elämänhallintaa
DAGENS paita Object / hame Lindex (oikeasti paita sekin) / villatakki omatekemä
Heip taas, laitoin aiemmin tänä iltana ystävänmyyntimainoksen teille, mutta kirjoittelenpa nyt vielä yhdestä mulle aika tärkeästä aiheesta. Nimittäin, tsadaa:
Puolituntisesta.
Jep.
Puolituntisesta, jonka idea on siis ennen kaikkea ottaa yhtenä päivänä viikossa (mulla se on sunnuntai) aikaa ja suunnitella tulevaa viikkoa. Sellaisia asioita, jotka aiheuttavat haasteita arjessa.
– Jos sulla on esimerkiksi tapana aamuisin tuskailla, ettei kaapista löydy mitään päällepantavaa, tee niinkuin minä. Siivoa vaatekaappi ja kaikki viikon aikana ympäriinsä sinkoilleet vaatteet paikalleen. Katsele sillä silmällä, että bongaat pari-kolme hyvää asua tulevalle viikolle. Yksi stressitekijä vähemmän aamuisin ja hymy on aamuisin vähän herkemmässä! 🙂
– Mieti, mikset ehtinyt tai jaksanut treenaamaan kuin kerran menneen viikon aikana. Suunnittele seuraavan viikon treenipäivät ja -ajat. Milloin ehdit ja haluat? Suunnittele edes pari kävelylenkkiä viikkoon jollei muuta. Valmista suunnitelmaa on tuhat kertaa helpompi noudattaa kuin fiiliksen ja motivaation mukaan menemistä.
– Mieti mitä syöt ja milloin käyt kaupassa. Koska sopii käydä ostamassa mitäkin. Ettei joka päivä töiden jälkeen tarvitse miettiä ettei kotona oo mitään muttei ehtisi oikein kauppaankaan.
– Onko ollut nuutunut olo ja pää kipeä töissä? Varaa seuraavaksi viikoksi vähän enemmän vettä, välipaloja ja raitista ilmaa, ehkäpä. Mieti, milloin töissä verensokeri mahdollisesti pääsee laskemaan liian matalaksi.
Kirjaa ja dokumetoi -jos jaksat ja viitsit.
Tähän voi soveltaa tietysti mitä tahansa. Puolituntisen olen nimittäin oikeastaan bonganut erään elämäntaparemonttia tekevän laihdutusryhmän coachilta, jonka mukaan terveellisten elämäntapojen noudattamisessa tärkeintä oli omaksua tää puolituntinen. Kaiken A&O. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Laihduttajille tietysti tärkeää oli suunnitella paljon tarkemmin viikon ruokailutkin. Tähän voi käyttää mitä vain, tosiaan etenkin niitä asioita, jotka aiheuttavat arjessa haasteita ja joiden muuttuminen parantaisi elämänlaatua.
Tajusin heti, että tää on mulle ihan superhyvä juttu. Mulle ja meille, joilla on tuhat asiaa tehtävänä ja kuitenkin elämästä olisi kiva nauttiakin. Ja kun ei luonnostaan ole mikään superjärjestelmällinen, sepäs se.. 😉 Puoli tuntia viikossa on pieni aika siitä, että koko viikon tuntee todella hallitsevansa aikataulua -ja että asiat ovat kontrollissa. Saattaa saada vähän itsevarmemman olon ja voi rentoutua vähän enemmän kuin tietää, milloin mitäkin aikoo tehdä.
Se on sitä elämänhallintaa, sanoisin. 🙂 Ja suosittelen kokeilemaan -sillä elämänalueella, millä tunnet tarvitsevasi tsemppausta!
Hyvää alkanutta uutta viikkoa nuppuset… ❤
Ps. Next coming up treeni -toivepostausta, nähdään pian!
Niin itsestään selvää ja yksinkertaista, mutta ehkä juuri siksi niin vaikeaa! Otan opiksi ja varaan itselleni sen puoli tuntia 🙂
Kiitokset hyväntuulisestä blogistasi ja terveiset sinne Kristiansandiin! Pikkusiskoni opiskelee siellä ja kehunut maisemia 🙂
Kerttu / Modernisti Kodikas http://modernistikodikas.blogspot.fi
TykkääTykkää
Hyvä idea! Täytyykin kokeilla tuollaista puolentunnin suunnittelua – ehkäpä sitä saisi vähän enemmän irti viikosta. Tuo vaatteiden etukäteen valitseminen (erityisesti työvaatteiden että aamulla saa nukkua muutaman minuutin pitempään kun ei tarvitse metsästää ehjiä sukkiksia…) on kyl yksiä pikkuasioita jotka tekee viikosta helpompaa, pitäisi varmaan alkaa sitäkin harrastamaan taas 🙂
Ja toi paitahameidea – kätevä! Täytyykin kokeilla joku kerta 🙂
suklaasydän / Suklaata ja Kahvia http://suklaatajakahvia.blogspot.co.uk/
TykkääTykkää
Tää oli tosi hyvä ja yksinkertainen idea arjen hallintaan, kiitos! Täälläkin ihan samat asiat kaipais organisoimista, on ihan turhaa joka päivä tuskailla, mitäs nyt syödään ja kuka kävis kaupassa, kun tosiaan voisi paremmin suunnitella…
TykkääTykkää
Katseeni kiinnittyi helmikorvakoruihisi rakastan itsekin helmikorvakoruja hillityn kauniit ja tyylikkäät tilanteessa kuin tilanteessa.
TykkääTykkää
Hei Johanna 🙂 Toi on totta:), kun suunnittelet seuraavaa viikkoa varmasti helpottaa arkea. Mietin tässä riittääkö puolituntinen suunnitteluun, olen erittäin huono suunnittelemaan etukäteen ja välillä tuntuu, että seurauksena kaaos päässä, mutta kuinka se onkin niin vaikeaa…. Hyvä kirjoitus ja antaa ajattelemisen aihetta, jos nyt kuitenkin koettaisin tsempata tätä elämänhallintaa vois antaa toisenlaista puhtia arkeen:)) Kiitos Johanna Ihanaa arkea sinulle:)))
Sonja
TykkääTykkää
Loistava idea. Yritän ottaa omaankin repertuaariin:)
TykkääTykkää
voi, voi ei aukea kuvat. Ideasi on kyllä hyvä, täytyisi alkaa hallitsemaan elämäänsä paremmin, kun aina on menossa pää kolmantena jalkana :). Se vaan tuntuu aina yhtä vaikealta, kun tämä päivittäinen kaaos on mitä on. Mutta naisethan selviävät mistä vain 🙂 t. Minttu
TykkääTykkää
Hei, minullakaan ei aukea kuvat, ei koneella eikä puhelimella, vaikka normaalisti ei ole ollut ongelmia.. Mut hyvä ajatus ja loistava blogi! 🙂
TykkääTykkää
Mullakin on tapana sunnuntaisin (ja tarvittaessa muinakin päivinä) käydä tulevaa viikkoa läpi, täsmäyttää kalenterit jne. Toi vaatekaapin siivous voisi olla kyllä uusi osio siihen, kiitos 🙂
http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/