
Arvonta, jippii!









hiustuotteet saatu
Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!
Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:
–Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.
–Shampoo
–Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)
–Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.
Chronologiste on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!
Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —>
(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)
Olenkin aina halunnut kokeilla Kerastasen tuotteita, joten mukana arvonnassa ehdottomasti 🙂
Mianni
TykkääTykkää
Ihana arvonta,ehdottomasti mukana.
TykkääTykkää
Mukava olisi kokeilla joitakin uusia, laadukkaita tuotteita.
TykkääTykkää
Ihanaa ylellisyyttä, mukana ollaan.
TykkääTykkää
Jes, täälläkin on sunnuntaitreenit ja -saunat takana! Ja saunajuomaksi muumilimsaa! 😀 Että tämänkin sunnuntain kyllä kruunaisi kunnon hiustenhoito eli mukana arvonnassa! Mahtavan monipuolinen tämä sinun blogisi. Aina saa uusia inspiraatioita! Ja kylläpä tämä elämä olisi tylsää jos ei aina innostuisi jostain (kaikesta) uudesta!
TykkääTykkää
Moikka! Ensimmäinen kommenttini ikinä mihinkään blogiin ☺ olen itsekin ajatellut pätkäistä itselleni otsatukan parin viikon päästä, iik ☺ toivottavasti sopii yhtä hyvin itselle kuin sinulle! Hemmottelupaketti olisi myös ihanaa plussaa tähän kevääseen (ja päähän ☺). Ps. Sinun blogi on arjen luxusta ☺
TykkääTykkää
Kyllä, minun kuontaloni kaipaa juurikin tällaista hoitopakettia. Siispä mukana arvonnassa! 🙂
-Vanamo-
TykkääTykkää
Näitä olisi kiva päästä kokeilemaan, joten ehdottomasti mukana arvonnassa. 🙂
-Lauren-
TykkääTykkää
Jag är med lottningen hoppas på vinsten !!!
TykkääTykkää
Jep, tällekin peikonpäälle tulisi nuo tuotteet enemmän kuin tarpeeseen :)…
Blomma
TykkääTykkää
Osallistun innolla korkealaatuisilta vaikuttavien tuotteiden arvontaan. Tuoksulla – onpa kysymyksessä kasvorasva, hiusbalsami tai käsivoide – on todella suuri merkitys ostopäätökseeni. Tuoksuttomat jäävät aina hyllylle…
– Elina
TykkääTykkää
Minutkin mukaan arvontaan! 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. Tämän äidin kutrit kaipaisivat hemmotteluhoitoa 🙂
TykkääTykkää
Oi joi, nämä tuotteet ovat varmasti tosi ihania. ❤ Kuulin ettei näitä saa läheskään kaikista paikoista ja hintakin on niin kova että onnea on pakko koettaa. 🙂
-Nanna
TykkääTykkää
Luksusta hiuksille – aina innokkaana kokeilemassa uutuuksia. Mukana ehdottomasti. Otsis sopii hienosti, niin hienosti, etten edes alkuun huomannut mitään uutta 🙂
Oivallinen
TykkääTykkää
Oih! Kuulostaa ihanalta hemmottelupaketilta. Täällä nautin vauvantuoksuisesta arjesta,jonka kylkiäisinä on alkanut lähteä tukottain hiuksia päästä.
Olisipa mukava päästä kokeilemaan kyseisiä tuotteita ,olisiko niistä ensiapua hiusten lähtöön ja niiden ravitsemiseen 😀 Arvonnassa siis mieluusti mukana :))
TykkääTykkää
Otsis! Pitäiskö kokeilla? Tää on kuitenkin uusiutuva luonnonvara 🙂
Kerastase kelpaisi myös, Petra
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Hemmottelu näillä ihanilla tuotteilla tulisi niin tarpeeseen ♡
Henna
TykkääTykkää
Tietty mukana arvonnassa!!! T. Lissu
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan! 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa.
Terkut Norjaan! Ja kiitokset kaikista näistä vuosista 🙂
Hanna Äm
TykkääTykkää
Oih! Mielellään mukana arvonnassa 🙂 täällä vietetään ihanaa vauvantuoksuista arkea,jonka kylkiäisinä on alkanut lähteä tukottain hiuksia päästä. Taitaapi kuulua kuvaan,mutta olisipa kiva päästä kokeilemaan tuotteita,joskos niistä olisi kosteuttavia ja hoitavia apuja 😀
TykkääTykkää
Oih, kelpaisi vallan mainiosti! Mukana arvonnassa! 🙂
TykkääTykkää
voishan tuo vaihtelu virkistää munkin kutreja, niin tottunut Disciplineen!
