Tänään vihdoin tuntuu siltä, että me ollaan laskeuduttu. Kotiin.
Mehän laskeuduttiin lennoltamme ihan fyysisesti Norjan kamaralle myöhään perjantai-iltana, ajeltiin kentältä kotiin ja matkan varrella vaihdettiin vielä yksi puhjennut rengaskin (phuuh). Heti lauataiaamuna mulla oli töitä. Uuden vuoden aattona siis. Työpäivän, matkaväsymyksen ja liian vähaisten yöunien päälle meille tuli lauantaina illallisvieraita Uutta vuotta juhlistamaan. Mikä johti luonnollisesti jälleen liian vähäisiin yöuniin -sunnuntaiaamun työvuoro alkoi niinikään seitsemältä. Eikä niin että vuoden ensimmäinen arkipäiväkään olisi ollut helpompi; maanataina sama aamuvuoro.
Mut tänään… tänään I’m back 🙂
Siispä kiitokseksi kaikista lomanaikaisista kommenteistanne (ja vähän anteeksipyynöksikin) vastailen nyt yhteisesti kaikille, jotka eivät aikoihin ole kysymyksiinsä vastuksia saanut.
Meinaatko käydä/kävitkö joulukirkossa? -Enpä käynyt tänä vuonna. Oli kai niin paljon muuta :))
Mites, näkyikö Tapanin-myrsky teillä? -Juu varmaan siitä Myrskylenkkipostauksesta arvasitkin :)) Mutta ei mitään tuhoja eikä juuri meillä edes sähköjä pois -huh!
Tuttipullo noin isolla tytöllä mitäihmettä? -Juu Aino oli etenkin vieraammissa olosuhteissa ihan riippuvainen pullostaan :)) Mut onkai jollain (alle) kaksivuotiailla vielä tuttikin, ei näistä nyt niin kannata stressata 😉
Hyppäsikö joululahjapaketista koira..?! 😉 -Hihi, meillä on kotona ollut japaninpystykorva ihan aina… olin kai kahdeksanvuotias kun saatiin ensimmäinen ja tämä on nyt toinen 🙂
Miksi jokaikinen bloggaaja kertoo että lahjoja on ollut ihan kauheat kasat? Onko se onnistuneen joulun merkki? -Ai kertoo… Hmm, se kertoo varmaan siitä, että nykyään lahjoja saadaan ihan kamalasti 😉 Meillä tosin oli paljon porukkaakin -ja lapsia, joten ei mikään ihme, että paketteja kertyi reippaasti.
Jos tuo on sun sisko niin voisko sekin alkaa pitää blogia vai pitääkö jo? Oon enneki katsellu sen kivoja vaatteita. Millä käsittelit kuvat? -Joo se on mun sisko ja melkein kyllä harkitsi blogin aloittamista näin kivojen kommenttien jälkeen :))) Mut ei se bloggaa ikävä kyllä, ainakaan vielä 😉 Kuvat käsittelen Photoscape -ohjelmalla (voi ladata ilmaiseksi netistä).
Onko teillä paljon ikäeroa? -(viitaten siskooni) Meillä on vajaa kolme vuotta ikäeroa.
Vau, onko tuo teidän koira mittelspitz? -Koiruli on japanin pystykorva 🙂
Hei, Kysyisin sinulta Odd Mollyjen mitoituksesta, ovatko pieniä vai suuria kooltaan? Mistä tilaat ? -Odd Mollyn vaatteet vaihtelevat mun mielestä mallin mukaan, mutta kokemuksen mukaan mitoitus on ennenmmin suurta; jos epäilet, ota pienempi koko. country-dreams.se:lla on hyvä valikoima Odd Mollya, samoin Putiikki Rannalla Suomessa myy (mun sivupalkissa on linkki putiikkiin) ja tällä hetkellä englantilaisella Bohemialla on paljon Odd Mollya hyvässä alennuksessa! 🙂
Satutko muistamaan millä sivulla tuo vihreä Parka oli myynnissä? -Voihan vitsi, se myytiin aika nopeasti loppuun 😦 Itsekin mietin nimittäin sen hankkimista. Se oli muistaakseni Stylebopissa, joskaan tieto ei enää auta yhtään 😦
Hieno kuva tuo viimeinen, onkohan Haukkavuoren tornista? -(viitaten Myrskylenkki -postaukseen) Hmm, täytyy myöntää etten tieda mikä sen tornin nimi on. Supernoloa. Isi kuristaisi minut jos lukisi nyt mun blogia 😛
Mistä on toi sun pipo? Ootko itse tehnyt? -(Myrskylenkkipostauksessa) Kiitos! Pipo on Lisbeth Dahl!
