1st of 2015
mekko by Malene Birger (siskolle liian iso :)) / sukkikset Cubus
Tulipas paljon kuvia. 🙂 Mutkun. Oli niin paljon hienoja ilotulitteita! Katselimme raketit ihan tässä oman kodin vieressä mäen nyppylällä -samassa paikassa kuin aiemmin päivällä luistelimme. Tosi kaunis näkymä kaupungin ylle. Ja niin kauhea pauke että näin sitten yöllä painajaista maailmanlopusta. 😉 Hahaa, ei kestä vanha enää .
Vuosi 2014. Hmm. Tasainen, rauhallinen, hyvä vuosi. Kaikki terveitä, kaikilla hyvä olla. pikkasen uusia haasteita ja haaveita toteutettu; kirjakin laitettu alulle. Tasaisesti, pienin askelin menty eteenpäin.
Meidän yksi vieras oli tasan vuosi sitten toivonut suutelevansa tyttöystäväänsä 365 kertaa vuoden 2014 aikana. Aika kiva toive. Ja toivoi samaa tälle alkaneellekin vuodelle.
Minä voisin toivoa -tai luvata- ottaa vähän rennommin. Pitää kunnon vapaapäiviä ja tehdä enemmän rentouttavia juttuja. Piirtää, neuloa ja lukea. Hymyillä ja nauraa enemmän. Etenkin itselleni.
Ja ehkä yrittää panostaa tähän blogiin vähän enemmän kuin viime vuoden lopulla. Tämä on nimittäin aina yksi niistä rentouttavista asioista, joista todella nautin kiireenkin keskellä. Täällä voi vähän niinkuin unohtaa kiireen ja kovuuden ja keskittyä elämän kauneuteen ja hyviin hetkiin. Joka päivä (toivottavasti) kirjata ylös jotain hauskaa, kaunista, rentouttavaa, hupsua tai turhanpäiväistä. Kukkasia ja auringonpaisteita; niitä asioita, jotka tekevät elämästä suorittamisen sijasta nautittavaa. Eikö? 🙂 Kiitos siis taas jälleen yhdestä yhdessä vietetystä vuodesta; tiedän että joku siellä on ollut mukana jo vuosia… Niin uskomattoman kivaa että käytte! :))
Ps. Suomessa tulee näköjään tänään norjalaista Kuudes aisti -sarjaa. Suosittelen!! Tosi jännä!
Hyviä ajatuksia ja lupauksia. Onnea ja iloa uuteen vuoteen 2015! Aion olla blogin mukana tänäkin vuonna! 🙂 t. Silja
TykkääTykkää
:)) Sitä samaa Silja!
TykkääTykkää
Kauniita kuvia taasen 🙂 täällä on tv oikealla kanavalla justiinkin nyt ❤ ;D
Lingon
TykkääTykkää
Jee! 😀
TykkääTykkää
Kiva, kun jaksat edelleen kirjoitta ja laittaa noita kauniita kuvia. Blogin lukeminenkin on rentouttavaa
TykkääTykkää
Hyvä kuulla, kiitos! 🙂
TykkääTykkää
Kivaa kun on paljon kuvia 🙂 Mukana seuraamassa jo bloggerin ajoista ja edelleen matkassa 🙂
Tiina/Tina’s
TykkääTykkää
Joo nyt tuli ennätyspaljon 😛 Vitsi miten kiva että oot pysynyt näin kauan mukana! :))
TykkääTykkää
Hei, Malene Birger näyttäisi olevan ihan liian väljä myös isosiskolle 🙂
Aivan huippukuvia olet napannut raketeista. Ilmeisesti kirkas pakkassää toisin kuin täällä.
Oikein antoisaa alkanutta vuotta & kiitos kivasta blogista!
TykkääTykkää
Joo täällä oli loistokeli! Mekon kuuluu muuten ollakin vähän väljä; tässä on taskut ja kaikki 😉 Mulla on koko 34 tästä niin ei tästä paljon pienempää ois voinu ottaa 😛 Ei mikään vartalonmyötäinen malli tämä.
TykkääTykkää
Vau mitä kuvia ja Vau mikä mekko!! Tiedätkö tai voitko kysellä siskolta mikä tuon mekon nimi tms on? Miten löytäisin sen? Ihanalta näyttää teidän kotona uusi vuosi ystävien seurassa. Ja sinä olet tosi upea! Kävitkö Suomen reissulla Inochissa värjäyttämässä hiukset? Onko vähän tummemmat nyt? Saisiko niistä kuvia? 🙂 t.lukija monen vuoden takaa
TykkääTykkää
Heippa, mekko on malliltaan ”Tracea” ja se oli mukana Stocmanin 150 -vuotis juhlamallistossa, muuta en tiedä… Mutta jospa noilla pystyis jäljittää. Ja tosiaan väljää, suoraa mallia.
Hiuksia on taas fiksattu, jepp! :)) Laitan tietoja ja kuvia tulemaan :))
TykkääTykkää
Oikein ihanaa ja hyvää uutta vuotta!!
-Nelli-
http://villananna.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Kiitos Nelli ❤
TykkääTykkää
Kiitos hyvistä hetkistä etukäteen myös tänä vuonna, onnea Uudelle vuodelle!
Merja
TykkääTykkää
Tämä on suosikkiblogini, niin kaunis ulkoa ja ”sisältä”. Kiitos kun jaksat blogata iloksemme.
Olen parissa postauksessa kiinnittänyt huomiota pöytäliinoihin, harmaan sävyiseen pellavaliinaan ja tähän tässä postauksessa näkyvään. Mistä olet kauniit liinat hankkinut?
TykkääTykkää
POSTAUSTOIVE: Hei Johanna! Nyt kun vuosi vaihtuu niin laihdutusvinkkejä tulee ovista ja ikkunoista. Mutta voisitko sinä kirjoittaa esimerkiksi omasta viikottaisesta liikunnasta meille ”tavallisille” naisille? Haaveilen liikuntasuunnitelman teosta, joka antaisi voimaa talven pimeisiin iltoihin ja pitäisi pyllyn tiukkana;) Olisi mukava kuulla sinun liikuntatottumuksista tarkemmin.
Olkoon tuleva vuotesi muistoja täynnä.
TykkääTykkää
Kiitos tv-vinkistä, on kyllä todella mahtava sarja!