
Arvonta, jippii!









hiustuotteet saatu
Hiuksista asiaa taas hei! 🙂 Viime kerrasta onkin kai jo kulunut tovi. Leteistä ja nutturoista ja kaikesta. Nyt taas pääsiäisenä kävin kuitenkin vakkarissani Inochissa hoitamassa Kuuban kuivattamia hiuksiani kuntoon; taisin mainita että omat sampoot ja kaikenmaailman hienot aurinkosuojat unohtuivat reissusta ja kutrit tuli pestyä sillä pesuaineella, jota kaupan pesuainehyllystä parilla pesolla löytyi (hoitoainetta ei meinanut edes löytyä). 😉 Kaisu (kampaajani) kuitenkin lohdutteli hiusten olevan tosi hyvässä kunnossa eikä niitä kovin paljon edes tarvinut leikata. Paitsi otsista (kiitti Kaisu, tykkään kovasti)!
Saan usein Inochista kokeiltavakseni Kerastasen uutuuksia; tällä kertaa uusia, ylellisiä Chronologiste -sarjan tuotteita. Ja jippii; Inochi lahjoittaa teillekin yhden Chronologiste -paketin:
–Pre wash -kuorinta(!); siis ihan ylellisyystuote. Tämä levitetään hiuksiin ja hiuspohjaan ennen pesua, annetaan vaikuttaa ja hierotaan päänahkaan (mmm, vielä kun olisi kotonakin se hieroja). Tuote ravitsee, hoitaa ja kosteuttaa.
–Shampoo
–Hoitoaine (käytän myös hiusnaamiona, jolloin annan tuotteen vaikuttaa hiuksissa pidempään)
–Öljy, joka tuoksuu ihanasti ruusulta, siloittaa hiukset, mutta ollakseen öljy, jää tästä tuotteesta kivan kuohkea lopputulos.
Chronologiste on todella laadukas sarja ja se kosteuttaa ja korjaa hiusta huipputehokkaasti -ihan oman kokemuksenikin perusteella; lopputulos on loistava, kirjaimellisesti. Sarjan tuoksu on hienostunut, unisex; ehkä jopa vähän miehekäs… No ei sentään, mutta ainakin se sopii myös miehille vähän paremmin kuin Kerastasen vaaleanpunainen pionintuoksuinen Discipline -sarja, johon nyt olen tottunut (ja joka muuten on oma suosikkini). Taidan olla sen verran naisellista tyyppiä, että tällaiset hienostuneet luksustuotteet eivät onnistu kiilaamaan kukkaistuoksujen ohi. 😉 No, on sarjassa onneksi toi ruusuöljy meille makeiden tuoksujen ystäville, sillä voi viimeistellä tukan tuoksumaan!
Osallistupa sitten kommentoimalla arvontaan, jos ylellinen hiuspaketti kiinostaa. Hyvä hoitaa kutrit kestämään kesän kulutusta, eikö! :)) Kommentoimaan vaan. —>
(Tänään on oikeasti ollut tosi reipas urheilupäivä, joten huomenna tulee sitten varmaankin treenipostausta! Jei. Sunnuntaitreenit ovat kyllä ihan superhyvä alku uuteen viikkoon, tuntuu heti että on jotain saanut tehtyäkin viikonloppuna eikä vain herkuteltua itseään väsyksiin.. 😉 Suosittelen lämpimästi. <3)
No kyllä kelpaisi tuommoinen setti. Tällä hetkellä taidan pestä hiukseni jollain lasten shampoolla, joten ihan oman voisin kyllä ottaa 🙂
-purkkapallo
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan, ihania tuotteita!
t. Marke
TykkääTykkää
Mun talvipipon latistamat hiukset ovat mukana arvonnassa, jospa ensi kertaa osuisi arpajaisvoitto omalle kohdalle, varsinkin kun on näin ylellisestä hemmottelusta kyse. 😛
TykkääTykkää
Hiukset kevätkuntoon – Kyllä kiitos!! 🙂
TykkääTykkää
Varmasti loistotuote tällekin luononkiharahamppupäälle. Kovasti olen yrittänyt hiuksia kasvattaa jo parisen vuotta jotta saisi ”hamppupään” palmikoille sekä nutturoille joita olen sinun kuvista ihaillut. OLEN MUKANA ARVONNASSA!!
