Aurinkoa & asua

ja ööh, vastauksia.

”Mamma koska aurinko tulee Norjaan? ” 

kysyi Aino maanantaina aamiaisella.

 

Hyvä kysymys.

Mut nyt se on tullut. Hyvä kysymys siksikin, että saatoin taas vastata että tiedätkös Aino, Suomessa se on jo ollut. (Me aikuiset kisaamme melko usein siitä, kumpi maa on ”parempi” ;).)

Akuviikon työasun villakangastakki löytyi kerran Barcelonan Zarasta puoleen hintaan ja villaneule on äitin tekemä. Vaikka tää nyt onkin supersiisti neule, niin mainittakoon, että kotikutoisinkin (ja etenkin juuri kotikutoinen) villapaita nostaa kovasti profiiliaan yhdistettynä valkoiseen kauluspaitaan. Tosi freesi yhdistelmä, jos multa kysytään, kokeilepa jos kaapista löytyy. 🙂

Ajatuksia olisi kamalasti, aika monestakin aiheesta, mutta passaan tänäkin iltana. Sen verran painaa työpäivät päälle, että pakko ottaa puikot ja lankakerä käsiin ja ajattelemisen sijasta rentoutua. 🙂

Heippa (vastailen vielä ed. postin kysymykset ennen puikkojen heiluttelua)!

Edit…. Öööh… ajattelin käydä nopeasti vastaamassa ed. postin kysymykset mutta nyt ne luettuani alkoikin vähän pyöryttää… 😀 Että keräilen vähän aikaa tätä oloa ja harkitsen uudelleen. 😛 Niin monta kommenttia olisi samasta asiasta, että taidan päästä helpommalla, jos vastaan mainostamisesta tähän. Kun kamalan montaa harmitti se, että kiva postaus oli pilattu mainostuksella.

Hmm. Jos olisin maksanut lasten ulkovatteeista ja lopussa maininut, että vaatteet ovat muuten Didriksonin – miten olisi käynyt? Olisiko fiilis ollut samalla tavalla pilalla? Tai vaikka tässä postauksessa; pilaako maininta siitä, että takki on Zaran jotenkin tän postauksen? Siis ihan oikeasti en aina tajua tätä. Eri asiahan olisi ihan varmalla, jos esittelisin täällä tuotteita, joita en oikeasti pitäisi/ olisi ostanut. Mutta kun, lapsillekin oli uudet ulkovetimet taas hankittava. Huoh.

Ja niin…: Sitten väliin laitetaan äkkiväärä kuva finlandia-pullosta. Mikö sen tarkoitus on? Kuvata Suomea? Täh? Halveksia? On aika itseriittoista. Pilkallista. Vai onko tämä Johannan käsitys siitä mikä on hauskaa?

:'(( Anteeksi ihan kamalasti, jos tämä loukkasi. Mun mielestä oli hauskaa (joo sorry mulla saattaa olla todella kieroutunut käsitys hauskasta) löytää ”pala Suomea” rannalta. Ilman halveksuntaa, itseriittoisuutta tai pilkkausta. :'(( 

Sorry, mun on pakko ottaa ne puikot käsiin ja jättää kommenttien vastailut väliin. :’D Mut ihan vakavasti, voin alkaa mainitsemaan ihan postin alussa jo kaikista saaduista tuotteista, ei mulla mikään tarkoitus teitä ole huijata täällä. Hyvää marraskuun viimeisen viikon jatkoa KAIKILLE! :)) Joulukuuta ja valoa kohti mennään, ei hätää! 

