
tai voita yksi :)))





Heip, tässä olisi taas yksi superhelppo neulottava! 🙂 Tarvitset tosiaan noin nelosen pyöröpuikot (esim. tälle Rowanin angora hazelle neuvotaan valitsemaan 3,5, mutta mulla oli 4,5) ja vain yhden kerän angora hazea á 25g!
Aloitat luomalla pyöröpuikolle noin 94 silmukkaa (paljon enempää ei kannata tehdä, sillä pipo venyykin jonkin verran käytössä aika nopeasti). Neulot sileää neuletta noin 23cm, jonka jälkeen aloitat kavennukset.
Kaventelet ensin joka kerroksen ensimmäisen silmukan pois yhteensä viiden kerroksen verran. Sitten alat kaventelemaan koko kerroksen pituudelta ensimmäisellä kerroksella joka 5. silmukan. Seuraavalla kerroksella joka 4. silmukan – sitten joka 3. silmukan ja lopuksi joka 2. Ja lopuksi päättelet kaikki jälejelle jääneet silmukat ja ompelet (neulalla ja angora hazella sivut yhteen ja kappaleen pipoksi.
Easypeasy jälleen :))
Rowanin a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n-i-h-a-n-a ”angora haze” koostuu noin 70% angorasta, 10% villasta ja 20% nylonista ja siitä saa aivan täydellisen pipon aika pikkuvaivalla. Lanka on itsessään toki melkoisen arvokasta (kuten angoralangat aina), mutta koska tähän pipoon ei tosiaan kulu kuin yksi kerä, on kuitenkin kerän hinta noin 10 euroa pikkuhinta angorabeaniesta (nimim. katselin näitä ensin kaupoissa….).
Reippaana tyttönä arvioin langankulutuksen pikkasen yläkanttiin pipomateriaalia hankkiessani ja ostin angora hazea peräti kolme kerää. Siksipä mokan hoksattuani päätinkin tehdä oman piponi lisäksi yhden siskolleni ja -TSADAA- yhden teille! Nyt siis ennen kaikkea kaikki totaalisen neulontataidottomat kommenttiboksiin jos haluatte osallistua yhden uunituoreen pipon arvontaan! :))
Yhdelle teistä lentää postissa yksi tumman harmaa angorabeanie by me ❤ Nyt vain kommenttia boksiin jos pipoa toivotte… ja täällä puikot heilumaan, jotta beanie on lähetyskunnossa loppuviikosta -lähetän sen voittajalle mahdollisimman pian 🙂
I ❤ pipo 🙂
TykkääTykkää
No jeee! Siis ihan superi arvonta ja jotenkin vielä hintsun hienompaa kun on jotain ihan itse tehtyä 🙂 Ja pipo on niiiiiin ihana!!!
http://mayopic.blogspot.se
TykkääTykkää
Oih, kunpa ehtisin neulomaan tuollaisen itselleni! Neljän pienen lapsen ja totaaliremontin keskellä elävänä joutunen luottamaan arpaonneeni…
TykkääTykkää
Mukana ihanan pehmoisen pipon arvonnassa! Tosi kiva (ja helpon kuulonen) Diy mut sulla niin hyvää jälkeä että ottaisin mielummin sinun tekemän;)
heidi/ripaustunnelmaa.blogspot.com
TykkääTykkää
Söpö on, tahtoo myös! Kiitos ihanista tarinoista täällä.
-Tarja-
TykkääTykkää
Ehdottomasti mulle tuollainen lämmitin talveksi!
Terhi
TykkääTykkää
tollainen pipo olis ihan huippu! tällä hetkellä ei löydy yhtäkään pipoa täältä
/ milja
TykkääTykkää
Voi kuinka ihana! Täytyy varmaan vihdoin ottaa puikot käteen ja opetella itse neulomaan ellei arpaonni osu kohdalleni 🙂
TykkääTykkää
Oi, ehkä mun suosikkini kaikista järjestämistäsi arpajaisista! 🙂
TykkääTykkää
Tahdon! Tahdon!
