BB

Yllä on muuten pikkuosa mun laukun sisältöä. Ei siis ollenkaan kaikki, mutta ainakin ne tärkeimmät.

Viimeiset kaksi viikkoa olenkin ollut mukana Indiedaysin ja Garnierin yhteistyökampanjassa ja testaillut Garnierin uutta BB -voidetta, joten se on tietty ollut mukana vähän joka paikassa. BB for Blemish Balms siis. Oli tosi hauskaa päästä kampanjaan mukaan, sillä mulle nää beebeet ovat vielä olleet ihan tuntemattomia. Vaikka nehän lupaavat oikeastaan kaiken; kosteuttaa, tasoittaa ihon pintaa ja sävyä, peittää virheitä sekä heleyttää väsynyttä ilmettä. Ja aurinkosuojakin (SPF 15) Garnierin BB:ssa on.

Mutta mitä sanoo mun testi? Missä voide mun kanssa oli ja miten se toimi?

Ehkä eniten pidin voiteen ominaisuuksista aamutreenin jälkeen. (Siksi oikein pusuttelukuva ehheh.) Aamutreenin ja suihkun jälkeenhän on usein kiire jonnekin; kouluun, töihin, kauppaan tai ainakin ihan vaan kotiin, jottei koko päivä mene jumppasalilla nyhjäämiseen. Ja silloin on tosi kätevää hoitaa meikkaaminen mahdollisimman nopeasti. Ei jaksa eikä tee mieli laittaa paksuja meikkivoiteita -kunhan saa kosteutuksen ja on lopunpäivää sellasen terveen ja sporttisen näköinen! Kuvissa mulla on BB:n lisäksi vain poskipunaa ja silmämeikki. Lupaustensa mukaisesti voide tosiaan peittää kevyesti (perinteistä sävyttävää päivävoidetta enemmän) ja tuo kasvoille hehkuvaa kuultoa.

Työpäivän päälle ilme on usein vähän(?) väsynyt ja meikki kulunut pois päivän aikana. Olen kokeillut parina päivänä kasvopesua ja voidetta heti työpäivän jälkeen ja todennut, että tosi pienellä vaivalla voi itsensä tuntea moninkertaisesti freesimmäksi! En tiedä poistaako voide väsymyksen merkkejä, mutta tunne ainakin oli huomattavasti virkeämpi. 

BB on hyvä suoja myös ulkona -niin pakkasta kuin aurinkoakin vastaan. Tuo pikkasen sävyä -ihan kuten vanha tuttu sävyttävä päivävoide sekä tasoittaa kivasti pikkuvirheitä ja laikukasta punoitusta kovassa kevättalven auringossa ja kuivassa pakkasilmassa.

 

Pakkauksessa sanotaan, että BB:a voi laittaa kaksi kerrosta päällekäin peittävämpää lopputulosta halutessa. Iltakylään lähtiessä laitoin kuitenkin oikein meikkivoiteen BB:n päälle. Ja sekin toimi -lopputulos oli päivämeikkiä peittävämpi, mutta sama hehku loisti kyllä sieltä meikkivoiteen altakin. 

Noin yleisesti voide siis taisi pitää kaikki lupauksensa ja ennen kaikkea yllätti positiivisesti. Siksipä voinkin hyvillä mielin arpoa  yhdelle teistä Garnier -paketin, joka sisältää:

-BB-voide Light
-BB-voide Medium
-Tinted eye roll-on
-Nordic Essentials puhdistusgeeli
-Garnier Intensive 7 days Body lotion Mango, 400 ml
-BodyTonic Vartalonkuorinta

Arvon paketin kaikkien niiden kesken, jotka kirjoittavat kommenttibksiin oman vinkkinsä Kuinka säilyä freshinä pitkän päivän?

Voittajan julkaisen jo perjantaina, joten laittakaapa jakoon pienen pienetkin vinkit! 🙂

Niin ja täältä, Garnierin sivuilta voit voittaa kokonaisen vuoden BB-voiteet!

