sneak peek!
kaappi maalattu sävyllä vanilja/ cafe latte
matto H&M home
Sitä minä olen touhuillut. Suurta, täyspuista – täysmäntyistä kaappia.
Koko kaappijuttu tapahtui niin nopeasti, ettei mulla ole komeudesta mitään kunnollista alkuperäiskuvaa. Mutta suunnilleen tollainen se oli kahdessa osassa meidän nurmikolla pari päivää sitten:
Löysin kaapin eräänä kauniina päivänä netin osto-myyntipalstalta. Ostopäätökseen vaikuttivat ratkaisevasti seuraavat seikat:
1) Sijainti; lähinnä meitä.
2) Pari kymppiä (euroissa)
3) Ulkonäkö; kehityskelpoinen
Edellämainitussa järjestyksessä.
Sovin myyjän kanssa, että tullaan vielä samana iltana hakemaan.
Kerroin miehelle, että tällanen tilanne olisi nyt. Onhan sillä peräkärry.
Mies haki.
”Etkä edes tinkinyt?!” tuhahti se toivottomana hakureissultaan palatessaan. Tiesi, etten ikinä tingi. Oli kuitenkin ilmeisesti kysynyt myyjältä, että kai se vaimo nyt edes tinki. Miehen mielestä ihan kamala mäntyrotisko, joka olisi pitänyt saada ilmaiseksi. 😉 Hyvin se kuitenkin luottaa lähtiessään haemaan tavaraa edes kysymättä mistä on kyse. Heh.
Ehkä se nyt on ihan tyytyväinen. Katsotaan. Kaappi tarvitsee vielä vähän loppusilausta, mutta kyllä siitä vaan tulee just passeli. Kaapin paikalla ollut siro pikku vitriini siirtyi kellon alle kulman taakse.
Niin ja syy koko kaapin hankinnalle on oikeastaan sen sisältö. 😉 Näette sunnuntaina! :)) Jos sit ois kaikki taulut ja koristuksetkin paikoillaan.
Mut sitä ennen, kivaa perjantaita! ❤
Veikkaanpa, että kaappiin tulee isännän pokaaleja (niinkuin meilläkin).
-Markki
TykkääTykkää
Vau, tosi kaunis kaappi. Paljon saa maalilla ihmeitä aikaan 🙂
Ja voi mikä matto, tykkään!
Hannele/ Täyttä Elämää
TykkääTykkää
Onpa melkoinen muutos, tosi kiva lopputulos 🙂 mulla odottelisi vähän vastaava projekti, mutta en ole vielä jaksanut tarttua siihen vitriinilasien takia, joten saa antaa vinkkejä vitriinin maalaushommaan 😀
-Annika/ Karkkipurkki http://www.karkkipurkki.com
TykkääTykkää
Todella nappiin osunut muutos ja noi vetimet on ihanat.
-Kati-
TykkääTykkää
Hieno lopputulos ! Meillä vähän samantyyppinen vitriini (norjalaista alkuperää).
Vaaleena se olisi meilläkin parempi. Ilmeisesti pensselillä maalattu? Tuliko siihen jotain pohjatyötä ennen varsinaista maalia?
– Marja –
TykkääTykkää
Teillä on juuri sellainen kristallikruunu mitä me ollaan etsitty. Mistä olette sen hankkinu?
– Marja –
TykkääTykkää
Ihania kuvia taas. Tulee itsellekin oikeen sisustusinto.
Hei muuten, sulla oli muutamassa postauksessa ihanat valkoiset Line of Oslo housut. Yritin etsiä niitä netistä mutten löytänyt. Ovatko tämän kesän mallistoa, ja tiedätkö mistä niitä saisi. Ihastuin niihin ihan täydellisesti.
-Joy
TykkääTykkää
Onnistuipa hyvin:) Meillä on sama projekti kotona odottamassa eli mäntyinen astiakaappi pitäisi maalata vaaleaksi. Mitä maalia käytit? Joku jo kyselikin pohjatyöstä.
TykkääTykkää
Tulipa tuosta kaapista upea:-) Mistä muuten tuo ihana seinäkello on hankittu?
– Tuula
TykkääTykkää
Minuakin kiinnostaisi, mitä pohjatöitä tuohon mäntypintaan piti tehdä? Upeaa jälkeä! Meilläkin odottaisi mäntypuinen vitriini uutta valkoista pintaa.
TykkääTykkää
Joku kyseli lasivitriinin maalaamisesta, niin itse maalasin puun ja lasin välisen alueen ns yli ja terävällä siglillä tai lastalla oli sitten helppo siistiä kuivunut maali pois lasista.
TykkääTykkää
jos mä olisin Aino, olisin jo valtaamassa ’lasipalatsin’ alakertaa mun nukkekodiksi !!!!! Olis sopivasti muutama laatikkokin ’kellariksi’ ja ’uima-altaaksi’!
Ihanaa loppukesää kaikille!
paola
TykkääTykkää
Hieno kaappi. Täällä Suomessa vastaavasta olis saanut maksaa nettikirpparillakin varmasti yli 200 euroa!
TykkääTykkää
Noh noh. Mänty on halvin puumateriaali 🙂 Mutta oikein nätti tuli kaapista maalattuna!
TykkääTykkää
Hienosti sait kaapista parhaat puolet esiin, upea on!
Mutta, mikä ihanuus onkaan tuo kello alla oleva siro vitriini?!, juuri tuollainen sopisi meidän olkkariin! Olen odotellut että näkisin jokin puhuttelevan vitriinin ja tuopa juuri sattui sellainen olemaan 🙂 Eri asia on mistä ikinään voisi vastaavaa tyyliä saada hankituksi…
Kaunista kesän jatkoa, toivottaa -Riina
TykkääTykkää
Wau miten hieno siitä tuli! Oot kadehdittavan aikaansaava ja taitava! Täällä kolme lasta hidastaa jokaiseen projektiin ryhtymistä ja useampi juttu jää aina kesken. Sain taas sata uutta inspiraatiota, pitäis saada vaan joku ne toteuttamaan 😉
TykkääTykkää
Hyvältä näyttää! 🙂 Valkoisella maalilla (tai männynvärisistä kalusteista puhuttaessa minkä värisellä maalilla tahansa) saa ihmeitä aikaan 😉 Suloiset vetimet myös. Malttamattomana oottelen kokonaiskuvaa. Aurinkoista lauantaita!
Tiina/Tina’s
TykkääTykkää
Kiva kaappi!Mutta miten käsittelit sen ennen maalausta?
TykkääTykkää
Kello on Riviera Maisonin. Tiedän, kun meillä sama. 🙂
TykkääTykkää
Kivan näköinen tuli kaapista, kun jaksaa tehdä paljon töitä sen eteen. Kuvat on ok, harmi vain että ovat niin vinossa. Kaikki muu ok. Kaikkea hyvää teille kaikille.