186 vastausta artikkeliin “Aurinkoa & asua

  1. Hei Johanna !
    Siitä on valtavan pitkä aika kun olen blogiasi viimeksi kommentoinut vaikka lukemassa käyn säännöllisesti 🙂 Mut nyt oli vaan pakko luettuani osan edellisen postauksen kommenteista !
    :(( Siis miten yliherkkää ja tosikkoa porukkaa täälla oikein käy..en tajua näitä ihmisiä 😦
    Tykkäsin edellisestä postauksesta paljon hienojen kuvien vuoksi ja rannalta löytynyt Finlandia-pullo oli hauska ja just pala Suomea rannalla kuten sanoit. Ja voi kamala.. ’mainostaminen pilasi postauksen’ ! Siis kaikissa blogeissa mainostetaan jonkun verran ja monesti enemmän kuin taalla. Itse olen mainostamisen ansiosta saanut kivoja vinkkejä eli kiitos Johanna siitä !
    Samoin KIITOS upeasta blogista jota olen seurannut kohta 2 vuotta (mun lemppariblogi ja kaikkein vähiten pinnallinen!) Joukut blogit ovat liian pinnallisia omaan makuun mutta ei tämä 🙂
    Ja niille jotka katsovat aiheelliseksi laittaa loukkaavia, typeriä ja ennenkaikkea kateellisia kommentteja niin miksi luette blogia jos se teitä ärsyttää ? Tai olkaa ainakin niin fiksuja että jätatte tyhmyydet sinne omaan pääkoppaan, joohan.
    Johanna, uskon että suurin osa lukijoistasi pitää blogistasi paljon joten älä anna muutaman typerän ja kateellisen kommentin lannistaa !
    Kiitos ihanasta blogista & kuvista, kaikista vinkeista ja positiivisesta elämänasenteesta jota muille jaat 🙂
    Kaikkea hyvää sulle & perheellesi Norjaan 🙂
    Puss & Kram, Mary

    Tykkää

  2.  
    ”Miettikää joskus, että Johannalla on 2 pientä lasta ja työ, arki varmasti kiireistä. Hän tekee tätä blogia meille lukijoille ja on ansainnut siitä korvauksen.”
     
     
    Täh? Hän kuten muutkin bloggaavat täysin omaksi ilokseen, omasta halustaan esitellä itseään, perhettään, kotiaan = elämäänsä. Sehän on ihan oma asiansa, paljonko ja miten viitsii tätä tehdä.
    Joskus lukiessa näitä mietin, että miten aikuiset (?) ihmiset voi niin tosissaan jäädä toisen, vieraan ihmisen elämään ”kiinni”, että pelätään ettei vaan lopettaisi postaamista ja ihan päivittäin käydään tutkimassa, josko mitä taas olisi. Oma elämä??
     
    [/quote]

    Tykkää

  3. Ihan samaa sanon kuin nuo edellisetkin kommentit: JÄTÄ ILKEÄT JA KATEELLISET KOMMENTIT HUOMIOTTA! Sinulla on mukava ja leppoisa tapa kirjoittaa sekä blogisi kuvat ovat aina niin kauniita. Tämä on ainoa blogi, jota säännöllisesti seuraan ja odotan aina innolla uusia postauksiasi. Minusta on lisäksi kiva lukea, mistä kuvien vaatteet ovat. Aivan sama onko ne itse ostettu vai saatu!! Hyviä vinkkejä saan niistä itselleni. Mitä tulee siihen kohuttuun FINLANDIA -pulloon, niin sehän oli hulvattoman hauska! Ihan ilman sarvia ja hampaita. Oikein leppoisaa Joulun odotusta sinne Norjaan sinulle ja perheellesi. Toivottavasti se aurinko tulee tänne Suomeenkin. Terveisin, Maarit

    Tykkää

  4. Mielestäni Finlandia pullon löytyminen oli myös hauska…pullopostia Suomesta 🙂 Ellet mainitsisi mistä takki tai joku muu tuote on niin siitäkin nousisi kova kysely ja haloo…miksi ihmeessä moinen kateus? Ihmiset eivät ymmärrä, että bloggaus ja mainostaminenkin ovat osa työtäsi ja siitä saamiasi palkkioita. Älä välitä kateellisten puheista.

    Tykkää

  5. Just hyvin sä vedät Johanna. Musta toi edellinen postaus oli just niin sopivan hienovarainen kuin pitääkin ja samalla rehellisesti kerroit mistä vaatteet oli saatu. Sellaiset ”selvät mainokset” ja tavara-esittelyt tyyliin ”no niin nytpä kerron teille tästä hilavitkutin x:stä” antaa enemminkin sellaisen mainos-tv fiiliksen . Älä mene siihen suuntaan pliis. Suurin osa lukijoistahan tuntui tykkäävän sun tyylistä eikä ollut lainkaan harmissaan lopun maininnasta, päinvastoin. Jatka samaan tyyliin äläkä välitä noista kitisijöistä! Kitisijät siirtyköön muualle lukijaksi 🙂

    Tykkää

  6. Äiti opetti ajattelemaan parhain päin ihmisistä. Nämä valittajat ovat jääneet vaille hyvää kasvatusta, joka johtaa sydämen sivistykseen. Se on todella suuri puute ihmisessä.
     
