BB

Yllä on muuten pikkuosa mun laukun sisältöä. Ei siis ollenkaan kaikki, mutta ainakin ne tärkeimmät.

Viimeiset kaksi viikkoa olenkin ollut mukana Indiedaysin ja Garnierin yhteistyökampanjassa ja testaillut Garnierin uutta BB -voidetta, joten se on tietty ollut mukana vähän joka paikassa. BB for Blemish Balms siis. Oli tosi hauskaa päästä kampanjaan mukaan, sillä mulle nää beebeet ovat vielä olleet ihan tuntemattomia. Vaikka nehän lupaavat oikeastaan kaiken; kosteuttaa, tasoittaa ihon pintaa ja sävyä, peittää virheitä sekä heleyttää väsynyttä ilmettä. Ja aurinkosuojakin (SPF 15) Garnierin BB:ssa on.

Mutta mitä sanoo mun testi? Missä voide mun kanssa oli ja miten se toimi?

Ehkä eniten pidin voiteen ominaisuuksista aamutreenin jälkeen. (Siksi oikein pusuttelukuva ehheh.) Aamutreenin ja suihkun jälkeenhän on usein kiire jonnekin; kouluun, töihin, kauppaan tai ainakin ihan vaan kotiin, jottei koko päivä mene jumppasalilla nyhjäämiseen. Ja silloin on tosi kätevää hoitaa meikkaaminen mahdollisimman nopeasti. Ei jaksa eikä tee mieli laittaa paksuja meikkivoiteita -kunhan saa kosteutuksen ja on lopunpäivää sellasen terveen ja sporttisen näköinen! Kuvissa mulla on BB:n lisäksi vain poskipunaa ja silmämeikki. Lupaustensa mukaisesti voide tosiaan peittää kevyesti (perinteistä sävyttävää päivävoidetta enemmän) ja tuo kasvoille hehkuvaa kuultoa.

Työpäivän päälle ilme on usein vähän(?) väsynyt ja meikki kulunut pois päivän aikana. Olen kokeillut parina päivänä kasvopesua ja voidetta heti työpäivän jälkeen ja todennut, että tosi pienellä vaivalla voi itsensä tuntea moninkertaisesti freesimmäksi! En tiedä poistaako voide väsymyksen merkkejä, mutta tunne ainakin oli huomattavasti virkeämpi. 

BB on hyvä suoja myös ulkona -niin pakkasta kuin aurinkoakin vastaan. Tuo pikkasen sävyä -ihan kuten vanha tuttu sävyttävä päivävoide sekä tasoittaa kivasti pikkuvirheitä ja laikukasta punoitusta kovassa kevättalven auringossa ja kuivassa pakkasilmassa.

 

Pakkauksessa sanotaan, että BB:a voi laittaa kaksi kerrosta päällekäin peittävämpää lopputulosta halutessa. Iltakylään lähtiessä laitoin kuitenkin oikein meikkivoiteen BB:n päälle. Ja sekin toimi -lopputulos oli päivämeikkiä peittävämpi, mutta sama hehku loisti kyllä sieltä meikkivoiteen altakin. 

Noin yleisesti voide siis taisi pitää kaikki lupauksensa ja ennen kaikkea yllätti positiivisesti. Siksipä voinkin hyvillä mielin arpoa  yhdelle teistä Garnier -paketin, joka sisältää:

-BB-voide Light
-BB-voide Medium
-Tinted eye roll-on
-Nordic Essentials puhdistusgeeli
-Garnier Intensive 7 days Body lotion Mango, 400 ml
-BodyTonic Vartalonkuorinta

Arvon paketin kaikkien niiden kesken, jotka kirjoittavat kommenttibksiin oman vinkkinsä Kuinka säilyä freshinä pitkän päivän?

Voittajan julkaisen jo perjantaina, joten laittakaapa jakoon pienen pienetkin vinkit! 🙂

Niin ja täältä, Garnierin sivuilta voit voittaa kokonaisen vuoden BB-voiteet!

910 vastausta artikkeliin “BB

  1. Puhtaat ja laitetut hiukset, kevyen heleä meikki (jota on helppo korjailla), siistit vaatteet ja takana hyvät yöunet. Eiköhän siinä ole aineksia freshiyteen:)

    Tykkää

  2. Voi kun joku kertoiskin sen? 😀 Pienten lasten äitinä voisin sanoa, että kunnon yöunet tekee aika paljon, siitä voisi lähteä…

    Tykkää

  3. Minun kauneusvinkkini on ajatella positiivisia ajatuksia! Toisin sanoen kaikki freesiys ja kauneus lähtee mielestäni korvien välistä; kun rakastat itseäsi niin myös muutkin huomaavat sen. Ja se on totta!
    Kauniita ajatuksia kaikkien päivään täältä Keski-Suomesta!

