taittaa keskeltä leikataksenne keskiön viillot. Tai sitten vain soveltaa, mitä suosittelen! 😉 Täytyy sana, että hauskinta tässä oli juuri se, ettei yhtään tienyt miltä kukin hiutale tulisi näyttämään -tai pysyisikö ne ollenkaan kasassa 😉


^Lasten ohjelmat -eli tarkemmin sanottuna Timmy Tid eli Late Lammas, josta tykkää meillä isot ja pienet! Kivaa tiistai-illan jatkoa ❤


Veikkaan, että aika monessa kodissa tehdään tällä hetkellä paperihiutaleita:)
Kiitos ohjeesta! Kokeilin ja toimii:)
Olen monena iltana meinannut aloittaa, mutta sitten on mieleen tullut ne omat aikaisemmat yrityksen ja olen luovuttanut. Mutta nyt tein ja hienoja tuli. Ikkunoissa on kyllä tällä hetkellä niin kauniit luonnon kuurankukat ettei noita tarvi, mutta myöhemmin.
TykkääTykkää
Kauniita!
Useasti olen teettänyt oppilailla, mutta itse jättänyt tekemättä. PItäis kai alkaa treenata.
Late on meilläkin lemppari – tai ainakin isoilla lastenohjelmista…. 🙂
TykkääTykkää
Heippa!
Osaan toki tehdä näitä hiutaleita, eihän leikkeleminen vaikeaa ole, MUTTA (:D) haluaisin edes yhden tuollaisen, jossa on neljä ympyrää kiinni toisissaan. Katson ohjetta, mutta en vaan tajua missä kohtaa se ympyrä tulee kuvoihin 😀 Aina tulee vääriin kohtiin koloja.
Auttakeehan siis!
TykkääTykkää
ei tullu mun hiutaleesta yyyyhtään samannäkönen kun tosta ekasta 😦 voisitko mitenkään tehä selvempiä ohjeita 🙂 ?
TykkääTykkää
Hienoja! Ihan pakko kokeilla itsekkin. Kiitos ohjeista!
TykkääTykkää
Ihania hiutaleita!
Tollaset perinteiset joulukoristeohjeet unohtuu aina uusien ihmeellisyyksien tieltä, vaikka noi vanhat niitä parhaita.
Täällä paketoidaan ja näprätään ala-asteelta tutuksi tulleita villalankatupsuja paketteihin.. en ollut niitäkään muistanut yli kymmeneen vuoteen:)
Terkuin, toinen näpertelijä!
TykkääTykkää
Voi ei, mihin teidän vauva on mennyt?! Se vauva, jota ihan vasta äsken rupesit odottamaan?! Kääk! 🙂
TykkääTykkää
Sillähän on merkitystä, että minkä sivun leikkaa auki. Eli yritä käännellä ja aukaista sitä kolmiota aina välillä niin näet mihin kohtiin kolot tulee. Toi ympyrä on kyllä edelleen hieman mysteeri. Kokeilen sitä edelleen – tosin tenttiinkin pitäisi lukea…
TykkääTykkää
Miten sinä jaksat, iso työ noiden kuvaamiasessa, hatun noston paikka. :))
TykkääTykkää
Kiitos ohjeista, nämä ovat niin ihania 🙂
TykkääTykkää
Eiks Late Lammas ole Sauen Shaun ja Timmy on Laten pikkuveli tai se vauvalammas (jolla on myös oma televisio-ohjelma) 😀
TykkääTykkää
Niin tosiaan se Timmy taitaa olla täällä Suomessa Timppa, musiikissa ainakin lauletaan ”Timpan kimppaan tulla kannattaa!”
Nimim. ”kaivaa silkkiparit esiin…ihania hiutaleita!”
TykkääTykkää
hahaa, pistää kyllä naurattamaan kun vaikka kuinka yritin tehdä ihan tismalleen samanlaista kun tuo toka hiutale, niin kolmenkin yrittämän jälkeen kaikki oli erilaisia eikä ykskään muistuttanut lähellekään tota sun hiutaletta :—DDDD MITEN nuo ympyrät oikein saa aikaseksi??
