"parhaita ovat ne, joissa kamera unohtuu"
kello Nick Cabana saatu; jälleenmyyjät (mulla on Gold Fox Mesh)/ mekko Filippa k, ruotsalaisilla mennään
Tällaista otsikkoa ei olekaan blogissa ollut aikoihin. 🙂 Jotenkin oon helppo höpistä aina jostain muusta kuin siitä, mitä oikeasti kuuluu. Tai no ei, oikeastikaan ei ole kuulunut kummempia. Kesä on vienyt.
Nyt kuuluu, oksennustautia. Olen ollut torstaista asti ihan pois pelistä; nämä kuvat ovat ajalta ennen. Tänään näytän vähän toiselta enkä ole mitään jaksanut kuvaillakaan. Enkä ole siis ihan pelissä vieläkään, mutta sen verran että jes, vihdoin voi jotain hyödyllistäkin tehdä sohvalta käsin. Tai hyödyllistä, mutta siis laittaa nyt edes nämä kuvamatskut, jotka kameralle ovat jäänet odottamaan. Eli kirjotellaan nyt sitten jotain muutakin kuin oksennustauti-itsesääliä… 😉
Niin, hyödyllistä? Kirjoitetaan siitä. Kamppailen joskus vieläkin tän ajatuksen kanssa. Somen hyvyyden ja turhuuden kanssa. Se on vaikea. Tiedättekö? On ihmisiä, jotka pysyttelevät poissa ja on ihmisiä, jotka melkein kilpailevat jakamisen kanssa. On niitä, joiden mielestä pinnallinen some vie aikaa oikealta elämältä ja on niitä, joiden mielestä some on vain nykypäivän itsestäänselvyys. Siellä on näyttävä. Usein.
Ja sitten on varmasti aika paljon meitä, jotka elävät vähän niinkuin kahden eri maailman välillä. Joiden ympärillä on paljon ihmisiä ja mielipiteitä molemmista ääripäistä. No, minuthan on pakko lukea someaktiivisiin. Minä kuulun siihen joukkoon. Nyt kun mulla on se instakin vielä. 😉 Mutta mulla on työ ja kaveripiiri ihan toisesta päästä.
Toisaalta aika mahtavaa, eikö? Se, että mun kaverit ajattelevat, että mun juttu on siistiä ja minä ajattelen että niiden juttu on siistiä. Niinhän se pitäiskin olla. Arvostaa toisen tapaa eikä yrittää vääntää muita epänormaaleiksi vain siksi että ollaan erilaisia.
Mutta kuvittelemmeko me, että meillä on maailmalle enemmän annettavaa kuin muilla? Ehkä. Luulen, että jokainen bloggaaja tai muuten somessa aktiviivinen kokee voivansa antaa jotain. Vielä vahvempi on usein halu antaa jotain. Mutta ei kai sekään niin paha juttu ole; huolestuttavampi juttu ovat ne ihmiset, jotka kokevat olevansa täysin tarpeettomia, osaamattomia ja hyödyttömiä tässä maailmassa. Niitäkin tunteita -ja ihmisiä on valitettavan paljon.
Palaan siis aina, jo aika monen vuoden pohdintakokemuksella samaan lopputulokseen; kyllä, somessa jakaminen voi olla hyödyllistä. Se voi olla kivaa itselle ja kivaa monelle muulle. Siitä voi olla paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja sieltä pääsee aina pois. Jos tuntuu että somen hienoudet tekevät sokeaksi oman elämän arvokkuudelle. Ja palaan varmasti pohtimaan uudelleenkin.
Sillä se oikea elämä tapahtuu aina jossain muualla. Ja yleensä paljon enemmän siellä jossain muualla. Elämä on vähintään yhtä täyttä, hyvää, huonoa ja maistuvaa niillä, jotka eivät sitä somessa näytä. Se on meidän someaktiivienkin hyvä muistaa eikä viettää liikaa aikaa poissa oikeista hetkistä.
Parhaita ovat ne, joissa kamera unohtuu. ❤ (Paitsi nää taudit, auts :'D Tuli nyt vaan mieleen.)
kalastajanvaimo.com 
Paranemista! Kurja tauti tuo.
T. Yksi välimallin someilija 🙂
TykkääTykkää
Joo eikä meinaa mennä ohi, aargh. Mutta kiitos! 🙂
TykkääTykkää
Tsemppiä ja paranemisia. Asia on juuri kuten totesit,elämä on somen ulkopuolella ja somen päivitykset ovat vain pintaraapaisua. Kiitos sinulle elämää rikastuttavasta blogista,jonka koukkuun olen täysin jäänyt. Ihanaa loppukesää sinulle ja perheellesi☺
TykkääTykkää
Kiitos. Joo olen tässä kipeänä selailut kai somea yliannostuksen verran! :’D Some on hyvä pikkupikku paloina, pintaraapaisuina, mutta liikaa siellä ei saa käyttää aikaa. 🙂 Samoin, ihanaa loppukesää teille!
