
-ihana arvonta ❤







Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja.
Lohisalaatin reseptiä
Grillipaikan rakennusta
Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi?
Mielettömiä värejä
Kasvimaita ja kukkaruukkuja
Asukkaiden tarinoita
. . .
Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!
Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.
Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤
Mukana arvonnassa 🙂
-Jaana-
TykkääTykkää
Oioioi, olispa aivan ihana kirja!! Voittaisinpa!
TykkääTykkää
Ihastuin ja kiinnostuin 🙂
Tuota olisi ihana selata rauhassa kesälomalla varpaat nurmikkoon upotettuna!
-Anna-Maria
TykkääTykkää
Oih, ihana 🙂 todella tulisi tarpeeseen 🙂
Olen siis mukana arvonnassa..
-Anna-
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana !
-karo
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana tässä arvonnassa. Tuon kirjan haluan saada, keinolla millä hyvänsä.Kokeilen ensin tätä keinoa. Arvontaonnea minulle 🙂
TykkääTykkää
Wau, mitä kesälukemista! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa. 😉
Anu
TykkääTykkää
Hiphei mukaan arvontaan. -totsku
TykkääTykkää
Tämä kirja asuisi yöpöydälläni. Ihana tunnelma tuossa keittiössä.
Raili
TykkääTykkää
Mukana! Kotihoidontuella ei paljoa mökkiä sisusteta, mutta unelmointipa ei maksa mitään 🙂 Toteutuksenkin aika koittaa vielä 🙂
TykkääTykkää
Tämä kirja asuisi yöpöydälläni. Ihana tunnelma tuossa keittiössä.
Raili
TykkääTykkää
Totta maar taas ja heti mukana tavoittelemassa tuota ihanuutta 🙂 -p-
TykkääTykkää
Rakastan ajatusta luonnonläheisestä asumisesta. Ehkä joku päivä itselläkin on oma pieni kesäpaikka. Sitä odotellessa voi silti haaveilla, ja sekin on aikas ihanaa 🙂
TykkääTykkää
näyttää ihan miun pojilta nuo 🙂 mukana!
TykkääTykkää
Osallistun! Vaikuttaa sen verran kivalta kirjalta.
– Ladetsu
TykkääTykkää
Ihana;paras ystäväni saisi sen kiitokseksi tuestaan vaikeina hetkinä!
Sirpa
TykkääTykkää
Mukana jälleen! =)
-Jenny
TykkääTykkää
Rakastan kaikkia sisustuskirjoja, ja olenkin niiden aktiivinen keräilijä! Tämmöistä ei onneksi kirjahyllystä vielä löydy, joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Oi ihana! Mukana ollaan 🙂
t. tyttönen
TykkääTykkää
Unelmien piilopaikka ❤
Johanna
TykkääTykkää
Täydellistä luettavaa aurinkotuoliin! Peukut pystyyn, jotta kirja olisi pian täällä 😉 NJ
TykkääTykkää
Oih! Täydellinen vinkkiopas meidän aittatyyliseen kesämökkiin! Mukana ollaan siis =)
-KizzKizz
TykkääTykkää
Osallistun! Lukisin sen ensin itse ja antaisin sitten äidille ❤
JuliaGbg
TykkääTykkää
Täällä haaveilee nuori nainen todella paaaljon kesäkodista järven rannalta, siispä mukana arvonnassa
TykkääTykkää
Pihaa juuri puuhataan koko kesä – täydellinen uusille ideoille! Mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
hep. osallistun
TykkääTykkää
Olisipa kiva saada uutta kesälukemista 🙂
TykkääTykkää
Oi, kyllä tuollaista kirjaa olisi mukava lueskella kesällä parvekkeella ja haaveilla.
koetetaan siis onnea arvonnassa.
-HeissuV-
TykkääTykkää
Oi, mikä ihana inspiraation lähde!
Maikku
TykkääTykkää
Mukana ollaan!
Kiitos kaikista mahtavista teksteistä ja kuvista, niistä on saanut paljon inspiraatiota. Milloin sisustukseen ja toisinaan hiusten laittoon 🙂
Noora
TykkääTykkää
Voi, miten ihana kirja, se olisi täydellistä lomailua ja irtiottoa töistäni ja yliopisto-opiskeluistani kun tuota esällä auringossa lukisin ja haaveilisin miten sisustaa ja laittaa avopuolison mökkiä. Osallistun siis arvontaan toiveikkaana! 🙂
-Johanna-
TykkääTykkää
elan jo unelmaani.. 😉
mutta aina ois vinkit paikallaan.
Mer
TykkääTykkää
Ihana kirja 🙂 Arvonnassa mukana. -S-
TykkääTykkää
Oi että, ihania kuvia! Tuosta saisi varmasti kivoja ideoita myös uuden kodin laittamiseen rennolla, kesälomafiiliksisellä tavalla. 🙂
– Maaruska
TykkääTykkää
Mukana ollaan, Pietiläisen kirjoja olen aiemmin lahjaksi ostanut. Huippukirja 🙂
t.anpe
TykkääTykkää
Moi, oon noin 10- vuotiaana saanut sisustus- antiikkikärpäsen pureman. Tuunailen kaikesta vanhasta uutta ja koluan kirppiksiä ja askartelu- sekä osto-ja myynti liikkeitä. Mökillä ja kotona riittää vielä sisustettavaa…. Kirja olisi aivan upea inspiraation lisä. Toivon sitä hartaasti…<3 Terv. Hertta
TykkääTykkää
Tuo olisi täydellistäkin täydellisempi lahja isomummulleni. Niin kaunis kuvitus ja teksti. Olen siis mukana kilpailussa. 🙂
t. Veera
veeranelamaa@gmail.com
TykkääTykkää
Näyttää ihanalta! Arvonnassa mukana. -Katariina
TykkääTykkää
Varmasti olis ihana opus, johon voisi ” paeta” aina uudestaan…
Kiva kun saa jännittää näitä arvontoja!!!
T: Arminia
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, ihana palkinto!
-Suvi
TykkääTykkää
Oi, näyttääpä ihastuttavalta! Tälle löytyisi lähipiiristä varmasti useampiakin lukija 🙂 Osallistun arvontaan!
Iina
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana täältä NYC. Kesämökki on Suomessa joka kaipaa sisustus ideoita !
TykkääTykkää
Loistavaaa terassilukemista takapihalle. Kelpaisi kyllä! 🙂
TykkääTykkää
Ihana kirja!! Haluais itselleeen :))
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana. Useammassa blogissa on tuota esitelty, joten uteliaisuuus kirjaa kohti on herännyt.
-päivi-
TykkääTykkää
Ihanan näköinen kirja! Osallistun!
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan! Kirjasta näyttää välittyvän ihana kesätunnelma! 🙂 – Vilhelmiina
TykkääTykkää
Aivan ihanaa kesäluettavaa 🙂
Maamit 79
TykkääTykkää
Just lainasin kirjan kirjastosta mutta olis kiva saada itselle.
-Wille-
TykkääTykkää
Tuo olisi ihanaa luettavaa kesärempan keskellä! 🙂
TykkääTykkää