
tai voita yksi :)))





Heip, tässä olisi taas yksi superhelppo neulottava! 🙂 Tarvitset tosiaan noin nelosen pyöröpuikot (esim. tälle Rowanin angora hazelle neuvotaan valitsemaan 3,5, mutta mulla oli 4,5) ja vain yhden kerän angora hazea á 25g!
Aloitat luomalla pyöröpuikolle noin 94 silmukkaa (paljon enempää ei kannata tehdä, sillä pipo venyykin jonkin verran käytössä aika nopeasti). Neulot sileää neuletta noin 23cm, jonka jälkeen aloitat kavennukset.
Kaventelet ensin joka kerroksen ensimmäisen silmukan pois yhteensä viiden kerroksen verran. Sitten alat kaventelemaan koko kerroksen pituudelta ensimmäisellä kerroksella joka 5. silmukan. Seuraavalla kerroksella joka 4. silmukan – sitten joka 3. silmukan ja lopuksi joka 2. Ja lopuksi päättelet kaikki jälejelle jääneet silmukat ja ompelet (neulalla ja angora hazella sivut yhteen ja kappaleen pipoksi.
Easypeasy jälleen :))
Rowanin a-i-v-a-n-s-a-i-r-a-a-n-i-h-a-n-a ”angora haze” koostuu noin 70% angorasta, 10% villasta ja 20% nylonista ja siitä saa aivan täydellisen pipon aika pikkuvaivalla. Lanka on itsessään toki melkoisen arvokasta (kuten angoralangat aina), mutta koska tähän pipoon ei tosiaan kulu kuin yksi kerä, on kuitenkin kerän hinta noin 10 euroa pikkuhinta angorabeaniesta (nimim. katselin näitä ensin kaupoissa….).
Reippaana tyttönä arvioin langankulutuksen pikkasen yläkanttiin pipomateriaalia hankkiessani ja ostin angora hazea peräti kolme kerää. Siksipä mokan hoksattuani päätinkin tehdä oman piponi lisäksi yhden siskolleni ja -TSADAA- yhden teille! Nyt siis ennen kaikkea kaikki totaalisen neulontataidottomat kommenttiboksiin jos haluatte osallistua yhden uunituoreen pipon arvontaan! :))
Yhdelle teistä lentää postissa yksi tumman harmaa angorabeanie by me ❤ Nyt vain kommenttia boksiin jos pipoa toivotte… ja täällä puikot heilumaan, jotta beanie on lähetyskunnossa loppuviikosta -lähetän sen voittajalle mahdollisimman pian 🙂
Syksyisten kävelyretkien tai bad hair day- hetkien ihanin pipo! Arvonnassa mukana:D
TykkääTykkää
IHANA pipo!! Olen jo pitkään haaveillut angoraisista vaatteista ja asusteista, mutta opiskelijan budjetilla niitä ei paljoa ostella… 😦 Käsityötaidot ovat sitten yläasteen jääneet hieman unholaan, joten tämä tulisi hyvään kotiin!
TykkääTykkää
IHANA :)! Ehdottomasti mukana kisaamassa.
TykkääTykkää
Aivan ihanan mallinen ja värinen ja materiaalikin vielä, vautsi!
Joutseninen
TykkääTykkää
Oispa ihana pipo! 🙂
Pippuri
TykkääTykkää
Vieläköhän tänne ehtii ilmoittautua? Ei ole peukku keskellä kämmentä, mutta tämä olisi niin ihana ylläri juurikin synttäripäivälleni 🙂
KatjaMR
TykkääTykkää
Oi, aivan ihana pipo! Mulla taitais vaan langat mennä hukkaan tuota väkertäessä, joten parempi osallistua arvontaan 😀
TykkääTykkää
Ois kiva… Juuri sopiva.
Katariina
TykkääTykkää
Ihanan lämpöinen. 🙂
t. Riikka
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo – peukut pystyyn! Jos ei onni osu kohdalle harkitsen vakavasti puikkoihin tarttumista 🙂
TykkääTykkää
Wautsi, on kyllä taas niin hieno! Haluaisin!! 🙂
t. Lissukka
TykkääTykkää
Ihana! Just se, mitä nyt tarvitaan.
TykkääTykkää
Ihana…. Mä haluun 🙂 ja kiitos kauniista ja elämäniloisesta blogista!
TykkääTykkää
Miten kaunis pipo!! Täydellinen! Tahdon ehdottomasti tuollaisen ihanuuden 🙂
TykkääTykkää
Pipo lämmittäisi myös sydäntäni♥
-Aleksandra-
TykkääTykkää
Ihana pipo! Ottaisin mielellään vastaan 🙂
-Myy-
TykkääTykkää
Hyvää huomenta sinä ihana Kalastajan Vaimo!
Mun käsityötaidot ovat aivan surkeat..mun tekemä pipo näyttäis kyllä enemmän kalastajan verkolta…vähintään joka kolmas silmu tippuu;-) Mun äiti kutoo mulle ihanuuksia mut on allerginen angora lankalle niin ei pysty pörröstä suloista kutomaan. Niin mielelläni päähäni panisin. Sopii mun uuteen takkiin tosi hyvin. Haleja/Sanna
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo. Tuon kun saisin niin olisinpa iloinen, minusta kun ei taida tuollaisen tekijäksi olla
t, käsistään tumpelo
TykkääTykkää
Joo minulle ihana pipo kiitos ❤
Annukka-mamma
TykkääTykkää
Itse en osaa neuloa.. olen tehnyt vaikoinaan vain käsityötunnin pakollliset.. olisi ihana pipo 🙂 t. Maamo
TykkääTykkää
Ihanan rento pipo ja rakastan harmaata väriä. Itse olen tumpelo lankojen kanssa ja arvostan suuresti kaikkia käsitöitä.
