-yllätys yllätys 😉
Kamera nauttii kun se pääsee ulos. Kuvailemaan jotain muuta kuin ”niitä samoja nurkkia”.
Luonnossa onkin usein niin kaunita juttuja, että niitä on ihmisen käden aivan mahdotonta kopioida. Kuten lumihiutaleet. Tai hämähäkin seitti aamukasteessa. Tai kirkas vesi. Merenpohja. Ja hiekka. Miten muka piirtämällä saa mukaan jokaisen hiekan murun ja haljenneen simpukan, jokaisen laineen väreilemän sävyn?
Edes valokuvaamalla ei koskaan saa kaikkea. Kaukaista moottoriveneen surinaa ja aallon iskua kallioon. Hiekan suhinaa hitaasti mereen vetäytyvän laineen alla.
Mutta kuviin voi kuvitella juuri sellaisen tunnelman kuin itse haluaa.
Voi kuvitella sellaiset äänet kuin itse haluaa ja juuri sellaisen tarinan kuin itse haluaa.
Kuvien kautta muistaa ehkä miltä aallon isku kallioon kuulostaa ja miltä merilevä tuoksuu.
Miten kenkä painaa pehmeän jäljen kosteaan hiekkaan ja kohmeiset kädet lämpenevät taskuissa.
***
Ja miten yksi pieni ihminen huutaa ”Katos mamma!”.
Kaunista, valoisaa alkavaa viikoa ❤
***
Ps. Ompun ja Ainon pehmeät ja lämpöiset toppapuvut ovat tanskalaisen Miniaturen. Sain ne blogin kautta ilmaiseksi Tarhalapsilta, joka on Miniaturen maahantuoja Suomessa. Lämmin kiitos, me tykätään kovasti! 🙂










Ihana ilma teillä on sunnuntailenkillä ollut! Ja lapsilla on tosi kivan näköiset toppapuvut, näyttää hyvän mallisilta, ei varmaan purista tai kiristä 🙂
Mä kuvittelen kuviin keväisen tuulahduksen (jota ei ehkä vielä oikeasti ollut) 😉 Mukavaa tulevaa viikkoa teille!
TykkääTykkää
Olet kyllä yksi taitavimmista valokuvaajista ikinä! Mikä kamera sulla on käytössä? 🙂
TykkääTykkää
hei laittaako sun mies hiuksiinsa blodeja raitoja säännöllisesti vai ihan luonnostaan on ton väriset? 🙂
tykkään näistä luontokuvsta mut aina myös niistä samoista vanhoista nurkistakin 🙂
TykkääTykkää
Ihan uskomatonta että teillä on noin keväisen näköistä. :O Täälä on isot lumihanget, lunta tuiskuttaa kokoajan lisää ja pakkanen paukkuu… Epistä. 😛
Klem. ❤
TykkääTykkää
Joo puvut on tosi hyvät. Ainon oma on himpan reilu, mut veikkaan et sen ansiosta mahtuu hyvin ens talvenakin…
Oo ihana toi keväinen tuulahdus, kyllä oikeasti melkein keväiseltä ois voinut tuntua auringon lämmittäessä… jos ei ois tienyt et nyt on tammikuu ;))
TykkääTykkää
Hei! Lienenkö ainoa miespuolinen lukijasi…joka tapauksessa pidän kovasti blogistasi. Etenkin kuvasi ovat hienoja. Tässä postauksessa erityisesti tuo kuva jossa miehesi on, on aivan mahtava. Hieno sommittelu ja värit.
Mukava on myös lueskella arkielämän eroista Norjassa ja Suomessa.
Kyllä on miellyttävän näköinen talvipäivä siellä, meillä on täällä puolisen metriä lunta.
Terveisin kahden kesälomareissun myötä Norjaan koukkuun jäänyt Peku.
