
tai voita yksi :)))





Heip, tässä olisi taas yksi superhelppo neulottava! 🙂 Tarvitset tosiaan noin nelosen pyöröpuikot (esim. tälle Rowanin angora hazelle neuvotaan valitsemaan 3,5, mutta mulla oli 4,5) ja vain yhden kerän angora hazea á 25g!
Aloitat luomalla pyöröpuikolle noin 94 silmukkaa (paljon enempää ei kannata tehdä, sillä pipo venyykin jonkin verran käytössä aika nopeasti). Neulot sileää neuletta noin 23cm, jonka jälkeen aloitat kavennukset.
Kaventelet ensin joka kerroksen ensimmäisen silmukan pois yhteensä viiden kerroksen verran. Sitten alat kaventelemaan koko kerroksen pituudelta ensimmäisellä kerroksella joka 5. silmukan. Seuraavalla kerroksella joka 4. silmukan – sitten joka 3. silmukan ja lopuksi joka 2. Ja lopuksi päättelet kaikki jälejelle jääneet silmukat ja ompelet (neulalla ja angora hazella sivut yhteen ja kappaleen pipoksi.
Easypeasy jälleen :))
Rowanin a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n-i-h-a-n-a ”angora haze” koostuu noin 70% angorasta, 10% villasta ja 20% nylonista ja siitä saa aivan täydellisen pipon aika pikkuvaivalla. Lanka on itsessään toki melkoisen arvokasta (kuten angoralangat aina), mutta koska tähän pipoon ei tosiaan kulu kuin yksi kerä, on kuitenkin kerän hinta noin 10 euroa pikkuhinta angorabeaniesta (nimim. katselin näitä ensin kaupoissa….).
Reippaana tyttönä arvioin langankulutuksen pikkasen yläkanttiin pipomateriaalia hankkiessani ja ostin angora hazea peräti kolme kerää. Siksipä mokan hoksattuani päätinkin tehdä oman piponi lisäksi yhden siskolleni ja -TSADAA- yhden teille! Nyt siis ennen kaikkea kaikki totaalisen neulontataidottomat kommenttiboksiin jos haluatte osallistua yhden uunituoreen pipon arvontaan! :))
Yhdelle teistä lentää postissa yksi tumman harmaa angorabeanie by me ❤ Nyt vain kommenttia boksiin jos pipoa toivotte… ja täällä puikot heilumaan, jotta beanie on lähetyskunnossa loppuviikosta -lähetän sen voittajalle mahdollisimman pian 🙂
Oi että on ihana pipo! Tuolle pipolle olisi todellakin käyttöä!<3
TykkääTykkää
Voi kun mäkin saisin noin kauniin pipon aikaseks! Mistähän Suomesta tätä lankaa saa?
Katjuska
TykkääTykkää
Näyttääpä kivalta! Väri on myös oikein kaunis. Itseltä ei luonnistu neulominen, joten kelpaisi valmiiksi tehty pipo.
– Katjuli
TykkääTykkää
Niin, niin kaunis – sekä pipo, että sen kantaja 🙂
…eipä tähän muuta tartte sanoa….
Unnimai
TykkääTykkää
Oi ihana. Tollasen mäkin haluaisin 🙂 Lämmittäisi ihanasti.
Suvi
TykkääTykkää
Mulle kans!
ramppa
TykkääTykkää
Omat puikot ja taidot ruosteessa, mutta pipo ois ihana!! 🙂 blogisi saa aina hyvälle mielelle!
-Ilona
TykkääTykkää
Aivan ihastuttava pipo ❤ harmi vain, että käsityötaitoni ovat ihan nollassa 🙂 mukana arvonnassa siis!
Iiris
TykkääTykkää
Täällä Stavangerissa olisi kiva ulkoilla juuri tuo pipo päässä 🙂
Miuku
TykkääTykkää
Ihana pipo, kyllä kelpaisi pitää pakkasella 🙂
-Kaisa
TykkääTykkää
Pipo on kaunis ja mielelläni sellaisen vastaan ottaisin, olen hiukan pipoholisti 🙂
Nessa
TykkääTykkää
Niin ihana, että pakko myös munkin osallistua arvontaan. 😀
TykkääTykkää
Pipo on todella magee, kiitos, voi ottaa yhden;)
TykkääTykkää
Ihanan täydellinen päähine bad hair day’tä ja syksyn tuiskuja vastaan. Kyllä kelpaisi ulkoilla 😉
Mari
TykkääTykkää
ihanaaa pipo, se olis aivan täydellinen syyspipo pitä töissä kun olen ulkona lasten kanssa (olen koulussa töissä), monta tuntia päivässä. Toivottavasti voitan sen!:)
TykkääTykkää
Toi pipo olis just hyvä mulle : )!
TykkääTykkää
Voi ihana mikä pipo. Piop päässä pakkasella, kiva oia töihin tallustella.
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana 🙂
HeidiHoo
TykkääTykkää
Kaunis pipo! Ja kelpaisi minullekin =)
Terkuin, Kati
TykkääTykkää
Apuva! Siis toi pipo on aivan täydellinen! ja täällä kans yks joka ei kertakaikkiaan osaa neuloa;)
Ihanaa päivän jatkoa,
Katina
TykkääTykkää
Kelpais tuo pipo päässä mennä vaikka minne! Kaunis ja vaikuttaa helpolta, vaikka en ihan ymmärrä neulotaanko pipoa tasona vai pyöröillä suljettuna neuleena… Aika aloittelija olen neulomisissa, mutta ohjeesi ja kauniit neuleet kyllä innostaa 🙂 Ilmoittaudun arvontaan.