910 vastausta artikkeliin “BB

  1. Ikisuosikkini on the body shopin puuteripaperilaput! Pieni paketti kulkee kätevästi mukana vaikka vaan housun taskussa ja puuteripaperi imee rasvan naamasta todella hyvin! 🙂

    Tykkää

  2. Freessinä säilyy pisimpään kun on niin naturelli kuin mahdollista 🙂 Eli mieluummin vain yksi voiden kasvoihin ja silmämeikit ja siinä se!:)

    Tykkää

  3. Itse hyppään joka aamu fillarin päälle ja poljen työpaikalleni. Nassu saa heti raitista ilmaa ja posket luonnollisen punan. Muuten freesinä pysymiseen riittää kevyt ehostus (sipaisu meikkivoidetta, poskipunaa & ripsaria), rauhassa syöty lounas (ainakin itselle eriiiittäin tärkeää rauhoittua sen ajaksi) ja pienet happihyppelyt. Näillä pääsee jo pitkälle 🙂

    Tykkää

  4. Esimerkiksi suihkauttamalla Dermosilin kosteuttavaa kasvosuihketta väsyneille ja kuivan tuntuisille kasvoille tuntuu iho heti virkistyneemmältä ja näyttää myöskin! Ja tätä voi siis käyttää ihan meikatuillekin kasvoille 🙂

    Tykkää

  5. Reilusti vettä pitkin päivää, kuultava meikkipohja ja meikkipussi mukaan matkaan, niin voi sitten tarvittaessa korjailla meikkiä pitkin päivää 🙂

    Tykkää

  6. Testasinkin tuota voidetta eräässä supermarketissa ostosten lomassa ja oli kyllä loistavaa! Levitin sitä ihan koko päivän kasvoilla olleen meikin päälle ja se kyllä raikasti kasvoja ihanasti. Mielestäni parhaat vinkit freesinä säilymiseen ovat: kun meikkaat aamulla niin huolehdi että meikki on kunnolla pohjustettu, juo riittävästi vettä, säilytä valokynää ja huulikiiltoa laukussasi pientä freesailua varten ja hymyile paljon! Auttaa aina!

    Tykkää

  7. Yritän juoda paljon vettä, syödä terveellisesti ja liikkua mahdollisemman paljon. Kunnon yöunien jälkeen näyttää myös aina paljon freesimmältä! Ripsien taivutus, kevyt sävyttävä päivävoide ja hieman kiiltoa antava huulivoide, siinä minun vinkit. Ja hymyä huuleen tietenkin! 🙂
    Kiitos ihanasta blogista! Seuraan lähes päivittäin.

    Tykkää

  8. Vesi vanhin voitehista! Riittävästi vettä, hedelmiä ja unta, hikiliikunnan jälkeenkin on kaunis olo!

    Tykkää

  9. laadukkailla tuotteila pysyy freesinä koko päivän! plus tarkistamalla, et on puhtaat vaatteet päällä 😀

    Tykkää

  10. Itsellä freesinä pysymiseen on auttanut veden juonti! ennen oli aina naama päivän jälkeen kun haudasta nousseella, mutta nykyään kun menee päivän aikana parikin litraa vettä on naama suht freesi jopa ihan naturellinä 🙂

    Tykkää

  11. Voi, kunpa voittaisin. Itsestäni tuntuu, että näytän aina hieman nuhjuuntuneelta, varsinkin työpäivän jälkeen, joten pieni piristys olis enemmän kuin tervetullutta – etenkin, kun en yleensä koskaan voita yhtään mitään. Paitsi apsena ässä arvalla 😉

    Tykkää

  12. Uni, vesi ja raitis ilma. Freesi olo on näin kolmannen lapsen äitiyslomalla vain satunnainen tila. Arpomasi paketti saattaisi antaa potkua edes yrittämiseen 😉

    Tykkää

  13. Kevyen kevyt meikki töihin, paljon vettä ja tärkeimpänä: pienet happihyppelyt. Jos nuo ei naamavärkkiin tepsi, niin ainakin mieleen 😀 ja sitten voi tuntea itsensä freesiksi.

