hametta ja smoothieta
hame Bless This Mess, yksi herkku ❤
^ No, ehkä tuo on vähän isosti kuviteltu, mutta silti. Isoja haaveiden ja tavoitteiden täytyy vähän ollakin. :))
Ja aina silloin kun lifestyle-/ asublogin pitäminen tuntuu vähän turhanpäiväiseltä, saan sadan hevosvoiman potkun pehvalle miettiessäni niitä kertomuksia, joita olen teiltä saanut. Mietin teitä, joiden oma naiseus ja itsetunto on nousut blogin tähden, joiden elämänlaatua papiljottien käyttö on parantanut ja teitä, jotka olette jaksaneet nousta peilin eteen masennuksen jälkeen. Te inspiroitte minua.
Mutta noin muuten; itsetehty pitsa, salaatti ja suosikkiviini. Mitä muuta voisi hyvän lisäksi perjantai-illalta pyytää? :))
Ihan parhautta rouskutella hyvää salaattia valkkarin kanssa pitkin iltaa. Ei sitä muuta naposteltavaa tarvi.
Suosikkiviinistä puheenollen; rakastan rapean hedelmäistä, uusiseelantilaista Cloudy Bayta. Se on mun valkkarilemppari ja ihan ykkösvalinta nyt kun taas kesä ja valkkarikausi lähestyy. Mutta. Viinituntijat. Superkallis viinihän tämä ei ole, muttei myöskään halvimmasta päästä ja jotenkin mulla onkin sellainen tunne, että tässä maksaa loistavan maun lisäksi vähän myös status. Tietääkö joku Cloudy Bayta vastaavaa viiniä huokeampaan hintaan? Pitäis maistua aika samalta, hehe. Vinkkejä otetaan vastaan! 😛
Hyvää viikonloppua, pakko heittää teille vielä yksi perjantai- ja valkkarifiiliksiin sopiva kesäbiisi; David Tavaren Summer Love. Tämä on jo vuosia vanha kappale ja kuuluu vähän sinne guilty pleasures -osastoon, mutta silti. Niin ja sellainen, että jos mulla nyt olisi ollut joku etelän lomaromanssi niin kuolisin ikävään tätä kuunnellessani… 😀 Enjoy! 😀
Jackson Estate, samoilta huudeilta. Ah niin hyvä. Mikään asiantuntija en ole, paitsi sauvignon Blancia muistellut aika laajalla skaalalla.
TykkääTykkää
Kiitti vinkistä! Kokeiluun menee :))
TykkääTykkää
Tai jopa maistellut. Voihan niitä muistellakin. Damn you autocorrect.
TykkääTykkää
😀
TykkääTykkää
Tuollaisen suloisen maatuskakorun voisi vääntää tänään 🙂 Ihanan nautinnollisia kuvia.
Mukavaa viikonloppua.
-Nelli-
http://villananna.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Oi! Osaisinpa itsekin vääntää! 😀
TykkääTykkää
HEi mistä sä saat noita kauniita ajatuksia ja lainauksia? Ne on ihan parhaita. Olen joskus aiemminkin kommentoinut valokuvistasi. Pidän kovasti valokuvaustyylistäsi ja osaat mielestäni valikoida ihanan ispiroivia kuvia. ( Omat suosikit ovat ehdottomasti Norjan maisemakuvat, joka kerta vain pysäyttää… vielä joskus matkustan sinnekkin.) Selkeästi pidät yksityiskohtien kuvaamisesta, mutta itse koen ispiroituvani vähän laajemmalla perspektiivillä kuvatuista kuvista, joita väliajoin näkyykin… 🙂 Sitten yksi postausehdotus tai ihan vain kysymys… Mua kiinnostaisi tietää onko Norjassa asuminen muuttanut jotenkin sua enemmän norjalaiseksi? Huomaatko muutoksia ja millä tavalla ne näkyy?
Oikein ihanaa kesää sinne!
