










Joulukuu on kai jokaiselle vuoden kuukausista se, joka saattaa eniten herättää tunteita. Itsenäisyyspäivä on monelle arvokas juhla ja joulun lähestyminen koskettaa tavalla tai toisella. Itse, työnikin puolesta joudun taas miettimään aika paljon lasten hyvinvointia ja sitä, miten paljon turvallinen lapsuus vaikuttaa normaaliin, hyvintoimivaan aikuisuuteen.
Miten suuri lahja turvallinen, tasainen ja onnelinen joulunaika lapselle on. Miten toiselle lapselle itsestäänselvää on kutkuttava, lämmin odotus, joulukalenteri ja jokailtainen lasten joulusarja telkkarisa vanhempien vierelllä katsellen. Toiselle lapselle itsestäänselvää saattaa olla huoli, toivo siitä, että kaikki menisi tänä vuonna hyvin tai edes paremmin. Tasapainoilu ja varominen ettei tee mitään väärin, odotusten ja innostuksen peittäminen jottei joutuisi pettymään.
Pitäkää pienistänne hyvää huolta. ❤
Tämän vuoden joulukuusta tullaan varmasti muistamaan myös viides päivä; Nelson Mandelan poismeno. Olen viime päivinä lukenut paljon erilaisia artikkeleja Mandelasta ja lähes jokaisessa on tullut jollain tavalla esiin suuri persoonallisuus. Se, miten Mandela sai jokaisen tuntemaan itsensä todella mielenkiintoiseksi juttukaveriksi; olevansa Mandelalle suuri kunnia saada tutustua ja inspiroiva keskutella. Eikä toisinpäin. Siinä on kai se ero tavallisen julkisuuden henkilön ja suuren persoonallisuuden välillä. Ja ominaisuus, johon olisi itsekin hieno pyrkiä edes pikkasen. Sankari, sekin sana mainittiin jokaisessa artikkelissa.
Ja vielä yksi juttu; täällä Norjassa loppui maanatai-iltojen Silta -sarja ja sen tilalla näytetään nyt ruotsalaisen Jonas Gardellin dokumenttisarjaa ”Torka aldrig tårar utan handskar” -Älä koskaan kuivaa kyyneliä ilman hanskoja. Sarja on myyty ympäri maailman ja mm. BBC:lle, joten voisin kuvitella että se näytetään Suomessakin. Sarja kertoo 80 -luvun Tukholmasta, siitä miten aids ja hiv tulivat Tuhkolmaan. Nuorista pojista ja traagisesta sairaudesta. En malta odottaa huomista, Aldri tørk tårer uten hansker taitaa olla vielä parempi maanantaisarja kuin Silta. Alkuperäinen versio sarjasta löytyy muuten myös trilogiana kirjoina samalla nimellä, mutten tiedä onko sitä suomennettu -voisi olla myös loistava kirja-joululahjaidea. Kertokaa jos tiedätte. Loistava, tunteita ja ajatuksia herättävä tositapahtumia kuvaava tv-sarja joka tapauksessa; suosittelen.
***
Jep, sitten taas joulukalenteriin 🙂 Vielä yksi Frill coffee -yöpaita on jaossa, seuraavaksi esittelenkin sitten uuden kalenteriyllärin!
7. luukku ja viimeinen Frill coffee -yöpaita menee:
Ihana arvonta:) osallistun! Mukavaa joulun odotusta:) -maisa- kokoM
***
Laitathan s-postia: kalastajanvaimo@yahoo.com
***
Hyvää. lämmintä sunnuntaita!
(Kommentteihinvastailu on kovasti mielessä: palailen vielä illalla :))
Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian eka osa on julkaistu myös suomeksi. Koskettava kirja!
TykkääTykkää
Kiitti vinkistä, aivan varmasti on 🙂
TykkääTykkää
Tuo minisarja, suomeksi ”Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin” tuli joskus tänä vuonna Yleltä ja oli hetken nähtävillä sen jälkeen vielä Yle Areenassa. Sitä saa nykyään suomennettuna kirjanakin:
http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510397770
Mieletön sarja. Kirja on hankintalistalla.