    Kaikkea hyvää Johannalle ja perheelle ja kiitos kivoista vinkeistä, joista saa palstallasi lukea.
    Olet ansainnut kaikki ”ilmaistuotteet” ! terveisin vanhempi äiti-ihminen

    Tykkää

  7. Siitä vaan valittajat itse kirjoittamaan blogia ja ansaitsemaan hyviä tuotteita mainostuksella.Ei kaikki tuohon pysty siis ylläpitämään blogia joka antaa noin paljon meille jotka sen oikein ymmärtävät!
    Kiitos Johanna ihanasta blogista!

    Tykkää

  8. Älä tosissaan välitä noista negatiivisista kommenteista..! Uskon että se on vaan kateus mikä saa ihmiset kirjottamaan noita 😦 on niin vaikeeta olla onnellinen toisen puolesta. Ja se jos joku on harmi. Kateus myös ruokkii itse itseää, mikä puolestaan johtaa usein ajattelemattomiin tekoihin. Sä oot huippuihana bloggaaja ja uskon että sun blogista pitäviä ihmisiä on tuhannesti enemmän ku blogia vihaavia! Jatka vaan samaan malliin ❤ Ja mun mielestä toi mainostaminen ei oo ollenkaan huono juttu! Tottakai se kuuluu bloggaamiseen 🙂 jos vaan viitsit mainita missä kohdin on ”mainontaa” ni mä oon ainaki ihan sujut tän kanssa! Tsemppiä hirmusti ja pidä tää blogi samanlaisena ihanana jatkossakin!! 🙂

    Tykkää

  9. Älä välitä. Kaikki suomalaiset ovat kateellisia toisin kuin ulkomaalaiset. Nekin jotka väittävät toisten olevan, ovat myös itse. Verhoavat sen vaan ylenpalttisiin kehuihin ja hehkutuksiin, jotteivat paljastuisi. Älä välitä. Kaikki suomalaiset ovat kateellisia. Ihan kaikki.

    Tykkää

  10. Uskomatonta miten ihmiset voi nähdä kaikessa jotain negatiivista, sielläkin missä sitä ei ole. Tsemppiä Johanna, loistava bolgi sinulla, kiitos siitä 🙂

    Tykkää

  11. En muista kommentoineeni monestikaan, olen tainnut olla ns ”hiljanen lukija”. Mutta nyt ajattelin kirjottaa monta vuotta blogiasi jo lukeneena että olet ihana ja superinspiroiva, blogisi saa hyvälle tuulelle ❤ ❤ Terveisiä Norjaan!
     
    T. 17v lukijasi

    Tykkää

  12. Blogienhan lumo on pitkälti siinä, että etäisen elämäntyyliltään vieraan julkkiksen sijaan saa seurata tavallisen naisen, etevän tai kauniin tai tyylitajuisen toki, mutta kuitenkin tavallisen elämää. On niin helpompi samaistua esillä oleviin teemoihin. Luulen, että noi bloggarien saamat ilmaislahjat siksi harmittavat monia. Ne asettavat sen bloggarin eriarvoiseen asemaan ja se kyky samaistua heikkenee. Näin päättelisin, en voi sanoa itse olleeni pahoillani tuotemerkin esille nostamisesta. Olen ollut huomaavinani, että jonkin verran on ilmaislahjojen saanti/ vastaanottaminen lisääntynyt osaltasi?

    Tykkää

  13. Vierailija
    26.11.2014 klo 02:41

     
    ”Miettikää joskus, että Johannalla on 2 pientä lasta ja työ, arki varmasti kiireistä. Hän tekee tätä blogia meille lukijoille ja on ansainnut siitä korvauksen.”
     
     
    Täh? Hän kuten muutkin bloggaavat täysin omaksi ilokseen, omasta halustaan esitellä itseään, perhettään, kotiaan = elämäänsä. Sehän on ihan oma asiansa, paljonko ja miten viitsii tätä tehdä.
    Joskus lukiessa näitä mietin, että miten aikuiset (?) ihmiset voi niin tosissaan jäädä toisen, vieraan ihmisen elämään ”kiinni”, että pelätään ettei vaan lopettaisi postaamista ja ihan päivittäin käydään tutkimassa, josko mitä taas olisi. Oma elämä??
     
