
-ihana arvonta ❤







Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja.
Lohisalaatin reseptiä
Grillipaikan rakennusta
Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi?
Mielettömiä värejä
Kasvimaita ja kukkaruukkuja
Asukkaiden tarinoita
. . .
Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!
Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.
Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤
Olisi kiva. Osallistun!
-Kate
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa ehdottomasti!
TykkääTykkää
Olisi kiva voittaa tuo kirja!
TykkääTykkää
Rrrrrakastan kaikkia tuollaisia ihania sisustuskirjoja, rrrakastanrrrakastan! 🙂
Eli todellakin mukana kisassa!
TykkääTykkää
Unelmani on joskus omistaa oma koti tai kesäpaikka, jossa/jota saisin itse puuhastella. Siispä arpaonnea toivoen mukana, hanna
TykkääTykkää
Oooi, kiva teos, kesä on parasta. Mukana!
TykkääTykkää
Ihana kirja ❤ en ole (vielä) ostanut omaksi, toivottavasti onni suosii arvonnassa 😉
-P-
TykkääTykkää
Osallistun!
-Laura
TykkääTykkää
Mukana!
Toivon kovin että onnetar olisi puolellani, kesämökilleni ollaan edelleen ideoita vailla. Tämä tulisi enemmän kuin tarpeeseen 🙂
Emmili
TykkääTykkää
Ihania kuvia tuossa kirjassa näyttää olevan. Osallistun arvontaan. Auinkoista, lämmintä ja kesäistä viikonloppua! 🙂
-Hanne-
TykkääTykkää
Ihana kirja. Olispa ihana olla tässä arvonnassa onnekas! 🙂
TykkääTykkää
Vaikuttaa ihanalle. Mukana! 😀
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! PAKKO saada toi kirja! 🙂
TykkääTykkää
Voi vitsit kun ton sais!
Ollaan juuri hankittu uusi kesäkoti (pieni vanha mökki 1970-luvulta) ja sen laittamiseen saisi tuosta kirjasta varmasti runsaasti uusia ideoita.
-Minna
TykkääTykkää
Mukana ehdottomasti! 🙂
TykkääTykkää
Tosi ajankohtainen kirja 🙂 Mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Oi, ihana! Voi kun onni suosisi 🙂
TykkääTykkää
Mukana ollaan:)
T. Kaisa J
TykkääTykkää
Oih, tämä olisi aivan ihana 🙂 mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Osallistun, kiva viedä lahjaksi ystävälle! 🙂
Sofia
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana! Tuota lukisin lomalla riippumatossa pihalla!
TykkääTykkää
Oih, osallistun mieluusti tällaiseen arvontaan.
-Mi
TykkääTykkää
Ihana, noihin unelmiin vajotessa.. 🙂 Mukana siis!
TykkääTykkää
Ehdottomasti hyvä mielen kirja. Osallistun arvontaan!
-Nina-
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana kirjan arvonnassa!
-Sanna
TykkääTykkää
Stressaantunut äidinkielenopettaja tarvitsisi juuri tuollaisen kirjan. Osallistun siis.
TykkääTykkää
Tuon parissa kelpais istuskella ilta-auringossa terassilla ja kehitellä uusia sisustusideoita, joten ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
-Anna-
TykkääTykkää
Ihanuudelta vaikuttaa kirja! Mukanamukanamukana :))
-SSS
TykkääTykkää
Oi, miten mielenkiintoinen kirja!
Haluan olla mukana arvonnassa, jospa pääsisi fiilistelemään.
Päivi
TykkääTykkää
Ihanaa kesälukemista! Rakastan tällaisia kirjoja<3 osallistun ehdottomasti!
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Kävisipä kerrankin onni 🙂 Ihanaa luettavaa ja kauniita ideoita!
-Ellu-
TykkääTykkää
Minun kotini on kuin kesämökki kaupungin keskustassa. Kirja vaikuttaa tooosi ihanalta! Mukana!
Tiina
TykkääTykkää
Osallistun!
Ilona Pietiläisen kaikki kirjat on super ihania ♥
-Anna
TykkääTykkää
Mukana taas ihanassa arvonnassa! 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihastuttava hyvän, rauhallisen kesämielen kirja, tahdon.
TykkääTykkää
Kuulostaa upealta, kesäiseltä opukselta. Mukana :).
Blomma
TykkääTykkää
IhanaIhana kirja ❤
Minnanen
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Pieni lukutuokio tuollaisen kirjan ääressä voi olla hieno piilopaikka tässä arjen pyörityksessä! Eikä tarvitse kauaksi lähteä. 🙂
Mari
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Ihania kuvia, ihanaa tunnelmaa. Jospa arpaonni kävisi…
-Unnimai-
TykkääTykkää
Niin ihana kirja! Ehdottomasti osallistun kilpailuun!
Krista
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, ihana kirja:)
TykkääTykkää
Oi tän haluisin antaa äidilleni vaikka ”hyvää kesää lahjaks”! 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, ihana kirja 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihania kuvia, tuosta kirjasta saisi varmasti inspiraatiota omalle mökille.
EssiS
TykkääTykkää
terapiaa sielulle. 🙂 ikivanhan kalastajatorpan kunnostaja haluaa pistää hanskat tiskiin hetkeksi, istua kaivonkannelle ja uppoutua uniin vähäksi aikaa.
Suvi haluaa tämän.
TykkääTykkää
Aivan ihanalta kirjalta näyttää! Tuommoinen olisi kiva omassakin hyllyssä:)
-Essi
TykkääTykkää
Ollappa oma piilopaikka…mukana arvonnassa:)
Marita
TykkääTykkää
Mukana! Tuo on PAKKO saada!!!
marjut
TykkääTykkää
Ihanan näköinen kirja ja kauniita kuvia. Mukana ollaan 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa:) .noora
TykkääTykkää