-Marjatta-
TykkääTykkää
Voi, ehtiikö vielä mukaan arvontaan? Olisi niin ihana!
Maarit
TykkääTykkää
Vieläkö ehtii mukaan? Ihanan pehmoisen näköinen pipo ja olisin suupeeer onnellinen jos saisin sen, omat neulomislahjat kun eivät oikein riitä 🙂
Terhi
TykkääTykkää
Ihana ja inspiroiva! Aloitin juuri oman beanie -version Rowan kidsilk haze -langasta – JOS onnistuu niin lupaan lähettää kuvan 🙂
Kaisa
TykkääTykkää
Mukaan arvontaan, ihanan värinen pipo!
TykkääTykkää
Aivan ihana pipo! Täällä yksi tumpelo olisi kyllä onnellinen jos saisi itsetehdyn pipon 🙂
satu
TykkääTykkää
Jessus miten paljon kommentteja.
Osallistun tietenkin ja lahjoittaisin pipon rakkaalle tyttärelleni, joka opiskelee maapallon toisella puolella.
t. Aikku
TykkääTykkää
Ihana pipo 🙂
Syysterveisin Kalastajanvaimo Suomesta
TykkääTykkää
Mullekin kelpaisi tuo ihanainen pipo! Kiva arvonta!
Hannele
TykkääTykkää
Ihana pipo. Ilmoittaudun arvontaan mukaan heti 🙂
katja
TykkääTykkää
onpa ihana! Näyttää lämpöiseltä. 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihana! Toivottavasti tämä ihanuus kotiutuisi meille piristämään tämän äidin vaunulenkkejä 🙂
Hennariikka
TykkääTykkää
Oi niin pehmoisen ja lämpimän näköinen! Jos ei arpaonni suosi niin on varmaan pakkoa itse tarttua puikkoihin 🙂
TykkääTykkää
Houkuttelevan pehmoisen näköinen! 3 pojan äiti on kudontataidoton ja tahtoisi kuulua jengiin, tolla pipolla olis varmasti uskottava 🙂
Katjuska
TykkääTykkää
Aivan super hieno. Ostin eilen langat tytölleni mutta nyt oma pää on kyllä paljaana ja palelee kohta. Käyn joka päivä kurkkaamassa blogiasi ja tykkään kovasti.
Tuula
TykkääTykkää
Tuo pipo on ihana, jos pipon saisin laittaisin menemään tyttärelleni Ouluun, haluaisin ilahduttaa häntä, on vasta muutanut sinne 🙂
TykkääTykkää
Ihana! Olen innostunut kutomaan piiitkän tauon jälkeen, koska ohjeesi ovat niin helppoja ja tulokset kauniita. Kiitos siis sinulle!
TykkääTykkää
Kun sää joskus saa hytisemään tai elämässä muuten vain hiukan paleltaa, niin mikä onkaan ihanampaa kuin kietoutua, uppoutua ja piiloutua lämpimiin neulomuksiin :)… Olisipas onnekasta voittaa tuollainen pipo!
– fiskardotter –
TykkääTykkää
Oi, oispa ihana pipo 🙂
TykkääTykkää
Ihana! Ja kun värikin on lemppareita, niin voitto ois kiva, muuten pitää odottaa oman neuloosi-inspiraation jälleen iskevän..
TykkääTykkää
Ihana ja kyllä kelpaisi…. 🙂
Mariakuu
TykkääTykkää
Aivan ihanan kaunis pipo! Oot taitava. Mukana arvonnassa. 🙂
Laura
TykkääTykkää
Ihania juttuja neulot! Tämän äidin käsityöinto lannistettiin jo ylä-asteella. Opettajan kommentti nähtyään ensimmäisen sukkani: ”Ei tarvitse tehdä toista”.
Wannabe neuloja
TykkääTykkää
Ihana pipo! Voisin tuollaisen ottaakin. Olet kyllä taitava!
TykkääTykkää
Ihana pipo! Oman voisi viritellä puikoille, mutta kaksinhan se aina kaunihimpaa 🙂
-Heidi-
TykkääTykkää
Ihastuttava pipo ja niin mun värinen. En osaa mitään neuloa, joten toivottasti onni osuu kohdalle, kun uusi takkikin odottaa vielä sitä täydellistä pipoa!!
TykkääTykkää
yks avuton neuloja ilmottautuu…
-elina
TykkääTykkää
Ihanan näköinen pipo, täytyy tarttua puikkoihin jos onni ei tärpää 🙂
Kirsi
TykkääTykkää
Täällä jälleen yksi onneton tapaus, joka ala-asteen kintaiden jälkeen ei ole neulonut mitään. Ollapa tuollainen taito… Mukana arvonnassa tietenkin:)
TykkääTykkää
Vieläkö ehtii, minä haluan tuon upean pipon! Upea!
TykkääTykkää