TykkääTykkää
Ahaa Shauen Shawn on Late ja Timmy on Timppa!! OK 😀 Hyvä tietää 🙂
TykkääTykkää
Voi ei Sipe ;DD Tärkeää on ainakin, että noissa pyöristetyissä reunoissa kaikki neljä pikkuista sakaraa on leikattu kunnolla ”irti” kun taas alareunassa, pyöristysten välissä olevat sakarat jäävät leikkaamattomina pitämään hiutaletta kasassa.. Tajusitko 😉 Muuten tossa ei pitäis olla mitään kummaa…
TykkääTykkää
Älä muuta sano…. 🙂 Se on niiiiin iso :’) Molemmat.
TykkääTykkää
Tosiaan Majn neuvo oli aika hyvä eli leikkausten kanssa täytyy olla tarkkana… En nimittain jaksa alkaa tekemään parempia ohjeita enkä varmaan edes osais 😉 Nää tuli mullakin aika vahingossa tällaisiksi ;D
TykkääTykkää
Ihan samaa meinaan yrittää kuin nuo muutkin…katotaan miten käy. Tenavana tykkäsin noista mielettömästi, mutta jotenkin vain niiden tekeminen on jäännyt 😉 Sulla on kyllä taiteellista silmää!
Late Lammas on kyllä paras.Se on huippu!
TykkääTykkää
No herttanen kun on nättejä hiutaleita! Omistani tuli varsin kökköjä tuossa jokin aika sitten kun paperin taittelu ei oikein onnistunut. Ehkä yritin liian paksulla paperilla.
Hiutaleet on kivoja! Niitä voi pitää reilusti esillä koko talven, ne kun ei ole mitään joulukoristeita. 🙂
TykkääTykkää
Voi ziis mikä seurakunnan kerho-eskari -flash back omasta lapsuudesta tuli näistä hiutaleista! Me leikattiin niitä silkkipaperista tuolloin.
Onko teillä muuten Elias pelastusveneet (mikä lie norjaksi, tai muilla kielillä) saatavilla? Siis Elias, joka suhailee norjalaisissa maisemissa! Meidän lasten lemppareita 🙂
TykkääTykkää
Kiitos vinkeistä! Tää postaus täytyykin laittaa suosikeihin, että löytyy sit helposti kun askarteluvimma alkaa. 🙂 Ja mustakin Late Lammas on ihan mahtava! Englanniksi Shaun the Sheep ja toi suomennos on tosi typerä mielestäni.
TykkääTykkää
Oon niin fiiliksissä näistä! Kiitos ideasta ja inspiraatiosta! Yritin eka tehdä ohjeiden mukaan mutta lopulta sovelsin ja aika söpöjä niistä tuli sittenkin. Haluaisin nyt nähdä sellaisen kartan Suomesta, jossa ois merkittynä Kalastajan vaimon esimerkistä innostuneena hiutaleita askartelevat! Veikkaan, että kartassa olis aika monta spottia.. 🙂
Eikä nää ole yhtään lapsellisia, sanoi miehet mitä tahansa!
TykkääTykkää
Kiitos how to-postauksesta!!! Tein juuri ensimmäisen ja hienosti onnistui!!! 😀 Katsotaan mitä mies sanoo, kun tulee työmatkalta huomenna ja ikkunat on koristeltu… 😉
TykkääTykkää
Ihan Joulurauhan vuoksi mä en edes yritä. Huh.