    Tykkää

  4. Parhaiten mun oma päivä alkaa hyvin nukutun yön jälkeen, ilman katkonaisia unia. Positiivisella asenteella ja iloisin mielin koitan jaksaa raskaatkin ja kiireisimmätkin päivät, tuntuu tosiaan vaikuttavan oma hyvä olo myös ulospäin:)

    Tykkää

  5. Nukkumalla hyvät yöunet. Sitten kun joku vielä paljastaisi sen salaisuuden, että miten tuo onnistuu kahden pienen lapsen äitinä…? 🙂

    Tykkää

  6. Mun vinkki on laittaa aamulla mahdollisimman kevyt meikki hyvin kosteutetulle(etenkin näin talvipakkasella) iholle. Kevyt meikki ei kärsi yhtään niin paljon päivän aikana kun raskas pakkeli! Kevyt kuulas meikki sopiikin mielestäni lumen kuulauteen punaisten poskien kera.

    Tykkää

  7. Silmämeikin pieni fiksaus ja silmänalusten putsaus ja puuterointi on mun pikaehostus kesken päivän. Taas näyttää paremmalta ja ennen kaikkea tuntuu!

    Tykkää

  8. Hei!
    Itse pesen hampaat, jos olo on vähemmän freesi. Auttaa heti 🙂 Sitten kiskottelen (=venyttelen) ooooikein kunnolla, niin johan lähtee veri kiertämään.
    terkuin, Jossu

    Tykkää

  9. Mahdollisimman raikkaan näköisenä pysyy kun meikki on jo alkujaankin mahdollisimman kevyt ja luonnollinen. Luonnollinen meikki on turvallinen sillä se ei ala näyttää suttuiselta vaikka hieman kuluisikin.

    Tykkää

  10. Pakko osallistua ja jos voitto ei napsahda, kävelen varmaan kauppaan hakemaan oman purkin.
    Hyvät yöunet on kaiken perusta, siihen päälle maittava ja ravitseva aamiainen, ulkoilua johonkin väliin ja sitten se hymy. Kun kaikki muut keinot on käytetty, hymy pelastaa aina tilanteen. 🙂

    Tykkää

  11. Aamusuihku, kevyt meikki, kevyt aamupala ja rennot vaatteet. Ehkäpä vielä hiukset löyhästi nutturalle/ponnarille. Siinä mun eväät koko päivän freesiyteen!
    -Jonna

    Tykkää

  12. Vau, kuulostaapa loistotuotteelta! Itse tykkään apteekista ostamastani (favoran?) kasvosuihkeesta, joka raikastaa mukavasti ja kosteuttaa kuivasta toimistoilmasta kärsivää hipiää.

    Tykkää

  13. Kevyt meikki, hyvä seerumi alle ja kevyt puuteraus päälle, huulikiilto ! Heleä poskipuna, I LIKE!
    – Minna

    Tykkää

  14. Raikas hengitys, puhtaat hiukset ja vaatteet joissa viihtyy ja jotka ei kiristä eikä ahdista, näillä eväillä pääsee jo pitkälle 🙂

    Tykkää

  15. Hejsan!
    Hyvät yöunet, puhdas iho, paljon vettä ja hedelmiä, hyvä tummien silmänalusien peitto :),kevyt meikki ja onnellinen olo!
    Mukavaa viikonloppua!
    Sandy

    Tykkää

  16. Mun työpäivät on sellaisia 10-11 tuntisia, yleensä iltaisin tai sitten menen töihin aamuyöstä, jolloin tunteja ei kerry ihan yhtä paljon kuin iltavuoroissa. Välillä hommia on nii paljon, että huomaa istuneensa 6 tuntia nenä kiinni tietsikan ruudussa ilman, että olis ehtinyt sen kummempia taukoja tai vessakäyntejä suorittaa. Tämän kaiken jaksaa, kun on kivat työkaverit ja hurttia huumorinheittoa työn lomassa. Paljon naurua, niin saa naamalihakset jumppaa ja elinikä toivottavasti pitenee… 😀

    Tykkää

  17. Positiivinen asenne on kaiken kauneuden perusta! Jos siihen päälle vielä sipaisee kosteuttavaa ja tarpeeksi ohutta meikkivoidetta, pyöräyttää poskipäiden korkeimpaan kohtaan korallinpinkkiä poskipunaa ja ripsiin huolellisesti ripsaria, on freessi lopputulos taattu.