TykkääTykkää
Oon kuluneen viikon aikana nähnyt pari äidin ja tyttären (ventovieraiden) kahden keskistä kahvitteluhetkeä, kun lomallani olen ehtinyt käydä kahvilassa kaffella. Toisella kertaa teinityttö koko kahvilassa oloajan kuvasi omaa juomansa, äiti siinä vieressä joi kahviaan ja toisella kertaa pikkutyttö joi mehua kun äiti oli puhelimensa kanssa jossain ”avaruudessa”. Kumpikaan näistä ei puhunut toisilleen mitään, tärkeämpää päivittää jonnekin hieno kuva ja kaunis teksti ”laatuaikaa….”. Nämä olivat aika surullista someilua, eikös.
TykkääTykkää
Tämä on niin surullinen ilmiö nyky yhteiskunnassa. Kaikkea ja koko elämäänsä jaetaan melko tai aivan ventovieraille. Aikuiset näpräävät kännyköitään eivätkä huomaa lapsiaan. Lapset näpräävät kännyköitään, eivätkä vanhemmat tiedä heidän kuulumisiaan saatika välttämättä millaisilla somesivuilla käyvät. Virastoissa/vastaanotoilla pistää silmään kun kukaan ei enää lue lehtiä tai vain odota vuoroaan. Koko ajan pitää näprätä kännykkää, oli se sitten somea tai muuta.
Mukavahan sitä on silloin tällöin nettiä/ somea käyttää, mutta monella tuntuu olevan käyttö jo melko ongelmallista. Onneksi sain itse kasvaa naiseksi ennen selfie/some- aikaa. ? Lasten tuleva somen/netin käyttö kyllä välillä mietityttää. Toivottavasti omalla esimerkillämme se tulee olemaan ns. järkevää. ?
TykkääTykkää
Mutta tämän blogin pitäminen sinulta on ihana juttu, vaikka ns. someaktiivinen oletkin. ? Mielestäni tässä on sopivassa määrin jaettu elämää ja kuvia. ?
TykkääTykkää
Kiitos Kukka; tosi kiva kuulla. ❤
TykkääTykkää
Olen kanssa miettinyt tota meidän sukupolven kasvua aikuisiksi ennen tätä someaikaa. Miten nykylapsille ja nuorille kännykkä on luonnollinen osa mukana aina. Mun mielestä virastoissa ja odotustiloissa on melkein noloa selata kännykkää! 😀 Omaa käyttäytymistä kannattaa todellakin pohtia ja etenkin sitä esimerkkiä miettiä… Tää on vaikea juttu.
TykkääTykkää
Se on surullista someilua, kyllä. Mulla on aika periaatteena ettei kahvilassa/ravintolassa ole puhelin esillä. Eikä muutenkaan kavereiden kanssa seurustellessa. Joskus otan kuvan (myönnetään! :D) ennen kuin alan syömään tms. mutta usein ihan ääneen sanonkin sen jälkeen että noniin, nyt puhelin pois. Kuvan voi postata someen sitten kun ei ole parempaa tekemistä eikä just kiva seurustella. Kiitos muistutuksesta, ettei vaan alakaan tollaiseksi.
TykkääTykkää
On se surullista.. jatkan samaa rataa. Viime lauantaina olimme mieheni kanssa Saksassa, ja menimme syömään ravintolan sisäpuolelle, koska ulkona oli niin valtavan puuskainen tuuli. Istuimme ison ikkunan vieressä, ja sen toisella puolella oli myöskin pöytiä. Siihen istahti nuori kaunis pariskunta ja tietenkin heti alkoi kuvien nappaaminen, ja kai niitä lähetettiinkin. No jotain tapahtui ja mies nappasi kännykän naiselta selaili jotain, eikä antanut sitä takaisin. En tiedä tuliko kuvista riitaa, mutta kännykän takaisin antamisen jälkeen pari ei puhunut toisilleen enää mitään. Olivat varmaan puolituntia lipitellen virvokkeitaan ja tuijottivat samalla ohimenevää liikennettä. Kyllä siinä kävi mielessä ettei tuon parin avioliitto tule onnistumaan, jos meno on tuollaista jo seurusteluaikana. Oikein huvitti että me siinä ruokaa odotellessa, jouduttiin sitten seuraamaan myös tätä jupittavaa pariskuntaa tahtomattamme. 😉
Jännää muuten mun nimpparini Sipru on rekisteröity ja minä nimpparin omistajana en saa sitä enää käyttää? Aina tulee uusia juttuja esille. 😉
TykkääTykkää
Jännä tuo argumentti jonka heitit… Some-väellä olo että heillä jotenkin enemmän annettavaa?
Kirjailijalla on antaa pala mielikuvituksestaan, kirjallista lahjakkuuttaan. Kuvataiteilija tarjoaa pitkälle samaa, tosin visuaalisin keinoin. On helppo kuvailla mitä muotisuunnittelija tai muusikko pystyy tarjoamaan. Blogit hyvin uutena ilmiönä herättävät kuitenkin melko ristiriitaisia tunteita. Miksi minä fiksuna ihmisenä käyn näissä? Ihailemassa ja fanittamassa, aikuinen nainen!
Miten sinä koet oman roolisi ja sen panoksen mikä on jotenkin enemmän kuin muilla?
Positiivisuus, kyky kuvata maailmaa kauniilla kuvilla, hienostunut tyyli. Niitä minä tästä blogista saan. Mutta olisitko roolimallina jos et olisi syntynyt kauniina ja jos et käyttäisi niin isoa osaa viikostasi ulkoisen kuvasi ylläpitämiseen? En usko näin. Siksi seuraamisesi tuntuu ristiriitaiselta. Ja siksi soraääniäkin näistä kommenttibokseista kantautuu.
TykkääTykkää
Friilu… Niinpä… Juuri tämä että olenko jotenkin erityisempi kuin muut -ajatus on vaivanut minua usein. Rehellisesti; en pidä itseäni mitenkään erityisempänä; olen oikein mielelläni ihan tavallinen nainen. Se että kirjoitan blogia, ei tee minusta mitään ihmenaista. Kuka kuka tahansa voi kirjoittaa blogia. Ja monella olisi varmasti vähintään yhtä paljon annettavaa, mutta en ole oikein koskaan osanut ajatella tätä kilpailuna tai vertailuna. Kuka tahansa voi jakaa, mutta halu jakaa on varmasti erilainen ja mulla halu on syntynyt tänne muutettuani. Muuten munkin tilanne olisi varmasti ihan erilainen. Tai en tiedä, pidän siitä, että saan jotain näkyvää, kaunista aikaiseksi. Jaan asioita, jotka tuntuu kivoilta ja hyviltä jakaa, en asioita, joilla haluaisin ”pröystäillä” tai joista haluaisin tunnustusta ja kehuja.
Tosi kiva että mainitset positiivisuuden, kauniit kuvat ja hienostuneen tyylin. Ne ovat asioita, joita minäkin arvostan ja joita voin toivoa lisää elämääni. 🙂 Enkä näihin törmätessäni koe oloani oikeastaan lainkaan ristiriitaiseksi, vaan tunnen olevani oikeassa paikassa. Mullakin on seurauslistallani juurikin niitä blogeja/ ihmisiä, joiden kuvista ja elämänotteesta tunnen saavani sellaisia hyviä fiiliksiä, jotka jättävät paremman olon. 🙂
TykkääTykkää
Hei, asiasta kukkaruukkuun.. Edellisen postauksen yhdessä kuvassa sulla oli tosi nätin väristä huulipunaa, ilmeisesti joku niistä Lumenen punista. Mutta mikä niistä..?
TykkääTykkää
Tämä olikin hyvin ajatuksia herättävä teksti. Tuollainenhan minäkin olen! – välimallin somettaja! Periaatteessa olen pitkään ollut hyvinkin somea välttelevä ja Facebookista peräti ahdistuva tyyppi. Kuitenkin, töistä vuosi-pari sitten saamani älypuhelimen myötä liityin hetken mielijohteesta Instagramiin ja siellä olen pysynyt ja siitä tykännyt. Kuitenkin, kuten sanoit (ja kuten Saku Tuominen kirjassa ”Hyvä elämä”) kirjoittaa, liian suurina annoksina some voi tuottaa jopa ahdistusta ja mielipahaa. Sitä tulee liian helposti vertailtua omaa itseensä somen kiiltokuviin ja tuntea alemmuutta. Pitkästä aikaa, töissä hiljaisena hetkenä ehdin blogiisi. ❤ Olen ollutkin lukijasi jo keväästä 2008, voi hurja!! Ihanaa kesän jatkoa! <3<3
t. Heinis
TykkääTykkää
Vieläkö noita Stormbergin urheilukamppeita olisi mahdollista tilata? Olen etsinyt sitä harmaata collegemekkoa, tuloksetta 😦
TykkääTykkää
Minusta surullista someilua on myös se, etteivät lapset saa päättää, onko heidän koko lapsuus, lomamatkat, kesämuistot ym. somessa vai ei. Äiti päättää, koska haluaa blogista rahaa.
TykkääTykkää