TykkääTykkää
Kiitti! ”Paljan käsin” onkin paljon sujuvampi suomennos kuin ”Ilman hanskoja” :S
TykkääTykkää
Olipa hyvä kirjoitus! Kiitos myös tästä tv-sarjavinkistäsi, ei ole ehkä suuren yleisön intresseissä, mitä kannattaa katsoa Norjan telkkarista, mutta mun on, koska asun Norjassa ja en yleensä ikinä tiedä, mitä kaikkea hyvää nrk:n kanavilla onkaan tarjolla 🙂
Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle!
-Saana
TykkääTykkää
No niin, nyt katoaan taas huomenna tota, NRK 1 :))
TykkääTykkää
Tule, tule tuuri kerrankin omalle kohdalle! 🙂
Terkuin Tuikku
TykkääTykkää
🙂
TykkääTykkää
Hyvää adventtia Norjaan! Toivottavasti saatte vähän lunta joulutunnelman täydentämiseksi!
Osallistun innolla jo seuraavan viikon kalenteriarvontaan, eka viikko meni jotenkin ihan ohi…
terkuin Leena
TykkääTykkää
Joo lunta odotellessa… Täällä on vielä ollut aika lämmin…
TykkääTykkää
Mukavaa 2. adventtia! t. Petra (S)
TykkääTykkää
Samoin ❤
TykkääTykkää
Aivan ihana tuo oranssi laukku, Fjällräven näyttäisi olevan.Mutta mikähän malli? 🙂
-veera- (xs)
TykkääTykkää
Joo se on älyhyvä -voi käyttää myös reppuna! Se on Toteback nr 1 🙂
TykkääTykkää
Mä katsoin tuon sarjan Areenasta, oli todella hyvä ja koskettava, hieno ajankuva ja sellanen ei-mässäilevä, arkinen. Tykkäsin. Ihastuin jäätävästi niihin lintukorviksiin mitä esittelit ja muutenkin nettikaupan sivuilla oli kaikkea kivaa, kiitos linkistä, en varmaan olisi muuten eksynyt sinne shoppailemaan! Osallistun seuravaan arvontaan ja toivottelen mukavaa joulunodotusta 🙂 Terkuin Teija
TykkääTykkää
Joo se on tosi mukava, koskettava. Ja tosiaan ois voinut olla liian mässäilevä, mut ei… vaan sellainen todellinen.
TykkääTykkää
Ihanaa muisteloa Mandelasta! Koko M. Merja
TykkääTykkää
Se on yksi varmaan mielenkiintoisimpia ihmisiä….
TykkääTykkää
Kiitos kauniista kuvista sekä hienoista pohdiskeluista jälleen kerran ❤
Minna (L) jos tuota kokoa tarvisisi seuraavissakin luukkkuarvonnoissa 😉
TykkääTykkää
🙂 Kiitos, joskus täytyy ottaa näitä suurempiakin asioita esille, vaikka aika tuntuu ettei niistä kauheasti mahdu/ehdi kirjoittelemaan. Mutta onpahan otettu esille.
TykkääTykkää
Mukavaa Joulun odotusta (M)
/Minna
TykkääTykkää
Samoin :))
TykkääTykkää
Tunnelmallisia retkikuvia 🙂 ja ihanat noi ruskeat kengät! Suvi (m)
TykkääTykkää
Joo ne on vanhat klassikot! :))
TykkääTykkää
Kiitos kauniista kuvista ja asiat joista kirjoitat tänään on hyvin koskettavaa. Täytyy muistaa antaa aikaa ja rakkautta läheisilleen ❤ Ihanaa joulunodotusta!
/ Marika (L)
TykkääTykkää
Jep, tärkeitä aiheita kaikki kolme…
TykkääTykkää
Vielä yksi yritys saada yöpaita!Koko M ja sitä havittelemassa Meiramiina
TykkääTykkää
🙂 Julkaisen kohta oman arvontapostauksensa -kommentoi siihen :))
TykkääTykkää
Juuri Siltaa olen aloittanut katsomaan. Tosi hyvältä vaikuttaa, kuten myös tuo toinen mainitsemasi sarja. Päivi (M)
TykkääTykkää
Molemmat hyviä… ruotsalaiset osaa siis!