-Sannas
TykkääTykkää
Omat hiukset ovat NIIN huonossa kunnossa, et nyt peukut pystyyn et arpaonni suosisi 🙂
Mukana siis!
-Anni-
TykkääTykkää
Hei!
Olen mukana arvonassa,itse en ole koskaan kokeilut kerastasen tuoteita vaikka aina käytän kampaamon shampota ja hoitaine.Olisi mukavaa kokeilla niitä,kuulostaa hyvältä.
Tv:Nina
TykkääTykkää
Kuulostaa juuri sellaisilta tuotteilta joita hiukseni kovasti kaipailisivat!
-eva
TykkääTykkää
Omat hiukset ovat todellakin kampaajallakäynnin tarpeessa! Sitä odotellassa olisi mahtava testailla noita luksustuotteita!! Arvonnassa mukana 🙂 – Anna-Mari
TykkääTykkää
Oma tukka on kuin moppi joten hiustuotteet tulisi tarpeeseen!
TykkääTykkää
Toki hiustuotteet kiinnostaa! Uudet tuttavuudet ovat aina kiinnostavia, vaikka tällä hetkellä ovatkin ihan itselle sopivat shampoo ja hoitoaine käytössä. Aurinkoista kevättä! -silppuri
TykkääTykkää
Olis kyllä kiva päästä testaamaan näitä yleellisiä tuotteita 🙂
T.heidi
TykkääTykkää
Voi, tukka kuntoon talven jäljiltä! Peukut pystyssä. Olisi kova koikeilla uutta.
TykkääTykkää
Pitkät hiukset kaipaisi kyllä talven jälkeen ekstrahemmottelua kesää varten! Osallistun arvontaan ehdottomasti ♡
TykkääTykkää
Kyllä todellakin kiinnostaa tätä pörröpäätä 😉
Saara
TykkääTykkää
Omat kutrini kaipaisivat kyllä hemmottelua ja hellimistä, mukana arvonnassa! 🙂
-Viv
TykkääTykkää
mukana kuin peräpukama. Uskon,et on laadukkaita tuotteita.kunpa arpaonni suosisi,tulisi tarpeeseen : )
TykkääTykkää
Tulisi kyllä tarpeeseen. Mukana! 🙂 -Sini
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa , tukka kyllä kiittäisi, päänahasta puhumattakaan!
Hilu
TykkääTykkää
Ihania tuotteita, jotka olisi mukava saada.
TykkääTykkää
Juuri tuollaista hiukseni kaipaisi 🙂 Osallistun arvontaan siis.
Ja sun uus tukka näytää kyllä pirteeltä otsahiuksineen!
– Emilia
TykkääTykkää
Olisipa ihana kerrankin kokeilla tuollaisia luxustuotteita omiin pitkiin hiuksiini. Toivottavasti arpaonni suosii minua.
Terveisin
liisa
TykkääTykkää
Hiukset kaipaisivatkin talven jäljiltä vähän extra kosteutusta ja hoivaa :).
Tiia / Black + White = Grey
TykkääTykkää
Ihanat uudistuneet hiukset, ja kyllä kelpais tuommoiset tuotteet 🙂
-Elina
TykkääTykkää
Mukana ollaan!
TykkääTykkää
Ihanan ylellisen oloisia tuotteita! Arvonnassa mukana!
TykkääTykkää
Pitänee kokeilla minunkin onneani! 🙂 Kesä tulee, joten huipputuotteet tulee taas entistä enemmän ajankohtaisiksi!!
TykkääTykkää
Väritukalle hemmottelua
TykkääTykkää
Ihania uutuuksia Kerastaselta! Kyllä hiukset kiittäis 🙂
TykkääTykkää
Luonnonkiharat hiukseni kaipaavat aina vähän kosteutusta, joten mielelläni osallistun luksuspaketin arvontaan :).
Riitta
TykkääTykkää
Oi, olispa ihana tuotepaketti!
TykkääTykkää