Nyt täytyy kysyä tuosta sinun takista, minkä merkkinen on ja oletko tyytyväinen? -Å jaa! Tämä on paras untuvatakki. Ostin syksyllä 2010 eikä ole kovasta käytöstä huolimatta muuttunut miksikään. Merkki on Maison Scotch. Unelman kevyt (siksi pakkasin mukaan reisuunkin) ja aina superlämmin! 🙂
Aivan ihana asu sinulla taas, haluaisitko tehdä postauksen vaatekappaleista jotka mielestäsi joka naisen pitäisi hankkia? Itse kaipailisin vinkkejä juuri sinunlaisen tyyliin,ei siis housupuku-juttuja kuten netistä löytyy 🙂 -Kiitos toiveesta, olen otettu :))) Teen tällaisen postauksen ilomielin!
Vau, onpa upean näköiset housut, onko äitisi tosiaan tehnyt itse nuo? -(Myrskylenkki-postauksen aivan liian pieni kuva) Ne on ihan sikamakeet! 😛 Olen nähnyt samantyyppisiä niin Malene Birgerilla kuin Ralph Laurenillakin ja silti noi äitin tekemät on cooleimmat 😀 Lupaan laittaa parempia kuvia :))
voi mitkä housut, aivan ihanat! pystyisitkö mitenkään laittamaan parempaa kuvaa niistä tai/ja jonkinlaisia ohjeita tai mahdollista linkkiä, jos inspiraatio tai ihan ohjekin on saatu netistä? 🙂 -Voi, lupaan blogata housuista vielä paremmin :))
hah haa, meinaatko pärjätä lapsillesi legojen kasaamisessa?? -Ei, kisasin äitin ja siskon kanssa ;D
Kauniit hiukset sinulla. Olisin kysynyt, minkä värisiä raitoja sinulle nyt laitettiin? -Ei edes laitettu raitoja leikkauksen yhteydessa, kummia tekee värillekin kunnon pätkäisy! Muutkin ovat nimittäin kyselleet, että värjäsinko 😮
Saako udella missä kävit leikkauttamassa? 🙂 -Juu, kävin Kotkan Sokoksen Hyvä Olo-kampaajalla :))
Onko sulla luonnonkihara tukka vai laitatko sitä jotenkin kun taipuu noin kauniisti..? 🙂 -Mulla on tosi taipuisa tukka, joskus voisi melkein sanoa kihara 😉
Kaunis blogi. 🙂 Millä ohjelmalla käsittelet valokuvasi? -Photoscape -ohjelmalla, sen saa ladattua ilmaiseksi netistä ja toimii tosi hyvin! 🙂 Suosittelen.
mun on ihan pakko kysyä vielä, että käsittääkseni olet Suomesra kotoisin ja rakastuit norjalaiseen mieheen, niin osasitko puhua norjaa ennestään hyvin vai onko kieli karttunut vuosien kuluessa ? 🙂 -En osanut yhtään 😀 Aluksi me keskusteltiin kaikki englanniksi, se oli ruotsia vahvempi. Alusta asti kirjoittelin kuitenkin s-postit ja tekstarit norjan sanakirja kädessä ja opettelin päättäväisesti… Aloitin työt Norjassa kolme kuukautta täällä asuttuani, kun tuntui että olin oppinut kielen suhtkoht kunnolla 😉 Ehkä noin vuoden täällä asuttuani koin puhuvani sujuvaa norjaa. Ja koko ajan se kehittyy vieläkin :))
Oon miettiny jo hetken, että osaako sun mies puhua suomea? 🙂 -Ei… ymmärtää aika paljon ja puhuu yksittäisiä sanoja 😀 Mutta en missään nimessä sanoisi etta osaa, kaikella rakkaudella 😉
Hyvää uuttavuotta ja jatkathan samaan malliin?? -Yritän parhaani kun en muutakaan osaa 😀
Tuletko minun pukeutujaksi? Vai miksi niitä ja sanotaan, kun joku valitsee yhdistelee sulle vaatteet. Käytäs yhdessä ostoksilla ja katsastaisit mun garderobin? :0) -Joo kuulostaa niin kivalta et tulisin mielelläni ;)) Kunhan käytäis sit kahvilla aina välissä 😛 Toivottavasti blogi käy kuitenkin korviikkeena :))
Oletko harkinnut mallin uraa? Vai kenties olet jo? -Kiitos kysymyksestä ❤ En ole malli (tähän voisi vielä punastua ja hihetellä ;)) olen ihan tavallisen näköinen perheenäiti oikeasti vaikka nää kuvat joskus näyttääkin paremmilta 😉
Saat näin harvoja kommentteja, nekin kaikki ihania ja iloisia etkä niihinkään ole viitsinyt aikoihin vastata?? -I know… olen ihan kamala ihminen tai ainakin bloggaaja ja tämä kritiikki oli täysin ansaittua. Toivottavasti tämä vastauspostaus lohduttaa jotakuta ja tästä lähin I’m back in kommenttiboksi! :))
Mistä tuo SENSE kori on hankittu?? -Sense -kori on täältä pienestä sisustuskaupasta, mutta se on joko merkkiä Bloomingville tai House Doctor… en uskalla sanoa kumpi kun en varmasti muista.
