
~loppuvuoden juhliin~







mekko ja hame Drama Gallery (saatu) / korot Unisa
Hei honeys, huomatte varmaan että olemme olleet laivalla? Phuh, vihdoin ja viimein kotimaan kamaralla, pienistä ylläreistä ja venähtenäästä matkasta huolimatta; yksi ylimääräinen yöpyminen Gamla stanissakin onnistuttiin järjestämään. Oikeastaan aika ihme, etten koskaan jännää tai stressaa matkustamista; ottaen huomioon miten paljon kaikenlaista näillä pikkureissullakin on sattunut. Aina yhtä (naivin) positiivisella innolla eteenpäin, ei näistä kai koskaan opi. Ne vaan aina unohtuu, pienet kömmähtelyt. 🙂 Ja hyvä niin.
Mutta arvatkaapa mitä? Mulla olisi Teille yksi pieni (viime hetken) joululahja (joka nyt ei jouluksi ehdi kotiin, mutta kuitenkin :))). Oletteko tutstuneet suomalaisen Ulla Ourilan vuonna 2010 perustaman Drama Galleryn tuotteisiin?
”Dramassa yhdistyy nykyisyys menneeseen: 20-, 30-, 40-, 50- ja 60-lukujen pukujen kerronnallisuus, yksinkertaisella ja laadukkaalla tavalla toteutettuna. Yksilöllisyys ja laatu varmistuvat kun sarjat ovat pieniä ja yksityiskohdat tehdään käsityönä. Laadut ovat luonnonkuituja: silkkiä, villaa, viskoosia ja niiden sekoitteita.”Haluan, että tuotteissa henkii mennyt aika, silkkikankaiden kahina ja tunnelmat ateljeista.”
Tällaisista jutuista pidän eikä yhteistyöhön lähtemistä tarvinutkaan epäröidä hetkeäkään! Suosittelen siis kurkkaamaan Jyväskylän liikkeen tai Draman nettikaupan, ja ehdottomasti suosittelen myös osallistumaan blogin joululahja-arvontaan:
Kommentoi tähän postaukseen ja arvon jouluaattona yhden onnekkaan Drama -vaatteen voittajan; saat itse poimia Draman nettikaupan valikoimista haluamasi neuleen. Näissä on todella ylellistä tunnelmaa, naiselliset leikkaukset ja laadukkaat materiaalit, ikuisia juhlavaatteita sanoisin. Juhlava, jopa kuninkaallinen fiilis…
Kommentoimaan siis! :))
Ja joulukalenteri luukkujen yöpaita -voittjajia myös tähän perään:
Luukku 19:
Hei, aivan ihana. Olisin ikionnellinen jos tämän ihanuuden saisin 🙂
M on kokoni.
Lämpimin ajatuksin ❤
Luukku 20:
Voisi käyttää kesällä ihan vaikka mekkona -ja talvella tunika, ja tietty öisinkin! Sulotar ♥ olen niiin mukana arvonnassa! Kirsi-Maria (s)
***
Lähetelkääpä s-postia voittajat 🙂
Ja sitten taas kommenttiboksiin jos Drama -neule kelpaisi! Suosittelen tuotteita todella lämpimästi; tää munkaan Olivia -mohairtoppi ei kutita tai oo karhea hetkäkään! Lykke til, nähdään taas huomenna ❤
(Nyt pääsen siskon kanssa zumbaan, lapsia onkin vahtinut muut koko päivän :)) Luksuslaiffia täällä siis vaan vietellään, vielä kun pääsee suihkuun illalla kolmen päivän reissaamisen jälkeen ;D)
Oih, minulla ei olekaan yhtään ”kuninkaallista” neuletta olemassa, joten mielelläni olen arvonnassa mukana! 🙂
Ihanaa ja Rauhallista Joulua Teidän poppoolle ❤
-Heidi-
TykkääTykkää
Juuri sopivasti leikkisän tyylikkäitä. Olivia-toppi olisi ehdottomasti oma valintani. Mukana siis arvonnassa 🙂
-Piia
TykkääTykkää
Upea asu!! Ehdottomasti tällaisessa arvonnassa mukana:)
SatuTalo
TykkääTykkää
Juuri sopivan leikkisän tyylikkäitä. Olivia-toppi olisi ehdottomasti oma valintani. Mukana siis arvonnassa.
-Piia
TykkääTykkää
Upeita ja niin kauniita kuvia! Mukana arvonnassa.
niinantiinus
TykkääTykkää
Tosi ihania vaatteita, mukana ehdottomasti arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Kauniita vaatteita, ihanan naisellista! Joten mukana arvonnassa! t. Tepa
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana minäkin!! ❤
Sanna
TykkääTykkää
Kauniita vaatteita…mukana siis 🙂
TykkääTykkää
Kauniita vaatteita, Mukana Drama-neuleen arvonnassa. Annu
TykkääTykkää
Ihan ehdottomasti tuo Olivia mohairtoppi minulle! Tuo sun asu on kyllä aivan mielettömän kaunis ❤ – Johanna
TykkääTykkää
Ihania neuleita, mukaan arvontaan 🙂 rauhaisaa joulun aikaa.
