Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Tässä yömekossa kelpaa köllötellä. Malttaisiko sitä riisua lainkaan vapaapäivänä?!? Katja (m)

    Tykkää

  2. Jouluterveiset täältä Ruotsin länsirannikolta, Halmstadista! Samanlaista joulumatkaa kohti koti-Suomea odotellaan… Ihanaa joulunodotusta toivotellen, Elina (S)

    Tykkää

  3. Ihana yöpaita!:) Ja tuo valkoinen väri on kyllä mielestäni kaikkein ihaninkin:) Nautinnollista Jouluviikkoa!
     
    Kirsi (S)

    Tykkää

  4. Mukana arvonnassa. Ihania joulu-unia tuossa ihanuudessa näkisi 🙂
    Jouluisin terveisin Ullis (L koko) 

    Tykkää

  5. Mies passitti jo kauppaan ostamaan uusia yöasuja, kun vanhat on niin kulahtaneita 😀 josko tästä tulisi yksi ihanuus minulle 🙂 (koko L)
    -Satu 

    Tykkää

  6. Kokeillaampas olisiko onnea, eli mukana arvonnassa! Todella söpö yöpaita 🙂
    -Katerina- ( koko S )

    Tykkää

  7. Voi arvonnassa mukana! Kauniita kuvia taas!
    Mistä olet hankkinut sen ylipitkän harmaan villatakin? Todella upea!
    XL
    minna

    Tykkää

  8. Oi tähdet, tähdet, olkaa nyt oikeassa asennossa ja tuokaa tämä ihana yöpaita pukinkonttiini! Rauhallista Joulua koko perheellenne toivottaen!
    Taina (L)

    Tykkää

  9. ”Lankkulattia narisee jalkojen alla kun hiipailen yöpaita päällä salaa pakettaja yöllä tutkimaan.”
    Koko M

    Tykkää

  10. Ihana blogi, jota aina innolla odottaa, mitä kauniita kuvia oletkaan laittanut sinne. Mukavaa ja lämpöistä joulunodusta sinulle ja perheellesi! Koko L -iLo 74

    Tykkää

  11. Ihania, tunnelmallisia kuvia ! Vietin lauantain jouluisessa Helsingissä, pakkasta ja kirkas sää, niin ihana tunnelma.  (koko M) – M

    Tykkää

  12. Tunnelmallista, vaikka lunta ei vielä olekaan. Osuisipa arvonta nyt kerrankin omalle kohdalle 🙂
    Satu (S)

    Tykkää

  13. Melkein voin tuntea sen ilon,odotuksen,jännityksen ja riemun sekoituksen joka sulla varmaan mahan pohjassa nyt kutkuttaa,kohta pääset kotiin,jouluna ❤ melkein yhtä kutkuttava jännitys tulla mukaan arvontaan,tuosta yöpaidasta olen vain haaveillut… -A- (olen L kokoa)

    Tykkää

  14. Ihana! Tämän kyllä haluaisin, tulee jo ihan valoisat kesäyöt mökillä tästä mieleen!
    Miia (M)

    Tykkää

  15. Vaatekaapissa on kolo yöpaidan kohdalla. Jospa nyt saisin sen paikattua voittamalla täältä uuden yöpaidan itselleni. Kaisa R (koko L)

    Tykkää

  16. Oi, jos tuollaisen saisin, käärisin itselleni joulupakettiin ja jouluyöksi sitten ylle, varmasti tulisi suloiset unet. 🙂
    t. Katja (M)

    Tykkää

  17. ihana ihana! tuossa täytyisi nähdä vain kauniita unia.. 🙂 L-kokoa toivoisin, jos vaikka sattuisi voitto kohdalle!

    Tykkää

  18. Myös mukana arvonnassa. Siellähän on tosi kaunista ja jouluisen tunnelmallista vaikka ei lunta olekaan.
    Heidi K. (S)

    Tykkää

  19. Ihana pyjama, siitä haaveillessa;)
    Meilläkin ajomatkaa joulun viettoon peräti vajaa 5 tuntia mutta alle kaksivuotiaan kanssa siinä ehtii yhtä jos toistakin touhuta takapenkillä – Maisaa ja Kaapoa meillä lähinnä katsellaan kun kirjat käyvät tylsiksi. Lunta odotellessa!
    Sari (L)

    Tykkää

  20. Voi mikä kaunokainen. Taitaa olla lähes epätoivoinen yritys, että arpaonnisuosisi… Mutta tapahtuuhan niitä joulunihmeitä 😉
    saga (koko S)

    Tykkää

  21. Aivan ihana yökkäri! Kunpa tällä kertaa onni suosisi minua…=) 
    Ihanaa Joulun Odotusta! 
    Pia, koko S
     

    Tykkää

Jätä kommentti