    Tykkää

  14. Yleensä en päivän aikana laita uudestaan meikkiä. Tai jos laitan niin irtopuuterilla voin hieman kohentaa. Tai sitten vain meikit pois pesuaineella ja kosteusvoide kasvoihin! Natural look! 🙂

    Tykkää

  15. Hyvä ruoka (ei lisäaineita, paljon kasviksia, hyviä rasvoja) ja paljon vettä. Lisäksi kevyt ehostus näyttää paljon raikkaammalta kuin raskas sotamaalaus. 🙂

    Tykkää

  16. uups, siis se vinkki – täytyy myöntää, ettei minulla ole mitään toimivaa kikkaa ja sen kyllä huomaa o_O

    Tykkää

  17. Nukkumalla hyvin ja riittävän pitkään, liikkumalla, syömällä terveellisesti (porkkanaa ainakin ;-), juomalla paljon vettä.. Kasvot kukoistaa!

    Tykkää

  18. Minun taktiikkani on riittävä uni, liikunta, ulkoilu, hyvä ruoka ja seura. En meikkaa paljoakaan ja ihoni on aina ollut todella hyväkuntonen ja tasainen (kiitos geenien?), enkä ole koskaan kaivannut arkeen meikkivoidetta. Olen myös hyvin laiska huolehtimaan ihostani, vesipesu ja lidlin päivä- ja yövoiteet riittävät.

    Tykkää

  19. Luettuani ian postauksen BB:stä päädyin sitten ostamaan tuota voidetta. Oikeastaan sitä nassuun ja valokynää silmien alle niin jo kelpaa tarttua päivän haasteisiin

    Tykkää

  20. Vaihtamalla piilolinssit silmälaseihin! Tummat pokat peittävät väsymyksen. 🙂 Tapahtuu melkein pakon edestä.. silmät kuivuvat pahasti jos piilolinsseissä hiihtelee koko päivän. Myös riittävä veden litkiminen auttaa jaksamaan. Siksi vesipullo matkustaakin mukana melkein kaikkialle. 🙂

    Tykkää

  21. Vettä, vettä ja vielä kerran vettä! Lisäksi unta ja puhdasta ruokaa niin on perusperiaatteet kunnossa freesin olon pitämiseksi. Itselleni on lisäksi tärkeintä vähän punakat posket, joko ulkoilulla tai sitten huijaamalla poskipunalla ettei näytä ihan valjulta 😉

    Tykkää

  22. Itsekin liputan kovasti vedenjuonnin puolesta, se piristää koko elimistöä! Sen lisäksi sisätiloissa olellessa pieni sipaisu vaseliinia tai muuta voidemaista huulirasvaa poskille (ohut kerros) saa ihon hehkumaan ihanasti.
    + ihan fyysistä fresh-fiilistä lisää myös pienet kosteuspyyhkeet, jos esimerkiksi ei käytä paljon meikkiä kasvojen iholla, pyyhkäisy virkistää ihanasti. Sopii myös jos alkaa tulla vähän hikiset oltavat, esim. ei-niin-raikkaassa toimistoilmassa, kosteuspyyhe toimii muuallakin iholla 😉

    Tykkää

  23. Itselläni toimii ainakin raikkaan ja kylmän veden juominen pitkin päivää, sekä jos puhutaan päivän mittaan nuhjuuntuvasta meikistä niin puuteripaperi on ihan ykkönen! Sillä saa pyyhkäistyä pois päivän mittaan syntyneen kiillon ja tulee heti parempi fiilis 🙂

    Tykkää

  24. Ihanat sivut sulla 🙂 Sun postauksista tulee hyvälle mielelle, kiitos!
    Mun vinkkini noudattelee pitkälti samaa linjaa kuin monen muunkin; paljon vettä päivän aikana, ravitsevaa hyvää ruokaa, sopivasti unta ja pieniä hengenvetohetkiä arjen lomassa (nämä on mulle tosi tärkeitä!), siis hetki kahvikupin kanssa tai muutama minuutti vaikka lattialla makuulla ja taas jaksaa paremmin 😉 Lisäksi hyvät voiteet kasvoille päiväksi ja yöksi. Olen myös sitä mieltä, että freesiin ulkonäköön yksi suurimpia tekijöitä on oma asenne/fiilis; siispä positiivisuutta kehiin, kun vain mahdollista! Aurinkoa kevääseesi!

