Myrskylenkki

Onpas ollut aika tuuliset kelit meidän Suomen reissulla! En olekaan varmaan koskaan nähnyt merivettä näin korkella. Ettei rantateillä voi kävellä tai puistonpenkeillä istua. Ettei oikein tiedä missä menee oikeasti rannan raja tai pudotus mereen. Mutta ovat ne tuulet puhallelleet Norjassakin. Koko pohjoismaissa kai.

Arvatkaa mikä muuten ehkä ainoana seikkana ärsyttää Suomessa… (sorry…) Autoilijat. Täällä ei juuri pysähdellä, vaikka suojatielle yrittäisi astua aika rohkeastikin. Ärsyyntyvat vaan, jos joku röyhkeä kehtaa ja uskaltaa astua auton eteen ja pysäyttää arvon autoilijan.  Niin että älkää ihmetelkö meitin perhettä vaikka käveltäis kaikessa rauhassa maailmanomistajan elkein suojatien yli ;)) Me ollaan vaan totuttu sellaseen. Niillä Norjan käppyräteillä on tosi paljon varovaisempia ajelijoita kaikin puolin.

^Äiti teki mulle aika makeat villakangashousut joululahjaksi…

…ja tukkakin on pätkäisty sitten tämän lenkin. Ehkä siitä sit seuraavaksi 🙂

Moikka!

73 vastausta artikkeliin “Myrskylenkki

  1. Oli pakko kommentoida, tekstisi oli kuin omasta suustani, heh! 😀 Olen myös huomannut (reilut puoli vuotta Saksassa, pienehkössä kaupungissa asuneena), että täällä Suomessa (lomalla myös…) pitääkin varoa niitä autoilijoita, kun esim. lasten kanssa ylittää suojatietä. Nykyisellä kotiseudullamme olen vaikka kuinka kaukana suojatiestä, autot jäävät odottamaan. Huidon autoja jatkamaan matkaansa, jäävät silti nököttämään ja odottamaan. Ihanaa ja kohteliasta, mutta suomalaisena en ole vieläkään täysin siihen tottunut. 😀 Hieno kuva tuo viimeinen, onkohan Haukkavuoren tornista?

    Tykkää

  2. Mistä on toi sun pipo? Ootko itse tehnyt? Todella kaunis… Mukavaa loppu vuotta tuulisesta säästä huolimatta 🙂

    Tykkää

  3. Itse huomasin saman muuttaessani pohjoissuomesta (ei siis mistään oulusta vaan ihan oikeesti pohjoisesta..) tänne etelämpään. Kotikaupungissani olin myös tottunut siihen että suojatielle vaan mennään ja autot väistää – keski-suomessa koin monta läheltä piti -tilannetta tämän vuoksi mutta en antanut periksi enkä anna vieläkään 🙂 Eli alueellisia eroja on täälläkin! Ollaankohan Pohjois-Suomessa siis kuitenkin vähän enemmän eurooppalaisia ainakin tämän asian suhteen 😉

    Tykkää

  4. Ihanat lapset ja tunnelma kaiken kaikkiaan kuvissa! Nyt täytyy kysyä tuosta sinun takista, minkä merkkinen on ja oletko tyytyväinen? Näyttää kauniilta ja tuontyyppinen on hakusessa.
    Ja taas se täytyy kertoa, upea blogi!

    Tykkää

  5. Sinäpä sen sanoit! Me ollaan kanssa totuttu täällä Tukholmassa siihen että autoilijat aina pysähtyy. Helsingissä kun on käymässä niin täytyy olla sydän kurkussa kun lähtee lasten kanssa kaupungille. Ikävää 😦

    Tykkää

  6. Sveitsissä oli sama juttu:kävelijät ja pyöräilijät huomioitiin parhaiten,autoilijat piti meistä huolta antamalla tietä!
    Suomessa muutenkin törmää lähes päivittäin niin ärsyttäviin kuskeihin, jotka ehkä joskus satunnaisesti antaa tietä. Silloinkin vilkuttelee valoja et meeppäs nyt tyhmä kävelijä nopeasti pois alta…
    Mut hei!! Tehäänkö niin, et pidetään jokainen osaltamme huolta siitä et ne pienimmätkin ja hitaimmatkin pääsee tien yli? 🙂

