
tai voita yksi :)))





Heip, tässä olisi taas yksi superhelppo neulottava! 🙂 Tarvitset tosiaan noin nelosen pyöröpuikot (esim. tälle Rowanin angora hazelle neuvotaan valitsemaan 3,5, mutta mulla oli 4,5) ja vain yhden kerän angora hazea á 25g!
Aloitat luomalla pyöröpuikolle noin 94 silmukkaa (paljon enempää ei kannata tehdä, sillä pipo venyykin jonkin verran käytössä aika nopeasti). Neulot sileää neuletta noin 23cm, jonka jälkeen aloitat kavennukset.
Kaventelet ensin joka kerroksen ensimmäisen silmukan pois yhteensä viiden kerroksen verran. Sitten alat kaventelemaan koko kerroksen pituudelta ensimmäisellä kerroksella joka 5. silmukan. Seuraavalla kerroksella joka 4. silmukan – sitten joka 3. silmukan ja lopuksi joka 2. Ja lopuksi päättelet kaikki jälejelle jääneet silmukat ja ompelet (neulalla ja angora hazella sivut yhteen ja kappaleen pipoksi.
Easypeasy jälleen :))
Rowanin a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n-i-h-a-n-a ”angora haze” koostuu noin 70% angorasta, 10% villasta ja 20% nylonista ja siitä saa aivan täydellisen pipon aika pikkuvaivalla. Lanka on itsessään toki melkoisen arvokasta (kuten angoralangat aina), mutta koska tähän pipoon ei tosiaan kulu kuin yksi kerä, on kuitenkin kerän hinta noin 10 euroa pikkuhinta angorabeaniesta (nimim. katselin näitä ensin kaupoissa….).
Reippaana tyttönä arvioin langankulutuksen pikkasen yläkanttiin pipomateriaalia hankkiessani ja ostin angora hazea peräti kolme kerää. Siksipä mokan hoksattuani päätinkin tehdä oman piponi lisäksi yhden siskolleni ja -TSADAA- yhden teille! Nyt siis ennen kaikkea kaikki totaalisen neulontataidottomat kommenttiboksiin jos haluatte osallistua yhden uunituoreen pipon arvontaan! :))
Yhdelle teistä lentää postissa yksi tumman harmaa angorabeanie by me ❤ Nyt vain kommenttia boksiin jos pipoa toivotte… ja täällä puikot heilumaan, jotta beanie on lähetyskunnossa loppuviikosta -lähetän sen voittajalle mahdollisimman pian 🙂
Minulla jäi jo kouluaikana villasukat kesken, ei vaan ossoo 🙂 lankoja kyllä aina hiplailen ja haaveilen, että jospa minäkin joskus osaisin.Harmaa pipo on tämän syksyn hankintalistalla, mutta täydellistä ei ole vielä tullut vastaan. Paitsi nyt 🙂
TykkääTykkää
Heipä hej, kalastajan vaimo!
Hattusi on persoonallinen ja kaunis, värikin on niin täydellinen. Omistaisin mielelläni tuollaisen aarteen.. Mut totuus, osaan neuloa vain oikeaa, en osaa kaventaa, nurjat voin unohtaa.. ja oikeastaan miettisin jo sitä, kuinka työ saadaan pois puikoilta :D.. Joten ilmoittaudun kilpailuun.. Olen kyllä fiilistellyt sun ihania neuleohjeita.. ja haluaisin olla yhtä kätsy käsistäni. Sillä, näin muksutkin pysyis talvella mamin kutomissa lämpimänä.. 😉 Sitä odotellessa…
Sinulla on ihastuttava blogi 🙂
Värikästä syksyä sinulle ja perheellesi,
Anette
TykkääTykkää
oi, näyttääpäs kivalta. Mukana arvonnassa siis 🙂
– Helmi
TykkääTykkää
ihana!! Osaisinpa tehdä yhtä kaunista jälkeä ❤
iina
TykkääTykkää
Minulle kiitos! Mistä on muuten tuo ihana jakku? 🙂
Mari
TykkääTykkää
Ihana pipo, osallistun myös arvontaan 🙂
TykkääTykkää
Aivan supermakea pipo! Ja vielä täydellisen värinenkin 🙂
TykkääTykkää
Heissan! ilmoittaudun mukaan arvontaan. Pipo on supersöpö ja juuri tuollaisen haluaisin omistaa. Harmikseni en osaa kutoa mutta suunnitelmissa on opetella tuo taito:) mukavaa syksyä. T. Maria
TykkääTykkää
Ihanan pörröinen ja lämpimän näköinen =)
TykkääTykkää
Hello!
Aivan ihana 🙂 Mukana ollaan!
Marimba
TykkääTykkää
Mikä pipo!
TykkääTykkää
Täällä yksi pipopää ilmottautuu joukkoon,eli kiitos kyllä!:)
arpaonni suosi minua tällä kertaa;)
TykkääTykkää
Kelpais 🙂
TykkääTykkää
Super ihku pipo, osuipa arpaonni tai ei niin toteutan pipon kyllä itsekin, kiitos kivasta ohjeesta ja lankavalinnasta, syysterkuin HeidiS
TykkääTykkää
Heei, ihana! Jus huomannut että ton tyylinen pipo sopii mulle…jos onni ei suosi, niin täytyy varmaan opetella kutomaan… : ) katja
TykkääTykkää
Ihana! toivottavasti arpaonni suosii 🙂 -Erika
TykkääTykkää
Mukana ihanan pehmoisessa arvonnanssa! 🙂
Linda
TykkääTykkää
Tänne voi lennättää, kun suutarin lapsilla ei oo kenkiä… (On sitten muuten sitten molemmat vanhemmat olleet vaatetusteollisuudessa…) Ja sen kyllä huomaa.
