-tältä ne nyt sitten näyttävät-
Lastenhuoneiden perään on kovasti kyselty -maalasinhan jo jo joskus kolme vuotta sitten yhdet seinät kuvitellen koko huoneiden valmistuvan siihen perään. No perässä todellakin tullaan, mutta nyt nekin ovat tän viikonlopun aikana alkaneet näyttää ihan kivoilta.
Pienten lasten vanhemmat arvostavat tässä mun suorituksessa varmasti lopputulosta enemmän suoritustapaa; mies on ollut työreissusa jo viikon ja tapettirullat hain postista perjantai-iltana (ja vähän maalia kaupasta lauantaiaamuna). Koko hässäkä on siis syntynyt lauantain ja sunnuntain aikana ilman minkäänlasta lapsenvahti/kodinhoito/ruoanlaitto/tapetointi apua ( ja kaikkea noista ois välillä tarvittu ;))… Nyt toivon pikkasen ettei mies lue blogia työreissussaan että pysyis vielä yllärinä nää meidä aikaansaannokset kotiinpaluuseen asti :)))
***
Aloitetaanpa Olli-oravasta:
Sellasen näköinen on Ompun huone; huonekalut ovatkin muuten kaikki Ikeasta. Sänky, keittiö ja pöytä ja tuoli -joista viimeksi mainittujen kannet maalasin nyt Ferm Livingin tapetin ruutujen kanssa sävysävyyn haalean vihreiksi. Sänkyä reunustavan seinän olen maalanut siis jo aiemmin maailmankartaksi; saa nähdä tuleeko siihen vielä jotain kirjoitusta… Tai jotain.
Ja Ollin maton tein tosiaan tovi sitten miehen vanhoista farkuista. Noin neljät farkut tätä varten tuhosin ja aloitin 1-2cm leveiden suikaleiden repimisen alhaalta lahkeesta spiraalimaisesti ylöspäin niin, että sain mahdollisimman pitkiä yhtenäisiä suikaleita. Lahkeiden sisä- ja ulkosaumojen kohdalta jouduin aina napsaisemaan saksilla, sillä niistä ei ohi pääse repimällä. Tein maton tasona lattialla nr8 virkkuukoukulla ja yritin virkata melkoisen löysiä silmukoita.
Okei.
Sitten Ainolle! 🙂
Ainon huone on kuin satumetsä, eikö? 🙂 Samaan tapaan kuin Ollinkin maailmankartan, olen maalanut yhden Ainon seinistä suureksi puuksi. Nämä maalaamiset olen siis suorittanut ensin piirtämällä rajat lyijykynällä, kiinntämällä rajojen päälle maalarinteippiä ja maalaamaan rajojen ulkopuolet. Simppeliä, mutta vaatii hyvät lyijykynäpiirokset.
Satumetsävaikutelmaa korostaa entisestään Eijffingerin ihana kukkatapetti ja tietysti puuhun kiinnitetyt lintukoukut. Koukkuihin voi Aino-neiti pian alkaa ripustelemaan niin vaatteita kuin korujakin 🙂
Ainon sängyn olen ostanut kerran yhden antiikkiliikkeen loppuunmyynnistä. Aino oli silloin vastasyntynyt vauva ja tuntui pikkasen hassulta ostaa sille noin suurta sänkyä, mut nyt se on jo ihan käytössä 🙂
Ainon ihanat lakanat (kuten myös Ompun) ovat H&M:n syksyn lasten valikoimista ja sängyn reunassa roikkuvan hauskan pinkin Johtoi -valaisimen olen saanut mielettömältä (sisustusihmeeltä) Nannalta. Oiva iltasatulamppu ❤
Kyllä näiden aherruksien jälkeen maistui iltapalaksi kukkakaali -parsa -keitto; tää on herkku, jota lapsetkin aina pyytelevät että tehtäis 😛 Nam.
Kivaa sunnuntai-iltaa ja isoja halauksia alkavaan viikkoon ❤
Oikein söpöt lasten huoneet 🙂 Meillä on teinin huone kesken kun mies keksi uuden projektin mulle…en tosin ole saanut mitään aikaiseksi mutta ehkä pikku hiljaa kun katselee kivoja huoneita 😀
-Nelli-
http://villananna.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Tosi kiva tuo puu! Meille on tulossa vähän samantyylinen juttu lasten leikkihuoneeseen 🙂
http://kuplablog.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Aino-neidin huone näyttää kyllä todellakin satumaiselta.