    Tykkää

  7. Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia Pohjois-Amerikassa kauan asuneena. Vaikka siellä nimenomaan kaikki kulkevat autolla kaikkialle niin silti suojatielle aina pysähdytään. Sellainen peruskohtelias tapa, mikä suomalaisilta usein jää uupumaan. KIvaa loppuvuotta sinne! 🙂

    Tykkää

  8. itse muutin lapista helsinkiin, kyllä meinasi aluksi monet kerrat kävellä suojatielle! lapissa pysähdytään aina:) ettei koske sentään koko suomea!:)

    Tykkää

  9. Joskus ihan hurjistuttaa, kun itse ajelee autolla ja tuntuu, että jalankulkijat uskaltaa niin nopeaan tulla suojatielle. Väistän kyllä heitä, mutta joskus he voisivat, varsinkin talvikelillä ja pimeällä, ajatella, että ei se auto välttämättä kerkeä pysähtyä.

    Tykkää

  10. Asuin reilut kymmenen vuotta Tukholmassa ja siellä totuin, että autoilijat pysähtyy suojatien eteen… nyt Turkuun muutettuamme liikennekulttuuri on aivan toisenlainen! Toisaalta Ruotsissa on tapahtunut monia onnettomuuksia lainmuutoksen jälkeen, kun jalankulkijat käyttävät oikeuttaan hyväksi välillä vähän liiankin kanssa. Molemmille siis varovaisuutta!!

    Tykkää

  11. Kylläpä Kotka näyttää hyvälle sun kuvissa. Aitoa tehdaskaupungin romantiikkaa. Tosin ne tehtaat taitaa hävitä yksi kerrallaan, mutta kuitenkin…

    Tykkää

  12. Mulla on kakkoskoti täällä Välimerellä ja ei kyllä maailman toiseksi vaarallisimman ajokulttuurin maassa vuoristoteistä huolimatta todellakaan anneta tietä (korkeuserot max.1100m, pinta-ala 40M2).
    Äsken tulin kaupungista kotiin, ja auto melkein ajoi päälle kotitiellä, kun en näkynyt varmaan mustasta maastosta kävellessäni tumma takki päällä:) Ohitetaan sivusta, kaarteessa, luu ulkona ja vaikka mitä. Siihen tottuu.
    Niin että tämä postaus mua kyllä nyt hiukkasen huvitti.
    Muuten ihania kuvia ja etenkin tuo musta takki, minkä merkkinen se on? Olen haaveillut samanlaisesta jo vuosia, mutta haluan tarpeeksi hyvälaatuisen ja rahat menee ihan muualle tällä hetkellä.
    Hyviä uusia vuosia!

    Tykkää

  13. Aivan sama asia ärsyttää, kun Berliinin kaduilla KAIKKI pysähtyy. Tottakai vähän senkin takia, että pysähtymättömyys (?) on aikamoinen liikennerikkomus täällä…mutta juu, ajattelen myös niitä turistiparkoja, jotka ei tiedä suomalaisten holtittomuudesta mitään 🙂 Kyllähän suomalaiset osaa muuten hyvin ajella, mutta suojateitä ei pahemmin katsella.

    Tykkää

  14. Musta taas tuntuu, että Helsingissä annetaan helpommin tietä jalankulkijoille, kuin muualla Suomessa. Ainakin Lahdessa, siellä autoilijat eivät ole edes toisiaan kohtaa kohteliaita.
    Mieheni kuuluu niihin, jotka oikeasti antavat jalankulkijoille tietä ja itse kuulun niihin, jotka ovat niin pöhelöitä, etteivät aina osaa arvioida jalankulkijoiden nopeutta. Molemmat ollaan sellaisia maailmanvalloittajia, jotka kävelevät suojatielle reippaasti nokkapystyssä, koska meillä on oikeus siihen 😉

    Tykkää

  15. Kesätyttö kirjoitti valojen vilkuttamisesta. Mun kokemukseni mukaan taas sillä kerrotaan, että ole hyvä, mene yli, olen huomannut sinut. Eli ihan kohteliasta minun mielestäni, eikä tarkoitus kiirehtää.
    Enemmän saisivat kuskit kyllä antaa tietä, onneksi Helsingissäkin sitä tapahtuu aina välillä.