tunika Odd Molly / villatakki äitin tekemä / saappaat ostettu Italiasta joltain pieneltä suutarilta
See you in kommenttiboksi ❤
Kiitos! Pitää vielä todeta, että tässä postauksessa oli kyllä niin kauniita kuvia, että tulen katselemaan niitä varmaan vielä kolmannenkin kerran. Ihania sävyjä!
TykkääTykkää
Nyt on pakko ”puolustaa” Kalastajanvaimoa:) Kyllæ norjankielen oppii aika nopeasti. Itse olen sh ja aluksi tyøskentelin etela-Norjassa. Vanhainkodissa.
Huonolla ruotsipohjalla tulin, kæytin englantia aluksi. Mutta kun potilaat eivat puhu englantia niin pakko oli alkaa kayttamaan norjaa itse vaikka ei osannut. Paivat vanhainkodissa ovat aika samanlaisia (mita potilaiden kanssa kommunikoi/raportit). Ne oppi nopeesti. Ja taalla arvostetaan kun edes yrittaa ja menee sinne pain;)
Ja ne jotka osaavat hyvin ruotsia eivat edes usein viitsi opetella norjaa, puhuvat vain paatteavaisesti ruotsia ja heita ymmarretaan ja ymmartavat hyvin itse norjaa. Mutta heidan on vaikea oppiea norjalaisia sanoa kun selkarangassa ne sanat ovat ruotsiksi. Me ”urpot” jotka emme osaa niita sanoja ruotsiksi opimme ja kaytamme niita norjaksi…
Voin itsekin sanoa etta 3kk:n jalkeen parjasin tøissa. En kaynyt edes kurssia. Ja vahitellen oppii lisaa. Norja on helppo kieli. (enkæ ole ollenkaan mikaan kieli-ihminen):)
Ja Kalastajan vaimo asuu norjalaisen kanssa ja puhuu paljon norjaa. Itse asun suomalaisen kanssa joten kotona ei edes tarvitse kayttaa norjan kielta.
Nain se kuulkaas on;)
TykkääTykkää
Sulla kun on tuo Mulberryn konjakin värinen iso laukku, mikä näkyy esim. edellisen postauksen oikeanpuoleisessa kuvassa. Niin mikä Mulberryn malli onkaan kyseessä? Laukku on iiiihana!<3
TykkääTykkää
Pakko kommentoida täältä sivusta, että tiedän töiden kautta Somaliasta Suomeen muuttaneen miehen, joka jo 12 kk maassaoloajan jälkeen suoritti asiointitulkin pätevyyden, siis suomen kielen tulkin.
Mun mies, äidinkieleltään ummikkoruotsinkielinen, oppi suomen kielen pakon edessä armeijassa. Siellä ummikkona suomenkielisten tuvassa ja komennossa oppi suomen. Oikeesti.
Me ihmiset ollaan vaan erilaisia. Jotkut oppii tanssimaan ensimmäisen tanssitunnin jälkeen. Jotkut oppii uuden kielen, helposti.
TykkääTykkää
Millä kameralla kuvailet? olen kysyny ennenki mutta et muistaakseni vastannu!=)
TykkääTykkää
Kiitos vastauksestasi. Juuri tuota lähtöpalkkaa vastavalmistuneelle tarkoitinkin. Ja sen verran vielä tarkenna/teen jatkokysymyksen: onko Norjassa olemassa terveydenhoitajien ammattiryhmä erikseen kuten Suomessa?
