
tai voita yksi :)))





Heip, tässä olisi taas yksi superhelppo neulottava! 🙂 Tarvitset tosiaan noin nelosen pyöröpuikot (esim. tälle Rowanin angora hazelle neuvotaan valitsemaan 3,5, mutta mulla oli 4,5) ja vain yhden kerän angora hazea á 25g!
Aloitat luomalla pyöröpuikolle noin 94 silmukkaa (paljon enempää ei kannata tehdä, sillä pipo venyykin jonkin verran käytössä aika nopeasti). Neulot sileää neuletta noin 23cm, jonka jälkeen aloitat kavennukset.
Kaventelet ensin joka kerroksen ensimmäisen silmukan pois yhteensä viiden kerroksen verran. Sitten alat kaventelemaan koko kerroksen pituudelta ensimmäisellä kerroksella joka 5. silmukan. Seuraavalla kerroksella joka 4. silmukan – sitten joka 3. silmukan ja lopuksi joka 2. Ja lopuksi päättelet kaikki jälejelle jääneet silmukat ja ompelet (neulalla ja angora hazella sivut yhteen ja kappaleen pipoksi.
Easypeasy jälleen :))
Rowanin a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n-i-h-a-n-a ”angora haze” koostuu noin 70% angorasta, 10% villasta ja 20% nylonista ja siitä saa aivan täydellisen pipon aika pikkuvaivalla. Lanka on itsessään toki melkoisen arvokasta (kuten angoralangat aina), mutta koska tähän pipoon ei tosiaan kulu kuin yksi kerä, on kuitenkin kerän hinta noin 10 euroa pikkuhinta angorabeaniesta (nimim. katselin näitä ensin kaupoissa….).
Reippaana tyttönä arvioin langankulutuksen pikkasen yläkanttiin pipomateriaalia hankkiessani ja ostin angora hazea peräti kolme kerää. Siksipä mokan hoksattuani päätinkin tehdä oman piponi lisäksi yhden siskolleni ja -TSADAA- yhden teille! Nyt siis ennen kaikkea kaikki totaalisen neulontataidottomat kommenttiboksiin jos haluatte osallistua yhden uunituoreen pipon arvontaan! :))
Yhdelle teistä lentää postissa yksi tumman harmaa angorabeanie by me ❤ Nyt vain kommenttia boksiin jos pipoa toivotte… ja täällä puikot heilumaan, jotta beanie on lähetyskunnossa loppuviikosta -lähetän sen voittajalle mahdollisimman pian 🙂
Voih, kyllä kelpais! Arpaonni rakkahin, tulehan luokseni! : )
TykkääTykkää
Heips! Tää herkkäpäänahkainen äippä tarviisi just moisen, ihanan tommoisen, ainaisten akryylisten sijaan! Anna
TykkääTykkää
Ihanan pehmoisen näköinen.:-) Osallistun arvontaan- Katri
TykkääTykkää
mulle myös.:)
TykkääTykkää
Vautsi! Tosi makee pipa, sen kun saisi! 🙂 tai sitten sun käsityötaidot, hehe… //Neea
TykkääTykkää
Oi ihana, mikä muotipipo siellä onkaan! 🙂 Varmasti tulisi kunnon käyttöön täällä pohjoisessa!
– Kristiina
TykkääTykkää
Olen itse vasta alkanut innostua käsitöistä, pipon neulominen saattaisi siis onnistua, mutta olisihan se ihan mahtava voittaa sinun tekemä! 🙂
Suvi
TykkääTykkää
Oi ihana, aivan ihana!
TykkääTykkää
Saatanpa tuollaisen neuloa itsekin, mutta koska olen asettanut itseni lankojen ostokieltoon, eikä tuota kyseistä tai mitään vastaavaa lankaa varastosta löydy, niin ihan sen takia voisin tuollaisen itselleni mielihyvin ottaa vastaan.. 🙂
-Minna-
TykkääTykkää
Oih! ihana jälleen kerran ❤ ehdottomasti kelpaisi! Niin pehmoisen ja lämpimän oloinen… Siispä mukana arvonnassa! 🙂 Itseltä ei niinkään noita käsityölahjoja löydy, valitettavasti
TykkääTykkää
Niin kaunis beanie, että osallistun kyllä, vaikka puikot pysyvätkin kädessä 🙂
– Mi
TykkääTykkää
Oi tuollainen pipa olisi hirveen kiva loppusyksyksi päätä lämmittämään varsinkin tällaiselle joka ei osaa neuloa sitten yhtään!:)
TykkääTykkää
oon onneton neuloja, jospa voittaisin 😉
TykkääTykkää
Onpa kaunis 🙂 Kyllä kelpaisi tälle Lapin tytölle, joka joutuu jo aamuisin pipo päässä töihin pyöräillä!
TykkääTykkää
Yksi neulontataidoton täällä olisi maailman onnellisin noin ihanasta piposta ❤
TykkääTykkää
IHANA! Täällä yksi tyttö peukalo keskellä kämmentä ottaisi mielellään valmiiksi tehdyn version 😉
TykkääTykkää
Nyt on kyllä niin ihana pipo, että olisin ikionnellinen tuollaisen saadessani. Kuljen pipo päässä ensimmäisistä kylmistä ilmoista lähes siihen saakka, kun muut kulkevat jo ilman takkeja. Pipo pääsisi siis rakastavaan kotiin 🙂
TykkääTykkää
R A K A S T A N pipoja 😀 Parasta kylmässä säässä on, että voi pitää pipoja!