    Taidat itsekin kuulua heihin, jotka ovat jääneet koukkuun, koska kaikesta päätellen seuraat tätä aika aktiivisesti 😉

    [/quote]

    Tykkää

  14. En yhtään ihmettele jos ilmaislahjojen saanti on lisääntynt. Sehän kertoo kaiken oleellisen, ja siitä, että Kalastajan vaimon -blogista pidetään yli rajojen. Tarjoajia varmasti riittää.. Ja en usko että kukaan käytännöllisistä ja säähän sopivista asusteita kieltäytyisi. Nehän on mukava testata pitääkö valmistajan antamat lupaukset teipatuista saumoista, jne..
    Nykyään jopa Linkedin -ympyröissä tarjotaan ja kaupataan mm. koulutuksia ”luimme profiilisi ja se sopisi, sinne ja tänne”.. Headhunterit lähettävät työpaikkatarjouksia tuutin täydeltä, vaikka olisi juuri vaihtanut työpaikkansa toiseen… Mutta se on nykyajan menettelyä, hyväksyy sen tai ei. Ja koska päänähasta saa aina palkkion. Nykyään bloggaajat ovat yksi hyvä kohde saada tuotteensa hyvin esille.. Kyllä tämä on pistetty merkille. – Kannattaisi opetella immuuniksi turhille ärsykkeille; oli ne sitten toisten ilmaislahjat, edulliset hotelliyöt, pikkujouluristeilyt, alennetut lentolippujen hinnat, tai, tai, tai,…. näitähän tulee aina olemaan tykkäsit siitä tai ei!
    Itse luin boyfriend-mitoituksella olevasta Dikriksons-merkistä jo toisesta blogista tänä vuonna ja kiinnostuin kovasti.. mutta ei niitä takkeja niin vain kaupasta löydy.
    Eiköhän jatketa fiilistelyä ilman kipristelyä.. Elämä kyllä palkitsee jos sille antaa itsestään mukavan palasen.
    -tiau

    Tykkää

  15. Katkeria, kateellisia ihmisä on ja tulee olemaan aina ja ikuisesti. Minusta Johanna rehellisen näkyvästi mainostaa esim. kuten nyt, vaatteita, eikä aliarvioi lukijoitaan ja yritä hivuttaa mainostusta jonnekin tekstin väliin, muka huomaamattomasti, koska fiksut lukijat sen tietty huomaisivat. Rehellisyys ja aitous kunniaan, semmoinenhan Johannakin on. Ja se Finlandia pullo…hauska juttu! Em. sopii siihenkin;) Jännä miten monimuotoisesti näkyy ihmisten huonovointisuus…tai tyhmyys..?
    Johanna, pysy aina aitona, rehellisesti omana itsenäsi. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta tuskin siihen on tarvettakaan…
     

    Tykkää

  16. Aivan ihana se ”Finlandia pullo”. Ja minusta ainakin on kiva tietää kuvissa olevista vaatteista, tavaroista ym. Aivan sama miten ne on saatu, ostettu, hankittu. Mitä ihmeen väliä sillä on?

    Tykkää

  17. Heips Johanna,
    laita vähäks aikaa tauolle tää kommenttiboxi ja keskity vain hyvien asioiden äärelle eli itse kirjoittamiseen. Näin päästään eroon tästä negatiivisesta palautteesta, sillä ko. lukijat varmaan etsivät jonkun muun palstan johon voivat purkaa ahdistustaan ja pahaa oloaan.    I hope so.
    Minä pidän blogistasi ja luen sitä päivittäin niinkuin jatkokertomusta ikään.
    Koirat haukkuu, karavaani jatkaa kulkuaan, Johanna pää pystyyn ja siihen turvalliseen syliin ❤
    Tui

    Tykkää

  18. Johanna, voimia sulle, vietäpä rentouttava ilta! En ymmärrä noita negatiivisia kommentteja, miten ihmiset jaksavatkin valittaa mainoksista yms.?! Minusta on hyvä asia, että saat joitakin itsellesi tarpeellisia tuotteita ja kerrot niistä meille! Ja suuri kiitos vielä ihanista teksteistäsi, kuvistasi ja siitä, että annat aikasi tälle blogille!