TykkääTykkää
Heippa! 🙂 täyttyisikin varmaan tehdä joku kunnon maisemalenkki taas kameran kanssa! Kaipaan itsekin Nirjan maisemaluvia! 😀
hmm, en tiedä onko Norja muuttanut minua ihmisenä, mutta ehkä muokannut toimintatapoja… Tai sitten se on vain normaalia aikuistumista hehe. Vaikea sanoa mikä on mitäkin, eniten olen varmaankin muuttunut lasten myötä. Mutta kyllä norjalaisilla on sellaisia tapoja kuten hymyillä ja tervehtiä kaikkia ja olla vähän avoimemman ystävällisiä, ehkä jotain sellaista rohkeutta on tarttunut! 🙂
TykkääTykkää
Autocorrect tosiaan :’D Voi ei mitä virheitä kun puhelimella näpyttää!!
TykkääTykkää
Kauniita kuvia! Ja ihana tuo maatuskakoru, sopisi tähänkin kaulaan roikkumaan :). Tuo toisten inspiroiminen on kyllä unelma, joka on itsellänikin – että voisi tehdä omasta elämästään sellaisen, joka antaa hyvää fiilistä itselle ja auttaisi samalla muita löytämään saman. Se on suuri unelma, toivottavasti voin joskus nousta sen tasolle.
❤ Hannele
http://www.rakkaudellahannele.fi
TykkääTykkää
Juu, kaikki voi , vaikka vain yhdellä teolla? Parempi tietty jos niitä kertyy useampikin :))
TykkääTykkää
No olikos tää nyt sitten yhteistyössä Cloudy Bay viinimerkin kanssa vai toive laatikollisesta?
TykkääTykkää
Hei ei ollut yhteistyö eikä ne varmaan mitään lähteäkään kun näin räikeästi ole jo mainostanut :’D Se on vähän myöhästä nyt.
TykkääTykkää
Tiedän, että omalla käytöksellämme saamme toisille ihmisille aikaan iloa ja valoa. Tästä olen saanut usein palautetta. Joskus jopa tietämättäni olen auttanut ihmisiä eteenpäin. Esimerkiksi eilen junassa juttelin yhden naisen kanssa ja hän sanoi keskustelun jäävän mieleen.
TykkääTykkää
❤ Näin on, tai pitäisi olla. Ja pienetkin ihan oikeat teot jäävät takuulla autetun mieleen paremmin kuin mitkään blogitekstit!
TykkääTykkää
Uusiseelantilaiset Sauvignon Blancit on niin hyviä, aivan erilaisia kuin sama rypäle muualta. Cloudy Bay on hyvää, juuri nautiskelin Vicarage Lanea (suomalainen tuottaja), samoin Monkey Bay maistuu välillä…
TykkääTykkää
Olispa ollut vähän outo yhteistyö, kun kerran haetaan jotain halvempaa merkkiä tämän tilalle.. ☺ Välillä ihmetyttää, nuo muut, me kaikki.
TykkääTykkää
Heip. Viimeistä en tiedä mitään, mutta laitappa joku kiva pizzaohje. Oletko tehnyt lohipizzaa? Kun Norjassa olet, niin parhaat tehdään varmaan siellä eikä Italiassa 🙂
TykkääTykkää
Suosittelisin viiniksi Mud Housea, joka myös tulee samasta maasta ja on samaa rypälelajia. Erinomainen!
TykkääTykkää
Kungfu Girl on myös ihanan raikas ja kesäinen viini. Rypäle ei ole kuitenkaan sama, vaan riesling, mutta samaa raikkautta ja kirpeytta kuin sauvignon blancissa. On valittu vuoden viiniksi Suomessa.
Ihana toi BTM:n hame!
TykkääTykkää
Ihania kuvia ja juttuja. Onko sulla mitään julkista Spotify-listaa noista sun biisisuosituksista? Olisi helpompi kuunnella kun ei tartteis ite etsiä niitä… 🙂
TykkääTykkää
Mäkin suosittelisin Mud Housea, sama rypäle, sama maa, miltei yhtä herukkainen. Toinen kokeilemisen arvoinen on ranskalainen sauvignion Les Fumées blanches. Mielettämän hyvä ja hinta alle 10euroa. Omia vakkareita.
TykkääTykkää
Oi, mikä ihana kesäinen biisi! 😀 Laittaa hymyilemään ja jalan vipattamaan.
TykkääTykkää
Olipa mukava kirjoitus! Pidin myös kuvista ja ohjeista 🙂
TykkääTykkää