~ystävyydestä & yksinäisyydestä~
En ole koskaan ollut hirveän sosiaalinen; tai tarvinut isoja ympyröitä tai olla menossa koko ajan. Mun mielestä on ihan (tosi) okei olla yksin ja olen kai ihan pikkasen erakkoluonne. Viihdyn toki isoissakin porukoissa, mutta silloinkin olen aika hiljainen ja kuuntelen mielelläni muita.
Pari hyvää ystävää mulla on toki silti aina ollut. Pari sellaista, joiden olemassaoloa arvostan hautaan asti ja joiden puolesta olen valmis tekemään aika paljon; joille pystyn puhumaan kaikesta ja joiden salaisuudet pidän. Muutama sellainen, joiden seurassa olen viettänyt monta iltaa, joita arvostan vuosien kuluessa vain enemmän ja enemmän. (Terveisiä siskolle ja Saloon. :))
Uuteen maahan muutettuani olen toki joutunut kokeilemaan yksinoloa vähän yli omien mukavuusrajojeni ja toiveideni. Paitsi että puoliso on aina ollut paljon poissa, myös kavereita on ollut vaikea saada. Olen kai oppinut vähän niinkuin kantapään kautta, että ilman ystäviä ei pärjää eikä mikään elämässä voita merkityksellään toisen ihmisen fyysistä länäoloa.
Blogihan on tuonut oman mausteensa tähän ja ehkä saanut minut tiedostamaan vielä hiukan selkeämmin, ettei tietokone ja elämä sosiaalisissa medioissa saa koskaan voittaa oikeaa ihmisseuraa. Olen vannonut, että kavereiden tapaaminen ja pyynnöt (perheestä puhumattakaan) tulevat aina ensin, enkä ainakaan ala esittämään internetissä, että mulla olisi kivempaa kuin oikeasti on. Olen pelänyt ihan oikeasti, että elän vähitellen elämää blogin kautta huomaamatta miten paljon istun yksin koneella ja kuvittelen olevani cool tyyppi.
Olen vannonut, että menen kullan kainaloon ennen kuin kirjotan facebookiin miten kiva ilta sen kainalossa on.
Sain tänä iltana yllättäin kaverin kylään ja maistelimme vähän lempparisiideriäni Somersbytä, mutta koskapa olen saanut siiderit Menaisten kautta, on tämä nyt siis alkoholia sisältävä mainos ja joudun poistamaan some -nappulat! Onpa outoa! Sellainen on kuulemma laki nyt. Ette voi tykätä. 🙂
Mutta hei, jaetaan Salsanamit vihdoin! Muistatko osallistuneesi Salsanami -arvontaan? Viisi onnekasta saa Salsanamin kotiinsa; osuiko kohdalle:
Juu ehdottomasti haluaisin 🙂
Elisa VII
***
Voih,olisipa kiva piristys arkipäivään töissä lasten kanssa. Peukut ja ukkovarpaat pystyyn!
***
Onpa siellä kevät jo pitkällä, täällä tullaan pian perässä, kun lämmintä ja kosteaa ollut. Ihanaa!
Päiväkotiin lähtisi levy minunkin mukana, sinne kun ei talo tarjoa uutta musiikkia tiukennettujen resurssien takia…
Aurinkoista kevättä!
Elina
***
Oi kuinka piristävä lastenlevy. Kunpa arpaonnea olisi nyt kerrankin!
– nanna
***
Levy kuulostaa siltä, että sille olisi kova kysyntä meidän perheessä. 😉
Aurinkoista kevättä!
Anu
***
Nähdään pian! 🙂
:))
Elisa VII
TykkääTykkää
Voi, tämä olisi ihana lahja, jonka tahdissa voisin tanssia ja iloita viiden lapsenlapseni kanssa.
Ihanaa kesän alkua toivotellen!
TykkääTykkää
🙂 Tämä on tosi hyvä levy 🙂
TykkääTykkää
Hei Johanna!
Lämmin kiitos tämän viikon postauksista! Kuvat ovat aivan ihania, inspiroivia ja kauniita. Mutta ennen kaikkea kirjoittamasi asiat väsymyksestä ja nyt ystävyydestä osuivat minuun. Kiitos, että kirjoitat syvällisistäkin aiheista ja niin kauniisti ja lohdullisesti.
