Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Osallistun ilomielin arvontaan!
    Kiitos piristävästä blogista, hyppään tänne lorvimaan silloin tällöin gradun kirjoittamisen ohessa kun ei tunnu luistavan mikään.
    Koko M.
     
    -E

    Tykkää

  2. Yömekko koossa M olisi niin ihana joululahja – siitä haaveillen;)
    Mukavaa joulun odotusta!
    malla

    Tykkää

  3. Kylläpä kotikaupungissasi on kaunista ja taas niin ihania kuvia 🙂
    Haluaisin vihdoinkin luopua vanhasta ja kauhtuneesta yöpuvustani ja laittaa päälleni sellaisen ihanuuden 🙂
    Hyvää Joulua……..lentoni lähteen Kap Verdeen tänä iltana Joensuusta……vietän Joulua rakkaan perheeni kanssa. Meitä onkin kuusi 🙂 t. Marjut (M)
     

    Tykkää

  4. Pohjois-Suomessa lunta riittää, ihan etelässä sitä vielä odotellaan. Siispä jouluna pohjoiseen 🙂
    Olisipa ihana jouluyllätys tuo yöpaita (S)!
    -Paula

    Tykkää

  5. Tervehdys vielä toistaiseksi lumisesta Itä-Suomesta! Taitaa täältäkin lumet sulaa, vesisadetta on luvassa… Jospa nyt onni suosisi, ”tänäkii vuonna mie oon ollu kiltti”. 🙂
    Niina (S)

    Tykkää

  6. Olipas ihania kuvia ja aivan ihana tuo tämän vkon mekkonen – tällä kelpaisi joulunpyhät nukkua univelkoja pois ; )
    Koko M. Jouluterkuin Kati

    Tykkää

  7. Ihanaa tunnelmaa, lumenpuutteesta huolimatta! Ja yökkäriarvonnassa mukana totta kai (xs).
    t. Petu

    Tykkää

  8. Ei ole lunta täälläkään, ei. Mutta vielä viikko aikaa, ei luovuta toivosta! 🙂 Ihanaa joulun (ja lumen) odotusta sinulle!
    terkuin Elina (m)

    Tykkää

  9. No nyt on ihan pakko kommentoida,on sen verran unelmayökkäri houkuttimena:) Hyvä ystäväni mainitsi sinun blogistasi tänä syksynä,joten olen aika uusi lukija…mutta koukkuun  jäin:) Lasten päiväuniaikaan ”karkaan ” hetkeksi arjesta ihaniin juttuihisi ja todella kauniisiin kuviisi!!! Pieni pako arjesta…Kaunis kiitos siitä! Marjo (m)

    Tykkää

  10. Maailman kaunein, puhtaan valkoinen ja kotoisa yöpaita – olisiko parempaa! Tuo päällä kelpaisi niin nukkua kuin viettää laiskoja aamuja. Kunpa onnetar suosisi, tämä on varmaan ensimmäinen kerta ikinä kun osallistun blogiarvontaan 🙂 – Niksu (S)

    Tykkää

  11. Olisipa mukava voittaa tuo paituli äidilleni tammikuisiksi syntymäpäiviksi. Hänen kokonsa on L.

    Tykkää

  12. Voih ❤ Auttaisiko joulupukki ukkokultaani pääsemään pinteestä joululahjan miettimisessä..
    Tämä on IHANA! Minulle kelpaisi koko XL, jotta vauvamasunikin mahtuisin mukaan 🙂
    Mukavaa joulunodotusta!
    -Emmili

    Tykkää

Jätä kommentti