    Tykkää

  16. Kauniita kuvia! Ja ihan samaa olen miettinyt kaduilla kävellessäni!! Itse en omista autoa tai edes korttia mutta kyllä vituttaa kun väsyneenä tarpoo illalla töistä pimeässä räntä/vesisateessa vieläpä painavaa kauppakassia kantaen ja yksikään helvetin auto ei voi päästää mua tien yli..hyvähän heidän on istuskella lämpimässä ja kuivassa autossaan kauppakassi helposti takapenkillä!! ARRGGHH! No mutta joo…Kiitos blogista 🙂

    Tykkää

  17. Aamen. Itse olen yrittänyt ottaa itseäni enemmän niskasta kiinni ja astua reippaasti sille suojatielle (koska jos jäät edes murto-osa sekunniksi varmsitamaan että jarruttaako se auto vai ei, niin se painaa todennäköisimmin vaan lisää kaasua). Toki tässäkin pitää muistaa heijastimet(!) ja muu näkyvyys, autot kun ei ihan hevillä pysähdy. Nyt raskaana en ole uskaltanut olla niiiin kovin rohkea ja reipas, ei sillä että auton alle olisi koskaan kiva jäädä, mutta nyt se olisi vielä ikävämpää.
    Itse en ole vuosiin ajellut autolla, mutta mies ja isä ovat sellaisia, että pysähtyvät aina joka ikisen suojatien eteen 🙂

    Tykkää

  18. Kymensanomissa oli juuri viime syksynä toimittajat testanneet täällä Kotkassa ja sitten tehneet jutun, jossa kerrottiin ettei täällä juuri kukaan, olikohan 3/40:stä, jotka antoivat tietä jalankulkijoille. Sen jälkeen mielestäni tilanne on jopa hieman parantunut 🙂 Luulin aiemmin itsekin lähinnä jalan kulkevana, että ei autojen edes kuulu antaa tietä, ellei ihan hyvää hyvyyttään halua.
    Tosiaan, kuten joku muukin sanoi, näyttääpä Kotka hienolta kuvissa. Ja onhan täällä kaunista, kun osaa katsoa oikeista paikoista 🙂 Itse olin jouluna 2 pv putkeen ihan sisällä.

    Tykkää

  19. ERITTÄIN terävä havainto. Autonratissa ei tajuta, että jos jalankulkija on AIKEISSA astua suojatielle, hänelle on annettava oikeus sille astua. Minä täällä Tampereella monesti oikein hymyilen, huudan haloo ja olen nappaavinani auton rekisterikilvestä kännykällä kuvan, niin jottahan alkavat hieman jarrutella. Katson toki, ettei ratin takana istu mikään parikymppinen huumehörhö. Pahimpia suojatielle kaasuttajia on kolmikymppiset ja siitä ylöspäin miehet, jotka kaasuttavat vaikka edessä olis punaiset valot.
    ”Hauskin” minulle sattunut indsidenssi oli se, kun pysähdyin itse päästääkseni lastenvaunujen kanssa kulkevan suojatien yli, niin takana tuleva autoilija TÖÖTTÄSI. Onneksi pysähdyttiin seuraaviin valoihin vierekkäin, joten heitin lentosuukkoja ja hymyilin. Äijä tuijotti vaan eteensä ratista rystyset valkoisina puristaen, vaikka takapenkillä ollut lapsi selvästi sanoi isukille, että täti vilkuttelee.
    Älkää kuitenkaan jääkö auton alle!

