Viikon lopuksi

työmaisemia

Tällä viikolla on tosiaan tuntunut olevan vähän ekstrapaljon työhommaa ja siksikin sopii ihan kivasti näin arkiviikon loppuun laittaa vähän kuvia mun työympäristöstä. Meidän toimistot sijaitsevat sen verran ihanissa puitteissa ja maisemissa, ettei tässä ihan kauheasti stressistä voi valitella 🙂 Ja näihin kuviin mahtui vain toi lammen ympäristö, alue on paljon, paljon kattavampi; entinen puutarhuriopisto, jonka vanhoista rakennuksista, ruusupuutarhoista ja yrttitarhoista pidetään vieläkin huolta.

Tai no, tavallisesti olen päivät koululla töissä, mutta tänne on oikeastaan aika rentouttavaa saapua iltapäiväksi paperihommiin -ja vaikka tekemään pikku lenksun työpäivän päätteksi. Enköhän joku kerta kuvaile toisenkin kierroksen täällä 🙂

Neutraalinväristä työasua säväyttää muuten kummasti yksi pieni lämmin karvakaulus; tekee heti näinkin perus-casuaalista asusta ravintolakelpoisemman. Olen pikkasen rakastunut myös näihin vyötärömallisiin farkkuihin; tämä pari ulottuu oikein kunnolla napaan asti ja tuo vähän poikamaisempaakin kroppaan kivasti kurveja 😉 Tykkään!

Rentoa, kivaa viikonloppua nuppuset, nähdään pian 🙂

(teko)karvakaulus H&M / paitis KappAhl / neule Part Two / farkut Saint Tropez / bootsit Laura Bellariva

20 vastausta artikkeliin “Viikon lopuksi

  1. Oi mitä maisemia! Onpa kaunista ja ihanaa! Miten inspiroiva työympäristö. Ja kotikin sulla kaunis. Ja idyllinen koko Lillesand. Ja perhe. Ei ihme että olet onnellinen 😀
    Mimosa

    Tykkää

  2. Luulin ensin,että olet kuvaillut kotisi piha alueita,kuvat menisi niistäkin kyllä;)))))
    Ihana työympäristö,ja niin ihana asuinpaikka;))))
    Tekisi kovasti mieli joskus lomailla! 
    Ja vaatteesi taas niin hienot,olenkin jonkin verran saanut vaatetukseenkin sinulta vinkkejä,niinkuin tähän muuhunkin elämänalueeseen;) Kiitos taas! ja ihanaa viikonloppua!
    Terkkuja Heli

    Tykkää

  3. Vähän ot, mutta tosi kiva juttu teidän perheestä Kodin Kuvalehdessä. Ja en muuten yhtään ihmettele, että olet menettänyt sydämesi Lillesandille. Uskomattoman kauniita maisemia! Meillä on miehen kanssa suunnitteilla ensi kesänä reissu Norjan Stavangerin seudulle (ehdottomasti käydään Preikestolenilla). Vähän niin kuin häämatka, joka jäi tekemättä 14 vuotta sitten…:D 
    Kalareseptejä olisi joskus silloin tällöin kiva saada…:)
     

    Tykkää

  4. Ihanat ovat työmaisemat sinulla:)
    Minulla työ- ja kotimaisemat ovat tasan tarkkaan samat, töitä kun teen kotoa käsin, mutta kyllä siinäkin puolensa on! (ei tarvitse pukea laumaa unisia lapsia tarhaan kärrättäväksi aamulla ennen kukon laulua, etenkään kun pakkasta on -30 astetta…):)
    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    Tykkää

  5. Ihania maisemia! Mihin työhön tämä liittyy? Jumppiin? Sairaanhoitoon? Olen tainnut pudota jossain kärryiltä… 
    Olet kyllä todella taitava ja lahjakas monessa asiassa. Erityisesti näissä taiteellisissa ja esteettisissä jutuissa. Olen tallentanut monta maisema ym. kuvaasi arkistoihini ja suunnitellut maalaavani niistä tauluja, (itselleni, toivottavasti ei haittaa?)
    Kiitos upeasta ja inspiroivasta blogista. Erotut mielestäni todella positiivisesti lämmöllä ja persoonallisuudella. 
    – Ani
     

    Tykkää

  6. Kaunista, kuten sanoit niin stressitaso on varmasti aikalailla minimissä noissa maisemissa 🙂 Kukkivia kesäkuvia olisi kiva nähdä joskus, puutarhuri kun olen 🙂 Mukavaa viikonloppua!

    Tykkää

  7. Oi mitä maisemia! Onpa kaunista ja ihanaa! Miten inspiroiva työympäristö. Ja kotikin sulla kaunis. Ja idyllinen koko Lillesand. Ja perhe. Ei ihme että olet onnellinen 😀
    Mimosa

    Tykkää

  8. Luulin ensin,että olet kuvaillut kotisi piha alueita,kuvat menisi niistäkin kyllä;)))))
    Ihana työympäristö,ja niin ihana asuinpaikka;))))
    Tekisi kovasti mieli joskus lomailla! 
    Ja vaatteesi taas niin hienot,olenkin jonkin verran saanut vaatetukseenkin sinulta vinkkejä,niinkuin tähän muuhunkin elämänalueeseen;) Kiitos taas! ja ihanaa viikonloppua!
    Terkkuja Heli

    Tykkää

  9. Vähän ot, mutta tosi kiva juttu teidän perheestä Kodin Kuvalehdessä. Ja en muuten yhtään ihmettele, että olet menettänyt sydämesi Lillesandille. Uskomattoman kauniita maisemia! Meillä on miehen kanssa suunnitteilla ensi kesänä reissu Norjan Stavangerin seudulle (ehdottomasti käydään Preikestolenilla). Vähän niin kuin häämatka, joka jäi tekemättä 14 vuotta sitten…:D 
    Kalareseptejä olisi joskus silloin tällöin kiva saada…:)
     

    Tykkää

  10. Ihanat ovat työmaisemat sinulla:)
    Minulla työ- ja kotimaisemat ovat tasan tarkkaan samat, töitä kun teen kotoa käsin, mutta kyllä siinäkin puolensa on! (ei tarvitse pukea laumaa unisia lapsia tarhaan kärrättäväksi aamulla ennen kukon laulua, etenkään kun pakkasta on -30 astetta…):)
    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    Tykkää

  11. Ihania maisemia! Mihin työhön tämä liittyy? Jumppiin? Sairaanhoitoon? Olen tainnut pudota jossain kärryiltä… 
    Olet kyllä todella taitava ja lahjakas monessa asiassa. Erityisesti näissä taiteellisissa ja esteettisissä jutuissa. Olen tallentanut monta maisema ym. kuvaasi arkistoihini ja suunnitellut maalaavani niistä tauluja, (itselleni, toivottavasti ei haittaa?)
    Kiitos upeasta ja inspiroivasta blogista. Erotut mielestäni todella positiivisesti lämmöllä ja persoonallisuudella. 
    – Ani
     

    Tykkää

  12. Kaunista, kuten sanoit niin stressitaso on varmasti aikalailla minimissä noissa maisemissa 🙂 Kukkivia kesäkuvia olisi kiva nähdä joskus, puutarhuri kun olen 🙂 Mukavaa viikonloppua!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: