yhteistyössä Lumenen kanssa
Mikä on kesässä parasta? Kaikki.
Se ettei tarvitse käyttää sukkia. Muuten vaatteiden käyttö ei häiritse, voin pukea päälle vaikka kuinka paljon, mutta kesässä on se ero, että silloin ei tarvi palella. Se on parasta.
Kesässä parasta on puusauna. Ja meri. Lämmin tuuli. Likaiset jalkapohjat.
Kesässä parasta on se että silloin ehtii tekemään vähän enemmän. Ehtii tuntemaan vähän vähän enemmän. Elämään vähän enemmän. Palaamaan vähän enemmin elämän perusasioihin. Yöpymään ystävillä, telttailemaan, pissaamaan nurmikolle. Pitämään käsistä ja pussaamaan. Kun ei ole muutakaan tekemistä, niitä arjen kiireitä ja pakollisuuksia. Niin ollaan sitten yhdessä. Ja pidetään käsistä kun ei muutaaan ole. Se on parasta. Kaikkein parasta.
Kesä on akkujen latausta, vitamiinivarastojen täydentämistä ja muistojen keräystä varten. Auringonlaskujen tallentamista verkkokalvoille ja rakkauden säilömistä sydämeen. Ja joistain hetkistä on ihana ottaa kuvia. Kuvia, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Herättävät hetket henkiin talvellakin.
Mullakin on nykyään tili Istagramissakin, tiesittekö? Sinne niitä tallentuu, hetkiä ja tunnelmia. Viikon jo ainakin ollut; ja superkivaa että seuraajia on kertynyt jo pari tuhatta. ❤ Sinne vaan, kalastajanvaimo nimella löytyy. 🙂 Tämä postaus onkin tehty yhteistyössä Lumenen kanssa, sillä Lumenellakin on parhaillaan insta-kisa käynnissä; merkitse kesäinen kuvasi hastageilla #parastakesässä ja #lumene ja joka viikko joku voittaa kesäisen Lumene -tuotepaketin. Lumenella on myös kesäkampanja, jossa kaksi Lumene- ja/tai Natural code -tuotetta ostanut voi syöttää kuittitiedot nettisivuille www.lumene.fi/kesa ja valita yhden tuotteen kaupan päälle! Tuote postitetaan kotiin. 🙂
Hyvää, parasta kesän jatkoa! ❤
Taas niin ihanan tunnelmalliset kuvat ja kirjoitus. Kesässä juurikin ne asiat ovat parasta❤️
TykkääTykkää
Ihania kuvia! Huolimatta tämän vuoden surkeasta säästä on ihanaa poutapäivänä polkea pyörällä töihin ja nauttia aamun raikkaudesta. Makeita maailman parhaita mansikoita olen syönyt tänä kesänä varmaan enemmän kuin ikinä! Pitää osata nauttia elämän pienistä iloista.
TykkääTykkää
Moi! Ihania kuvia, kuvat kertovat tosiaan enemmän kuin tuhat sanaa,kesä on niin ❤
Pystytkö laittamaan linkin sinun instagram tilille tänne blogin puolelle? Olisi kiva seurata upeita kuviasi myös sitä kautta 🙂
TykkääTykkää
Voisitko laittaa suoran linkin sun instagramiin? Oon yrittänyt ettiä sitä mutta en löydä vaikka yritän googlata. Olis kiva seurata siellälin 🙂
TykkääTykkää
Hei, yritän 😉 Se pitäisi kuitenkin löytyä ihan vaan kalastajanvaimo -kirjoittamalla instan hakukenttään. 🙂
TykkääTykkää