    Tykkää

  19. Vierailija 25.11. klo 18:42
    Hei, ja kiitos Johanna kauniista ja innostavasta blogista.
    Ihmettelen kylläkin näitä viestejä joissa blogiasi kritisoidaan ilmaisen tavaran mainonnasta. Kuitenkin täällä kanssalukijat osallistuvat sadoittain ilmaistavaran arvontoihin, joita sinä kuitenkin Johanna jaat. Mutta niinhän se menee, otetaan ilolla ilmaiseksi vastaan mutta samaan hengenvetoon arvostellaan sinua mainonnasta, kun onhan nuo arpajaisetkin jonkinlaista tavaran mainontaa…mutta siitä lukijat eivät kuitenkaan ole pahoillaan…
    Oikein rauhallista marraskuun loppua ja tunnelmallista joulunalusaikaa!
    mm
    Kopsasin tuon viestin edellisesta postauksestasi, koska mielestani han puhui asiaa. Ja mita pahaa nyt yhdessa pullossa on? Eilen illalla, kun sita postausta luin, niin meinasin kirjoittaa, etta oliko pullon sisalla ”pulloviestia”, mutta melkein puolenyon aikaan ei enaa jaksanut, vaan painuin sankyyn nukkumaan. Ei tullut edes mieleenikaan, etta se olisi jotenkin suomalaisia halventava.
    Jokaisella joka blogia pitaa on oikeus laittaa blogiinsa mita haluaa. Itselleni ei tosin ole mitaan hyotya niista ”mainoksista”, koska en asu suomessa, etta voisin niita jostain hankkia. Pysynpahan paremmin perilla, etta miten muoti muuttuu pohjois-euroopassa, jos sen nyt voi noin ilmaista. Kauniita kuvia jalleen kerran..ja hups sainpahan tuon lihavoinninkin pois paalta nain lopuksi. Hyvaa joulun odotusta 

    Tykkää

  20. WAU! Upeet maisemat ja nyt on myös pakko kehua pukeutumista. Välillä en ole nähnyt kaikkia sinun päivän asuja sinun näköisinä, mutta tämä todella istuu sinulle. Joskus olen miettinyt, että voisiko niitä negatiivisia viestejä estää tulemasta valvonnalla? Käsittääkseni osa bloggareista hieman suodattaa vastauksia ennen lähetystä. On kyllä kurjaa kun pienemmästäkin asiasta, kuten hyvän mielen blogeista pitää aina löytää valittamista. Keskityttäisiin vaan olennaiseen eli että tehdään jokaisesta päivästä onnellinen. 🙂 MAHTAVAA VIIKKOA KAIKILLE ❤

    Tykkää

  21. Kylläpä jotkut taas jaksavat valittaa kaikesta :/ minua ei mainokset ole haitanneet, vaikka monestikaan en kuulu kohderyhmään lapsettomana opiskelijana 🙂
     
    Tsemppiä ja ihanaa joulun odotusta!
     
    Anne

    Tykkää

  22. Vierailija
    26.11.2014 klo 01:14

    Tokihan se on hyvä tietää, mistä blogissa esiteltyjä vaatteita saa hankittua. Mutta kyllähän se nyt ottaa päähän, että bloggari esittelee kuinka paljon ja kallista kamaa saa ilmaiseksi! Toisaalta pitäisi ajatella nämä ilmaiseksi saadut tuotteet bloggarin ”palkkana” tehdystä työstä (=mainostamisesta), mutta yleensä on tapana maksaa veroja saadusta palkasta. Johan näistä bloggarin ilmaiseksi saaduista tuotteista kertyy melkoinen euromääräinen potti. Miten lie verojen laita… Hemmetti, toiset joutuu ostamaan kaikki kalliit lasten ulkovaatteet ym. palkalla, josta on ensin verot maksettu.

    Tuota noin…mites ne tuhannet suomalaiset perheet jotka saavat myös ilmaiseksi kaikenlaista tekemättä  yhtään mitään? Maksusitoomuksia talvihaalareihin ja muuhun mitä nyt lapsille tarvitaan. Pitäisikö Johannan siis aina pistää verokuitti postauksen loppuun että verot on maksettu? Näytätkö sinäkin kuitin kaikille lastesi  talvihaalareiden ihailijoille että oot varmasti ostanut ne itse etkä saanut (vaikka sossusta tai lastesi isovanhemmilta, kummeilta, ystävältäsi) Törkeä kommentti sinulta vaikka itse ilmeisesti pidät itseäsi hyvinkin fiksuna. 
    S

    Tykkää

  23. Didriksonin takkeja saa ainakin Helsingistä XXL:stä, Stockalta, Intersportista, Retkiaitasta ja nettikaupoista. Mulla on kaksi takkia itsellä ja miehellä yksi ja tykätään ihan hirveesti. Ja nyt kovasti porua perään, kun tässä näin härskisti mainostetaan netissä.

