
tai voita yksi :)))





Heip, tässä olisi taas yksi superhelppo neulottava! 🙂 Tarvitset tosiaan noin nelosen pyöröpuikot (esim. tälle Rowanin angora hazelle neuvotaan valitsemaan 3,5, mutta mulla oli 4,5) ja vain yhden kerän angora hazea á 25g!
Aloitat luomalla pyöröpuikolle noin 94 silmukkaa (paljon enempää ei kannata tehdä, sillä pipo venyykin jonkin verran käytössä aika nopeasti). Neulot sileää neuletta noin 23cm, jonka jälkeen aloitat kavennukset.
Kaventelet ensin joka kerroksen ensimmäisen silmukan pois yhteensä viiden kerroksen verran. Sitten alat kaventelemaan koko kerroksen pituudelta ensimmäisellä kerroksella joka 5. silmukan. Seuraavalla kerroksella joka 4. silmukan – sitten joka 3. silmukan ja lopuksi joka 2. Ja lopuksi päättelet kaikki jälejelle jääneet silmukat ja ompelet (neulalla ja angora hazella sivut yhteen ja kappaleen pipoksi.
Easypeasy jälleen :))
Rowanin a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n-i-h-a-n-a ”angora haze” koostuu noin 70% angorasta, 10% villasta ja 20% nylonista ja siitä saa aivan täydellisen pipon aika pikkuvaivalla. Lanka on itsessään toki melkoisen arvokasta (kuten angoralangat aina), mutta koska tähän pipoon ei tosiaan kulu kuin yksi kerä, on kuitenkin kerän hinta noin 10 euroa pikkuhinta angorabeaniesta (nimim. katselin näitä ensin kaupoissa….).
Reippaana tyttönä arvioin langankulutuksen pikkasen yläkanttiin pipomateriaalia hankkiessani ja ostin angora hazea peräti kolme kerää. Siksipä mokan hoksattuani päätinkin tehdä oman piponi lisäksi yhden siskolleni ja -TSADAA- yhden teille! Nyt siis ennen kaikkea kaikki totaalisen neulontataidottomat kommenttiboksiin jos haluatte osallistua yhden uunituoreen pipon arvontaan! :))
Yhdelle teistä lentää postissa yksi tumman harmaa angorabeanie by me ❤ Nyt vain kommenttia boksiin jos pipoa toivotte… ja täällä puikot heilumaan, jotta beanie on lähetyskunnossa loppuviikosta -lähetän sen voittajalle mahdollisimman pian 🙂
Täälläkin olis yks vailla pipoa 🙂
TykkääTykkää
Onko ehdotuksia mistä muusta langasta tuollaisen pipon voisi tehdä? Angora ei nimittäin eettisistä syistä ole ainakaan omalla ostoslistallani.
TykkääTykkää
Miten kehtaat käyttää angoraa kun se villa revitään kanien päältä irti ja niillä on aivan hirvittäviä tuskia. Joku raja!
TykkääTykkää
Olen seurannut sinua Me Naiset-lehden pienestä ”ikkunasta” jo pitkään ja ihaillut tyyliäsi, nyt löysin tieni myös tänne blogiisi. KIITOS siitä, että jaat elämääsi meille! Voi jospa ARPAONNI suosisi minua pipon suhteen!! 🙂
TykkääTykkää
Arvontaan olisi vissiin kai pitänyt osallistua jo vuosi sitten, mutta ei se mitään, mulla on nimittäin kerä vadelmanpunaista Angora Hazea. Sitä vain jäin ihmettelemään, että jos pipo tehdään pyöröpuikoilla, miksi ihmeessä siihen tulee sauma, eikä työtä tehdä suljettuna neuleena? Myös sitä kummastelin, että jos tietää valmiiksi pipon olevan venyvä, niin miksi ei tekisi jonkin matkaa joustinneuletta, joka vähän kiristäisi työn reunaa?
