
tai voita yksi :)))





Heip, tässä olisi taas yksi superhelppo neulottava! 🙂 Tarvitset tosiaan noin nelosen pyöröpuikot (esim. tälle Rowanin angora hazelle neuvotaan valitsemaan 3,5, mutta mulla oli 4,5) ja vain yhden kerän angora hazea á 25g!
Aloitat luomalla pyöröpuikolle noin 94 silmukkaa (paljon enempää ei kannata tehdä, sillä pipo venyykin jonkin verran käytössä aika nopeasti). Neulot sileää neuletta noin 23cm, jonka jälkeen aloitat kavennukset.
Kaventelet ensin joka kerroksen ensimmäisen silmukan pois yhteensä viiden kerroksen verran. Sitten alat kaventelemaan koko kerroksen pituudelta ensimmäisellä kerroksella joka 5. silmukan. Seuraavalla kerroksella joka 4. silmukan – sitten joka 3. silmukan ja lopuksi joka 2. Ja lopuksi päättelet kaikki jälejelle jääneet silmukat ja ompelet (neulalla ja angora hazella sivut yhteen ja kappaleen pipoksi.
Easypeasy jälleen :))
Rowanin a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n-i-h-a-n-a ”angora haze” koostuu noin 70% angorasta, 10% villasta ja 20% nylonista ja siitä saa aivan täydellisen pipon aika pikkuvaivalla. Lanka on itsessään toki melkoisen arvokasta (kuten angoralangat aina), mutta koska tähän pipoon ei tosiaan kulu kuin yksi kerä, on kuitenkin kerän hinta noin 10 euroa pikkuhinta angorabeaniesta (nimim. katselin näitä ensin kaupoissa….).
Reippaana tyttönä arvioin langankulutuksen pikkasen yläkanttiin pipomateriaalia hankkiessani ja ostin angora hazea peräti kolme kerää. Siksipä mokan hoksattuani päätinkin tehdä oman piponi lisäksi yhden siskolleni ja -TSADAA- yhden teille! Nyt siis ennen kaikkea kaikki totaalisen neulontataidottomat kommenttiboksiin jos haluatte osallistua yhden uunituoreen pipon arvontaan! :))
Yhdelle teistä lentää postissa yksi tumman harmaa angorabeanie by me ❤ Nyt vain kommenttia boksiin jos pipoa toivotte… ja täällä puikot heilumaan, jotta beanie on lähetyskunnossa loppuviikosta -lähetän sen voittajalle mahdollisimman pian 🙂
Kaunis myssy: ottaisin ilomielin sellaisen 🙂
Sarianne
TykkääTykkää
Ja minä kun en koskaan mitään voita…jospa nyt. 😉
Itse en pysty mitään käsitöitä tekemään kun niskat ja hartiat menee heti vielä enemmän jumiin kuin normaalisti.
Seija
TykkääTykkää
Harmaasta piposta haaveilleena mukaan arvontaan.. 🙂
TykkääTykkää
Ilman muuta haluan osallistua näin ihanan pipon arvontaan.
Terkuin Marie
TykkääTykkää
Monenlaisia pipoja jo on kaapissa, mutta ei noin tyylikästä ja monikäyttöistä. Neuleohjeita ihailen usein ja suunnittelen tekeväni, mutta mun neulomistahdilla tämäkin valmistuis vasta ens vuoden puolella. Nimim. säärystimet 2-3v, kaulahuivi kesken melkein vuoden.
TykkääTykkää
Ihana pipo 🙂 Toivottavasti onnetar suosii 🙂
TykkääTykkää
Siis oon ihan käsi neulontajutuissa, joten pipo by proneuloja löytäisi todella kiitollisen omistajan tästä osoitteesta 🙂
– Päivi
TykkääTykkää
Ihana ihana ihana. Mukana ollaan arvonnassa! 🙂
Laura
TykkääTykkää
Uuh! Oon etsinyt tuon tapaisia pipoja (harmaa, sileä, pehmeä ja tupsuton 🙂 ) mutta tolkullisen hintaista ei ole tullut vastaan. En tiennyt että niillä on nimikin! Tekisin oman, mutta neulontajälkeni on somaa kuin viisivuotiaalla… luultavasti en kehtaisi pitää itsetekemääni pipoa julkisella paikalla ja tahattomista rei’istäkin tuulisi ikävästi läpi!