TykkääTykkää
Jälleen kauniita kuvia, sanoja ja ajatuksia. Tunnelmallisia ajatuksia sinne merellisestä Sipoosta, jossa kaunis lumi peittää maan ja pieni pakkanen saa punan poskille. Yöpaita (tai uusi joulukalenteriyllätys) kelpaisi arjen iloksi (Koko xs tai s). Terkuin Susanna
TykkääTykkää
pakkasiltana yöpaita (L) 🙂
Minni
TykkääTykkää
🙂
TykkääTykkää
Onko tuo sinun Fjällräven-kassisi oranssi? Ei taida olla enää saatavilla ollenkaan? Mulla on okran värinen Fjällrävenin reppu, ja totepackiksi pitänee varmaan valita joku neutraalimpi, kuten navy tai musta. Tai en mä tiedä. 😀
-jeps-
TykkääTykkää
Joo tää on sellainen oranssinpunainen mutta vähän vaaleampi mun mielestä kuin se okra reppu? Ja oranssimpi, ei niin ruskea, kai. Oon nähnyt tätä vielä ainakin mustana… en tiedä löytyykö tätä väriä. Mulla on navy reppu 😛 Nää on kyllä hyviä.
TykkääTykkää
Ajankohtainen ja hyvä kirjoitus kauniine kuvineen!
Täällä olisi vielä yksi yöpaitaa kaipaava Suvi(xs), toivottavasti arpaonni suosisi:D
Kivaa joulua teille!
TykkääTykkää
Kivaa joulua myös ❤
TykkääTykkää
Täällä olisi yksi yöpaitaa odottava xs/s, toivottavasti nyt lykästäsi 😀
Mukavaa joulun odotusta myös sinne. -taija
TykkääTykkää
Kiitos Taija 🙂
TykkääTykkää
Osuspa onni kohdalleni ☆
Koko L
-päivi-
TykkääTykkää
🙂
TykkääTykkää
Yöpaitaan olisi ihan pujahtaa liukurimäkien, lumiukkojen pyörityksen ja mökkisaunan jälkeen. Ihanaa Joulua teille -Piia (M)-
TykkääTykkää
Kuulostaa niin täydelliseltä talvipäivältä ❤
TykkääTykkää
Upeita kuvia! Nuotiolla paistettu makkara on ihan parasta.
Yöpaita olisi ihana saada joululahjaksi.
Koko M
-mintsu-
TykkääTykkää
Jep :)))
TykkääTykkää
Kiitos Silta-vinkistä, ollut aivan loistava sarja! Ihanaa joulunodotusta! Terkuin, Jenni (S)
TykkääTykkää
Joo Silta oli loistava, myös toi kakkos kausi.
TykkääTykkää
Jälleen kerran ajatuksia herättävä kirjoitus. Hyvä idea joululahjalistalle tuo kirja. 🙂 Kauniita kuvia Johanna, merenrannalla on niin kaunista.
Nipsu (xs)
TykkääTykkää
Niin on, tekee aina hyvää 🙂
TykkääTykkää
Arvontaan osallistuva, kokoa L. Ihanaa joulun aikaa teille! Blogisi on ihana!
TykkääTykkää
Kiitos 🙂 Ja samoin ❤
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan! Koko S. Hyvää joulun odotusta! 🙂
TykkääTykkää
Kiitos, samoin 🙂
TykkääTykkää
Minäkin osallistun arvontaan 🙂 Kiitos blogistasi! koko S
TykkääTykkää
Itse yritän alkaa tästä eteenpäin suhtautua muihin (kaikkiin muihin;)) ihmisiin niin kuin Mandela esim vartijoihinsa vankilassa; on niin ystävällinen ja kunnioittava käytökseltään että vartijat piti säännöllisin väliajoin vaihtaa kun eivät ”pystyneet” kohtelemaan vastavuoroisesti enää huonosti (tai vangin tapaan) vankiaan. Tämähän voisi olla uudenvuodenlupaukseni 🙂
Pia (S)
TykkääTykkää
Totta, kun pystyis vaan!! Ihan ihmeellinen mies….
TykkääTykkää
Ihanaa Joulun odotusta teidän koko perheelle <3! Sinun postaukset saa aina niin hyvälle tuulelle ja tuo hymyn huulille :). Osallistun arvontaan!