TykkääTykkää
Mutta voihan sitä tehdä niinkin, että sen ajan mitä on koneella, vastaa kommentteihin ensin ja tekee vasta sitten uuden postauksen (jos aikaa jää sillä istumalla).
TykkääTykkää
Hehe voishan sellanenkin tulla… mut seit te ette ymmärrä paljon mitään 😛 Tai ainakaan kaikki 🙂
TykkääTykkää
Olen joskus tehnytkin jotain tän tapaista… mut aina se on yhtä kysytty aihe :)) Katsotaan jos kehittelis jonkun päivitetyn version…
TykkääTykkää
Hh, tosiaan on aikoinaan tullut tehtyä tällainen kaksikin kertaa… mut se oli kai joskus silloin kun Kalastajan vaimo oli vielä ihan pikkuriikkinen blogi ja kirjoittelin kaikenlaista noinkin henk.koht. 😛 No mut, katsotaan :))
TykkääTykkää
Kiva kuulla että tällainen postaus on toivottu, täytyy alkaa jo suunnittelemaan :))
TykkääTykkää
Oi kiva kuulla! Meillä on siis samanlainen maku 😉
TykkääTykkää
Malli on… Alfie? Muistaakseni… Sitä ei enää valmisteta, vaan mallista on tehty päivitetty versio Elfie. Miesten laukkuja 🙂
TykkääTykkää
Kamera on Canon EOS 1000D. Ihan kaikkein simppelein ja halvin Canonin järkkäreista, tätäkään ei taideta enää valmistaa… Itse kameraa tärkeämpiä taitavat olla nuo objektiivit, mulla on paljon käytössä Sigman 50mm (1.4),
TykkääTykkää
Hei, minä kiitän myös kauniista blogista. Sitä on ilo lukea ju katsoa kauniiita kuvia. On mukava kuulla arkielämästä siellä Norjassa. Paljon samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia moni meistä äideistä, naisista, liikkujista ja työssäkäyvistä arjen selviytyjistä jakaa kanssasi. Tärkeätä on mielestäni muistaa, että ihmisille tärkeintä ei ole se mitä teet, vaan se, mitä saat heidät tuntemaan. Hyviä ajatuksia sinulle.
TykkääTykkää
Älyttömän hyvännäköset hiukset sulla! Ihailen.
Video norjaksi ois tosi kiva. Ei haittaa vaikken ymmärtäis, eri kieliä on niin kiva kuunnella! 😀
TykkääTykkää
Joo! mietin kun itellä oli se 1000D ja laitoin vaihtoon mutta näyttää hyvä laatusilta! minä että sulla on joku kallis kallis!! Joo niinhän ne on!
TykkääTykkää
Heips, noin pienellä tytöllä voi hyvin olla tuttipullo, näyttää nauttivan suunnattomasti. Oma tyttäreni tykkäsi juoda pullosta porkkanavelliä vielä yli 4-vuotiaana, kunnes sitten jollain matkalla pullo ”hävisi”, edelleen olen pahoillani että tein sen, miksi ihmeessä se nautiskeluhetki piti lopettaa. Pullossahan oli jo iso reikä tehtynä, joten imeä ei tarvinnut, mutta tyttäreni tykkäsi maata just niin kuin sinun tyttösi kuvassa yksikseen huoneessaan ja nauttia hetkestään. Turhaan kuuntelin muitten ohjeita ja otin paineita. Blogissasi on mukava poiketa, tykkään rohkeudestasi tuoda ajatuksiasi esiin:)
TykkääTykkää
I like this blog so much, saved to my bookmarks . 924076
TykkääTykkää
Really good style and great content material material , absolutely nothing else we want : D. 792396
TykkääTykkää
You produced some decent points there. I looked online towards the concern and discovered a lot of people is going in addition to employing your internet site. 722716
TykkääTykkää
When I originally commented I clicked the -Notify me when new feedback are added- checkbox and now every time a remark is added I get four emails with the same comment. Is there any approach you
TykkääTykkää
Excellent read, I just passed this onto a colleague who was doing a little research on that. And he actually bought me lunch because I found it for him smile So let me rephrase that: Thanks for lunch! 794045
TykkääTykkää
You ought to get involved in a contest personally with the finest blogs on-line. I will recommend this page! 50438
TykkääTykkää
Good 1, there is truly some excellent facts on this post some of my subscribers may possibly locate this valuable, will send them a link, several thanks. 238619
TykkääTykkää
As soon as I discovered this web site I went on reddit to share some with the enjoy with them. 728831
TykkääTykkää
Largest lover messages were made to share it with your and gives honour of the bride and groom. Extremely sound systems facing unnecessary throngs of individuals ought to take into account each of our valuable concept of all presenting, which is one
TykkääTykkää
The next time I learn a weblog, I hope that it doesnt disappoint me as significantly as this 1. I mean, I do know it was my choice to read, nonetheless I truly thought youd have something attention-grabbing to say. All I hear can be a bunch of whining about something which you could fix for those that werent too busy in search of attention. 352988
TykkääTykkää
You ought to get involved in a contest personally with the finest blogs on-line. I will recommend this page! 417925