-Virpi
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta blogista ja sen inspiroivista kuvista 🙂 Sopiva avoimuus teksteissäsi ja niiden aihe-alueissa ajaa säännöllisesti vierailemaan tällä sivustolla.
Osallistun houkuttelevaan arvontaan, tuotteet tulisivat enemmän kuin tarpeen edelliskesänä otettujen kiharoiden jälkeen 😀
Aurinkoista kevättä! 🙂
TykkääTykkää
Talven,vaalennuksen ja rautapitoisen veden kuivattamille hiuksille tällainen paketti olisi aivan ihana,siis mukana arvonnassa!
-siiri-
TykkääTykkää
Oijoi, mikä setti! Kelleppä, jolla karvoja päässä on, ei kelpais : ).
-seija
TykkääTykkää
Hiustenkasvatus projekti päällä. Vielä muutama sentti ja jos sitten saisi vaikka kiinni niin helpottais 🙂 hiustenhoitopaketti tulisi siis tosi tarpeeseen
TykkääTykkää
Mukana! Hiustenkasvatusprojekti menossa joten tarvetta olisi hyville aineille 🙂
TykkääTykkää
Vaalennetuille ja kuiville hiuksille täydellinen tuote! Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Joo, tukkatuotteet kelpaa aina : )
TykkääTykkää
Sairastelun rasittamat hiukset todellakin kaipaisi tämmöistä luxusta.
-Milla
TykkääTykkää
Voi, kyllä kiinnostaa! Olisiko arpaonni nyt kohdillaan, hope so…
t. Päivi
TykkääTykkää
Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin!!
TykkääTykkää
Maukana kisassa!
– Heidi
TykkääTykkää
Kertsun tuotteet on ihan parhautta! Itse olen justiinsa kasvattamassa hiuksia ihan lyhyistä polkkamalliin, ja AINA, kun olen kasvatuspuuhissa, vaihdan tuotteet Kerastaseen, jotta saan pidettyä tukan ”kasvatuskunnossa”. Eli täällä yksi hapsuhapsi totisesti kaipaa ruusuöljyä.
TykkääTykkää
mukana ylellisessä arvonnassa
TykkääTykkää
Minulle tulisi tarpeeseen paketti. Olisi ihana käyttää välillä ylellisiäkin tuotteita.
Vyö on tosi kivannäköinen 🙂 Pitää virkata myös oma.
-Heidi
TykkääTykkää
enpä ole ennen hiuksiani kuorinut, mutta olisi huippua kokeilla, jos arpaonni olisi myötä:) Nuo Kerastasen hiusaineet näyttävät todella houkuttelevilta ja varsinkin tuo ruusuöljyn tuoksun kuvitteleminen hiuksissa saa hyvälle mielelle!!
Taina
TykkääTykkää
Mukana arvonassa, tämän kotiäitin kutrit tarvii vähä piristystä;)
T. Helle
TykkääTykkää
Heips!
Oi tuo hiuspaketti kuulostaisi ihanalle ja tulisi tarpeeseen raitojen kuivattamille hiuksille 🙂
Eli arvonnassa mukana!
Aurinkoisin kevätterveisin Nina
TykkääTykkää
Hiukset on talven jälhiltä kuivat korput, että tarpeeseen tulisi. Mahtavaa, että tulee urheilupostaus, ne on suosikkeja sun blogissa 🙂
TykkääTykkää
Hei.Niin mielelläni olen mukana arvonnassa.Ois ihana testata luxustuotetta minunkin karvapehkoon.Kampaamotuotteet ei tällä hetkellä nimittäin sovi kukkarolleni.
Kiitos Johanna ihanasta blogistasi.Aurinkoista kevättä sinulle…
terveisin Johanna
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa ollaan 🙂
TykkääTykkää
Omistan kovat, paksut ja karheat hiukset. Tuotepaketti olis supertervetullut !
TykkääTykkää
Juuri ostin suosituksesi perusteella Cliniquen kuorinta-aineen ja tykkäsin siitä paljon :). Osallistun Kerastasen arvontaan. Pirtsakka uusi otsatukka sinulla!