    Tykkää

  24. Go Johanna Go!
    Kiitos aina niin ihanista kuvista ja inspiroivasta blogista. Olet oikea tyylitaituri!
    Se Finlandia-vodkapullon kuva osui ja upposi myös muhun. Ajattelin heti, että sulla on huumoritajua, tosikot älkööt tajutkokaan kuvan ideaa!!! 🙂 Itselleen (=Suomalaisuudelle) saa ja pitääkin nauraa! 
    Ihanaa joulunodotusta teidän koko perheelle! ❤ (…kuvia odotellessa…)

    Tykkää

  25. Olen lukenut blogiasi jo monta vuotta ja niin teen jatkossakin. Toisaalta ymmärrän ilmaistuotteista harmistuneita kommentoijia, mutta toisaalta heidänkin pitäisi antaa hieman ymmärrystä sinulle ja tälle blogiympäristölle ja sille, mitä sen mukana tulee. Nyt kerron omista tunteistani ja siitä miksi osittain ymmärrän. Asun ja elän vaatimattomasti, osaksi myös omista valinnoistani johtuen. Minulla ei ole mahdollisuutta uusiin vaatteisiin, saatika merkkivaatteisiin. Minulla on kaksi lasta ja mies. Eli kaikille hankitaan vuorokuukausin, mitä tarvitaan. Joskus kun blogissasi on saatuja tuotteita, jotka miellyttävät minua, silloin harmitus nostaa päätään. Jostain syystä sitä kuvittelee tarvitsevansa juuri tuon saman vaatteen tai kasvorasvan. Silloin kun ei ole asiat hyvin, silloin kun on ollut huono päivä, harmittaa. Muistutan itselleni, että kaikki eivät tule saamaan sitä mitä juuri toisella on, mutta ehkä jotain muuta. Joku kaipaa juuri sitä asiaa jota minulla on, vaikka rakkautta ja turvaa. Tällä tavoin pystyn iloitsemaan myös saamistasi tuotteista. Tämä blogi on sinun harrastuksesi ja työsi, ja siitä saa palkkaa ja etuja, niin kuin monesta muustakin työstä. Joskus on huonoja päiviä itse kullakin, vika ei ole Johanna sinussa.

    Tykkää

  26. Voi hyvää päivää!! What Susie says of Sally, says more of Susie than of Sally.
    Valittajat peilin eteen, eiköhän se Susie sieltä kurkista.
    Hyvä Johanna, Keep calm and carry on

    Tykkää

  27. ”Täh? Hän kuten muutkin bloggaavat täysin omaksi ilokseen, omasta halustaan esitellä itseään, perhettään, kotiaan = elämäänsä. Sehän on ihan oma asiansa, paljonko ja miten viitsii tätä tehdä.”
    ”Joskus lukiessa näitä mietin, että miten aikuiset (?) ihmiset voi niin tosissaan jäädä toisen, vieraan ihmisen elämään ”kiinni”, että pelätään ettei vaan lopettaisi postaamista ja ihan päivittäin käydään tutkimassa, josko mitä taas olisi. Oma elämä??”
     Taidat itsekin kuulua heihin, jotka ovat jääneet koukkuun, koska kaikesta päätellen seuraat tätä aika aktiivisesti ;)”
     