-Paletti
TykkääTykkää
Aivan sairaan hieno! Osallistun arvontaan ehdottomasti! 🙂
TykkääTykkää
komia on pipo! -piia-
TykkääTykkää
Ounou! Tuollainen pipo on kyllä saatava. Tämä tekemäsi olisi kyllä täydellinen! 🙂
Än
fromnwithlove.blogspot.com
TykkääTykkää
Iik, mun on pakko saada toi! Koko syksyn olen metsästänyt pipoa, mut ei oo jyväskylästä mieleistä löytynyt! Vielä mun lempparivärikin!
Terkuin 20vee ja käsityötaidoton
TykkääTykkää
Moro! Tosi komee pipo ja väri on tosi ihana…`tällaselle kädettömälle` palkinto olisi täydellinen! Pidetään peukkuja! Blogisi on tosi helposti luettava ja kuvat aivan mahtavia!
TykkääTykkää
Oi, toivosin arpaonnen suovan tämän minulle. AIVAN ihana unelmapipo. Vaikka olisi kuinka ”helppo” tehdö ei minun kätösillä tällainen luonnistu. Ainakaan ilman itkua ja hampaiden kiristymistä 🙂
TykkääTykkää
Pääni pysyisi lämpimänä tuon pipon alla, osallistun arvontaan 🙂
TykkääTykkää
Ihanan pipon olet neulonut ja värinkin kauniin jälleen valinnut. Tuo Beanie lämmittäisi niin suuresti mieltä kuin päätä talven pakkasissa. Olisinpa onnekas jos tuollainen kaunokainen tulisi paketissa. Hyvää huolta siitä pitäisin ja sille parhaat talvisäät näyttäisin.
TykkääTykkää
Osallistun pipoarvontaan, ihanan näköinen ja varmasti lämpöinen!!!!!
TykkääTykkää
Mukana! Ihanan näköinen pipo ja omat hartiakivut estää neulomisharrastuksen täällä päässä. Toivottavasti onni suosii 🙂
-h3ini
TykkääTykkää
Juuri kävin läpi pipovarastoani, eikä mitään kivaa tuntunut löytyvän.. Tuo beanie pelastaisi monta aikaista työaamua 🙂
TykkääTykkää
Minä minä minä – innokas täällä viittaa! Tahtoopipon!!!
TykkääTykkää
Oi mikä ihanuus! Pehmeys näkyy jo kuvista. 🙂 Tämä pipo kyllä tekisi onnelliseksi yhden tytön jonka neulontataidot eivät (vielä) riitä sen tekemiseen.
TykkääTykkää
i´m in! :))
TykkääTykkää
Mä haluaisin tosi paljon voittaa sun hieno pipo. Sä inspiroit aina kun näytät mitä olet neulonnut mutta on harmi kun ei itse osa niin hyvin neuloa (vielä ainakin, pitäisi varmaan oppia ;)).
TykkääTykkää
Heips!
Vauuu,iiihana myssy! Sopisi juuri hankitun harmaan nahkatakkini ja sinisten silmieni kanssa mahtavasti yhteen. Tuulinen sää aiheuttaa mulle joskus ikävän päänsäryn, joten jospa tuolla saisi body&mind- treatmentin kerralla hoidettua 🙂
TykkääTykkää
Ihana pipo! I’m in. 🙂
TykkääTykkää
Sopisi minulle niin hyvin ja itse en todellakaan osaa tuollaista tehdä!
TykkääTykkää
Oivoi olen metsästänyt juuri tuollaista beanieta. Ihana kerrassaan kuten kantajansakin Pakko osallistua!!