Heta
TykkääTykkää
Mikä pipo – I love it!
M
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo ❤ Toivottavasti tämän neulotaidoton sen voittaisi 🙂
Aurinkoisin syysterkuin,
Susanna
TykkääTykkää
rakastan pipoja yli kaiken, mutta ongelma on siinä, etten osaa niitä itse tehdä. Nyt säästyisi mummon sormet jos voittaisinkin pipon täältä 🙂
syysterveisin AnniN
TykkääTykkää
Siis tuo pipo on ihana :)) Olen ehdottomasti mukana arvonnassa! -Pia
TykkääTykkää
Ihana blogi sinulla. Minulta uupuu syyspipo, kun vielä ei ole karvalakin aika 🙂
t.Henna
TykkääTykkää
Oih! Olisi ihana saada tuollainen! Ja olen täysin poropeukalo puikkojen kanssa, joten aivan parasta olisi saada sinun tekemäsi pipo! 🙂
TykkääTykkää
Joka syksy täälläkin herää neulomisvimma. Tänä vuonna olen ajoittanut sen ensi viikolle, polvileikauksen jälkeen ajattelin, että ehtisi jopa istumaan:) Tavoitteena olis kutoa villatakki, sen voisin matsata tähän pipoon:) Mukana arvonassa siis!
TykkääTykkää
Aivan ihana!!Toivottavasti arpa-onni suosii!
/Sanna
TykkääTykkää
Ihana pipo, ilmoittaudun:)
TykkääTykkää
Voi kunpa tämän saisin! Superihana:)! T. Jaana
TykkääTykkää
IHANA ❤ Oon yksinkertaisesti niin tumpelo käsitöissä, joten tuollaisen tahtoisin tänne lämmittämään päätäni!
-Katri
TykkääTykkää
Mä olisin tän seuduin tyylikkäin ja katu-uskottavin leikkipuistomama tuon ihanaisen kanssa, eikä mua tänä syksynä palelis… Ihana 🙂
PiiQ
TykkääTykkää
Moi, no täälläpä yks neulontataidoton! Yritin kovasti tehdä vauvalle kaulaliinaa ja kun ahkerasti neulottuani putkeen vihdoin vilkaisin tulosta, niin huomasin ”kaulaliinan” muotoutuneen neliön malliseksi.. Siihen se neulominen sitten jäi. Tuli aivan hirveä niskasärkykin. 😉 P.S. Pipo on IHANA!
TykkääTykkää
onpa kaunis; osaan tehdä vain patalappuja, joten tämä pipo olisi iloinen ylläri ja tarpeellinen kun ilmatkin kohta kylmenee.Eikku
TykkääTykkää
Ihana väri ja materiaali!
Hanna
TykkääTykkää
messiss
TykkääTykkää
Itsellä on edelleen keskeneräisenä skappel-neule, johon pipo sopisi täydellisesti. Piposta saisikin hyvin motivaatiota neuloa paita loppuun! Peukut pystyssä.Marja
TykkääTykkää
Oi jospa minä angorapipon saisin!
Sitä aina laukussani pitäisin
Ja sen heti panisin päähän
Jos joutuisin hyytävään säähän!
TykkääTykkää
Hei! Tämä ilmoittautuu mukaan myös!Olen onneton neulomaan, vaikka haluaisin kyllä kovasti oppia.Ja kun itse ei osaa, arvostaa entistä enemmän niitä ihmisiä, jotka osaavat.
Ja sinä näytät osaavan hienosti!Nyt peukut pystyyn täällä, että voitto osuisi kohdalleni!
TykkääTykkää
Oh – Kommenttini ei ehkä tullut perille :/.
Noh, uudestaan sitten.
Siis aivan ihana pipo – tahtoisin kovasti sellaisen.
Itse en osaa neuloa, vaikka haluaisin.Sen myötä on oppinut arvostamaan aina vaan enemmän niitä, jotka osaavat.Ja sinä näytät osaavan hienosti!
TykkääTykkää
Todella kaunis pipo 🙂 Kohta olisi tarvetta tuollaiselle täällä kylmässä Suomessa!
TykkääTykkää
Voi että, olisipa ihanaa omistaa tuollainen pipo näillä aina vain kylmemmiksi käyvillä syysilmoilla!! 🙂 Ja kun nämä omat käsityötaidot on vielä niin olemattomat, että ei ole toivoakaan saada itse tehdyksi…..
TykkääTykkää
uii miten hieno ♡ osaispa, mutta kun ei osaa 😦 pitäisin kyllä ahkerasti kun mulla on aina bad hair day 😉
TykkääTykkää
Ihana pipo ! Ehkä voisi onnistua itseltäkin, mutta toivon saavani valmiiksi tehdyn. Tytär juuri vei lempipiponi 🙂
-Sari-
TykkääTykkää
Oih, nyt on tilaisuuteni koittanut saada tuo ihanuus ❤
olen käsitöiden kanssa valitettavan toivoton tapaus 😦
t. pariton villasukka
TykkääTykkää
Hei, minäkin haluan oman beanien! Jos en voita, niin sitten pistän omat puikot heilumaan… t. Ulla
TykkääTykkää
Voi, olisipa tuollainen korville vedettävä ihanuus todellakin mieluinen tällaiselle herkkäkorvaiselle. Mukavaa syksyn jatkoa! -annukka
TykkääTykkää
Ihana pipo!
Rokkirusetti
TykkääTykkää
Kiitos, voit lähettää mulle tänne Lappiin sen langan. Ehdin tehdä pipon ennen ko lumet tulee… 🙂
Anu
TykkääTykkää