TykkääTykkää
Kivoja kuvia! 🙂
TykkääTykkää
Voi ei kiitti kovasti ❤ Mulla on sellanen Canonin halpa ja simppeli malli 1000D -ei valmisteta enää… Tekis mieli kyllä jotain hienompaa laitetta 😉
TykkääTykkää
Minä olen kateellisena eri kuvissa katsellut miehesi paksuja hiuksia…
TykkääTykkää
Ei sillä oikeasti noin hauskan väriset hiukset oo ;)) mutta ootas kun nyt mietin koska se laittoi raitojakin… Siitä on aikaa, mut oisko ollut viime syksynä? Tossa kuvassa ne näyttää tosin pikkasen raidallisemmilta kuin oikeasti 🙂 Mutta on sillä aika hauskan värinen tukka, vaalenee (ja raidottuu) ihan hirmusti auringossa.
Hauska kuulla missus :))
TykkääTykkää
Oho! Lunta 😮 Voikun tännekin vähän tulisi ennen kevättä -ja aika pian ettei sit maaliskuussa
Nauttikaa talvesta ja lumileikeista, klem naana 🙂
TykkääTykkää
Heisan, hauska kuulla!! Kyllä teitä varmaan on enemmänkin, vähän harvoin vaan kommentoitte (siis miehet)… Täällä oli tosi kaunis päivä ja auringossa istui ihan mielellään pari tuntia termoskahvin ja grillimakkaran kera… 🙂
Kiva kun jätit kommentin!
TykkääTykkää
Kiitos kaunis Pieni Lintu (toi on niin ihana toi sun nimimerkki :)))
TykkääTykkää
Joo sillä on älyttömän paksu ja karkea tukka… varmaan siksikin näyttää helposti raidalliselta kun kerroksia on niin monta ;D
TykkääTykkää
Onpa ihanaia kuvia. Niissä on niin rauhallinen ja rento tunnelma. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos kauniista kuvista! Itse lähdin oikein ajatusmatkalle ja pystyin lähes haistamaan meren tuoksun ja aistimaan tuon tunnelman. Tuollaiset mielikuvitusmatkat ovat oikein piristäviä! :)))
TykkääTykkää
Heips,
Ihanat maisemat jälleen kerran:)
Meilläkin hyvät ulkoilusäät, pakkasta ja lunta. Aurinkokin melkein näyttäytyi;)
TykkääTykkää
Aivan ihania kuvia!
Olen aina silloin tällöin käynyt blogiasi lueskelemassa, kiva blogi sinulla!
Norja on ihana maa, kahdesti olen päässyt siellä lomailemaan. Geirangeriin olisi suunnnitteilla seuraava reissu!
TykkääTykkää
Heissan,
Upeat maisemat ja ihanat kuvat=)
Teillä tosiaan keväisen näköistä, täällä ihanan talvista; lunta vihdoinkin saatiin ja pakkasta. Oltiin tänään lasten kanssa pari tuntia luistelemassa=) Oli mahtavaa=D
Mukavaa alkavaa viikko teidän peheelle<3
TykkääTykkää
Ihania kuvia taasen, mutta myös hyvin ja elävästi kerrottu. Ja sulla myös kauniin näköiset raidat hiuksissa. Tulee sun kuvista hinku itsellekin hommata vähän parempi kamera. Mullakin muuten canon 1000 mutta ei diginä vaan perinteisenä vaan..
TykkääTykkää
Hui, ekaa kertaa kommentoin mitään blogia, jännittää 🙂
Pakko kysyä tuosta mustasta untuvatakistasi, onko se minkä merkkinen ja mistä hankittu? Omaan makuun juuri sopivannäköinen untsikka! 🙂
Ja pakko kiitellä ihanaa blogiasi. Olen jäänyt siihen ihan koukkuun! Tarinasi ja höpinäsi ovat ihanan elämänmakuisia, mutta silti aina niin sopivasti arjen yläpuolella, että niihin on kepeää sukeltaa kesken elämisen.
Kaikki kuvatkin ovat niin kovin kauniita, kuten kotisikin ja koko perheesi.