TykkääTykkää
Onpa kivan näköinen toppi. Täytyypä tutustua Dramaan. Osallistun kisaan!
-Lennu
TykkääTykkää
Tuo sinun päälläsi oleva asukokonaisuus näyttää tosi hyvältä, voisin ottaa sekä topin että hameen vaatekaappiini. Merkki on minulle tuntematon, mutta kiinnostuin siitä valtavasti! Ja olen todellakin mukana arvonnassa! 🙂 -Kira
TykkääTykkää
I really want some drama in my life 🙂 -Emmi-
TykkääTykkää
Kaunis toppi! Pitää piipahtaa liikkeessä, kun seuraavan kerran käyn siskon luona.
t. Minna
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, vielä sattuvasti paikallinen yrittäjä. -Maria
TykkääTykkää
Vautsi vau! kyllä kelpaisi!
TykkääTykkää
Upea asu! Ihanaa lomaa ja joulua teille Suomessa! Osallistun arvontaan. 🙂
TykkääTykkää
Ihana arvonta! Valitsisin tuon saman mohairneuletopin, näyttää nimittäin todella kivalta :).
Tiia / Black + White = Grey
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Hyvää Joulua!
TykkääTykkää
Todella kaunis on!! Mukana arvonnassa Parahinta Joulua!!! T. Annika
TykkääTykkää
Oi, enpäs ollut ennen kuullutkaan, vaatteet näyttävät todella kauniilta! Mukana siis arvonnassa
TykkääTykkää
Ihania neuleita, ehdottomasti mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Ooh, ihanan kauniita ja laadukkaan oloisia vaatteita, tykkään! t. Maaruska
TykkääTykkää
Oi mikä ihana tyllihame! Juuri tuollaista metsästin pikkujouluihin. Laadukkaita neuleitakaan ei voi koskaan olla liikaa.
Ehdottomasti mukan arvonnassa!
-Emma
TykkääTykkää
Oioi ! Se melkein kuiskii mun nimeä . Kaunista ,eli osallistun arvontaan .
hanne
TykkääTykkää
Ihania, ehdottomasti mukana arvonnassa:)!
-elisah
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta ja positiivisesta blogista,ainoasta jota seuraan:) osallistuisin arvontaan.
Päivi
TykkääTykkää
Mukana luksusneuleen arvonnassa 🙂 T: Hansu
TykkääTykkää
Naisellinen ihanuus tuokin asu joka sinulla on kuvissa! Olen mukana arvonnassa. 🙂 Kiitos inspiroivasta blogista ja hyvää joulun aikaa!
TykkääTykkää
Kaunis yhdistelmä, kevyt tylli ja neule yhdessä, toimii. Myös muut asut kauniita, ottaisin mielelläni minkä tahansa. T. Riitta
TykkääTykkää
Täydellisen kaunista, kokeilen onneani.
TykkääTykkää
Ehdottoman täydellisen näköistä. Olöen lukenut blogiasi useamman vuoden myös ulkomaan vuosina. – Jontsú-
TykkääTykkää
Todella kaunis neule. Olisin kyllä ikionnellinen jos voittaisin arvonnassa. Kiitos sinulle upeasta blogistasi. Toivotan sinulle ja läheisillesi tunnelmallista joulua ja upeaa uutta vuotta <3.
TykkääTykkää
Todella yksinkertaisen kaunis asu ja mikä parasta kotimainen. Toivottavasti onni potkaisee.
Tiina K-B
TykkääTykkää
Voi miten ihana neule.. olispa mukava joululahja 🙂 T:Miia
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. 🙂 Rauhallista joulua teille!
Tepa
TykkääTykkää
Hyvää joulua sinulle Johanna!
-Astrid 🙂
TykkääTykkää
Minäkin mukana! Saispa tuollaisen pahmeän paketin…
TykkääTykkää
Drama neule kelpaa koska vain! Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
näytät todella upealta! jospa tuollainen neule saisi minutkin näyttämään enemmän naiselta kuin väsähtäneeltä maitobaarilta:)
TykkääTykkää
Ihanan tyylikäs neule Dramalta 🙂 Mukaan arvontaan!
t. Kristiina
TykkääTykkää
Tosi kauniita neuleita. Mukavaa joulunaikaa!
t. Henna
TykkääTykkää
Täällä peukut ja varpaat pystyssä, että onni olisi myötä ja vaatekaappini sisältäisi joulun jälkeen vähän ”draamaa”.
TykkääTykkää
Todellakin mukana arvonnassa!
-Saana
TykkääTykkää
Aivan ihania vaatteita tällä Dramalla! Vaatekaappiini kelpaisi näistä mikä vain! Tyllihame on erityisen kaunis ja juuri sellainen, jota olen etsinyt jo pidempään!
Anna
TykkääTykkää
No kyllä kelpaisi!
TykkääTykkää
mukana 🙂
-mkah
TykkääTykkää
Oih! Nàillà vaatteilla tanssisi kevyesti tulevan vuoden juhlat – ja pidempààn!
Eeva
TykkääTykkää