    Tykkää

  25. Kaikista parhaiten piristää pieni happihyppely. Töissä tai koulussa nuutumisen iskiessä parin minuutin ulkona käynti piristää kummasti ja tuo tervettä hehkua ja punaa poskille. Varsinkin näin talvisessa pakkassäässä!
    Kaikista fresheimmältä tietysti näyttää ja tuntuu kun on nukkunut, syönyt ja juonut hyvin ulkoilun lisäksi 🙂 Istumatyöläisenä kannattaa muistaa ihan vaan myös kävellä tai muuten laittaa veri kiertämään vähintäänkin tunnin välein vaikkei aina ulkona pääsisikään pistäytymään.. Toivotaan hyviä ja sopivan kiprakoita kelejä! Kaikki pihalle piristymään 😀

    Tykkää

  26. Uni, vesi, heleyttävä kosteusvoide ja huulikiilto pitää tämän mamman freesinä koko päivän 😉

    Tykkää

  27. happihyppely raikkaassa ilmassa paras. 🙂 Kokeilin kanssa kaupan esittelyssä voidetta vaikutti todella ihanalta, mutta miksi ihmeessä näitä ei voidan tehdä hajusteettomana. En uskaltanut allergisena ostaa ollenkaan.

    Tykkää

  28. Pysy freesinä nukkumalla tarpeeksi, ulkoilemalla, syömällä terveellisesti ja juomalla runsaasti vettä.
    Itse toteutan näistä vain tuon vesijutun ja nukkumisen, muut on vähän niin ja näin, ainakin näillä kamalilla pakkasilla… 🙂

    Tykkää

  29. Sisäisesti vettä, ulkoisesti hymyjä!! Tarvittaessa meikin päälle voi suihkaista Avenen kasvoille tarkoitettua raikastavaa lähdevettä. Piristää ilmettä ja puhdistaa mieltä 🙂

    Tykkää

  30. Itse vannon myös sisäiseen voiteluun runsaalla raikkaalla vedellä. Ja jokin heleyttävä voide meikkipohjana, vaikka sitten päälle laittaisikin puuteria tmv.

    Tykkää

  31. Olispa kiva päästä testailemaan uutta kosmetiikkaa! Freesinä pysymiseen ehdottomasti tärkeimmät asiat ovat mielestäni riittävä uni ja veden juonti, mutta erityisesti iso HYMY!

    Tykkää

  32. Freesinä pysyy parhaiten syömällä terveellisesti ja monipuolisesti, ulkoilemalla+liikkumalla säännöllisesti ja UNI on kyllä tosi tärkee! Raikkaat naamiot silloin tällöin ovat plussaa!

    Tykkää

  33. Valitsen herkän ihon hoitotuotteet,puhdistus emulsio ,kasvovesi ,seerumi,päivävoide ja mineraali puuteri .Ripsiväri ja huulikiilto siitä päivä lähtee käyntiin ja huulikiiltoa lisään päivän aikana piristääkseni lookiani.

    Tykkää

  34. Kuinka säilyä freshinä pitkän päivän?
    Varmaan tuo freshiys lähtee siitä, että ensinnäkin nukkuu tarpeeksi pitkät yöunet, jotta aamulla ei ole heti ihan nuutuneen näköinen. Sitten varmaan kevyt meikki on seuraava askel. Myös reipas liikunta, esim. ihan vaan reipas kävely töihin/kouluun virkistää ja saa aikaan punaiset posket. Onhan niitä sitten kaikenlaisia kosteussuihkeita ja puuteipapereita kasvoille, joita voi käyttää pika-apuna, jos on tarvis.

    Tykkää

  35. Freshiys saavutetaan mun mielestä hyvällä ruokavaliolla sekä ihonhoidolla 🙂 ja ulkoilu on erittäin tärkeää! myös pikkasen punaiset posket luo semmosen terveen vaikutelman 🙂

    Tykkää

  36. Oi miten kauniita kuvia sulla! ja kiitos ihanasta blogista, tätä on mukava seurailla 🙂 Mun vinkit pysyä freessinä on seuraavat: kunnon kasvojenpesu ja päivä-/yövoide aamuin illoin, kuorintavoide+naamio pari kertaa viikossa ja lisäksi hyvä meikkivoide, uni ja ulkoilu 🙂 Ja yks tärkein, sormet irti naamasta, ei finnien puristelua :))) …Tuota BB:tä täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla!