Virpi
TykkääTykkää
Oih! Haluan! ❤
*Anna*
TykkääTykkää
Hei,
osallistun pipoarvontaan:)
TykkääTykkää
Ou nou, ihana pipo! Olisin ikionnellinen tuosta. Nyt pistän nakkisormillani peukut itselleni pystyyn 😀
Ja jos tuli viesti kahteen kertaan pahoittelut…ne on nämä nakkisormet ynnä älypuhelimen näppikset ihan yhtä huono yhdistelmä mulle kuin kaunis lankakerä ja pyöröpuikot :))
TykkääTykkää
Ai että, näyttää niin lämpösen ihanalta, että tuon ku voittais nii olisin onnellinen! 🙂
TykkääTykkää
Yksinkertainen mutta kaunis 🙂
-Nelli-
http://villananna.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Oi, tuo mätsäisi täydellisesti lintutakkiini!
TykkääTykkää
Kirsi ilmoittautuu mukaan arvontaan… 🙂
TykkääTykkää
Oj, olisipa tuollainen ihana!! Hetken jo mietin että pitäisikö sadannennen kerran yrittää..kunnes muistin millainen kasa ”hyviä käsityöideoita” odottaa kaapissa..tasan ei käy onnenlahjat 😉 yritin tehdä helppoa (hah!) neuletta..lopputuloksena joku ihme sotku minkä kiukuttelen saattama pistin myttyyn ja runttasin koiralle palloleluksi..MUTTA koira on ikionnellinen..kulkee tuo lankasotkukasan kera ympäri taloa 😉
Toivon siis arpaonnea!
TykkääTykkää
Tänne pipo friikille kyllä kelpais yks pipo lisää! 🙂
TykkääTykkää
Täällä yksi onneton tunari, joka ei osaa neuloa yhtikäs mitään. Ehkä säärystimet kerran, mutta purin alkua ainakin viidesti. Lopputuloksesta en edes aio puhua. Pitää luovuttaa, jos ei kerta kaikkiaan osaa tai saa sellaista kädestä pitäen -neulojaa avuksi. Ihana myssykkä, pitäisin tuota vaikka koko kylmän kauden. 🙂
TykkääTykkää
Mielelläni kotiuttaisin tuollaisen pipon 🙂
Anna-Maria
TykkääTykkää
Täällä kans yksi taidoton ottaisi ilomielin ihanan pipon vastaan ❤
Riikuska
TykkääTykkää
Voi vitsi, juuri tuollaiselle olisi käyttöä minullakin 🙂 Täysin käsityötaidottomana toivoisin, että tämä arvonta suosii minua! *Minna*
TykkääTykkää
Joo mulle pipo. Juuri aloitin 15 vuoden tauon jälkeen (eli vain ala-asteella neulonut) testailemaan neulontaa ja sain tehtyä kaulaliinan. Tarttisi pipon malliksi että osaisi tehdä lisää tuollaisia 😉
TykkääTykkää
Oih haluaisin…… 🙂
TykkääTykkää
Hep!
Mulle kelpais tuommonen kaunis ja pehmoinen pipo kovin, kovin mieluusti. 🙂
Koo
TykkääTykkää
Ihana pipa! Arpaonnea minulle siis 😉
Piritta
TykkääTykkää
Aivan ihana. Kyl kelpais 🙂
Nipsu
TykkääTykkää
ihana suloinen pipo ❤ mukana arvonnassa…
TykkääTykkää
On tosi ihana pipo, varmasti löytyisi käyttöä. 🙂 -Sanna-
TykkääTykkää
Pipokaunokainen. Mielihyvin pitäisin päässäni.
TykkääTykkää
Tosi kiva pipo! Mun pitäisi saada mun ikuisuuden tekeillä olleet neuleet valmiiksi, ehkä tämä on se talvi kun vihdoin saan omatekemän paidan käyttöön.. Ois aika huippua!