    Tykkää

  20. Haha, Pohjois-Suomessa Norjan rajoilla asuvana ajatus huomaavaisista norjalaisista autoilijoista pistää kovasti naurattamaan:D Täällä päin kun yleisenä tietona on että yleensä kun joku tekee jonkun täysin älyttömän ja vaarallisen ohituksen niin kyseessä on varmasti norjalainen! Jossain vaiheessa kuulin jonkun sanovan että norjalaiset ohittaa Suomessakin aina mutkissa koska Norjassa niillä ei muuta olekaan kuin mutkia;)
    Mutta ihan totta kyllä että autoilijat huomio Suomessa aika huonosti jalankulkijoita, ja valitettavasti olen itse siinä suhteessa varsin tekopyhä, autoillessa viime hetkillä suojateille astujat ärsyttää suunnattomasti mutta varsinkin kaupungissa kävellessä astun aina itse suojatielle halutessani, onhan se oikeuteni, vaikka auto kuinka tulisi kohti.

    Tykkää

  21. Hei, pakko sanoa suht paljon autoilevana, kohteliaana sellaisena, että välillä myös jalankulkijat voisivat käyttää tilannetajua. Jos autojono yrittää edetä ns. Vihreällä aallolla ei jokaisen kohdalle voi pysähtyä. Itse annan AINA tietä kun se on liikenteen sujuvuuden ja myös turvallisuuden kannalta järkevää. Kuljen itsekin paljon kävellen sekä pyörällä joten tunnistan sen toisenkin puolen. Huomioidaan toisemme niin liikenteessä kuin muutenkin niin kaikilla on parempi olla. Kiitos kivasta blogista. Kaikkea hyvää teille kaikille ja onnellista uutta vuotta.

    Tykkää

  22. Niin, ne arvon autoilijat.. Parasta on, kun hirveällä sadesäällä on liikkeellä tapansa mukaan pyörällä/jalan, on autoilijoilla siellä kuivassa ja lämpimässä autossaan aina niin kovin kiire, ettei voi päästää suojatien laidassa odottajaa yli.
    ”?Hauskin? minulle sattunut indsidenssi oli se, kun pysähdyin itse päästääkseni lastenvaunujen kanssa kulkevan suojatien yli, niin takana tuleva autoilija TÖÖTTÄSI.”
    Heh, mä olen itse asiassa kuullut eräässä keskustelussa tästä. Edessä pysähtyjille kuulemma kuuluu töötätä, jotta varmasti tietävät, miten typerästi toimivat hidastaessaan liikennettä…
    Mulle itsellenikin kävi kesällä vieraassa kaupungissa noin. Jäin kääntyessä odottamaan risteävää tietä ylittäviä, jolloin takana oleva auto tööttäsi. Tööttäsi vielä varmuuden vuoksi koko seuraavan kadunpätkänkin perässäni – siis kun tilanne oli jo mennyt ohi. Kova oli kiire hänellä. 🙂

    Tykkää

  23. Olen huomannut saman,pienemmissä kaupungeissa,kuten kotikaupunkini Avignon, autoilijat pääosin antavat tietä. Jos menee Marseilleen,niin jopa poliisit voivat ajaa päälle 😉
    Aivan ihana asu sinulla taas, haluaisitko tehdä postauksen vaatekappaleista jotka mielestäsi joka naisen pitäisi hankkia? Itse kaipailisin vinkkejä juuri sinunlaisen tyyliin,ei siis housupuku-juttuja kuten netistä löytyy 🙂
    Hauskaa lomaa Suomessa!

    Tykkää

  24. Vau, onpa upean näköiset housut, onko äitisi tosiaan tehnyt itse nuo? Olisi kiva nähdä tarkempiakin kuvia 🙂

    Tykkää

  25. Kovasti on tutut maisemat :). Ja samaa sanon kuin Riina – kaunis pipo ja etenkin tuo rullautuva reuna, onko Garnstudion ohje?

    Tykkää

  26. Huomasin Oslossa, että vaikka olit kolmen metrin päässä suojatiestä, autoilija jäi todella usein odottamaan suojatien eteen, jotta minä poääsisin ensi yli. Se oli todella kivaa ja tämän takiahan ne suojatiet tosiaan on. Pitäisi autoilijoiden ehdottomastti Suomessa muistaa, että jalankulkian turvallisuus ennen kaikkea!