-Ansku
TykkääTykkää
Onpa hieno ja tyylikäs pipo! Olisi hienoa kulkea se päässä Turun katuja.
Aurinkoista päivää teille!
T.Mina
TykkääTykkää
Kaunis ❤ Mukana!!
TykkääTykkää
Luin innolla nuo ohjeet läpi, mutta tajusin jälleen, että viimeistään kavennusten kohdalla tekisin jo jotain muuta tekelettä kuin beanieta. Siispä osallistun arvontaan 🙂
TykkääTykkää
Oih! Tämä olisi just minulle se one and only! Kaupoista löytyy vain sellaisia, joissa nuppia kiristää:))
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo, mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, vaikka ihan neulomisen ilosta taidan kokeilla itsekin. 🙂
TykkääTykkää
Mä en kyllä saa näin kaunista pipoa aikaiseksi omin käsin eli nyt vaan toivotaav parasta ja pelätään pahinta… 😉
Halit!
TykkääTykkää
Ihana pörrö pipo=)Minäkin ilmoittaudun arvontaan jos vaikka onni suosisi.
Syksyisin terkuin Mia
TykkääTykkää
Pääni odottaa jo tuota pipoa lämmittämään ❤ Auttaisi myös The Bad Hair Day:hin 🙂
Sari
TykkääTykkää
Oi ihana! En osaa neuoloa ja olen juuri muuttanut Suomeen monen ulkomaavuoden jàlkeen, joten làmmin pipo kohtaamaan tuleva talvi ei olisi pahitteeksi 🙂
TykkääTykkää
Oi ihana! En osaa neuoloa ja olen juuri muuttanut Suomeen monen ulkomaavuoden jàlkeen, joten làmmin pipo kohtaamaan tuleva talvi ei olisi pahitteeksi 🙂
TykkääTykkää
Täällä yksi poropeukalo, joka mielellään ottaisi noin ihanan beanien! 🙂
TykkääTykkää
Oi ihana, värikin lempparini! Peukut pystyyn!
TykkääTykkää
Voi kuinka ihana pipo! Jos ei arpaonni satu kohdalle, pitää ehkä lisätä tämäkin projekti keskeneräisten neuleiden listalle 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo :). Kyllä olisi pipolle tarvetta. Neulontataidottomana vien juuri kaikki neulepuikot äidille, kun ei tule edes yritettyä neulomista 🙂
-Marju
TykkääTykkää
Ihana! Mukana arvonnassa ehdottomasti!
TykkääTykkää
Oi, oispa ihana saada pipo! Itsellä kun ei puikot pysy käsissä ja sormiankin tuntuu olevan aina liikaa tai liian vähän…
TykkääTykkää
On niin ihana, että pakko osallistua 🙂 Aurinkoista syksyä!
KatjaN
TykkääTykkää
Ihastuttava pipo! Harmaa on lempparini syksyn väreistä. 🙂
-Tuulia
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo, joka näyttäs paljon paremmalta mun päässä kuin se jonka joutuisin itse tekemään… nimimerkki: neulominen ei taida olla mun juttu 😉
Mia 🙂
TykkääTykkää
Ihana! Tähän päähän sopisi oikein hyvin tuommoinen 🙂 t. Tellu
TykkääTykkää
Tämäkin tahtoo, mukana ollaan! 🙂
– Anni
TykkääTykkää
Pipo talveksi puuttuu ja tuohan on taivaallisen ihanan näköinen ❤
Kaisa
TykkääTykkää
Ihana! Neulontataitoja löytyy mutta aika on kortilla… Skappelkin vielä kesken ja punot odottaa kerällä neuletakikisi päätymistä. Siksi siis mukana arvonnassa 😉
-johanna-
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Ihana pipo, kelpaisi minulle 🙂
Pia
TykkääTykkää
Mullekin kyllä kelpaisi kaunis päähine syksyn piristykseksi 🙂
-Kiiku
TykkääTykkää
Ihana pipo! Mut omat neulomistaidot taas ei niin hyvät… Olisi ihan saada kaunis pipo kylmeneviin syyspäiviin! 🙂
Ani
TykkääTykkää
Oioi, just pipo mun makuun. -totsku
TykkääTykkää
Oi, onpa ihana pipo! Sopisi juuri oikein kivasti yhteen uuden takkini kanssa 🙂 Ihailen ihmisiä, jotka osaavat neuloa, sillä itse olen niin taitamaton kaikissa käsitöissä.
TykkääTykkää
Oi mikä ihana pipo! Ja niin selkeät ja yksinkertaiset ohjeet kun sille annoit, en kuuna päivänä pipoa itse valmistettua saisi. Minulla ei ole peukalo keskellä kämmentä, se puuttuu kokonaan mitä käsitöihin tulee! Äitini ja siskoni ovat todella taitavia käsityöläisiä mutta minulle niitä geenejä ei ole riittänyt. Koulussakin minä korjailin ompelukoneita, että ne saavat ommella jotka osasivat. Eli tekninen osaaminen on minun alaani. Mutta arvostan suuresti ihmisiä joilta näitä kädentaitoja löytyy ja arvostan myös kaikkia käsintehtyjä tuotteita. Toivottavasti arpaonni suosii, olen pipojen suurkuluttaja ja tiedän että ei ole yhdentekevää millaisella pipolla päänsä suojaa. =)
N.M.M-P
TykkääTykkää