TykkääTykkää
Voi että, kuinka ihana pipo! Haluaisin antaa tuon tehokutoja äidilleni ja tosi fanillesi (Annille), joka on kutonut kaikki antamasi ohjeet 🙂
Terveisin Tanja
TykkääTykkää
Pipo,pipo…just so cute!
mamamama
TykkääTykkää
Minkäpituista pyöröpuikkoa käytit?
TykkääTykkää
Ihana, kaunis ja varmasti lämmin.
Olen totaalisen onneton neulomishommissa. Suora onnistuu, mutta kaikki kaventelut sun muut tekee hommasta niin hankalan tuntuista, että on jäänyt opettelematta.
Suvi
TykkääTykkää
Voi mikä angoraihanuus! Täälläkin yksi tumpelo olisi huippuonnellinen käsintehdystä piposta. Arpaonnea odotellessa…..
-KK-
TykkääTykkää
Eikä! Melkein missasin koko arvonnan kun oon huhkinut töissä. Mutta minä kaktus-virkkaustyöni kanssa todellakin tulisin onnelliseksi piposta! En vaan ikinä saisi aikaan tollaista. Tai jälki olisi enemmän tai vähemmän hämäkinseitin näköinen 😀
TykkääTykkää
Pakko osallistua, kun unohdin harmaan angorapiponi viime keväänä junaan. Oli kylläkin ostettu, kun neulonut en ole yläasteen jälkeen.
Satu
TykkääTykkää
Tääl Raumal tuulee joskus oikke pali. Välil vähemmä.
Toi ihana pipo vois ol niinko hali. Olis askelee kevemmä. ❤
TykkääTykkää
sopisi hyvään saumaan saada itselle valmis neulottu myssy, käsissä on tällä hetkellä niin monta joulunyytille valmistumassa, että mamman toiveet ovat vähän kakkosena.:)
syksynlapsi
TykkääTykkää
Oi miten täydellinen pipo! Täytyy opetella tekemään tuollainen itsekin, ihana joululahjaidea 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonassa, lanka kuulostaa todella ihanalta. Ehkä sitä täytyy jostain hankkia omaan lankavarastoon 🙂
TykkääTykkää
Yksinkertainen ja nätti 🙂
TykkääTykkää
I-H-A-N-A! ❤
TykkääTykkää
Ilmoittaudun jonon jatkoksi. Ei ole kyllä tuota neulomisen jaloa taitoa tai sitten vain puuttuu tahto sitä opetella 🙂 Mutta siis osallistun mielellään arvontaan.
TykkääTykkää
Täällä kanssa yksi innokas ilmoittautuu mukaan arvontaan. Aivan ihana pipo. Mä niin rakastan pipoja!
Noora
TykkääTykkää
Toivottavasti tulevia pakkas päiviä ajatellen , onni suosisi pipon arvonnassa …JA ON SINUN KUTOMA !!!!
Hilsen Kirsti
TykkääTykkää
Tää on niin mun arvonta,en edes nappia osaa ommella:). Nyt eikun peukut pystyyn ja arpaonnea toivomaan, Johanna
TykkääTykkää
Hehei! Olisipa ihana saada tuollainen! En oppinut koulussa edes patalapun virkkausta, joten tuollaisen teosta en voi kuin haaveilla. Tämän syksyn projektiksi olen tosin ottanut tekstiilitöiden perustaitojen opettelun. 😉
TykkääTykkää
Jihuu…mukana pipometsällä 🙂 -P-
TykkääTykkää
Juuri tänään kaipasin jotain sopivaa päähän laitettavaa. Tuo olisi ollut kaipaamani. Omiin käsiin on puikkoja turha yrittää sovitella. – Elina
TykkääTykkää
Oi, olispa kiva tollanen!:)
TykkääTykkää
Voi vitsi tuollainen pipo ois upea!
-Kristiina
TykkääTykkää