
~loppuvuoden juhliin~







mekko ja hame Drama Gallery (saatu) / korot Unisa
Hei honeys, huomatte varmaan että olemme olleet laivalla? Phuh, vihdoin ja viimein kotimaan kamaralla, pienistä ylläreistä ja venähtenäästä matkasta huolimatta; yksi ylimääräinen yöpyminen Gamla stanissakin onnistuttiin järjestämään. Oikeastaan aika ihme, etten koskaan jännää tai stressaa matkustamista; ottaen huomioon miten paljon kaikenlaista näillä pikkureissullakin on sattunut. Aina yhtä (naivin) positiivisella innolla eteenpäin, ei näistä kai koskaan opi. Ne vaan aina unohtuu, pienet kömmähtelyt. 🙂 Ja hyvä niin.
Mutta arvatkaapa mitä? Mulla olisi Teille yksi pieni (viime hetken) joululahja (joka nyt ei jouluksi ehdi kotiin, mutta kuitenkin :))). Oletteko tutstuneet suomalaisen Ulla Ourilan vuonna 2010 perustaman Drama Galleryn tuotteisiin?
”Dramassa yhdistyy nykyisyys menneeseen: 20-, 30-, 40-, 50- ja 60-lukujen pukujen kerronnallisuus, yksinkertaisella ja laadukkaalla tavalla toteutettuna. Yksilöllisyys ja laatu varmistuvat kun sarjat ovat pieniä ja yksityiskohdat tehdään käsityönä. Laadut ovat luonnonkuituja: silkkiä, villaa, viskoosia ja niiden sekoitteita.”Haluan, että tuotteissa henkii mennyt aika, silkkikankaiden kahina ja tunnelmat ateljeista.”
Tällaisista jutuista pidän eikä yhteistyöhön lähtemistä tarvinutkaan epäröidä hetkeäkään! Suosittelen siis kurkkaamaan Jyväskylän liikkeen tai Draman nettikaupan, ja ehdottomasti suosittelen myös osallistumaan blogin joululahja-arvontaan:
Kommentoi tähän postaukseen ja arvon jouluaattona yhden onnekkaan Drama -vaatteen voittajan; saat itse poimia Draman nettikaupan valikoimista haluamasi neuleen. Näissä on todella ylellistä tunnelmaa, naiselliset leikkaukset ja laadukkaat materiaalit, ikuisia juhlavaatteita sanoisin. Juhlava, jopa kuninkaallinen fiilis…
Kommentoimaan siis! :))
Ja joulukalenteri luukkujen yöpaita -voittjajia myös tähän perään:
Luukku 19:
Hei, aivan ihana. Olisin ikionnellinen jos tämän ihanuuden saisin 🙂
M on kokoni.
Lämpimin ajatuksin ❤
Luukku 20:
Voisi käyttää kesällä ihan vaikka mekkona -ja talvella tunika, ja tietty öisinkin! Sulotar ♥ olen niiin mukana arvonnassa! Kirsi-Maria (s)
***
Lähetelkääpä s-postia voittajat 🙂
Ja sitten taas kommenttiboksiin jos Drama -neule kelpaisi! Suosittelen tuotteita todella lämpimästi; tää munkaan Olivia -mohairtoppi ei kutita tai oo karhea hetkäkään! Lykke til, nähdään taas huomenna ❤
(Nyt pääsen siskon kanssa zumbaan, lapsia onkin vahtinut muut koko päivän :)) Luksuslaiffia täällä siis vaan vietellään, vielä kun pääsee suihkuun illalla kolmen päivän reissaamisen jälkeen ;D)
Oi, onpa nätti kokonaisuus! Etenkin hame on aivan ihana!
TykkääTykkää
Mukana olen! Kivoja nämä sun arvonnat!
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana Drama-arvonnassa! Ihanaa joulua!
TykkääTykkää
Kuvan asu on aivan lumoavan kaunis, juuri täydellinen esimerkiksi uuden vuoden juhliin! Väistämättä asusta tuli mieleeni myös Sinkkuelämää-sarjan Carrie, ehkä tuo on sellainen Pohjolan Carrien asu! 🙂 Tällekin vilukissalle kelpaisi ilman muuta tuollainen lämmin toppi… Oikein ihanaa joulun aikaa koko perheelle täällä Suomen puolella! 🙂
-Suvi
TykkääTykkää
Nauttikaa olosta ja lomasta!
Iloista Joulua!
Madicken
TykkääTykkää
Ihanan tyylikästä!
Sopisi minunkin kaappiin:)
-Paula
TykkääTykkää
Hei! Tuollainen mohairneule täydentäisi mun garderobia täydellisesti. Nyt talviaikaan, lun on jonnekin menossa tuntuu siltä, ettei ikinä ole mitään sopivaa päällepantavaa. -EmmiKoo
TykkääTykkää
Kauniita vaatteita!
