ja taas kalaa! 😛
neule Vila / hame Chillnorway (saatu) / aurinkolasit Dolce&Gabbana (saatu) / kengät Nude
Jatketaan samoista kuin eilenkin; tässä tämän (ihanan, en valita!) kuuman työpäivän asu ja koska taas on kalaa syöty ja näitä kalareseptejä aina kysellään, niin tässä meidän maanantaikala.
Meidän kala oli (kuulemma) blålange, jonka voisin kai suomentaa jonkinlaiseksi sinipitkulaksi. Noh, sillä ei varmaankaan ole suomalaista nimeä, sillä nämä ovat vallan syvänmeren kaloja, mutta kyllä tähän voi käyttää vaikka pakasteseitä! Mausteita voi tietysti käyttää ihan oman maun mukaan, laitoin vain esimerkiksi jotain meidän tavallisimpia.
Sellasia ihan perusjuttuja tänään vain… Vaatetta saatu päälle ja murua rinnan alle. Uutta Katherine Pancolin kirjaa en paikallisesta kirjaputiikista löytänyt, joten päivän kulttuuriannista saa nyt vastata ruotsalainen Himlens Hjärta -elokuva (med Mikael Persbrandt :P). Miehen mielestä varmaan aivan sairaan tylsä. Mun mielestä just passelisti parisuhdepohisdkelua (ja Mikalelia). 😛
Heippa, hienoa kesäviikon alkua kaunokaiset!
Se on tylppäpyrstömolva suomeksi, turskansukuinen kala 🙂
TykkääTykkää
Täytyy sanoa et omg enpä ois ikinä tiennyt (että tälle edes on suomennosta)!!! Täällä on kala-asiantuntijoita lukijoissa? 😉 Kiitti, nyt tiedätte sit mitä haette kaupasta 😛
TykkääTykkää
Googlen kääntäjä sen kertoi mulle 😛 Nam!
TykkääTykkää
Haha 😀 No joskus sekin onnistuu!
TykkääTykkää
Hei!
Pihakivet ovat tosi kauniita. Mistä niitä voi ostaa?
T. Sara
TykkääTykkää
Hassu kysymys Sara. Pihakiviä voi ostaa varmaankin paikallisesta puutarha-alan liikkeestä. En taida suositella meidän käyttämää, sillä rahti Suomeen tulee varmaan himpan verran kalliimmaksi kuin itse kivet. 😉
TykkääTykkää
Moron! Oot ihan törkeän kaunis. Ja toi sun asu…mullekki! Oppiskohan sitä itekin joskus pukeutumisen jalon taidon? Toi kala näyttää herkulliselta! Siellä teillä päin varmaan kala on vähän eri hinnoissa kun täällä? Ja ehkä vähän laadukkaampaa. Jos meillä hankkii lähikalaa itse kalastamalla niin ÖRK sitä mudan makua 😀
-MertsiGirl
TykkääTykkää
Oo, kiitos, niin kauniisti sanottu 🙂 Täällä kala on kyllä kaupoissa tosi kallista (!) Tai riippuu kalasta; turskaa ja lohta saa edullisesti, mutta harvinaisemmat kalat ovat kallista herkkua
Meillä tosin mies poimii itse sen verran noita meren eläviä, ettei tarvitse usein ostella. Ja näissä suurissa kaloissa on se etu, että ruodotkin ovat isoja ja lähtevät pois kerralla, ei tarvitse nyppiä kielen päältä 😉
TykkääTykkää
Samaa mieltä – hyvin sanottu – oot ihan törkeän kaunis !!! Ja mietin just, et oon kuitenkin katsonut vuosien aikana tuhansia kuvia sinusta ja aina kauneutesi yllättää uudelleen, hämmentää suorastaan – kyllästymättä!
TykkääTykkää
Voi te ootte kilttejä 🙂 Kiitos että viitsitte jättää kehuja 🙂
TykkääTykkää
Missähän MertsiGirl mahdat oikein kalastella, jos mudalta maistuu? Harmi, ettet ole päässyt maistamaan hyvää kotimaista kalaa!
TykkääTykkää
Juu kyllä sitä Suomestakin löytyy! 🙂
TykkääTykkää
TykkääTykkää
🙂 No kyllä yhdessä vuodessa saattaa sata tai parikin tulla 😛
TykkääTykkää
Kiitos ihanista resepteistä 🙂 Tein tänään foliojutun ja raparperimehua. T. Cira
TykkääTykkää
Jes, kiva kuulla Cira! :))
TykkääTykkää
Kauniita valokuvia ja kivoja reseptejä! 🙂
Liikutteko paljon siellä rannikoilla ja onko siellä punkkeja ja onko ihan riesaksi asti? ja onko puutarha etana free-aluetta siellä teillä Norjassa? Kysymys heräsi, kun usein valokuvissa vilahtelee rannikko/veneily/saaret tai puutarhaoleskeluja.
Rentoa Kesää B-)
TykkääTykkää
Heip, on täälläkin punkkeja, muttei kyllä olla montaa kertaa törmätty… Suomessa useammin… Täällä ei ole sellaisia heinikkoja ja kaislikkoja kun kaikki on pelkkää kalliota…
Etenia meillä on kyllä, ihan sairaan kokoisia lötköjä… :S Odotas kun niitä alkaa tulemaan niin otan kuvan :S
TykkääTykkää
Kuvista sen verran, että olet viimeaikoina alkanut näyttää (anteeksi jo etukäteen) anorektiselta.
Huolestuttavaa!! Rehellisesti…jos kukaan muu ei ole siitä sinulle huomauttanut. Omaksi parhaaksesi vain…:)
Muistatkohan syödä ollenkaan, ajattele terveyttäsi myös ulkonäkösi lisäksi.
TykkääTykkää
No tää oli kyllä aika ilkeästi sanottu -kuten varmasti tiedät. Anoreksiahan on psyykkinen sairaus, kuten toivottavasti tiedät, enkä kyllä ole sitä lähelläkään, älä siis ole huolissasi. 🙂 Kukaan muukaan ole ollut 😉 vasta joku kyseli et oonko raskaana 😛
TykkääTykkää
Hei Johanna!
Onko sinulla antaa tarkempia tietoja aurinkolaseistasi kuin merkki.
Niiden nimi? Onko tämän vuoden mallistosta?
Näyttävät niin makeilta!