Jatkan omaan eskaritasoiseen tyyliini, loput jätän neljäveelle ja muille pitkähermoisille! Hih 🙂
TykkääTykkää
Kauniita hiutaleita olet tehnyt! Ja eikös idea olekin se, että niistä tulee joka kerta erinäköisiä. 🙂 Omat ja 6-vuotiaan askartelemat ovat suurin piirtein samalla tasolla…mutta taiteilijan näkemys lumihiutaleesta on tietysti se ainut oikea. 😉
TykkääTykkää
Kaunista tosiaan… Pohdin tuota ”neljän ympyrän hiutaletta”. Sen voi tehdä kahdessa vaiheessa. Jos taittaa paperin ensin kahdeksaan osaan (malliksi voi ottaa valmiista kuviosta 1/8, ja esim peittää muut osat) tässä vaiheessa leikataan ympyrät, eli nuo kauniit piparireunat ja liitoskohdat. Seuraavassa vaiheessa paperi taitetaan vielä kerran ja sitten koristellaan ympyrät. Niin se toimii, omastani ei tosin tullut yhtä kaunis.
TykkääTykkää
Mullakin hiutaleet leikeltynä ja peiliin laitoin ne esille.
Late-lammas kuuluu meidänkin perheen suosikkeihin. 🙂
TykkääTykkää
Hei Johanna! Minulle olisi sinulle pieni postaus toive(joka ei kyllä liity askarteluun mitenkään). Olen lukenut alku ajoista saakka blogiasi, ja jostain minulle on jäänyt mieleen, että pesisit iltaisin hiuksesi ja laittaisit niihin rullat. Mahtaakohan pitää paikkans?
Asia kun on nyt niin, että uuden työni vuoksi kello soi joka aamu kuudelta, ja aamuiseen hiustenpesuun ei ole enää aikaa. Iltaisin olen koittanut föönätä hiukset, mutta herätessä ne ovat poikkeuksetta litassa ja tyynynpäällisen kuviot painautuneena takaraivoon. Toisena vaihtoehtona on villi leijonan harja. Ei kiva.
Toivoisin siis, että kuvaisit askel askeleelta iltaisen hiustenlaittorutiinisi, ja ennen kaikkea opettaisit meitä uusavuttomia miten ne rullat laitetaan tiiviisti ja siististi(ja pitääkö niillä nukkua?!). Omat hiuksesi kun ovat kerrassaan valloittavat, ja aina nätisiti.
TykkääTykkää
Kappas, olin näköjään unohtanut, että olin aiemminkin kysynyt sinulta tätä kommenttiboksissa:) Mutta en sano silti ei how to-postaukselle;)
TykkääTykkää
In your face suckers, _viidennellä (5!!) yrittämällä sain aikaseksi pyörylähiutaleita! Tossa ne nyt nakottaa ikkunalla ja kämppis on joutunut niitä ihastelemaan päivän aikana jo monesti (mun käskemänä tietysti) 😀
Näyttää muuten yltiönätiltä näin iltamaisemaa vasten, meillä päin kaikki puut aivan sairaan nätissä kuurassa ❤
TykkääTykkää
You rock Sipe! Congrats 😛
TykkääTykkää
Kiitos toiveesta 🙂 Rullat mun tyyliin (hih) tulee laittaa pesun jälkeen, mutta kuivaan tukkaan vähintään puoleksi tunniksi -ja ottaa pois nukkumaan mentäessa. Kiinnitän ne myöskin melkoisen löysästi, mutta niin, että tyvi aina nousee ylöspäin. Yritän saada tukkapostiakin joskus aikaan… toivottavasti tämä auttoi alkuhätään 🙂
TykkääTykkää
Eliasfilmejä katellaan kovasti ja uusin käytiin just leffassa katsomassa 🙂
TykkääTykkää
Näin on! :)))
TykkääTykkää
hei kerrotko vielä millä konstilla laitat ne kiinni ikkunaan?
nimimerkillä. mies yllättyy taas että mitä se nainen on askarrellut siivoamisen sijaan..
TykkääTykkää
Ajattelin juuri kysyä ihan samaa. Kiinnitin nimittäin kummitytön ikkunaan viikko sitten samanlaisia hiutaleita sinitarralla, mutta se näyttää ulospäin tyhmältä ja sisäpuolellekin se näkyy läpi jopa tavallisesta kopiopaperista
Kaksipuolinen teippi, anyone?
TykkääTykkää
Minullakin on ollut tässä suunnitelmissa askarrella noita hiutaleita, nyt vielä inspiraatio lisääntyi. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos inspiraatiosta ja ohjeista!!!!
