Unelmien piilopaikka

-ihana arvonta ❤

Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja. 

Lohisalaatin reseptiä

Grillipaikan rakennusta

Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi? 

Mielettömiä värejä

Kasvimaita ja kukkaruukkuja

Asukkaiden tarinoita

. . .

Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!

Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.

Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤

689 vastausta artikkeliin “Unelmien piilopaikka

  1. Ihastuin ja kiinnostuin 🙂
    Tuota olisi ihana selata rauhassa kesälomalla varpaat nurmikkoon upotettuna!
    -Anna-Maria

    Tykkää

  2. Ehdottomasti mukana tässä arvonnassa. Tuon kirjan haluan saada, keinolla millä hyvänsä.Kokeilen ensin tätä keinoa. Arvontaonnea minulle 🙂

    Tykkää

  3. Mukana! Kotihoidontuella ei paljoa mökkiä sisusteta, mutta unelmointipa ei maksa mitään 🙂 Toteutuksenkin aika koittaa vielä 🙂

    Tykkää

  4. Rakastan ajatusta luonnonläheisestä asumisesta. Ehkä joku päivä itselläkin on oma pieni kesäpaikka. Sitä odotellessa voi silti haaveilla, ja sekin on aikas ihanaa 🙂
     

    Tykkää

  5. Rakastan kaikkia sisustuskirjoja, ja olenkin niiden aktiivinen keräilijä! Tämmöistä ei onneksi kirjahyllystä vielä löydy, joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂 

    Tykkää

  6. Oih! Täydellinen vinkkiopas meidän aittatyyliseen kesämökkiin! Mukana ollaan siis =)
    -KizzKizz

    Tykkää

  7. Täällä haaveilee nuori nainen todella paaaljon kesäkodista järven rannalta, siispä mukana arvonnassa

    Tykkää

  8. Oi, kyllä tuollaista kirjaa olisi mukava lueskella kesällä parvekkeella ja haaveilla.
    koetetaan siis onnea arvonnassa.
     
    -HeissuV-

    Tykkää

  9. Mukana ollaan!
    Kiitos kaikista mahtavista teksteistä ja kuvista, niistä on saanut paljon inspiraatiota. Milloin sisustukseen ja toisinaan hiusten laittoon 🙂
    Noora

    Tykkää

  10. Voi, miten ihana kirja, se olisi täydellistä lomailua ja irtiottoa töistäni ja yliopisto-opiskeluistani kun tuota esällä auringossa lukisin ja haaveilisin miten sisustaa ja laittaa avopuolison mökkiä. Osallistun siis arvontaan toiveikkaana! 🙂
    -Johanna-

    Tykkää

  11. Oi että, ihania kuvia! Tuosta saisi varmasti kivoja ideoita myös uuden kodin laittamiseen rennolla, kesälomafiiliksisellä tavalla. 🙂
    – Maaruska

    Tykkää

  12. Moi, oon noin 10- vuotiaana saanut sisustus- antiikkikärpäsen pureman. Tuunailen kaikesta vanhasta uutta ja koluan kirppiksiä ja  askartelu- sekä osto-ja myynti liikkeitä.  Mökillä ja kotona riittää vielä sisustettavaa…. Kirja olisi aivan upea inspiraation lisä. Toivon sitä hartaasti…<3   Terv. Hertta
     

    Tykkää

  13. Varmasti olis ihana opus, johon voisi ” paeta” aina uudestaan…
    Kiva kun saa jännittää näitä arvontoja!!!
    T: Arminia

    Tykkää

  14. Oi, näyttääpä ihastuttavalta! Tälle löytyisi lähipiiristä varmasti useampiakin lukija 🙂 Osallistun arvontaan!
    Iina

    Tykkää

  15. Ehdottomasti mukana. Useammassa blogissa on tuota esitelty, joten uteliaisuuus kirjaa kohti on herännyt.
    -päivi-

    Tykkää

Jätä kommentti