Mitä tulee angoran eettisyyteen, luulisin, että ongelmat koskevat ennen kaikkea halpaketjujen angoratuotteita. Rowan on vanha ja sen verran hintava merkki, etten usko, että he ovat kovin valmiita ottamaan riskejä maineensa puolesta. Jos tämän eettisyyden kanssa oikein rupeaa viilaamaan, niin sitten on (ehkä) parasta valita pelkkiä keinokuituja. Omat ongelmansa tosin niilläkin…
TykkääTykkää
Moikka tässä on muutama kiva linkki aiheeseen liittyen 🙂 katsokaa ihmiset 🙂
http://adf.ly/sjgbS
http://adf.ly/sjgbS
http://adf.ly/sk198
http://adf.ly/sk198
http://adf.ly/sgu1w
http://adf.ly/sjgbs
http://adf.ly/sjbJo
terveisin = tarja
TykkääTykkää
Pipon ohjelangan tuotanto on muuten lopetettu. Syytä en tiedä, mutta tuskin pupujen olot paljon paranevat, jos jo valmistetut kerät jätettäisiin käyttämättä.
Tuossa eettisyyskeskustelussa olisi hyvä olla enemmän jonkinlaista suhteellisuudentajua. Tuntuu, että monet argumentit nojaavat vain tunteeseen, eivät järkeen. Molempia kuitenkin tarvitaan. Tietentahtoinen kärsimyksen aiheuttaminen ja/tai sen tukeminen on tietysti lähtökohtaisesti tuomittavaa.
TykkääTykkää
Vaatturisuvusta mutta kädentaidot ne eivät sitten periytyneet missään muodossa..ihana pipo ja ihana Sinä!
TykkääTykkää
Voi miten ihana ja kauniin värinen pipo. Olisi ihana saada tuollainen.
TykkääTykkää
No, siis tämä pipo aivan paras ja kaunein, mitä olen nähnyt, enkä mitenkään kykene ite tätä neulomaan. Siis Pin uppaan eli laitan seinälleni ja suosittelen kaikille tätä 🙂
TykkääTykkää
Ihana pipo! 😮 Tännekin kelpaisi ❤
http://knitmares.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Minulle:)
TykkääTykkää
Mä pudotin/ kadotin piponi. Mur ja niisk. Nyt peukut pystyyn uuden pipon saamiseksi😊
TykkääTykkää
Aivan super hyvän näköinen. Meillä täällä pohjoisessa vielä aamuisin tarvitsen pipoa päähän. Mieluusti sen tänne pohjoisen pääkaupunkiin kotiuttaisin 😊
TykkääTykkää
Mulle 😻
TykkääTykkää
Voi, täällä todellakin yksi neulontataidoton joka ilahtuisi vallan piposta!
TykkääTykkää
Kovasti haluaisin sen 🙂 Täällä vielä ihan pipokausi ja varmaan suomalaiseen tapaan juhannukseen asti (-;
TykkääTykkää
Jag är med hoppas på vinst håll upp tummarna !!!!
