
-ihana arvonta ❤







Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja.
Lohisalaatin reseptiä
Grillipaikan rakennusta
Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi?
Mielettömiä värejä
Kasvimaita ja kukkaruukkuja
Asukkaiden tarinoita
. . .
Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!
Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.
Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤
Niin kauniita kuvia, haluuuuun mukaan 🙂
Vonne
TykkääTykkää
Tuo olisi niin ihanaa kesälukemista! 🙂 Mukana arvonnassa siis!
Aino-Maija
TykkääTykkää
Osallistun! Näyttää niin inspiroivalta!
Sara
TykkääTykkää
Mikä ihanuus kirja..! Mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Mukana 🙂 -Katju
TykkääTykkää
mukana arvonnassa :>
t: eliisa
TykkääTykkää
Ihana kirja! Olen jo peukut pystyssä sunnuntaille.
TykkääTykkää
Varmasti ihanaa kesälukemista ja paljon mahtavia ideoita!(: Joten osallistun arvontaan.
-Tiia
TykkääTykkää
Vau mikä kirja! Olemme uusimassa vanhan puutalomme kesähuonetta ja tästä kirjasta saisi varmasti ihania ideoita! ❤ Mukana arvonnassa!
Kirsi
TykkääTykkää
Mukana ollaan. Ihanalta kirjalta kuulostaa! T: ansku
TykkääTykkää
Vaikuttaapa ihanalta kirjalta. Kun vain saisin oman kappaleen.
Ella
TykkääTykkää
Mukaan ihanan kirjan arvontaan tahdon minakin!
Mervi
TykkääTykkää
Ihana kirja, osallistun!
TykkääTykkää
Ihana kirja,tutustuin siihen kirjakaupassa.Toivoisin voittavani tämän.
Maarit
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, lomalukemista parhaimmillaan 🙂 heidi p.
TykkääTykkää
Ihana kirja,tutustuin siihen kirjakaupassa.Toivoisin voittavani tämän.
Maarit
TykkääTykkää
Aika ihana!
Leena
TykkääTykkää
En vaan voi olla osallistumatta tähän arvontaan, enkä näemmä ole ainut! Ihana, ihanan oloinen kirja, juurikin täydellinen kesälukemiseksi. Nappaisko tällä kertaa! Toivossa on hyvä elää 😉
– Ansku
TykkääTykkää
Oisipa ihana nauttia tällaisesta kirjasta ja haaveilla ja unelmoida…
-Ninni-
TykkääTykkää
Oih ihana kirja! Tuo olisi pakko saada 🙂
TykkääTykkää
Oi, oi, vaikuttaa ihanalta kirjalta. Remontoin vähitellen kesämökkiä, jonka sain perinnöksi kuutisen vuotta sitten, paljon on tehty ja paljon on tekemättä.
Minttu
TykkääTykkää
Tässäpä olisi lukemista ja inspiraation lähdettä juuri alkavalle kesälomalle 🙂
Päivi
TykkääTykkää
Yritetään taas, eihän sitä tiedä jos onni potkaisisi tällä kertaa :). Olisi kyllä ihana saada kyseinen kirja! -Janica
TykkääTykkää
Ilonan kirjat ovat aivan ihania! Toiv. onni siis suosii.
Unelmoiva Maria
TykkääTykkää
Mietin juuri että miten yhdestä blogista voikin olla niin paljon iloa – taas aivan ihana kesäinen postaus! Osallistun mielelläni arvontaan! -Liisa
TykkääTykkää
uiuiui..aivan ihnana herkku 🙂
Aurinkoterkuin Noona
TykkääTykkää
Mukana ollaan 🙂
Taru
TykkääTykkää
Inspiraatiota ja kesälukemista parhaimmillaan, lisää haaveita!
– Marja
TykkääTykkää
Aika moneen arvontaan olen osallistunut ja aina mennyt voitto ohi. Tästä taas yritän voittoa. Ihana kirja. Olisi kiva omistaa se 🙂
TykkääTykkää
Näyttää ihanalta! Meillä on uuden kodin vanha piha, jonka heräämistä talviunilta olemme innolla ja mielenkiinnolla seuranneet. Tänään löysimme herukkapensaita, viikonloppuna alppiruusun… Jotain olisi kiva laittaa itsekin, ja haaveilla ainakin osaan! 🙂
TykkääTykkää
Kiinnostava ja kaunis opus; mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa
-iina
TykkääTykkää
Kesä,kesä,kesä. Voiko kauniimpaa olla? Kirja näytti oikein kiinnostavalta:))
t. Kaitsu
TykkääTykkää
Mielettömästi olisi hyviä ideoita,olisi kiva saada kirja;) Sanna
TykkääTykkää
ooooh, ihana!
Jansku
TykkääTykkää
Haluan olla mukana arvonnassa.
-Tuula
TykkääTykkää
Täälläkin kainosti äitiä ajatellen: kirjan ihanan rönsyilevän romanttinen tyyli on hänelle aivan omiaan. Voi kunpa onni suosisi!
TykkääTykkää
Olisi kyllä mukava saada tuo palkkioksi taas vuoden rankasta uurastuksesta opiskellessa:) nyt kun on onneksi jo ennättänyt lomalle!
TykkääTykkää
Näyttää kivalta kirjalta, voisin ottaa 🙂
Katariina
TykkääTykkää
Olisipa täydellinen kirja tulevalle kesälomalle! Ehdottomasti mukana arvonnassa.
Marjut
TykkääTykkää
Minä haluan ehdottomasti osallistua arvontaan. Ja kiitos blogostasi, ensimmäinen johon olen jäänyt kiinni.
TykkääTykkää
Voi toi olisi pakko saada 🙂 Meillä juuri pari vuotta sitten hankittu 30-luvun mökki järven rannalta 🙂 Ihania ideoita tuossa
Nimim. unelmia mökille
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. 🙂
TykkääTykkää
Kaunis Ihana Kirja! 🙂
– Salla
TykkääTykkää
Kuvia katsellessa voisi kuvitella olevansa unelmiensa piilopaikassa 🙂
TykkääTykkää
Joo saa laittaa tänne tulemaan 😉 Uuden kodin puutarha suunnitteluvaiheessa, joten tulisi tarpeeseen!
-Mai
TykkääTykkää
Uusia ideoita kaivaten mukana arvonnassa 🙂
t. Tiina
TykkääTykkää
Ihana kirja!
TykkääTykkää
Ihana kirja, josta iloa pitkäksi aikaa. Ehdottomasti mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Kokeillaanpas onnea. Tosi ihanalta vaikuttava kirja. Rakastan just tollasia, missä rakennus-javäkerrysohjeita kotiin ja pihapiiriin 🙂
TykkääTykkää