    No niin.
    Jäi sellainen mielikuva, että tällä kommentoijalla on todella paha olla. Toivotaan hänelle kaikkea hyvää, ei jatketa tätä negatiivista linjaa. Jokaisella on oikeus ilmaista kantansa, mutta vaikeneminen on myös kultaa. Jokaisella on oikeus kirjoittaa sellaista blogia, kun haluaa ja jokaisella on oikeus lukea mitä haluaa.
    Haluan silti ilmaista asian vakavamman puolen. Meillä jokaisella on oma elämäntilanteemme, oma polkumme. Luen Johannan blogia sen positiivisen sävyn takia. Teen paljon töitä ja elämäni on kiireistä. Kiireisen arjen keskellä, lataan akkuja esim. ulkoilemalla ja joogaamalla. Yksi tapa hengähtää on katsoa blogia, joka ilmestyy facebookin kautta minulle. Se on hyvä tapa seurata blogia säännöllisesti.
    Jos Johanna kykenee bloginsa avulla tuomaan positiivisuutta, lohtua ja iloa ihmisten arjen keskelle, mielestäni se on hatunnoston arvoinen saavutus. En seuraa blogia tuotteiden takia, vaan sen tunnelman takia, joka blogista välittyy. Olen katsellut muitakin blogeja, mutta Johannan blogi on ollut minulle mieluisin.
    Minusta on myös mukava lukea tuotesuosituksia tuotteista, jotka Johanna on testannut. Ja mikä mukavampaa, Johanna antaa hyvän eteenpäin ja arpoo säännöllisesti tuotteita meidän lukijoiden kesken.
    Joten…annetaan mekin hyvän kiertää ja jos tänne joskus ilmestyy jotain negatiivista, ei jatketa sitä. Painetaan se villaisella ja jatketaan kutomista, kukin mitäkin.
    Pian on taas viikonloppu – nauttikaa!
     
     
     
    ”Miettikää joskus, että Johannalla on 2 pientä lasta ja työ, arki varmasti kiireistä. Hän tekee tätä blogia meille lukijoille ja on ansainnut siitä korvauksen.”
     
     

    Tykkää

  28. ”Didriksonin takkeja saa ainakin Helsingistä XXL:stä, Stockalta, Intersportista, Retkiaitasta ja nettikaupoista. Mulla on kaksi takkia itsellä ja miehellä yksi ja tykätään ihan hirveesti. Ja nyt kovasti porua perään, kun tässä näin härskisti mainostetaan netissä.”
    Näin vähän arvelinkin että Suomesta Didriksonin takkeja löytyy. Kiitos vinkistä, löysin myös aiemman talvitakin Helsingissä käydessäni. Nyt tarvitsen sporttisemman ja  missä on kunnon huppu viimoja vastaan. Ja toinen asia että takin saa myös sovittaa ennen ostopäätöstä. Aika paljon näitä Zalandon laatikoita näkyisi palautettavan takaisin postiin. 😉
    Mukavaa torstaipäivän jatkoa!
    -tiau

    Tykkää

  29. Ihana vinkki kampaukseen! Olen kasvattamassa pituutta hiuksiin, eikä koko pään letitys vielä onnistu 😉 Kauniita kuvia luonnosta ja kohteista. Tykkään 🙂

    Tykkää

  30. En yleensä ikinä kommentoi blogeja, mut nyt pakko heittää palautetta; toi Finlandia -pullon kuva on just niin toimiva kuin vain ”luontokuva” olla voi! Osui ja uppos – eli muitakin kieroutuneella huumorilla varustettuja liikkeellä 🙂 Eli turha pahoitella asiaa! Ja jos jollekulle ei oo vielä selvinnyt, että bloggaajat nyt vaan tuppaa saamaan firmoilta lahjoja, niin aika oppia sekin asia 🙂

    Tykkää

  31. Älä huoli, suurin osa lukijoitasi ei varmastikaan ota nokkiinsa pienistä mainoksista ja meitä oli varmasti monta, joiden mielestä Finlandia-kuva oli hauska. Itsekin ulkomailla asuneena ymmärsin kyllä pullon tuoman fiiliksen. Pidät vain oman linjasi, blogisi on ihana.

    Tykkää

  32. Heips, sulla on jälleen ollut täällä paljon asiaa – ja ihania kuvia 😉 Luin äskettäin tuon luksusähkyn jokaisen kommentinkin, se oli tosi hieno aihe. Silti voin helposti myöntää, että tavoittelen elämässä sitä paikkaa, missä voisin valita kalliista tai halvasta ensiksi mainitun – myös itselleni. Luksuselämä kun näkyy tietysti myös harrastuksissa – ja hevoseni kulkee huomattavasti kalliimmissa takeissa kuin omistajansa 😉 Ja tulee kulkemaan jatkossakin, kiitos toimivuuden ja laadun.
     
    Ja tähän postaukseen oli pakko kommentoida, ettei merkkien kirjoittaminen todellakaan häiritse, vaan on kiva tietää kantamasi vaatteiden merkki 🙂 Ja tuo Finlandia-pullo kuvassa, se sai todellakin hymyn huulille !
    Kiitos kivasta blogistasi, jota tulee aivan liian harvoin kommentoitua 🙂
     
    Jilla

    Tykkää

Jätä kommentti