-Kaisa
TykkääTykkää
keijukaisen kevein askelin uuteen vuoteen tahtoisin astella sinisen boleron säihkyvässä ja lämpimässä syleilyssä – mukana olen.
TykkääTykkää
Onnellista joulua! Mukana arvonnassa :).
-s
TykkääTykkää
Voi kyllä kelpaisi, mukana arvonnassa siis jälleen kerran! Rentouttavaa joulun aikaa!
-rnarie.
TykkääTykkää
Oi, tuollainen Drama-neule näyttää ihanan ylelliseltä! Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Voi kun onni suosisi! Aivan ihana neule.
TykkääTykkää
Hyvältä näyttää, mukana ollaan!
TykkääTykkää
Lahopää unohti laittaa perään nimimerkin. Tämän viestin ” Oi, tuollainen Drama-neule näyttää ihanan ylelliseltä! Mukana arvonnassa :)” kirjoitti Kati H.
-Kati H.-
TykkääTykkää
Oi, kaapissani olisi todellakin tuollaisen neuleelle vapaa paikka!
Ihanaa joulunaikaa kaikille!
T. Susanna
TykkääTykkää
Mukana arvonassa ja Hyvää Joulua!
t. Helle
TykkääTykkää
Tyylikäs ja kaunis asu jouluun ja talven juhliin. 🙂 Kati T
TykkääTykkää
Upeita vaatteita 🙂 Mukana arvonnassa! -Memmu
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana, kivannäköisiä vaatteita!
t. LauraS
TykkääTykkää
Oletpa ollut ihanassa asussa laivalla! Mukana arvonnassa.
Hanna
TykkääTykkää
Aivan ihana, mukana arvonnassa 🙂
– Karoliina
TykkääTykkää
Vau, todellakin mukana! Ihanaa joulua!
TykkääTykkää
Kauniita ovat, mukana arvonnassa! 🙂
TykkääTykkää
Mukana! 🙂 Ihanaa joulunaikaa sinne.
Madde
TykkääTykkää
Vau, kuinka ihanan persoonallisia ja naisellisia vaatteita!!! I’m in :-)!
Mari (s)
TykkääTykkää
Hei miekin haluan mukaan arvontaan, ihana neule.
-P-
TykkääTykkää
Kelpaisi minullekin! Satu.
TykkääTykkää
Draman Olivia-neule olisi ihana alkuvuoden juhliin… mukana arvonnassa siis!
TykkääTykkää
Upea ! – M
TykkääTykkää
Uusi neule olisi kyllä ihana joululahja! -Satu-
TykkääTykkää
Onpa kaunis! Tuollainen Lisa neule olisi ihana omistaa. kaunis!
TykkääTykkää
Oh yes, baby! Todella elegantti ja samalla tyttömäinen kokonaisuus 🙂 Jyväskyläläisenä kantaisin ylpeänä kotikaupungin luomusta!
terkuin Sonja
TykkääTykkää
Upeita juttuja! Potkispa onni.
Anniinam
TykkääTykkää
Aivan suloisia! Potkispa onni.
Anniinam
TykkääTykkää
Vau mikä kokonaisuus 🙂 ehdottomasti mukana arvonnassa! hyvää joulua toivottaa Ramona
TykkääTykkää
Mä en ikinä löydä koskaan kaupoista itselle mitään kivoja vaatteita. Siksi en käy ikinä missään..Drama olisi kyllä nappijuttu, saisi minutkin liikenteeseen täältä kotisohvalta
TykkääTykkää
Ihanaa, kelpaisi kyllä! t. hattara
TykkääTykkää
Kerrassaan ihana tuo päälläsi oleva mohair-toppi! Jospa onni suosisi tällä kertaa arvonnassa… 🙂 Lämpöistä joulumieltä ja tuhannet kiitokset inspiroivasta ja elämänmakuisesta blogista!
Jouluterkuin,
Henna
TykkääTykkää
Mukanaa
a
TykkääTykkää
Mukanaa
a
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana! Kaunis blogi! -Susanna
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, ihania! – Linnea
TykkääTykkää
Oih, oisinkohan minä tällä kertaa se onnekas…
TykkääTykkää
Kauniita ja ajattomia vaatteita. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Tunnelmallista joulun aikaa sinulle ja läheisillesi.
T: Henna
TykkääTykkää
Tietysti mukana arvonnassa, jospa saisin itselleni joululahja 😉
TykkääTykkää
Ihanat ja laadukkaat asut Dramassa. Olen mukana arvonnassa.
Hauskaa joulua!
Pippanen
TykkääTykkää
Ihanaa luksusta talveen!
-Henna
TykkääTykkää
Ihanaa jos voittaisin juuri tuon Olivian mustana se on niin kaunis
Tiina
TykkääTykkää
Ihanaaa ))) Voi kun kerrankin voittaisi! Ehkä tällä kertaa onnistuisi? Hyvää Joulua teille sinne!
t. Enya
TykkääTykkää