Unelmien piilopaikka

-ihana arvonta ❤

Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja. 

Lohisalaatin reseptiä

Grillipaikan rakennusta

Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi? 

Mielettömiä värejä

Kasvimaita ja kukkaruukkuja

Asukkaiden tarinoita

. . .

Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!

Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.

Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤

689 vastausta artikkeliin “Unelmien piilopaikka

  1. Mielelläni lukisin tuota kirjaa kesäpäivän iloksi ja nappaisin muutaman ajatuksen omaan ideapankkiini 🙂
     
    Jenny

    Tykkää

  2. Kirja olisi ihanaa luettavaa, koska kaivalosauvat estää suuremman liikkumisen. Toivottavasti onni suosis.

    Tykkää

  3.  
    Tuo olisi ihana kirja mökille mukaan, sitä voisi yhdessä koko suvun naisten kanssa selailla.
    – Mari
     
     
     
     
     

    Tykkää

  4. Aivan ihanan näköisiä kuvia.. niitä katsellessa olisi ihana haaveilla omasta talosta ja puutarhasta.. (rivari myynnissä ja talo hakusessa) T:Miia

    Tykkää

  5. Kyllä kiitos! Kesäinspistä ja ideoita! Jos vielä saisi aikaa purkissa, jotta voisi toteuttaa kaikki päässä pyörivät visiot…=)
    Ninni

    Tykkää

  6. Osallistun!
    Unelmien piilopaikka – aivan ihana kirja, juuri sitä mitä nyt tarvitsen. Oma piilopaikkani on vielä tekeillä, joten tuosta saisin monta vinkkiä toteutukseen.
    – Heli –

    Tykkää

  7. Oi mikä aarre! Muuttoa pukkaa ja kaikki sisustusvinkit tervetulleita! 🙂
    Aurinkoisin terveisin Päivi

    Tykkää

  8. Haluan osallistua arvontaan! Tuotapa kirjaa olisi kiva selailla ulkona köllötellen, kunhan loma alkaa. t: Tuikku

    Tykkää

  9. Mukana arvonnassa! Mukavaa torstai päivää teidän perheelle ja kiitos Sinulle, että pidät blogia meille!
    Anni

    Tykkää

  10. Ihanannäköinen kirja! Mun oma kesäpiilopaikkani on Naantalissa. Sinne pitäisi rakentaa terassi, ehkä tuosta kirjasta saisi ihania vinkkejä siihen(kin)!
    Anu

    Tykkää

  11. Oi, iihana palkinto.  Tuota juuri tarvittaisiin,  että puutarha saataisiin kuntoon.  🙂
    Mukana ehdottomasti.  LeAnn

    Tykkää

Jätä kommentti Nimetön Peruuta vastaus