TykkääTykkää
Pakko aada <33
TykkääTykkää
Joo mulle! 🙂 ❤ Tiina http://www.rakkaudellatehty.fi
TykkääTykkää
Oih, minulle voisi enemmän kuin mielellään kotiutua tuollainen söpispipo. 🙂
-nipsu-
TykkääTykkää
Eikä! Aivan täydellinen ja juuri ihanan värinen pipo! Voikun saisin laittaa tuon ihanuuden lämmittämään päätäni nyt talven tullessa 🙂
TykkääTykkää
Oih mikä ihana syyspipo!!! Mielelläni tuollaisen ottaisin ❤
TykkääTykkää
Minä todellakin toisvoisin saavani tuon pipon. Olisi nimittäin ihana synttärilahja 😉
t. Eea
TykkääTykkää
Aivan ylisöpö tuo angorabeanie! Olisin niin onnellinen pipon omistaja, jolla puikot ei oikein omissa käsissä pysy. Toivotaan, että onni suosii. S
TykkääTykkää
Ihana pipo!!!! ♥ Mä haluun, ja jos en saa niin varmaan pakko alkaa opetteleen kutomista 😉
TykkääTykkää
Kivan näköinen pipo. Ilmoittaudun, että toivon pipoa…
-Kati
TykkääTykkää
Voi että. Oispa ihana piristys tänne gradukammioon! (:
TykkääTykkää
Iiiihana pipo, toivon voittavani etten ”joudu” vaivaamaan tällä (eli laittamaan hommiin) vanhaa äitiäni 😉
TykkääTykkää
Osaan kyllä neuloa,mutta pyöröpuikot&minä ei olla kavereita…joten mukana arvonnassa minäkin!Suloinen myssy:)
TykkääTykkää
Ihana. Juuri tuollaisesta olen haaveillut. Upea väri, sopii hyvin blondille. Siis minullekin 🙂
TykkääTykkää
Kelpais kyllä mullekin 🙂 t:tumpelo
TykkääTykkää
Kelpaisi kyllä 😀 just hyvä syyslanka…
TykkääTykkää
Mä en itse kykene kutomiseen:), joten mielellään päähäni laittaisin jonkun muun tekemänä!
TykkääTykkää
Tahtooooo!
-Kate
TykkääTykkää
ihana, tuo malli on niin ihana ja angora materiaalina!! Piiku
TykkääTykkää
ihana!! en vaan osaa itse neuloa eli olisi kiva jos olisi arpaonne!
TykkääTykkää
Ois ihana ❤ Vaikka käsiyöläinen ammatiltani olenkin,niin ihan tumpelo lankojen kanssa ❤
TykkääTykkää
Tasan eivät mene onnen lahjat. Siskoni on käsityöihminen ja pystyy mihin vaan, kuten lukemaan ja ymmärtämään neulomisohjeita, mitä taitoa minulle ei ole suotu. No, onneksi minä olen taas musiikillisesti lahjakas. Tulen tänne blogiisi katselemaan kauniita kuviasi Norjasta ja vihertymään kateudesta, kun katselen kaikkia ihania ”neulomuksiasi”. Luin vielä jostain, että tänä syksynä ”Grey is the new black” joten olisin todella onnellinen tuollaisesta ikiomasta beaniesta! – Essi
TykkääTykkää
Hullun ihana beanie, kyllä tolla kelpais syksyn ja talven tallustella. Voi kun saisi omaksi! 😉
TykkääTykkää
Mulle ihana harmaa beanie, kaupasta ei löytynyt sopivaa joten nyt on tärpättävä tai sitten vaihtoehtoisesti neulomiskurssille ilmoittauduttava =)
pinkwawe
TykkääTykkää
Ihana pipo!!!Pitänee oikeesti opetella uudestaan nämä kädentaidot!!
Sussu
TykkääTykkää
Olisi tosi kiva voittaa tuo käsin tehty, söpöin pipo! Hilla
TykkääTykkää
Miä, mulle!!! Tarvin tänne Kotkan kylmän viimaan just ton pipon 🙂
TykkääTykkää
Åh underbar mössa! Precis en sådan modell och färg jag varit på jakt efter (senast idag) men inte hittat någon jag gillat. Jag vill absolut prova min chans om denna. 😉
Trogen läsare i Esbo 🙂
TykkääTykkää
Mun on pakko saada tuo! En oo neulonut sitten yläkoulun jälkeen, joten villi veikkaus, ettei ainakaan kovin helposti luonnistuisi enää – jos ollenkaan.
Oletpas kyllä aivan todella kaunis 🙂
TykkääTykkää
IHANA!!! Miksen mä voi osata neuloa, voi miksen?! Viimeksi, kun yritin, sain kaksi erikokoista lapasta – not cool! Mummo on aina kutonut siksi kaiken, mutta on niin sairaana, ettei enää jaksa 😦
TykkääTykkää
kyllä tykkäisin 🙂 Julia
TykkääTykkää
Kiitos tänne;)
TykkääTykkää
Aivan ihana piponen! Tahdon 🙂
TykkääTykkää