Tiina R
TykkääTykkää
❤ ❤
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus! Itse olen aika sosiaalinen ihmisten kanssa mutta sisäinen erakko kaipaa paljon ihan vaan kotona möllöttämistä 🙂 Leppoisaa lauantaita!
T. Hannele
TykkääTykkää
Jep, Hannele. ja se on aika hyväkin ominaisuus, että osaa olla yksin ja nauttia siitä.
TykkääTykkää
Mulla on samanlaisia mietteitä kovasti, mutta toisaalta kiitos somen, myös monet niistä oikeista ystävistä Suomessa on paljon lähempänä. Juuri toissailtana juttelin pitkät pätkän iltateen kera facebookin viestipalvelussa rakkaan ystävän kanssa sielä koti-Suomessa. Eli toisaalta vaikka olin fyysisesti yksin lasten käytyä nukkumaan, oli minulla mitä mahtavainta seuraa kännykän välityksellä :))
-Sara
TykkääTykkää
Totta Sara, niin totta! Paljon helpottaa nämä kaikki mahdollisuudet!! jollei olisi somea niin olisin ihan erakkona täällä, ei varmaan olisi tullut mitään! :’)
TykkääTykkää
Oi, salsa sai minutkin vihdoinkin osallistumaan arvontaan täältä juhlaleipomistouhujen keskeltä! Mukavaa alkukesän viikonloppua!
~Minna
TykkääTykkää
🙂
TykkääTykkää
Samaistun tilanteeseesi täysin. Luon uraa ulkomailla ja työni vuoksi muuttuvat maat ja kaupungit aina kun edes jonkinlainen sosiaalinen verkosto on onnistuttu luomaan. Olen naimisissa ulkomaalaisen miehen kanssa, joka onneksi kulkee mukana joka muutossa (kiitos etätyön)- mutta se mitä kaipaan on ystävien näkeminen muutenkin kuin tietokoneen ruudulta ja suomenkieli. Niin hyvin kun vieraita kieliä puhuukin niin osa omasta huumorintajusta katoaa vieraalla kielellä puhuessa. Onneksi aina siskot ja pari hyvää ystävää joiden kanssa juttu aina jatkuu siitä mihin se edellisen kerran jäi
TykkääTykkää
Niin, se kuulostaa vähän kliseeltä, mutta kun itse kokeilee, niin huomaa miten paljon se fyysinen yhdessäolo merkitsee… Onneksi on tosiaan ne ”ikuiset” ystävät. 🙂
TykkääTykkää
Jihuu, mukana!!
TykkääTykkää
Heippa, harmi, nyt olen jakanut jo levyt! Mutta ymmärrän; tää on kyllä ihan huippu! 😀
TykkääTykkää
Edelleen tämä blogi on ainoa, joka pitää otteessaan, ja nyt ymmärrän miksi! Kun hieman valoitit periaatteitasi ja ajatuksiasi, kuulostaa hyvin paljon omalta elämännäkemykseltäni. Viihdyn loistavasti yksin, vaikkakin myös seura kiehtoo aika ajoin. Myös värimaailma ja tyyli natsaavat omiini. Kiitos blogista, mielenkiinnolla avaan sivun odotellen uusia inspiraatioita sisustukseen sekä vaatteisiin. Toivon, että kiireisen elämäsi sivulla jaksat päivitellä blogia vielä pitkään.
Minka
TykkääTykkää
🙂 Kiitti, jaksan, tämä on mullekin tosi henkireikä täällä :)) Aina ilo!
TykkääTykkää
Heippa! Olen lukenut blogiasi vuosia, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin.. Blogisi on ihana ja positiivinen, ja juuri tälläisistä postauksista saan paljon uutta ajateltavaa ja hyvää mieltä. Kiitos : )
TykkääTykkää
❤ Kiitos, ihana kuulla! 🙂
TykkääTykkää
Olenko minä voittanut Salsanami levyn?? Kuulosti ihan minun lauseeltani… Jos kyllä niin IHANAA, jos oli toinen Anu, niin onnea hänelle! .
Terkuin,
Anu
TykkääTykkää