TykkääTykkää
J-u-u-r-i tuollaista pipoa oon etsinyt! Olis aivan ihana piristys saada tuo 🙂
TykkääTykkää
Olisipa mahtavaa saada tuollainen pipo ja vielä sinun neulomana 🙂
Tiina
TykkääTykkää
Pipokaunokainen. Kyllä tahtoisin ❤
TykkääTykkää
Olen joskus vuosia sitten neulonut ja nyt näitä sun juttuja lukiessa olen inspiroitunut uudestaan. On suorastaan pakko käydä ostamassa puikot ja lankaa ja alkaa tekemään JOTAIN. Tästä piposta voisi aloittaa. Ihana.
Tiina K-B
TykkääTykkää
ihana kyllä!! en tiiä osaisinko ommella itse 😀 jos en voita, tai vaikka voitosta huolimatta, taidan yrittää. kuulostaa sen verran helpolta ja näyttää kivalta 🙂
TykkääTykkää
Ihana pipo ja arvonta! Tommonen pipo olis superhieno tämmöselle ”pipoihmiselle” 🙂 Arvonnassa ehdottomasti mukana onnea koittamassa!
Anne
TykkääTykkää
Ihana beanie, rakastan pipoja!
Hanna
TykkääTykkää
Aivan ihana.Pitää varmaan alkaa opetteleen neuloon, jos ei voita:)
TykkääTykkää
Minä taidan jättää oman arpani jollekin muulle, mutta syöksyn huomenna takaisin samaiseen lankakauppaan, jossa juuri tänään hiplasin tuota lankaa. Mulla ei vaan välähtänyt, mitä siitä tekisin. Kiitos siis helposta ohjeesta ja vinkistä. HUomen illalla täälläkin puikot suihkii pipoa 🙂
TykkääTykkää
Voi olisipa ihana jos onni suosisi, ihana pipo 🙂 Syksyterveisin Johanna
TykkääTykkää
Ihana pipo! Olen alkanut neulomaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, sinun blogisi inspiroimana. Työn alla on palmikkokaulaliina, mutta vauhti on melkoisen hidas (olen kolmen pienen lapsen äiti:) joten pipoa tuskin ehdin tälle syksylle tekemään, olisi mahtavaa voittaa se!
TykkääTykkää
Tähän arvontaan haluan kyllä osallistua! Ihana pipo ja sopis kyllä hyvin mun takkiinkin. 🙂 Toivottavasti onnistaisi. -Tiina
TykkääTykkää
Ihana ihana myssy! Täällä toivoopi omaansa yksi.
TykkääTykkää
Voi että miten ihana arvonta taas! Huokailin jo omia surkeita neulontataitoja postausta lukiessa, et tiedäkään millaisen hymyn sait huulilleni lopun mahtavalla arvonnalla 🙂 Kiitos!
Riikka
TykkääTykkää
Joo jee, osallistun arvontaan! Olen etsinyt uutta harmaata pipoa, joka ei ois a) ribbineuletta eikä b) akryyliä ja tässähän toteutuu kaikki toiveet. 🙂 Ja vaikka ohje kuulostikin helpolta, joudun myöntämään, että pyöröpuikot on mulle ihan vieras juttu… 🙂
TykkääTykkää
Nätti pipo, haluaisin 🙂
TykkääTykkää
Voi kuinka suloinen pipo! Kunpa arpaonni kohtais..
Kiitos ihanasta blogista!
Tiitu
TykkääTykkää
Voi ei! Toi olis mulle, kiitos! Katoin just H&M:llä samantyylistä, mutta ajattelin kans, et mähän opin/ osaan/ ehdin kohta kutoa itselle tuollasen. Mulla kun vaan olis yksi viime vuonna alotettu alpakkaneule purkua/ uudellen aloitusta vailla. Sekin piti valmistua jo viime talvelle 🙂 Oon taas tänä syksynä jättäny kaikki neuleet kauppaan haaveena, et mä teen itse. Taidan olla taas tämänkin talven ilman neuletta. Mulla ei ole nyt aikaa eikä kyllä taitojakaan kutoa yhtään mitään. Yks pipo olis enemmän kuin kiva!
Mervi
TykkääTykkää