Olisi hauska lukea resepti tuohon keittoon, kukka- ja parsakaali kun kuuluvat omiin suosikkeihin. Itse on keittona niitä tullut tosin toteutettua vain soseutetussa muodossa.
Mi, http://livinginodda.blogspot.no
TykkääTykkää
Kiitos 😀 Kivoilta huoneilta näyttää, kauniita sävyjä ja kotoisia kumpaisellakin. Varsinkin Ainon tapetti on jäätävän ihana ! Terkuin Teija
TykkääTykkää
Ihania! Tuo ruutukuvio on mielettömän raikas:) Kunhan toinen tyttäremme syntyy lokakuussa, niin eiköhän meillekin pinkki prinsessakamari tehdä tyttöjen jaettavaksi!
Meillä olisi ajankohtaista tuunata myös eskarilaisen huone, siellä on häpeäkseni talon edellisten asukkaiden laittamat Nalle Puh -boordilliset kylläkin nätin keltaiset tapetit, jotka ovat IHAN HIRVEÄSSÄ KUNNOSSA. Toisaalta, tapetoitavaa olisi olkkarissakin ja työhuoneessa… Projektin aloittamista on lykätty mm. sillä tekosyyllä että nyt kun odotamme numero nelosta niin on niin paljon muitakin kiireitä ja raskaana ei oikein jaksa (paitsi että jaksaa jos vaan viitsii, omassa tapauksessani:))
Jos Johannalla tai kellään muulla on hyvä idea siihen, miten välttyävanhojen ja rumien paperitapettien repimiseltä uusia tapetteja suunnitellessa, niin ideat otetaan ilolla vastaan!
http://mamainprogess.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Ihania! Tuo ruutukuvio on mielettömän raikas:) Kunhan toinen tyttäremme syntyy lokakuussa, niin eiköhän meillekin pinkki prinsessakamari tehdä tyttöjen jaettavaksi!
Meillä olisi ajankohtaista tuunata myös eskarilaisen huone, siellä on häpeäkseni talon edellisten asukkaiden laittamat Nalle Puh -boordilliset kylläkin nätin keltaiset tapetit, jotka ovat IHAN HIRVEÄSSÄ KUNNOSSA. Toisaalta, tapetoitavaa olisi olkkarissakin ja työhuoneessa… Projektin aloittamista on lykätty mm. sillä tekosyyllä että nyt kun odotamme numero nelosta niin on niin paljon muitakin kiireitä ja raskaana ei oikein jaksa (paitsi että jaksaa jos vaan viitsii, omassa tapauksessani:))
Jos Johannalla tai kellään muulla on hyvä idea siihen, miten välttyävanhojen ja rumien paperitapettien repimiseltä uusia tapetteja suunnitellessa, niin ideat otetaan ilolla vastaan!
http://mamainprogess.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Oot kyllä saanut upeaa jälkeä aikaiseksi, tosi hienot huoneet! Hyvää työtä 😉
TykkääTykkää
Kauniit huoneet, mutta nyt jäin nuolemaan ruutua tuon keiton kohdalta.. =D
Esitän reseptitoiveen!
http://stello.vuodatus.net
TykkääTykkää
Oi, ompa suloiset huoneet lapsilla asustella ja puuhata omia juttujaan. Hieno erityisesti tuo seinälle maalattu puu!
TykkääTykkää
Ihanat huoneet! Oijoi, eritoten Ainon huone, kaunis! 🙂 Ihan off topikkina kysyisin, että mikäköhän se nettiputiikki on, josta joskus mainitsit, että olisi suokkariputiikkisi ( tai yksi niistä). Ko. nettikaupassa myydään naisten hyvin simppeleitä mutta tyylikäitä vaatteita?? en löydä kauppaa ja kiinostaisi kovasti 🙂
TykkääTykkää
Ihanat huoneet! Oijoi, eritoten Ainon huone, kaunis! 🙂 Ihan off topikkina kysyisin, että mikäköhän se nettiputiikki on, josta joskus mainitsit, että olisi suokkariputiikkisi ( tai yksi niistä). Ko. nettikaupassa myydään naisten hyvin simppeleitä mutta tyylikäitä vaatteita?? en löydä kauppaa ja kiinostaisi kovasti 🙂
TykkääTykkää
Voisiko saada keitoon ohjetta? Näyttää hyvälle. 🙂
TykkääTykkää
On kyllä ihanat ja harmoniset huoneet. Ihmettelen ja ihailen kekseliäisyyttäsi ja energiaasi! Onko tuo rukoileva tyttö -sängynpääkoriste kenties isoäidin käsialaa? 🙂
TykkääTykkää
Upeat huoneet! 🙂 -st.brigitten
TykkääTykkää
Aivan ihanat! Kadehdin tuota sinun uskomatonta mielikuvituksen ja toteuttamiseen kykenemisen määrää!! Aivan mahtavaa!