TykkääTykkää
Heippa Johanna, käyppä kurkkaamassa uusin postaukseni, jos kiinnostaa lukea millainen minä olen 😉 Kiitos hirmusesti näistä ohjeista, rakastin lapsena tehdä näitä, vähän liikaakin. Olisko sulla ideoita joulupöydän kattaukseen, jotain iisejä ja halpoja askarteltuohjeita? Etsin toki netistä kaikenlaisia, mutta josko sulta näpertelijältä tulis joku kiva idea 🙂 Hyvää viikonloppua koko poppoolle! Meidän tyttö täytti 8. päivä vuoden. Siis vuoden! Kääk.
TykkääTykkää
Kiitos ohjeista, täytyypä kokeilla! 🙂 Blogissani on muuten sinulle jotain 🙂
TykkääTykkää
Täytyy myöntää, että ajattelin slaa ”Voi ei!” kun poika toi koulusta pari lumihiutaletta. Näin sieluni silmin paperisilppua jokapaikassa. Mutta näiden kahden blogikirjoituksen jälkeen, jotain kai napsahti päässäni ja eilen illa sitä paperisilppua oli ihan jokapaikassa! 😀
Askartelimme pojan kanssa keittiön ja olohuoneen ikkunoihin lumihiutaleita, asettelimme niitä nukkumaan menoon saakka 🙂 Meillä ne on jonossa pystysuunnassa, kummassakin ikkunassa vain vasemmassa reunassa.
Mutta kyllä tuli ihanan näköistä 🙂 Viimeistelimme ikkunoiden joulu-asut paperisilla tähtivaloilla, jotka bongasin Clas Ohlsonilta. Nyt kelpaa joulun tulla meillekin 🙂
TykkääTykkää
Asian vierestä: jos et vielä seuraa blogia ”Marits vita skrin”, suosittelen lämpimästi katsastamaan sen! Jotain samaa on kuin omassa tyylissäsi.
TykkääTykkää
Itekin tein muutama viikko sitten kamalan läjän noita hiutaleita, mutta en sitten saanut laitettua niitä mihinkään, just ala-aste flashbackien ansiosta. 😀 Tuo tyyli vois toimia meidänkin kotona aika hyvin. Ite tein kyllä hiutaleet pikkuisen erilailla, siis sillä tavalla että hiutaleista tulee pyöreämpiä, kesti kyllä vähän aikaa palautella mieleen että miten se taittelu nyt taas menikään. 😀
TykkääTykkää
Aukesihan se minullekin tuo ympyrän muodostuminen viimein!:o) Idea on siis siinä, että paperi on neljään kertaan taitettu ja sitten vaan leikellään, kuten kuvassa. Ei kyllä tullu yhtä nättiä. ..jatkaa harjoituksia..
TykkääTykkää
minä teen paperi lumihiutaleet olkkarin ikkunoihin joka vuosi. tässä linkki tämän vuotisiin:
http://lintusininen2010.blogspot.com/2010/11/lunta-maassa-ja-ikkunoissa….
tänään postasin juuri myös kirigamista. luulen että tykkäisit siitä harrastuksesta. 🙂 hyvää joulua täältä kanadasta!
TykkääTykkää
I enjoy your site. Excellent content! Please go on writing such great cotent.
TykkääTykkää
I carry on listening to the news speak about getting free online grant applications so I have been looking around for the finest site to get one. Could you advise me please, where could i get some?
TykkääTykkää
Great 1 web site operator achievement weblog post good sharings on this blog site constantly have fun
TykkääTykkää
This is some great info and was well worth the read. I hope to read more stuff from you in the future that is as well written as this post
TykkääTykkää
The next time I read a blog, I hope that it doesnt disappoint me as a lot as this one. I imply, I do know it was my choice to learn, however I really thought youd have one thing attention-grabbing to say. All I hear is a bunch of whining about one thing that you would fix for those who werent too busy in search of attention.
TykkääTykkää