Terkuin Sari
TykkääTykkää
🙂
TykkääTykkää
Tunnelmallisia kuvia 🙂 osallistun arvontaan, koko m. *eve*
TykkääTykkää
Unohdin laittaa tähän kommenttiini että osallistun samalla arvontaan. Koko S.
TykkääTykkää
Heippa!
Kauniita kuvia ja tärkeää asiaa. 🙂 Itse pohdin myös osittain työstäni johtuen usein lasten elämää ja oloja erilaisissa perheissä. Joulu on aikaa, jolloin valitettavan monessa perheessä lapset joutuvat todistamaan esimerkiksi aikuisten liiallista alkoholin käyttöä johtuen pitkistä vapaista. Silloin ei voida puhua turvallisesta, rauhallisesta tai tunnelmallista joulusta, josta jää lapselle ihania muistoja. Muistot ovat jotakin muuta. Siksipä en voisi olla enemmän kanssasi samaa mieltä Johanna ja yhtyä sanoihisi ” Pitäkää pienistänne huolta!”
Rauhaisaa, lämmintä ja turvallista joulua siis kaikille. Ja arvontaan tahdon tietenkin osallistua. 🙂 Koko M.
Sanna
TykkääTykkää
Niinpä… hyvin sanottu.
TykkääTykkää
Moikka ja kiitos tämän päivän kuulumisista ja kuvista. Tovottavasti saatte edes ohuen lumipeitteen iloksenne. Kuviesi innoittamana olen haikaillut pitempään norjalaisneuleen perään ja huomenna menossa lankaostoksille.
t:Maarit (M luukkuarvontojen varalle)
TykkääTykkää
Jee, hyviä neulontahetkiä :))
TykkääTykkää
Kuvia jälleen ihailemassa. KMMRa koko _M tai L
TykkääTykkää
Ihan mielettömän hyvä sarja! Tulet tarvitsemaan ison kasan nenäliinoja.
TykkääTykkää
Huoh :’)
TykkääTykkää
Ihanaa joulun odotusta koko perheelle! Uusi yöpaita ei olisi pahitteeksi, tuo on aivan ihana!
-Karoliina (xs/s)
TykkääTykkää
Juuri 2 tuntia lasten kanssa tonttupolkua kiertäneenä ihasteli myös tuota teidän nuotioretkeä! Minna (s)♡
TykkääTykkää
Hei!
Mainitsemasi sarja on tullut Suomessa ehkä alkusyksystä.
Mukavaa joulukuuta perheellesi. Uusi yöpaita olisi tarpeen.
T.Mina
TykkääTykkää
Ihanaa joulun odotusta. Koko m.
Outi
TykkääTykkää
kiitos kivasta blogista.
Pidemmän aikaa olen jo tätä seurannut, harvoin mitään kommenttia jättänyt.
Jaana M
TykkääTykkää
Multa jäi valitettavasti näkemättä tuo sarja silloin aikanaan, joten toivottavasti tulee vielä uusintana joskus. Tuollainen yöpaita olisi ihana joululahja mun mammapuolelle (L). Ite kun oon työttömänä, niin lahjoihin ei ole kauheasti varaa panostaa ja kuitenkin haluis hänelle jotain kivaa ja pehmeää antaa 🙂
T. Mirkku
TykkääTykkää
Tuntuu hassulta katsoa teidän ulkoilukuvia. Luonto täällä niin kovin erilainen. Lunta ja pakkasta 25 astetta. 🙂
-Marjaana
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan…kokona S
T. Sirpa
TykkääTykkää
vieläki yritän onnistaa inanan yöppärin itselleni jouluksi =)
-Sara (M)
TykkääTykkää
Tunnelmallista ja ihanaa joulunodotusta teille! Osallistun arvontaan, koko L.
t.Suikero
TykkääTykkää
Ihanan tunnelmallisia kuvia, voi melkein haistaa meren ja makkaran. Osallistun arvontaan koko L
T.Marla
TykkääTykkää
kilttinä ollut 🙂 koko s –kati
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan, koko S
T:Maria
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta blogistasi,sitä on ilo lukea ja katsella kauniita kuvia ,perheenne retkistä, kauniista vaatteista jne.Ihanaa Joulun aikaa ja pidetään yhdessä suloista lapsistamme huolta.
Osallstun arvontaan koko S, Kaisa
TykkääTykkää