    Tykkää

  18. Mua ärsyttää jo tää bb-buumi! 😀 Ihan samanlaisia voiteita on kyllä jo aiemminkin ollut markkinoilla… Ei siinä, ihan hyvä tuotehan se saattaa olla mutta jostain syystä ärsyttää, kun mainostetaan ”ensimmäisenä bb-voiteena, Garnierilta”.

    Tykkää

  19. Fressiys tulee sisältäpäin! Oon huomannut, että on tänä talvena paljon parempi ja kauniimpi olo, kun on kiinnittänyt huomiota siihen, että syö hyvin, liikkuu vähäsen ja kaikkein tärkeimpänä NUKKUU TARPEEKSI. Ah. Pakkasilla myös sään mukaan pukeutuminen tekee hyvän mielen ja punaiset posket ilman paleltumia. Oi onnea.

    Tykkää

  20. Hyvät yöunet ovat kaiken a ja ö, mutta itse koen myös mineraalimeikit hyväksi keinoksi virkistää ilmettä 🙂 Veden juominen ei ole myöskään pahaksi!

    Tykkää

  21. Juoda paljon vettä päivän aikana ja olla edes vähän ulkoilmassa niin olo ja kasvotkin ovat paljon freesimmät.

    Tykkää

  22. Juoda paljon vettä päivän aikana ja olla edes vähän ulkoilmassa niin olo ja kasvotkin ovat paljon freesimmät….

    Tykkää

  23. Riittävästi liikuntaa sekä vähintään se 7 lasia vettä päivässä. Joka yö myös kunnon unet ovat välttämättömät ja lisäksi mahdollisesti 20min päiväunet.

    Tykkää

  24. Voi, sen kuin tietäisinkin, että miten sen meikin saa pysymään freesinä 🙂 BB kuulostaa taivaan lahjalta. Täytyy kokeilla!

    Tykkää

  25. Jos vielä ehtii, niin mukaan tahdon minäkin. Kaikki uuden keinot ja konstit ovat tervetulleita freesinä pysymisen avuksi. Joskus tuntuu, että meikki sulaa kasvoille jo aamupäivän aikana. Ehkä vinkkinä se, että mitä vähemmän meikkiä, sitä paremmin se pysyy kohdillaan..

    Tykkää

  26. Oma reseptini on seuraavanlainen:
    Vettä PALJON // Hymy // Äitiys & muut onnelliset asiat // Uni // Kevyt meikki & Suloinen, rento nuttura // Ja tietty itsensä arvostaminen, sillä se, että välittää myös itsestään näkyy ulospäin! 🙂
    BB kuulostaa ihanan keveältä vaihtoehdolta meikkivoiteelle just kevyeen arkimeikkiin.
    Suloista & Aurinkoista viikonloppua ❤

    Tykkää

  27. Yleensä olen tosi huono meikkaamaan,vaikka kieltämättä freesaus olis meikälle tosi tarpeen. Joskus siis aamuisin kasvoille Estee Lauder voide, joka mukautuu ihon omaan sävyyn. Antaa pikkasen tervettä väriä.
    Hymy siihen päälle raikastaa kasvot!

    Tykkää

  28. Aamusta on aloitettava ilolla! Runsaasti vettä ennen kahvia.
    Hyvä meikkipohja kestää korjailua pitkin päivää.
    Asenteestahan se loppujen lopuksi on kiinni, kuinka freesinä pysyy päivän mittaan. Eikö vaan??

    Tykkää

  29. Se, että laittaa hiukset kivasti kiinni aamulla vaikkapa ylös, auttaa säilyttämään freesin ilmeen koko päivän myös kasvoilla! Kuin facelift 😀 Olen huomannut, että kun hiukset ovat kuosissa niin silloin riittää vähempi panostus meikkiin (ja päinvastoin).
    Plus sopivasti kun nautiskelee ruokaa pitkin päivää niin olemus on energinen.

    Tykkää

  30. Aamulla rauhallinen herätys, viileä suihku, virkistävä kevyt aamupala, tuoremehua. Varaa tarpeeksi aikaa kaikkeen, kiire stressaa!