-Tanja
TykkääTykkää
Tosi kivat huoneet molemmilla, hyviä ideoita sulla ja tasapainoinen toteutus! Nuo seinämaalaukset on ihan huiput! Mausteena kivasti pojan ja tytön omaa juttua. Aikaansaava olet, hatunnosto sulle ahertajalle. Tykkään kovasti myös tuosta rukouksesta Ainon sängynpäädyssä, todella kaunis! (mistä tuollaisen tekoon voi ostaa pohjia, tietääkö joku?). Tunnearvoa tosiaan, jos ja kun jonkun läheisen ajatuksella tekemä…
Tuollaisen keiton resepti ois pakko saada, jota lapsetkin mielellään syövät! Liityn tässä keitonkuolaajien joukkoon, please terveysvalista meitä lisää! 🙂
Kivaa viikonalkua!
http://www.tallessamaailma.blogspot.fi
TykkääTykkää
Nätit huoneet. Sinä olet kyllä kekseliäs ja viitseliäs! Ihan jokaisella ei ole samanlaiset huoneet eli ei siis mitään tusinatavaraa.
TykkääTykkää
Upeita kuvia. Mistä oot löytänyt tuon lintukoukun. Aivan suloinen.
TykkääTykkää
Aivan ihanat huoneet:) Oikeat lastenhuoneet joissa voin kuvitella lasten viihtyvän pidempäänkin. Vaikka onkin väriä niin todella rauhalline yleisilme. Hienot!
Sissi
TykkääTykkää
Lastenhuoneiden ”päivitys” piristää ja tuo iloa kaikille ja pitkään!
ISO kiitos kuuluu myös sinulle, koska sinun ansiosta olen tutustunut Beben musiikkiin!! Ah!
Olin hänen konsertissa lauantaina Helsinkgin Huvilateltassa!! Mikä mimmi, mikä meno, mikä saudi, vauh! Tällä jaksaa taas pitkälle syksyyn!
Ilolla, Arja-Leena
TykkääTykkää
ihana kuulla että muillakin kestää nää ”projektit”. mulla on ollu lastenhuoneen tapetti ostettuna n.2,5v mutta enpä ole sitä seinään saakka saanut.. ehkä joku päivä saan samanlaisen inspiraation kuin sinä nyt 😉 tuo Ollin huoneen Ferm Living -tapetti on täydellinen!!
TykkääTykkää
ihana nähdä että muillakin kestää nää projektit.. mulla on ollu lastenhuoneen tapetti ostettuna 2,5v enkä ole vieläkään saanut sitä seinään asti.. ehkä saan joku päivä samanlaisen inspiraation kuin sä nyt saattaa tää projekti loppuun 😉 Ollin huoneen tapetti on täydellinen!!
TykkääTykkää
Mä niin ihastuin tuohon Ollin huoneen tapettiin,ja ah toi Ainon puu koukkuinen päivineen, vau! 🙂
TykkääTykkää
Ja sitten tuon ihanan kukkakaali-parsakeiton ohjetta kiitos 🙂
TykkääTykkää
Ihastuttavaa jälkeä olet saanut aikaiseksi. Upeaa, että joku on noin energinen ja taitava. Tuli taas osoitettua, ettei miehiä kaikkialla tarvita!
TykkääTykkää
Oi vautsi, Johanna! Ainon huoneeseen voisin mäkin muuttaa 😀 Ihana tapetti ja Ollin huoneen sävymaailma tosi levollinen. Ihanaa aurinkoista viikkoa sinne teille!!
