Muutama kuva & muutama hetki
Pakko vinkata & kehaista kuvissa vilahtelevia Cosa -hammampyyhkeitä; loistava mökkilahja/tuliainen (sain itsekin ystävältä lahjaksi)! Norjalainen Cosa alkoi alunperin Tunisiassa ja Marokossa naisia eettisesti työllistävänä projektina ja tuotteet on tehty paitsi eettisesti, myös vanhojen marokkolasten käsityöperinteiden mukaisesti. Tekstiileistä tuli pian niin suosittuja, että projekti vaihtui yritykseksi. Toimivat imukykyisinä pyyhkeinä, piknik -peittoina tai vaikka pöytäliinoina ja niin pehmeitä! Suosittelen lämpimästi. 🙂
No mutta. Tuli taas muutama kuva otettua telttaretkeltä.
En tiedä, ehkä ne voisi jättää ottamatta.Tai ainakin jakamatta. Ehkä, mutta en vaan malta enkä pysty. Maailmassa on niin paljon mahtavaa.
Muutama kuva hyvistä hetkistä. Kauniista maisemista. Luonnon ihmeistä.
Miten voikin tuntua siltä, että tollaisella autiolla kalliosaarella voi tapahtua mitä vain? Että yhtäkkiä löydät tuoreen ruumiin kun kuljet yksin kurkkaamaan mitä saaren toisella puolella on. (Katsonut liikaa kesäisiä murhamysteerioita?)
Ja meriravut ovat muuten parhaita! Parempaa kuin mitkään muut ravut tai kuningasravut tai katkaravut tai edes hummerit. Parhaita, parhaita.
Monta hetkeä jäi toki kuvaamattakin. Ja monta kuvaa omaan privaattikansioon.
Meduusat rantavedessä. Kahdeksantoista lasten pyytämää rapua ämpärissä. Ja kaksi meritähteä. Yksi kaunis vanha puinen ulkohuusin ovi. Syliin nukahtaneet lapset. Kahdeksanvuotiaiden parhaiden kavereiden oma teltta.
Ja se hetki iltakymmeneltä yksin pusikossa kyykkypissalla, kun puiden ja heinien välistä laskeva aurinko paistoi suoraan silmiin. James Bluntin bonefire heart kantautui leirinuotiolta.
Sitä hetkeä en kuvanut.
Enkä pitänyt kiirettä pissan kanssa.
Aivan ihania kuvia, upealta retkeltä näyttää. 🙂 Ja niin repesin tuosta ruumisjutusta, mulla sama juttu luonnossa liikkuessa usein. 😀 Mielikuvitus on jotain niin hienoa.
TykkääTykkää
Upeita kuvia, kiitos kun jaat ne kanssamme!
TykkääTykkää
Kiitos, kun jaoit kauniit hetket kanssamme 🙂 Aivan ihania kuvia ❤
Tulee ikävä, kun katselee kuviasi. Olemme jo useana vuonna mieheni kanssa reissanneet autolla Norjan rannikkoa, ihan kahdestaan, ilman lapsia. Pysäköineet auton meren rantaan, hiljaiselle ja kauniille paikalle ja yöpyneet… Tänä vuonna matka taitaa jäädä tekemättä, työvuorojen yhteensovittamisen vuoksi, mutta ensi vuonna AIVAN VARMASTI onnistuu! 😀
TykkääTykkää
Aivan mahtavia kuvia jälleen kerran!!! Niistä välittyy kiva, välitön ja rento kesämeininki ❤️. Ja tikkupullaakin paistoitte?
TykkääTykkää
Aivan mahtavia kuvia jälleen kerran!!! Niistä välittyy kiva, välitön ja rento kesämeininki ❤️. Ja tikkupullaakin paistoitte?
TykkääTykkää
Kauniita kuvia tai hetkiä ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa. Mukavaa kun jaat näitä kauniita maisemia meillekkin. 🙂
TykkääTykkää
ihania kuvia ja kiitos kun jaat hetkiä kuvien välityksellä kauniista maailmastasi. Itse mietin välillä ihan samaa kun kuvaan paljon ja pienissäkin jutuissa on paljon kaunista ja kuinka haluaa niitä jakaa somessa. Joku voi tykätä että välillä on postauksia liikaakin, mutta hei… Ei ole pakko katsoa eikä notkua sivullani..;), näin sitten ajattelen:)
TykkääTykkää
Siis todella ihania kuvia! Kuvista huokuu Rakkaus, välittäminen ja rento/aito yhdessä olo ilman suorituspaineita 🙂 Kunpa kaikki ystävyyssuhteet olisivatkin vilpittömiä vailla vertailua, kateutta jne. KIITOS näistä kuvista!
TykkääTykkää
Ihania kuvia, aivan ihastuttavia! Ja niin kesäisiä.. Kiva kun jaot 🙂
TykkääTykkää
Niin hienoja kuvia ja maisemia!!
TykkääTykkää
Upeita kuvia ja varmasti ikimuistoinen päivä. ❤
Kesäisin terveisin: Huli (https://meanwhileinlongfield.wordpress.com)
TykkääTykkää
Voi älä vaan missään nimessä jätä tällaisia kuvia jakamatta! Ne ovat aivan henkeäsalpaavan kauniita ja tunnelmallisia! Etenkin tuo, jossa Omppu ja bestis nököttävät ripirinnan siellä kallion laella; tuo, jossa Aino on painautunut kerälle isänsä turvalliseen syliin – ja sitten tuo auringonlasku…… oih! Iso ja lämmin Kiitos näistä tunnelmatuokioista ja ihanaa kesän jatkoa teille! ❤
TykkääTykkää
Näistä kuvista tulee hyvä mieli!
TykkääTykkää