TykkääTykkää
I love your wp format, where did you get a hold of it? 396266
TykkääTykkää
Terrific work! This is the type of info that should be shared around the net. Shame on Google for not positioning this post higher! Come on over and visit my site . Thanks =)
TykkääTykkää
bathroom towels need to be maintained with a excellent fabric conditioner so that they will last longer:: 943585
TykkääTykkää
Cpr KIts
TykkääTykkää
Today, I went to the beach with my kids. I found a sea shell and gave it to my 4 year old daughter and said ”You can hear the ocean if you put this to your ear.” She put the shell to her ear and screamed. There was a hermit crab inside and it pinched her ear. She never wants to go back! LoL I know this is completely off topic but I had to tell someone!
TykkääTykkää
I think one of your ads triggered my internet browser to resize, you might want to put that on your blacklist. 416670
TykkääTykkää
This really answered my drawback, thanks!
TykkääTykkää
Would you be taken with exchanging links?
TykkääTykkää
It?s really a cool and helpful piece of info. I am glad that you shared this helpful info with us. Please keep us informed like this. Thanks for sharing.
TykkääTykkää
I do like the manner in which you have framed this difficulty and it does offer me personally a lot of fodder for thought. On the other hand, from what precisely I have personally seen, I simply just trust as other remarks stack on that folks continue to be on point and not embark upon a tirade associated with the news of the day. Anyway, thank you for this superb piece and though I do not agree with this in totality, I respect the viewpoint.
TykkääTykkää
Hey there! I know this is kinda off topic however , I’d figured I’d ask. Would you be interested in trading links or maybe guest authoring a blog article or vice-versa? My blog covers a lot of the same topics as yours and I believe we could greatly benefit from each other. If you might be interested feel free to send me an email. I look forward to hearing from you! Terrific blog by the way!
TykkääTykkää
Hey are using WordPress for your blog platform? I’m new to the blog world but I’m trying to get started and create my own. Do you need any coding expertise to make your own blog? Any help would be really appreciated!
TykkääTykkää
One thing I have actually noticed is the fact there are plenty of fallacies regarding the banking companies intentions any time talking about foreclosures. One fantasy in particular is the bank needs to have your house. The lending company wants your cash, not the house. They want the cash they lent you having interest. Avoiding the bank will draw some sort of foreclosed summary. Thanks for your publication.
TykkääTykkää
I loved as much as you will receive carried out right here. The sketch is tasteful, your authored subject matter stylish. nonetheless, you command get bought an impatience over that you wish be delivering the following. unwell unquestionably come further formerly again since exactly the same nearly a lot often inside case you shield this increase.
TykkääTykkää
I do agree with all the ideas you have presented in your post. They’re really convincing and will definitely work. Still, the posts are very short for starters. Could you please extend them a bit from next time? Thanks for the post.
TykkääTykkää
Hi! Do you know if they make any plugins to safeguard against hackers? I’m kinda paranoid about losing everything I’ve worked hard on. Any suggestions?
TykkääTykkää
I’m not sure exactly why but this blog is loading very slow for me. Is anyone else having this issue or is it a issue on my end? I’ll check back later and see if the problem still exists.
TykkääTykkää
Excellent post. I used to be checking continuously this weblog and I’m impressed! Extremely helpful info specially the last section 🙂 I take care of such information a lot. I used to be seeking this particular info for a long time. Thanks and best of luck.
TykkääTykkää
I’m not sure exactly why but this site is loading extremely slow for me. Is anyone else having this issue or is it a issue on my end? I’ll check back later and see if the problem still exists.
TykkääTykkää
It is appropriate time to make some plans for the future and it’s time to be happy. I have read this put up and if I could I desire to counsel you few interesting issues or suggestions. Perhaps you can write subsequent articles referring to this article. I wish to read even more things about it!
TykkääTykkää