Tina’s
TykkääTykkää
Ei vitsi miten ihanat huoneet! En ymmärrä, miten ehdit ja osaat kaikkea. Rakastan sisustusta ja kotijuttuja, mutta olen työpäivän ja yksivuotiaan kanssa vietetyn illan jälkeen niin naatti, etten jaksa edes siivota. Onneksi on nämä kauniit kuvasi, ilahduttavat todella 🙂
TykkääTykkää
Molemmat huoneet tosi onnistuneita! Varmasti lasten mielikuvitusta ruokkivia turvallisia ja viihtyisiä koloja, jonne aikuinenkin haluaisi joskus vetäytyä. Blogistasi saa parempia inspiksiä kuin sisustuslehdistä. Ehkä sinun blogin tuotteista joskus kootaankin kirja! Uskon, että moni kustantaja olisi kiinnostunut; kaikki kuvat, tekstit, niksit jo valmiiksi suunniteltu ja todella ammattimaisella taidolla tehty! Sitä, ja uusia juttuja odotellessa, hauskaa syksyä!
TykkääTykkää
Miten hyvin teillä lapset osaa suomea? Ajattelin, kun ympäristö en norjan kielinen, ja lapsilla eivät taida muilta suomea kuulla kuin sinulta? Meillä mies puhuu lapsille viroa ja esikoinen puhuu pääsääntöisesti suomea, heitellen sitten satunnaisesti viron kielisiä sanoja väliin. Ymmärtää kyllä kaiken mitä isä puhuu. En tiedä kuinka paljon se vaikuttaa kun miehen kanssa puhumme keskenämme suomea (mies on asunut lapsesta asti suomessa, ja puhuu sujuvasti suomea). Tyttö on vasta alle kaksi ja hänestä ei vielä pysty päättelemään tässä asiassa vielä mitään.
TykkääTykkää
Ihanat huoneet! Laitatko ohjeen tuohon keitoon? 🙂
TykkääTykkää
Ekkö enää vastaile kommenttiboksin kysymyksiin Ym? 😦
TykkääTykkää
Ihanat!
Olet taitava!
Itsekin tykkään tapetoida ja maalailla ja kun alkuun ryhtyy niin kyllähän se nopeasti käy, etenkin jos on valmiit pohjat. Ainut asia joka minua jarruttelee on tuo listojen irroitus ja pistorasioiden irroitukset ja takaisin asennukset. Suurin hämmästykseni sinun upeassa suorituksessasi onkin miten olet lasten kanssa onnistunut näpertelemään kaiken tuon?!?!!!
Ihanaa loppukesän aurinkoa 🙂 -mannu
TykkääTykkää
Siis oletko aivan itse (?!?) myös tapetonut huoneet? :O
TykkääTykkää
On ihanat huoneet! Se vain tuli kuvista mieleen että uskallatko pitää lapsen sängyssä sähköjohtoa (vaikka lamppu hieno onkin)? Minä en uskaltaisi…
TykkääTykkää
Tosi nätit huoneet! Kysyisinkin, että mikä maalivärisävy on tuossa Ainon huoneen seinässä?
TykkääTykkää
Ihanat!! Mäkin haluan muuttaa Ainon huoneeseen!! Persoonalliset, kauniit huoneet molemmilla. Tästä saakin inspistä, me ollaan just muutettu ja lasten huoneissa on kasa pahvilaatikoita keskellä huonetta ja niistä leluja levitelty ympäri lattiaa. Jospas huomenna laittaisin täällä vähän paikkoja kuntoon.
TykkääTykkää
Voi ei mikä huone Ainolla, mä niin voisin myöskin muuttaa tuonne! Itse valitsin oman asuntoni pintarempan yhteydessä aikas neutraalit tapetit, koska pelkään kyllästyväni. Ihanaa, että uskalsit valita lapsille noin persoonalliset tapetit!
TykkääTykkää
Hei, katselin että Ainon lamppu on kovin lähellä petivaatteita. Eikö tuossa ole tulipalo vaarana? Itselläni on joskus palanut yölamppuun peitto, ja siksi huolestuin. Ystävällisesti, Emilia
TykkääTykkää
heippa, muistatko mistä lintukoukut ovat ostettu? mistä mahtaisi saada, haluaisin myös moisia! 🙂
TykkääTykkää