Kuvia (joulu)kaupungilta

-ilman lunta

Heisan 🙂 Niin se on viikonloppukin taas mennyt -pikkujouluissa ja teattereissa ja jouluostoksilla ja sellaista. On sitten vaan ollut pakko pitää jostain muusta vähän vapaata (kuten blogista), jottei onnistu itselleen stressiä jouluksi hankkimaan, eihän siinä mitään järkeä olisi ;). Tää joulun aika menee vaan niin nopeasti, ihan uskomatonta. Eikä vielä edes lunta, huoh. Sorsatkin tepastelevat beachilla kuin kesällä konsanaan. Onhan Suomessa, onhan? Lunta siis.

Viime vuonna meidän roadtrippi Ruotsin läpi kotimaahan joulunviettoon oli niin ihana; koko Ruotsin puolen ajon ajan paistoi aurinko ja sateli kevyesti lunta… Pysähdeltiin pikku huoltoasemilla hengitämään talvi-ilmaa. Lapset katselivat Disneyn joulupiirrettyjä takapenkillä eikä kukaan hermostunut missään vaiheessa. Samantapainen reissu olisi siistilauksessa vajaan viikon päästä! ❤

Mutta nyt on taas monta joulukalenterivoittajaa odottamassa luukkujaan; olkaapa hyvät:

luukku 11:

Joka kerta yritän ja aina innolla odotan, jos osuis kohdalle tällainen ihana palkinto, kokoa S 🙂 Tämä on vän niinkuin lottoaminen, haaveilen jo etukäteen kummalla kyljellä nukkuisin tuossa pyjamassa 🙂

luukku 12:

Mää niin haluaisin tämmöisen ihanuuden! ♡ Käärisin joulupakettiin ja odottaisin jouluaattoa 😉 Jouluyön nukkuisin uudessa yökkärissä.. oiskohan yhtä ihana tunne ku lapsena …? 😉 (M) Ainuska

luukku 13:

Mukana arvonnassa.

-Mi (M)

Luukku 14:

Tahtoisin nukkua yöni tuollaisessa:) koko L

Teija

***

Laittakaahan s-postia kalastajanvaimo@yahoo.com 🙂

Ja hei… Vielä koko ensi viikko aikaa voittaa seuraava valkoinen Bell -yöpaita, joka on mun henkilökohtainen suosikkini… Kommentoikaahan tähän postaukseen ja muistakaa merkitä kokonne mukaan 🙂

2 738 vastausta artikkeliin “Kuvia (joulu)kaupungilta

  1. Aivan mielettömän kauniit kuvat! Asun Suomen vanhassa pääkaupungissa joka on siis jo tosi vanha kaupunki enkä ikipäivänä sais noin kauniita kuvia otettua:) Norja nyt vaan on niin älyttömän kaunis maa!
    Joulu saisi tehdä nyt kyllä taikojaan kaiken tämän pimeyden ja alakulon keskellä! Koko L/XL kelpais mulle jos semmoinen arpaonni sattuis osumaan kohdalle:)

    Tykkää

  2. Täälläkin odotellaan lumen tuloa, mutta aika huonolta näyttää täällä Lounais-Suomen rannikolla…
    Ja voi jos arpoi suosii ja saisin tuollaisen yöpaidan,  s kokoa. 🙂

    Tykkää

  3. Minun yövaatetus siirtyisi ihan uudelle tasolle, jos tuollaisen ihanuuden voittaisin 🙂
    Terveisiä Pohjois-Suomesta. Täällä on lunta siis valkoinen joulu on tulossa….
    Terveisin Päivikki L tai XL
     

    Tykkää

  4. Kauniita, tunnelmallisia kuvia!
     
    Ihana yökkäri jälleen, toivottavasti onni suosii 🙂 -Anu(M)

    Tykkää

  5. Yöpaita pitäisi hankkia ja tämähän olisi aivan ihana, toivotaan että onnistaa arvonnassa.
    Koko M.
    Anne
     
     

    Tykkää

  6. Ihania kuvia! Meillä on lunta ja jouluista. 🙂 Ainakin tällä hetkellä.
    Mieluusti voittaisin noin ihanan yöpaidan. Mukana arvonnassa.
    Elma (kokoM)

    Tykkää

  7. Tuossa yöpaidassa näkisi varmasti unta valkoisista laaksoista ja pumpuli pilvistä. Osallistun arvontaan koko s   -suvi-

    Tykkää

  8. Ihana tunnelma on kuvissa ilman luntakin! Täällä Helsingissäkään ei lunta näy, eikä sitä sääennusteiden mukaan ole jouluksi tulossakaan. Yömekko on tosi kaunis!
    Miranda (koko S)

    Tykkää

  9. Kainuun perämetsissä on lunta ja pakkasta 😉 joten ihana yökkäri olisi omiaan täällä lievittämään kaamosta 🙂
    Hauskaa joulun odotusta!
    Terkuin Paula L (kokoa XL)

    Tykkää

  10. Hei!
    Tämä on myös aivan ihana, minunkin suosikki.
    Pidän peukkuja meille kaikille että arpa osuu omalle kohdalle ja että joulusta tulee valkoinen.
    Hilsen, Tasku (M)

    Tykkää

  11. Vierailija
    16.12.2013 klo 08:44

    Kainuun perämetsissä on lunta ja pakkasta 😉 joten ihana yökkäri olisi omiaan täällä lievittämään kaamosta 🙂
    Hauskaa joulun odotusta!
    Terkuin Paula L (kokoa XL)

     
    ..ja jos tämä kommentti on moneen kertaan tuolla jo aiemmin, syy ei suinkaan ole minun some-taidoissa 😉 vaan matkaphelimessa, joka temppuili lähetyksen kanssa (seliseli). En nyt ole ihan varma, miten kävi. Mutta mukana arvonnassa toivon olevcani kuitenkin 🙂
     
    T: Paula L

    Tykkää

  12. Mulla ei yleensä ole arpaonnea, jospa tällä kertaa onni suosisi minuakin.
    Ihania kuvia taas kerran.
    Terv. Maija (koko L)

    Tykkää

  13. Joulun perinteisiin kuuluu ehdottomassa uusi yöpaita ja pörrösukat – tiedätkö sellaiset missä on kaiken maailman kuvioita ja ihana karvareunus. Olen siis mukana arvonnassa – koko M.

    Tykkää

  14. Ihanan jouluinen fiilis teillä.Toivotaan että onnetar suosii minua,sillä onhan joulu täynnä taikaa.
    Lämmintä joulu mieltä t.Pirjo (m)

    Tykkää

  15. Oi, nyt on pakko ihan ensimmäistä kertaa ikinä, osallistua tällaiseen arvontaan. Muut arvonnat olen sivusta seurannut, mutta tätä en voinut ohittaa! Ihana olisi tuo valkoinen yömekko, koossa S ❤ 
    -Jaana

    Tykkää

  16. Ihania maisemia teillä,vaikka lunta ei olekaan! Toivottavasti ”joulun taika” osuu kohdalleni yöpaidan muodossa (s koko) Heli

    Tykkää

  17. Hei ja rauhallista joulun aikaa teille!
    Näitä kuvia olenkin kaipaillut, teillä vaikuttaa olevan niin kaunis kaupunki 🙂
    T: Ninni (L)

    Tykkää

Jätä kommentti