Miellyttää silmää ja sydäntä koko blogisi 🙂 Kiitos siitä ja mukavaa sydäntalvea pakkassuomen keskeltä!
TykkääTykkää
Toi vika kuva on aivan ihana. Näytätte kaikki kolme niin onnellisilta 🙂 Täällä tehtiin sunnuntailenkki meren äärellä. Kova tuuli purevoitti pakkasta, mutta saipahan palkinnoksi ainakin punaiset, hehkuvat posket. Ja hyvän mielen kans!
Kivaa viikkoa Norjaan!
TykkääTykkää
Upeita kuvia! Mäkin haluan muuttaa Norjaan.
Muistelen, että pidät Odd Mollyn vaatteista. Seikkailin tänään Bohemian sivuilla ja siellä niitä on nyt alessa (http://www.bohemiadesign.co.uk/sale-b20#&brand%5B%5D=11&orderby=product_id&D…).
TykkääTykkää
Yhdyn ihmetteleviin ja ihaileviin kommentteihin: uskomatonta! Siis se, että teillä tehdään hiekkakakkuja ja meillä on polveen asti lunta 😀
Ei sillä, en valita! Musta on superkivaa, kun on pikkupakkanen ja raikas talvisää.
TykkääTykkää
Heippa! Tämä on vähän ot-kommentti, mutta olen jo pitkään miettinyt reissua Norjaan, ja blogissasi esiintyvät maisemat ovat niin kauniita, että olen pohtinut, missä päin Norjaa mahdat asustaa? 🙂 Koskaan ennen en ole Norjassa käynyt, mutta blogisi myötä olen jo huomannut unelmoivani joskus asuvanikin siellä, jos hyvin käy 🙂
Kiitos mahtavasta blogista ja ihanista kuvista 🙂
TykkääTykkää
Aivan sika ihana teksti eivätkä kuvat sille yhtään häviä. Täydentävät toisiaan vielä kertakaikkiaan !!!
TykkääTykkää
Kauniita kuvia ja ihanasti sanoitettu tunnelma!
Hei nyt kun sulla on vähän lyhyemmät hiukset, niin olisi kiva saada hiustenlaittovinkkejä! Melkein samassa pituudessa mennään ja välillä tuntuu, ettei tätä kuontaloa saa nätiksi millään…
TykkääTykkää
Ihanan näköistä! Ihana perheretki merenrannalla. Kuinka lämmin siellä on kun ei kuvissa näy yhtään lunta?
TykkääTykkää
Käyttekö miehen kanssa samalla kampaajalla? 🙂 Ihania kuvia !!!
TykkääTykkää
Hei!
Hyvin olet saanut tunnelman vangittua kuviisi. Täällä huokailen mielettömän kauniita maisemia ja leppoisaa sunnuntai-fiilistä :).
TykkääTykkää
Moi!
Muakin kiinnostais lyhyehköjen hiusten laittovinkit. Esimerkiksi, miten olet tehnyt tuon upean paksun letin mikä esiintyy tämän postauksen kuvassa?
Itse olen ihan onneton kaikessa hiuksin liittyvässä…
Mukavaa alkavaa viikkoa sinne Norjaan!
TykkääTykkää
Ihania tunnelmia näin kylmän -19° ja pimeän aamun keskelle.
TykkääTykkää
Teillä on siellä kyllä niin upeat maisemat!:)
TykkääTykkää
Heh, mä aina odotan näitä sunnuntailenkki-kuvia! Näissä on aina niin ihana tunnelma. Viimeinen kuva, voi vitsit kun ihana! Meidän perhe lenkkeili myös eilen ja MIES halusi ottaa kameran mukaan! Ottikin kivoja kuvia, lapsista ja tästä meidän lähiseuduista. 🙂
TykkääTykkää
Suloinen sunnuntai, hienoja kuvia!
Kiitos, kun jaat ne kanssamme!
TykkääTykkää
ai että miten ihania kuvia jälleen kerran 🙂 ja mikä ihanan lämmin tunnelma niistä välittyy!