    Tykkää

  31. Hyvin nukuttu yö, terveellinen ruokavalio, ulkoileminen ja ennen kaikkea positiivisesti ajatteleminen! 🙂

    Tykkää

  32. Positiivinen mieli on mielestäni paras keino freesinä pysymiseen. Pilke silmäkulmassa pitkin päivää antaa hehkun kasvoille koko päiväksi!!! 😉

    Tykkää

  33. Juon paljon vettä ja syön runsaasti kasviksia ja vihanneksia. Kerran päivässä on pakko päästä ulkoilemaan. Pienen pojan äitinä on pakko keskittyä saamaan riittävästi unta. Kevyt meikki ei suttaanu ja on helppo korjata kuin vahva. Kevyt rusketuskin, sanokaa mitä sanotte antaa virkeämmän lookin. Olisi ihanaa voittaa tämä voidepalkinto.

    Tykkää

  34. Enpä ole edes BB.stä kuullut mutta kuulostaa todella lupaavalta. Paras tapa pysyä freesinä on hyvä kosteusvoide (mulla ihan vaan halpa Nivean purkki) ja mineraalipuuteri, pitää ihon kuulaana koko päivän…ja sitä tietysti edeltää hyvät yöunet ja kunnoan aamiainen, olen nimittäin sitä mieltä että univelka ja nälkä näkyy kasvoissa 🙂

    Tykkää

  35. Pikainen freesintäjä talvella on laukussa kulkeva pikkukosteusvoide! Ensin rasvataan kuivat kädet, sitten taputellaan vielä hiukan kosteilla käsillä sähköisyys hiuksista ja samoilla, hiukan vielä voiteen jäliltä kosteillä käsillä voi taputella kasvoja, niin iho virkistyy! Myös matkassa kulkeva aurinkopuurei pelastaa talvi-ihon nuutuisuudelta…

    Tykkää

  36. Freesin päivän takuutekijät: kunnon yöunet, hyvä ruoka, riittävästi vettä ja vihreää teetä, pienet rentoutumistauot pitkin päivää, meikin siistiminen. Valokynä, kulmaväri ja poskipuna luottotuotteet. Ja tietysti iloinen, myönteinen ja toiveikas ote elämään. Jaa iloa ja apua muille niin hehkut 🙂

    Tykkää

  37. Mun mielestä tärkeintä siinä, että pysyy koko päivän freshinä on se, että nauttii olostaan. Kun pitää itseään kauniina ja on iloinen ja hymyilevä, niin se todellakin näkyy ulospäin! Tietty siihen vaaditaan perus hygienianhoito (suihku ja hampaidenpesu) mutta muuten se kauneus mun mielestä lähtee kyllä ihan sisältä 🙂
    Mulle itelleni ainakin on tosi tärkeetä, että aamulla laittaa vähän meikkiä korostamaan kauniita kohtia, ja mukavat ja oman näköiset vaatteet ja hiukset, eikä siihen muuta sitten tarvita! Ite kans kyllä suuntaan kauppaan lähimmiten ostamaan tuon BB:n, mikäli ei omalle kohdalle arpaonni suosi 🙂
    Kiitos muuten ihan mahtavasta blogista!
    hyytävin pakkasterkuin Roosa

    Tykkää

  38. Töissä koko päivän (/illan/yön)freesiys on vielä saavuttamatta useista kokeiluista huolimatta:). Toivossa on hyvä elää!

    Tykkää

  39. Freesinä pysyy juomalla vettä päivän mittaan, pitämällä dödön ja vaikkapa hajuveden laukussa mukana. Itse pidän myös pienen peitevoidepurkin ja luomivärit mukana,niin voi tehdä pientä touch-uppia päivän mittaan,jos tarve! (:

    Tykkää

  40. Kosteuttava kurkkunaamio aamykahvia juodessa on ihan ehdoton! Voi käyttää päivittäin, ja se ihana raikkaus läpi päivän! Mahtava!

    Tykkää

  41. Kevyt meikki lähtiessä jonnekkin. Pitkän päivän aikana hirveät pakkelit kuten suuri kerros meikkivoidetta ja puuteria kuluvat paljon nopeammin ja EPÄTASAISEMMIN kun kevyt hyvin levitetty meikki (: ja jos siltä tuntuu ainahan voi hieman fiksailla päivän mittaan. Oi haluaisin niin paljon tuon garnier paketin , itsellenikin ihan uusi juttu tuo BB-voide ,mutta olen kuullut voiteesta vain hyvää.(:

    Tykkää

Jätä kommentti