TykkääTykkää
Arpaonnea kokeilemassa. Hiukset kaipaisivat kunnon tuotteita. T:Eija
TykkääTykkää
Toivorikkaana osallistun tähän arvontaan! Hiukset kuivat talven jäljiltä ja hoitotuotteet tulisi kyllä tarpeeseen. Annu
TykkääTykkää
Nyt hiukset kuntoon, mukana arvonnassa siis. 🙂
TykkääTykkää
Mielestäni Kerastasen tuotteet ovat todella hyviä ja osallistun mielelläni arvontaan!
p.s. sinulla on kauniit luonnolliset hiukset!
emmunen
TykkääTykkää
Juuri nyt olisi todellakin tarpeelliset , joten ehdottomasti mukana arvonnassa. Voi kun osuisikin voitto 🙂
TykkääTykkää
Ehdottomasti osallistun! Varmasti juuri sopivia tuotteita tällä hetkellä omiin hiuksiini 🙂
– Anu
TykkääTykkää
Voi viude toi sun tukka on vaan niin ihana aina! Itsellä juuri kauppalistalla samppoo ja hoitoaine, mutta en osaa päättää mitä sarjaa ostaisin tällä kertaa, koska etsin edelleen Sitä Oikeaa omille hiuksille just eikä melkein sopivaa. Mukaan arvontaan siis ehdottomasti, jos vaikka sieltä löytyykin SE… ;D
– Ninni
TykkääTykkää
Mukana kivassa arvonnassa, jospa tärppäisi, tarvetta olisi 🙂
(nymana40@gmail.com)
TykkääTykkää
Ihana arvota, ehdottomasti mukana! Tämä paketti oisi kyllä ihan luxusta hiuksilleni jotka on rankan talven jälkeen menneet huonoon kuntoon ja ohentuneet entisestään.
T: Nipsu
TykkääTykkää
Osallistun, hiukset kaipaisivat kipeästi tällaisia tuotteita talven jälkeen 🙂
-Summersailing
TykkääTykkää
Tiedän sarjan,maailman parhaat tuotteet!Olen mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Nyt olisi hiustuotteet tarpeen,sillä yritän kasvattaa pitkää tukkaa 20v.lyhyen tukan jälkeen.
T.Manna
TykkääTykkää
Kyllä vaatisi nämä koppurat hamput niin kovasti uusia hoitotuotteita!! 🙂
TykkääTykkää
Hyvältä kuulostaa, olisipa ihana kokeilla!
-Riikkanen
TykkääTykkää
Mukana huippuarvonnassa! Jospa onnni suosisi ja pääsisin testamaan tuotteita:)
TykkääTykkää
Mukana! Raskaus ja imettäminen muuttaneet hiuspohjaani ja tällä hetkellä ongelmana kuiva päänahka ja vaurioituneet hiukset…joten tarpeeseen tulisi!
h3ini
TykkääTykkää
Kuivaa on täälläkin – päässäni nimittäin. Jotain hoitoa tarvittaisiin.
TykkääTykkää
Oi,kuiville hiuksilleni olisi aivan huippu paketti 🙂
TykkääTykkää
Täälläkin kaivataan luxushoitoa kuiville kutreille 🙂 mukana arvonnassa!
-RS
TykkääTykkää
Mukana! Jospa onni potkisi ja saisin kokeilla näitä hamppuhiusteni pelastamiseksi!
T. Karo
TykkääTykkää
Pienipalkkaisen yh-äidin lapsista nuorinkin tuli talvella täysikäiseksi ja asuu omillaan hoitaen perusjutut opintotuella ja -lainalla, mutta edelleen jokainen mahdollisesti luksukseen käytettävä penni menee pojalle periaatteella ”kumpi jää enemmän muistoihin meistä kummallekaan, 18-v pojan ilta kavereiden kanssa lempparibändin keikalla vai 51-v mutsin parempikuntoinen tukka?” Onnettaren avulla mun paksu ja karhea, talven jäljiltä tosi kuiva, luonnonkihara pörrö tulis kesäkuntoon 🙂
Janssu
TykkääTykkää
Mahtavassa arvonnassa mukana. On noi Kerastasen tuotteet niin huippuja.
-Sari 66
TykkääTykkää
Luxushemmottelua hiuksille! Mukana arvonnassa.
t paola
TykkääTykkää