TykkääTykkää
Mistä tuo sun herkku toppis on? ..haaveilen samanmoisesta tai parkatakista . ainoa ongelma on vain budjetti 🙂
Kiitos valoisasta blogista. terveisin elephantti, vakio lukija, laiskaakin laiskempi kommentoija.
TykkääTykkää
Nyt on pakko kysyä, vaikkei tämä postauksen aiheeseen liitykään, mutta kun tuli mieleen. Onko siellä Norjassa kuinka yleistä, että vauvoja nukutetaan talvella ulkona vaunuissa? Siis nimenomaan niin, että jätetään yksin vaunuihin tarkoituksella nukkumaan, ja itse ollaan sisällä. (Eri juttu tietysti, jos vaunujen kanssa itse kävelee jonnekin ja vauva sinne nukahtaa.)
Muistelen jostakin lukeneeni, että muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa tuota ulkona (talvella) nukuttamista ei niin suosittaisi, muistaakseni kätkytkuolemariskin takia. Ja jäin nyt vain miettimään, muistinkohan oikein. Oikeastaan on ehkä vähän hassua, että pieni vauva totutetaan ensin ajan kanssa yksin ulkona nukkumaan, ja sitten hetken päästä kun hän on taapero, yritetäänkin taas totuttaa ihan päinvastaiseen, eli nukkumaan sisällä omassa huoneessa. (Näin siis yleisesti, ei tietysti ihan joka perheen kohdalla.)
TykkääTykkää
Ihania kuvia ja ihanat hiukset! 🙂
TykkääTykkää
Me asutaan Etelä-Norjassa, mutta vielä paljon kauniimpaa on länsirannikolla… Stavangerista Ålesundiin… ❤
TykkääTykkää
Oukei :))
TykkääTykkää
Oli täällä yksi miinusaste…? 😉 Jotain nollassa, mutta veikkaan et pikkusen pakkasta 🙂
TykkääTykkää
Haha 😀 Mietin just kans et miks meillä on niin samanlaiset hiukset
Mut kyllähän avioparit elää kauheen samalla tavalla et ei kai se oo ihmeellistä et niistä tulee tosi samanlaisia 😛 Syö samaa ruokaa jne… Käydään me joskus samalla kampaajallakin, mut eipä olla aikoihin käyty 😀
TykkääTykkää
Se on ihan tavallinen ranskalainen letti, ”puristuu” vaan tollai ylös ton buffin kanssa 🙂 Mut voisin tehdä jonku hiuspostin pian, toivotaan ;))
TykkääTykkää
Toppis on Maison Scotch -merkkiä, ihku!!
Kiva että jätit kommentin :))
TykkääTykkää
Joo kyllä sitä täälläkin tehdään… Ehkä ei joo uskalleta nukuttaa ulkona jos on pakkasta, mutta muuten. Eli ihan taitaa pitää paikkansa. Talvella ei kovin paljon nukuteta ulkona. Muistan et me kaverin kanssa käveltiin pitkiä lenkkejä ja mentiin sisälle suunnilleen vasta kun vauvat heräs ;D
TykkääTykkää
Moi ,
Ihanat hiukset ja tuon harmaan ”huivin” kanssa niin kivannäköinen…
Olette ihana perhe!!!
TykkääTykkää
Mä niin tykkään teiän sunnuntailenkeistä ja sun ihanista ajatuksista.
Kiitos taas aurinkoisesta aamunaloituksesta!
… vaikkei aurinko täällä Turun suunnalla paistakaan.
TykkääTykkää
Tuo viimeinen kuva on kyllä todella hieno ja siitä näkee, että on ollut hauska ja muutenkin kiva päivä 🙂
TykkääTykkää
Pääseekö tästä mukaan arvontaan? Voit vain kuvitella kuinka piristäisi postilaatikosta löytyvä ylläri…kolme pientä mukulaa 39 asteen kuumeessa ja vesirokossa,mies työreissussa ja tämä kotiäiti hyppii jo seinilläkin…ihana piriste sun blogisi:)
TykkääTykkää