    Tykkää

  27. Hienoja kuvia!
    Huh myrskyä! Olimme tapaninpäivänä vajaan vuorokauden ilman sähköä ja vettä. Ja vielä hurja määrä edelleen ilman.
    Nauttikaa olostanne! Ja muistakaa varoa autoja 🙂

    Tykkää

  28. Oman kokemukseni perusteella ainakin Lappeenrannassa on uskomattoman kohteliaita autoilijoita! Kävin siellä kesällä ja siellä autot jarruttelivat jo kymmenen metriä ennen suojatietä, vaikken hivuttanut edes varpaitani kohti tienreunaa. Se oli todella hämmentävää. 😀 vanhassa kotikaupungissani Heinolassa suojateillä vallitsee ”juokse tai litisty” -laki. Vasta muutettuani pois sieltä, sain kuulla oikeasti LAISTA, että autoilijan pitäisi pysähtyä.. :’D

    Tykkää

  29. You have such a beautiful blog! Your children are so cute and so are you. 🙂 I don’t understand a word of Finnish but I always admire your pictures. 🙂

    Tykkää

  30. Mielestäni on ääärimäisen TYPERÄÄ rynnätä/kävellä auton eteen edes suojatiellä. Ei se auto(letka) kovin monta sekuntia siitä ohi mene.
    Ääliömäisellä käyttäytymisellä aiheutetaan turhia vaaratilanteita ja ”opetetaan” lapset luottamaan turhaan suojatien suojaan. Jos auto ajaa päälle, häviää jankulkija. Aina.
    Lisäksi on ekologisesti sietämätöntä energianhukkaa pysähdyttää autoletka ja saada se taas liikkeelle. Jotain vastuuta voisi ottaa myös ympäristöstä.
    Ei. En ole jokapäiväautoilija. Teen enemmän kuin 2/3 matkoistani jalan tai polkupyörällä. Jos kuitenkin olen autolla, ja tulette itsekkäästi suojatielle, niin torvi soi (ja sormi nousee). Annos lasinpesuainetta lampunpesijöistä kasvattaa mukavasti.

    Tykkää

  31. Jännä juttu, oli iloinen yllätys lukea tää postaus, kun huomasin kuvat Kotkasta! Oletko sieltä siis lähtöisin? Itse asuin siellä 22 vuotta ja täytyy myöntää että kaipuu olisi takaisin…

    Tykkää

  32. I do not even know how I ended up here, but I thought this post was good. I do not know who you are but certainly you’re going to a famous blogger if you aren’t already 😉 Cheers!

    Tykkää

  33. I loved as much as you’ll receive carried out right here. The sketch is tasteful, your authored subject matter stylish. nonetheless, you command get bought an nervousness over that you wish be delivering the following. unwell unquestionably come further formerly again since exactly the same nearly a lot often inside case you shield this increase.

    Tykkää

  34. My spouse and I absolutely love your blog and find the majority of your post’s to be just what I’m looking for. Do you offer guest writers to write content in your case? I wouldn’t mind writing a post or elaborating on a number of the subjects you write in relation to here. Again, awesome site!

    Tykkää

  35. Things i have generally told individuals is that when evaluating a good on the net electronics store, there are a few elements that you have to factor in. First and foremost, you should make sure to discover a reputable and also reliable retail store that has picked up great critiques and scores from other consumers and business sector experts. This will ensure you are getting along with a well-known store providing you with good assistance and aid to their patrons. Many thanks sharing your opinions on this weblog.

    Tykkää

  36. Does your site have a contact page? I’m having a tough time locating it but, I’d like to shoot you an email. I’ve got some ideas for your blog you might be interested in hearing. Either way, great blog and I look forward to seeing it grow over time.

    Tykkää

  37. whoah this blog is magnificent i love reading your posts. Keep up the great work! You know, a lot of people are hunting around for this information, you could aid them greatly.

    Tykkää

  38. gadget will cause him or her to reduce his / her stability and tumble down, and there is no hazard in the

    Tykkää

  39. i adore action movies and my idol is none other than Gerard Butler. this guy actually rocksâ??

    Tykkää

Jätä kommentti Mesion Peruuta vastaus