Syysterkuin Marjo
TykkääTykkää
Ai nam! Täällä ilmottautuu yks, jonka peukku on keskellä kättä kun puhutaan neulomisesta. Tuo on ihana! 🙂
Eveliina
TykkääTykkää
Ihana pipo<3 olisin onnellinen jos voittaisin sen 🙂
~ Aino~
TykkääTykkää
Voi miten ihana! Mielelläni kyllä ottaisin pipon hyvään kotiin tänne 🙂
tintti
TykkääTykkää
Minäkin tykkäisin tuosta piposta, toivottavasti arpaonni suosii!
TykkääTykkää
Kädentaitoja arvostaen ja kauniin käsinkudotun pipon toivossa odottaen…
Tanja
TykkääTykkää
Oi olis ihana palkinto
TykkääTykkää
Oh my! Tollanen pipo mullekin jooo! 🙂 niin ja niistä neulontataidoista…kaks vuotta sitten talvella aloin harjoitella villasukkien tekoa ja…edelleen se toinen sukka puuttuu! Hahahaa 😀
TykkääTykkää
Ihanan pehmeän näköinen. Täytyypä toivoa, että sais ihan omaksi sun tekemänä. =)
TykkääTykkää
Kelleppä ei kelpaisi tommonen ihanuus :). Niminerkillä: intoa riittäisi, muttei kutomistaitoa. Kiitos taas ihanasta ohjeesta.
TykkääTykkää
Kyllä kelpais tuollainen pipo tänne eteläänkin lämmittämään talvea!
TykkääTykkää
iiiihaana! mie haluun voittaa tuon lämmittämään miun päätä 🙂 ja koska itsellä on kolme peukaloa keskellä kämmentä ei käsitöistä tule yhtään mitään 😦
TykkääTykkää
Onpa tosi nätti pipo, niin pehmeän ja stylen näköinen. Itseltä ei taitaisi ”helposta ohjeesta” huolimatta onnistua neulominen, joten osallistun arvontaan 🙂 Kaunista syksyä!
TykkääTykkää
SUPER IHANA! Tästä loistava helppo nopea neulomus kotiäitikavereilleni – ehkä saadaan pieni pipon mittainen kudinpiiri syksyksi. Olisi tosin aika hienoa saada valioyksilö esimerkiksi, jonka voisin painaa omaan päähäni kudinpiirin jälkeen 😉 IHANA!
TykkääTykkää
Tahon ton aivan ihanan pipon päähäni!
TykkääTykkää
Ihana! En yhtään luota arpaonneeni, joten taitaa olla parasta suunnata lankakaupoille ja alkaa kutoa. 😉
TykkääTykkää
Oi, miten ihana! Tämä pipo-fani pakahtuisi onnesta tuo päässään. Täydellinen.
TykkääTykkää
Hei, täähän tuli kuin tilauksesta! Ihana pipo ja ihana tuo sinun jakkusi!!
Kati
TykkääTykkää
Haluaisin niin kovasti tuon pipon 🙂
-Anni-
TykkääTykkää
Ompa todella wautsiwau pipo ❤ Mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo, olen mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Tässä yksi jolla peukalo keskellä kämmentä,olisi todella onnellinen jos vaikka kerrankin onni suosisi juuri tätä! 🙂
TykkääTykkää
Voih, ihana! Please, please jospa onni suosisi…
KMMRa
TykkääTykkää
Yksinkertainen vain on niin kaunista. Mukana arvonnassa!
Elena
TykkääTykkää
Uskomatonta, melkein jo innostuin itse neulomaan ekaa kertaa sitten ala-asteen vaikutti sen verran helpolta ohjeelta 🙂 ehkä tollanen vielä syntyy ennen lumia 🙂
TykkääTykkää
Ihana myssy!! Tosiaan ei taidot riitoman tekemiseen!!
TykkääTykkää
HEIPPA!
Täällä täysin neulontataidoton olisi iki-onnellinen tekemästäsi piposta!!!!
TykkääTykkää
Ihanan pehmoinen beanie, täydellinen talviasuste!
TykkääTykkää
Pipo on kylmenevissä säissä parasta! Mukana arvonnassa!! Aivan ihana matsku ja väri…
-Tiiti-
TykkääTykkää
voi kommenttini taisi kadota jonnekin bittiavaruuteen. Siispä uusi: pipo on todella kaunis, ihanan pehmeän näköinen. Ei taitaisi itseltä onnistua neulominen, joten innolla arvonnassa mukana 🙂
Maarit
TykkääTykkää
Ihana pipo! Voisin kokeilla jos en satu voittamaan.. 🙂
TykkääTykkää
Ou nou, tuon kun voittaisin olisin ikionnellinen! Jään pitelemään nakkisormillani peukkuja itselleni 😀
TykkääTykkää
Onpas suloinen. Toivon itselleni, varmaan teini sen veisi ;o)
Topukka
TykkääTykkää