    Tykkää

  37. Vettä, hedelmiä ja pikku happihyppelyjä pitkään päivään, niillä pärjää pitkälle 🙂 Meikkipussin pakkaan mukaan myös ja vähän korjailen meikkiä päivän mittaan, jos tarve on.

    Tykkää

  38. Säännöllinen liikunta! Näin kolmenkympin paremmalla puolella tauko näkyy heti naamassa: turvottaa, iho on samea ja elottoman näköinen. Ja heti taas treenin jälkeen peilistä katsoo ihan eri tyyppi.

    Tykkää

  39. Fressinä säilyy kun meikkaa aamulla Kanebon maailman parhaalla maikkipuuterilla ja päivän mittaan painelee kiiltäviä naamanosia ihan vessapaperilla vaan… Ei mitään muuta meikin korjailua, yksinkertaista ja helppoa.

    Tykkää

  40. Mun mielestä kaikkein tärkeintä on kulkea hymy huulilla pitkän päivän jälkeenkin! Se on siinä vaiheessa (melko) sama miltä näyttää! Mutta tietysti kaikkia apukeinoja kannattaa käyttää. 😉

    Tykkää

  41. Moni jo tuossa mainostikin ulkoilun tuomaa punaa poskilla, monesti on kyllä melkoisen työn takana näyttää vielä iltapäivästäkin edes vähän freesiltä 🙂 Kunnon yöunet ja kevyt lounas auttavat kyllä asiaa, tuota mainostamaasi tuotetta voisi kyllä kokeilla…

    Tykkää

  42. Freesinä säilyy, kun muistaa tehdä kevyen meikkipohjan raikkaalla poskipunalla, juo riittävästi vettä päivän aikana ja muistaa hymyillä!

    Tykkää

  43. Minäkin luotan vedenjuontiin, mahdollisimman puhtaaseen ruokaan sekä riittävään uneen sekä ulkoiluun, mutta kosteutusta ihoni tarvitsee paljon, ja käytänkin mielelläni jotakin vähän väriä antavaa voidetta/kevyttä meikkipuuteria – ilmetta saatan freesata kampausta kohentamalla, tukkaa kun riittää 🙂

    Tykkää

  44. Vettä, terveellistä ruokaa, vitamiineja ja ulkoilua. Vaan kun nuo eivät enää meinaa riittää kolmekymppisen iholle :/ ja pitäisi varmaankin rohkaistua ja tutustua meikkauksen saloihin. Tuo paketti opastaisi minut sujuvasti siihen maailmaan 😉

    Tykkää

  45. Freshin ilmeen säilyttää päivän mittaan kunhan muistaa ulkoilla, mikään ei ole pirteämmän näköistä kuin punaiset posket ja leveä hymy kun on temunnut ulkona muksun kanssa 🙂 Ja omana vaivana ovat mustat silmänaluset, niihin tehoaa superhyvin Garnierin Tinted Eye RollOn. Se on ihan supermahtava tuote! 🙂
    Tuote BB-voidetta tekisi kyllä mieli kokeilla, toivottavasti arpaonni suosii!

    Tykkää

  46. Heippa! Mäkin olen tykästynyt tuohon BB-voiteeseen!
    Olen huomannut että iltaisin olen ollut pirteimmilläni kun olen aamulla jaksanut lähteä kävellen kouluun bussin tai auton sijasta. Pitkän koulupäivän jälkeen (myös AMK:ssa opet voisi pakottaa meiät ulos taukojen ajaksi ;)) myös takaisin päin kävely tai myöhemmin iltalenkki estävät päänsärkyä ja olo on paljon parempi. Säännöllinen ruoka on myös ehdoton… Välillä poikaystäväkin tokaisee, että syöpä nyt jotakin ja jutellaan sitten 😉

    Tykkää

  47. itselläni on freeshimpi olo jos hiukset ovat poissa naamalta,kiilto poissa(vaikka tuon bb’n avulla ;))ja jotain värikästä huulilla tai esim. värikkäämpi asuste päällä! jos peilistä näkyy värikästä,eikä vastaan katso harmaa lässähtänyt hiirulainen,olo on heti energisempi 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti